Äänestäkää Halosta tai Niinistöä

Presidentillä ei ole paljoa valtaa jäljellä, joten Halosesta tai Niinistöstä on vähinten haittaa presidenttinä! Jos Vanhanen suhtautuu autoveron poistoon myöteisesti, niin ne lupaukset kariutuvat presidenttiyteen.

Arvokas ja jylhä presidentti ei saa olla kiinnostunut "populistista pikkuasioista", kuten autovero.
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on tunnetusti huolissaan Suomen autoverosta.

Ainut epäselvä asia on, mihinkä asemaan kyseisen henkilön tulee päästä jotta voi toteuttaa näkemyksiään.

Mieshän on ollut kohta kolme vuotta Suomen valtion vaikutusvaltaisimmassa valtiollisessa hommassa ja autoverolle Matti ei ole pystynyt tekemään mitään.

Kysymys kuuluu odotammeko että Matti Vanhanen pääsee:

A) Katollisen kirkon PAAVIKSI
B) Euroopan Unionin Komission PUHEENJOHTAJAKSI
C) Jumalaksi

ennen kuin voimme odottaa että Matti vastaa huutoonsa ja tekee jotain Suomen autoverotuksen järkeistämiseksi.

Äänestä

Halonen jos pääsee ressaksi taas niin autovero poistuu sellaisilta pojilta ja tytöiltä jotka tykkää sellaisista pojista ja tytöistä?

Äänestä

'Pikkuasioiden' ymmärtäjiäkin eduskunnassa jokunen - esim. T. Soini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älkää Vanhasta! kirjoitti:

Presidentillä ei ole paljoa valtaa jäljellä, joten Halosesta tai Niinistöstä on vähinten haittaa presidenttinä! Jos Vanhanen suhtautuu autoveron poistoon myöteisesti, niin ne lupaukset kariutuvat presidenttiyteen.

Arvokas ja jylhä presidentti ei saa olla kiinnostunut "populistista pikkuasioista", kuten autovero.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu