Ihme juttu ja Tapani Kansa

Monnis

Sen keikkojen kohdalla ei ollutkaan mitään esiintymisiä

21

638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amppari

      Se ei kertoo sen, että Tapani Kansalla on keikkataukoa tällähetkellä.
      Ehkäpä yhden syksyn voi välillä ottaa lomailenkin.
      Viimesyksynä Tapsalla oli upea, paljon kiitosta ja kehuja saanut konserttikiertue.
      Aika harva artisti joka syksy pitää esim. konserttikiertueen, varsinkaaan jos ei ole mitään juhlavuotta (kuten esim. Karilla ja Jarilla tänävuonna) tai uutta levyä ilmestynyt.

      Vaikka tänävuonna Tapsa onkin esiintynyt hieman säästeliäämmin, niin useita hienoja konserttiesiintymisiä on kevään ja kesänaikana nähty ja kuultu mm. Saarenmaan valssifestivaaleilla, Helsingin yleisurheilun MM-kisoissa, Wanhan ajan päiwillä yms.
      Tanssilavoilla Tapsa ei kuitenkaan viimekesänä esiintynyt. Ensikesäksi on kuitenkin luvassa ns. Kuninkaan paluu :) Eli Tapani Kansa esiintyy myös tanssilavoilla ! :D
      Kevätpuolella Tapsalla on joitakin konsertteja Pohjois-Suomessa.

      • Joo, tuo on kyllä tosi ihana juttu, että Tapsa tekee ensikesänä myös tanssilava keikkoja. Sitä mä täälä tuossa yhdessä kohtaa aikaisemmin jo juhlistin ja iloitsinkin, kun sain tietää siitä :D:D

      • Monnis

        kenelle vaan,,, itelleni tammikuun lopussa...

      • Amppari
        Monnis kirjoitti:

        kenelle vaan,,, itelleni tammikuun lopussa...

        Piristävää lomaa Monnikselle jo näin etukäteen ! :)

      • Monnis
        Amppari kirjoitti:

        Piristävää lomaa Monnikselle jo näin etukäteen ! :)

        Toivon mukaan joku julkkis tulis vastaan,nit aina kiva ponata ja pyytä nimmari ( ei nyt iahn kaikilta),mutta jos kohdalle joku kiva sattuu...

      • Ansku

        Hienoa ,etä Tapsaa on tulevaisuudessa mahdollisuus nähdä ja kuulla tanssilavoillakin:-D
        Viimekesänä oli orpo olo, kun ei päässyt Tapsan tanssikeikoille ollenkaan.

        Tapsa on sydämellisesti tervetullut takaisin tanssilavoille, kuten näistä viimesyksyisistä viesteistä käy ilmi:
        http://tanssi.net/keskustelu/77/79669.html#t

    • Pike

      voimissaan keikoillaan ja antaa esiintymisellään kaikkensa ,jotenka sellaisen artistin keikoille on ihan kiva mennä,samoin on Kari Tapion kohdalla.

      • Amppari

        Varmaan niin on , mutta enpä ole vielä koskaan ollut sellaisella Tapani Kansan keikalla/konsertissa, jossa hän ei antaisi kaikkeaan. Tapsa ei itseään säästele ( eikä aina niitä bändinpoikiakaan ;) )
        Miten valoista ja mukaansatempaavaa Tapsan esiintyminen on tänävuonnakin ollut.

        aina on kiva mennä Tapsan keikoille. Ainut hieman harmittava juttu on vaan se ,että heti keikan jälkeen jää aina vaan hiukan haikea olo. On sellainen fiilis ,että olishan tuosta konsertista/tanssikeikasta vielä mieluusti pitempäänkin nauttinut.

        Varmaan tuttu fiilis muillakin oman artistinsa keikan jälkeen: iloinen, mutta haikea.

        niin että jokainen artisti antaa lavalla kaikkensa.Onhan se niiden duunia.Ja Tapsakin on siinä omassa elementissään.

        totta jää aina haikku olo,jonkinlainen tyhjiö.

      • Amppari
        Pike kirjoitti:

        niin että jokainen artisti antaa lavalla kaikkensa.Onhan se niiden duunia.Ja Tapsakin on siinä omassa elementissään.

        Juuri noin asia varmasti on.Laulaminen on kutsumusammatti.
        En usko että Suomessa on yhtään artistia ,joka ei antaisi lavalla parastaan.

        ps. eikä se määrä vaan se LAATU !

      • Pike
        Amppari kirjoitti:

        Juuri noin asia varmasti on.Laulaminen on kutsumusammatti.
        En usko että Suomessa on yhtään artistia ,joka ei antaisi lavalla parastaan.

        ps. eikä se määrä vaan se LAATU !

        lukenut ja ottanut selvää niin moni laulaja on jo pienestä pitäen ollut esiintymisvietin omaava pieni poika tai tyttö ,siis geenit ,geenit ja nyt he saavat toteuttaa itseään näin meidän iloksemme

      • Pike kirjoitti:

        lukenut ja ottanut selvää niin moni laulaja on jo pienestä pitäen ollut esiintymisvietin omaava pieni poika tai tyttö ,siis geenit ,geenit ja nyt he saavat toteuttaa itseään näin meidän iloksemme

        Jeps! Kyllä se tulee jo äidinmaidossa se esiintymisvietti laulajille.
        Tapsakin esiintyi ekan kerran jo 4-vuotiaana.
        Ja on sanonut, ettei pystyisi olemaan päivääkään laulamatta.

      • Juliana
        Justiinax kirjoitti:

        Jeps! Kyllä se tulee jo äidinmaidossa se esiintymisvietti laulajille.
        Tapsakin esiintyi ekan kerran jo 4-vuotiaana.
        Ja on sanonut, ettei pystyisi olemaan päivääkään laulamatta.

        lavalla?Onkohan ne missä ne keikat?

      • Amppari
        Juliana kirjoitti:

        lavalla?Onkohan ne missä ne keikat?

        Keikkoja ei ole vielä merkitty mihinkään , mutta varmasti sitten ajallaan niistä ilmoitellaan tuolla Tapsan kotisivuillakin.

      • Saapas
        Pike kirjoitti:

        totta jää aina haikku olo,jonkinlainen tyhjiö.

        Näin on! Haikealta tuntuu, ja mieli palaa uudelleen ja uudelleen keikalleen!

      • Amppari
        Amppari kirjoitti:

        Keikkoja ei ole vielä merkitty mihinkään , mutta varmasti sitten ajallaan niistä ilmoitellaan tuolla Tapsan kotisivuillakin.

        Ei tämä nyt varmaan mitään niin inside-tietoa ole etteikö siitä voisi kertoa. Eli joskus juhannuksen tienoilla Tapsa aloittaa tanssilavakeikkailun. Mutta kuten sanottu ,niin tarkempaa tietoa keikkapaikoista yms. tulee sitten myöhemmin.
        Se on mukava, kun on yksi hyvä syy lisää odottaa ensikesää :)

    • Pike

      keikoilla otetut valokuvat,,ne ei kuihdu milloinkaan samoin nimmarit,nit mää katon ,kun on oikein tylsää..kuten eilen,pimeetä ja sataa,muistot lentää niihin hetkiin ja tietty musa antaa voimaa,,, positiivistä energia,,,

      • Toi on ihan totta ja ihan mukava vinkki ikävän karkoitukseen... :)

    • Mitteri

      ja viel Suomen suveen Missähän on keikalla Juhannuksena?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2236
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1085
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      937
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      845
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe