PIIKKI, KAPSELI

hei!

olen ottanut ehkäisy "piikkiä" nyt pari vuotta ja olen todella tykännyt, ei kuukautisia!!!!

nyt olen kuitenkin kuullut paljon puhuttuvan että se aiheuttaa osteoporoosia, joten uusia ehkäisy menetelmä olisi hakusessa.

lääkärini antoi vaihtoehdoiksi kierukan ja kapselin, koska en halua kuukautisiani takaisin.
tuo kapseli todella kiinnostaa ja olisi kiva jos joku tietäsi onko siinä sama osteoporoosi vaara kuin piikissä, ja miten samanlaisia ne oikeastaan ovat? kumpi kannattavampi kierukka vai kapseli?

netistä ja ehkäsy klinikalta olen ettinyt tietoa, mutta on ollut hyvin ristiriitaista.

kiitos!
4471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko minkä ikäinen? Oletko synnyttänyt?

Itse olen 25v. Mulle ei suostuttu laittamaan piikkiä koska se voi aiheuttaa lapsettomuutta. Eli sanoivat että piikkiä suositellaan ainoastaan synnyttäneille joilla ei ole enään tarvetta hankkia lapsia.

Äänestä
  • olen 24v ja ottanut sitä jo 2.5 vuotta. ei ole lapsia, eikä suunnitelmissakaan vielä vähään aikaan.
    tosiaan vaikkei lapset olekaan suunnitelmissa, niin kyllä täytyy myöntää että hiukan pelottaa se milloin kehoni taas palaa hedelmälliseksi. siinä voi kuulemma kestää vuodesta kahteen. kierukassa ei kuulemma ole samaa ongelmaa?

    Äänestä

  • alkuperäiseltä kirjoitti:

    olen 24v ja ottanut sitä jo 2.5 vuotta. ei ole lapsia, eikä suunnitelmissakaan vielä vähään aikaan.
    tosiaan vaikkei lapset olekaan suunnitelmissa, niin kyllä täytyy myöntää että hiukan pelottaa se milloin kehoni taas palaa hedelmälliseksi. siinä voi kuulemma kestää vuodesta kahteen. kierukassa ei kuulemma ole samaa ongelmaa?

    Tapauksessasi osteoporoosiriski liittyy siihen vuodottomuuteen, joka on aina pieni osteoporoosia lisäävä tekijä. Eli sama tilanne jos on Jadelle tai Mirena, mutta ei varmaan ssyytä huoleen, jos muita riskitejöitä ei vielä ole.

    Äänestä

  • riski. kirjoitti:

    mulla ainakaan osteoporoosista. Kokeilin piikkiä puoli vuotta josta ajasta yhteensä 4-5 viikkoa EN vuotanut enemmän tai vähemmän. Kivaa. Lopetin piikin, 6 viikkoa ihanaa vuodotonta aikaa, sitten 32 päivää putkeen kunnon kuukautiset (tokalla viikolla vuodin kuin tapettava sika, luulin jo että vuodan kuiviin), sitten ihanat 8 päivää ilman mitään ja eilen alkoi taas kuukautiset. Että silleen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JA KIERUKKA kirjoitti:

hei!

olen ottanut ehkäisy "piikkiä" nyt pari vuotta ja olen todella tykännyt, ei kuukautisia!!!!

nyt olen kuitenkin kuullut paljon puhuttuvan että se aiheuttaa osteoporoosia, joten uusia ehkäisy menetelmä olisi hakusessa.

lääkärini antoi vaihtoehdoiksi kierukan ja kapselin, koska en halua kuukautisiani takaisin.
tuo kapseli todella kiinnostaa ja olisi kiva jos joku tietäsi onko siinä sama osteoporoosi vaara kuin piikissä, ja miten samanlaisia ne oikeastaan ovat? kumpi kannattavampi kierukka vai kapseli?

netistä ja ehkäsy klinikalta olen ettinyt tietoa, mutta on ollut hyvin ristiriitaista.

kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu