Tästä asiasta on viime aikoina ollut paljon keskustelua, joten ajattelin liittää tähän oivan artikkelin aiheesta. Ei ole kauhean pitkä, suosittelen että luet kokonaan ja ajatuksella..
"Minusta on mukava toisinaan lukea erilaisten lehtien mielipidekirjoittelua sekä heidän omien toimittajiensa vapaamuotoisia kolumneja. Ne antavat kohtuullisen kuvan asioista, jotka askarruttavat tavallista ihmistä. Ne ovat kiinnostavia myös siksi, että ne paljastavat kuinka ihmiset päätyvät esittämiinsä johtopäätöksiin. Usein sen kaltaiset kirjoitukset tosin ovat hyvin lyhyitä ja niissä tyydytään vain esittämään väitteitä ilman lähempiä perusteluita. Perustelut voivat olla hyvin ohimeneviä ja rivien välistä voi aavistella minkälaiset taustaoletukset ohjaavat mielipiteenmuodostusta. Tästä johtuen mielipidekirjoitusten lukeminen onkin kuin salapoliisityötä ja siksi erittäin mielenkiintoista ja haastavaa puuhaa. Väitteiden, perusteluiden ja taustaoletusten pohtiminen on hyvin opettavaista ja auttaa ennakoimaan vastaavanlaisten väitteiden kohtaamista muissa yhteyksissä. Vaikkapa evankelioidessa.
Seuraavassa on katkelma eräästä mielipidekirjoituksesta. Kaikessa lyhykäisyydessään teksti oli varsin pysähdyttävä.
"...Kaasukammiot, pakkotyöleirit, noitaroviot, jälkikäteen muovatut sotasyyllisyyslait - Ihmisiä on kidutettu, kun he ovat olleet asioista eri mieltä kuin vallassaolijat. Mutta yksikään kiduttajaryhmä ei ole keksinyt keinoa, millä kiduttaisi uhrejaan kuoleman jälkeen. Ikuisen helvetin käsite ei sovi Jumalan olemukseen. Ja kuinka voisit nauttia taivaasta, jos yksikään kanssaihmisesi joutuisi helvettiin? ... "
Kirjoitus on hyvin lyhyt ja tunteisiin vetoava, sillä siinä käytetyt esimerkit ovat hyvin vahvoja. Ensi lukemalta ei välttämättä pysähdy lainkaan ajattelemaan, kuinka tekstissä käytetyt esimerkit eivät itse asiassa ole lainkaan osuvia rinnastuksia kristillistä Raamattuun perustuvaa helvettinäkemystä ajatellen.
Eräs harhaanjohtava ajatus kirjoituksessa liittyy helvetin rinnastamisessa kaasukammioihin, pakkotyöleireihin ja jälkikäteen sorvattuihin sotasyyllisyyslakeihin ja toisinajattelijoiden rankaisemiseen.
Mistä helvetissä siis on kysymys? Kerron millä tavalla itse pyrin lähestymään tätä kysymystä vaikkapa uskosta osattoman kanssa. Henkilökohtaisessa keskustelussa on hyvä pyrkiä valottamaan asiaa esittämällä hieman johdattelevia kysymyksiä sen sijaan, että vain toteaa miten asiat omasta mielestä ovat. Kysymysten esittäminen synnyttää keskustelua, eikä toinen koe sitä tuputtamisena. Keskeinen kysymys, josta on lähdettävä liikkeelle on tämä: "Onko sinun mielestäsi oikein, ja oikeudenmukaista että lain rikkojaa rangaistaan?" Uskoisin, että jokaisen vastaus on periaatteessa myönteinen. Keskustelukumppani saattaa huomata kysymyksen johdattelevuuden ja ryhtyä välttelemään vastausta vetoamalla esimerkiksi siihen, että rangaistavuus riippuu siitä tietääkö ihminen rikkovansa lakia a toisaalta miten vakavasta asiasta on kysymys tai että helvetti on liian kova rangaistus suhteessa rikokseen jne. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin sivuuttaa nämä välttely-yritykset ja palauttaa keskustelu alkuperäiseen kysymykseen korostamalla sitä, että vaikka ystäväsi mainitsemat seikat ovat toki tärkeitä ja huomionarvoisia niihin palataan myöhemmin. Tässä vaiheessa tarkoituksena ei ole selvittää millä tavoin mistäkin rikoksesta tulisi kulloinkin rangaista. Seikka, joka onkin useasti jo vaikeampi kysymys ratkaistavaksi. Alkuperäinen kysymys sen sijaan on periaatteellisella tasolla hyvin yksinkertainen. Ystäväsi voi joko myöntää tai kieltää siihen sisältyvän väittämän. Mikäli hänen vastauksensa on kielteinen (ei ole oikein rangaista rikoksesta) on aika ilmeistä, ettei keskustelukumppanisi ole aivan rehellinen itselleen. Silloin voi kysyä: "Oletko todella sitä mieltä, että jos minä nyt varastaisin sinun lompakkosi ja tyhjentäisin tilisi pankkikortillasi oikeuslaitos tekisi väärin tuomitessaan minut?"
Kun ystäväsi on lopulta myöntänyt, että rikoksista rankaiseminen on oikein, on mahdollista siirtyä keskustelussa eteenpäin. Sopiva kysymys voisi olla vaikka seuraavanlainen: "Olemme molemmat samaa mieltä siitä, että jos joku rikkoo ihmisten säätämää lakia on oikein, että häntä rangaistaan. maallisessa tuomioistuimessa . Entä jos hän rikkoo Jumalan säätämää lakia? Onko oikein, että hän saa rangaistuksen taivaallisessa tuomioistuimessa?" Mikäli keskustelu kumppanisi on antanut ensimmäiseen kysymykseen myöntävän vastauksen (enkä tiedä miten muutenkaan hän voisi siihen vastata) seuraa siitä luonnostaan myöntävä vastaus myös jälkimmäiseen. Molemmissa on kysymys samasta asiasta: On oikeudenmukaista, että rikoksesta seuraa rangaistus. Tämän asian ymmärtäminen on keskeistä, jotta kukaan voi ymmärtää mistä helvetissä on kysymys. Helvetti on Jumalan tapa rangaista ihmisiä heidän synneistään ja rikkomuksistaan. Ei toisinajattelusta tai kuulumisesta johonkin etniseen tai ideologiseen ryhmään, vaan teoista, jotka ihan oikeasti rikkovat Jumalan lakia. Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat Jumalan lain näkökulmasta rikollisia.
Mikäli asia esitetään oikeudenmukaisuuden näkökulmasta jokainen voi periaatteellisella tasolla ymmärtää mistä on kysymys vaikka ei lainkaan uskoisi helvetin tai Jumalan olemassaoloon. Raamattu väittää, että ihminen on siinä määrin rikkonut Jumalan lakia vastaan, että hän ansaitsee rangaistuksen. Tässä vaiheessa toisen on mahdotonta vedota siihen, ettei hän lainkaan usko Raamattuun. Kristinuskon piirissä helvetti on ymmärrettävä Raamatun valossa ja sen mukaan ihminen on tieten tahtoen rikkonut taivaallista lakia ja siitä seuraa rangaistus. Ja vastaväittäjä on jo itsekin myöntänyt, että on täysin oikein rangaista lain rikkojaa. Mikäli keskustelukumppani haluaa kritisoida muiden uskontojen helvettinäkemystä tulee kritiikki esittää noiden uskontojen edustajille.
Keskustelukumppani saattaa olla sitä mieltä, että helvetti on liian kova rangaistus ihmisen synneistä. Mutta mistä hän sen voi tietää? Kenties hän ajattelee, että ikuisesti kestävä rangaistus rikkomuksista, jotka sijoittuvat aikaan on liian ankara. Entä jos ihmisen rikkomukset eivät ole laadultaan pelkästään ajallisia, vaan myös rikkomuksia jotain ikuista järjestystä ja lainsäätäjää vastaan? Eikö silloin jokin vähempi kuin ikuinen rangaistus olisi aivan liian vähän? Tätä kysymystä voisi syventää, mutta teen sen jossakin toisessa kirjoituksessa. Tässä yhteydessä riittää, kun todetaan, että kristillisen ajattelun mukaan ihmisen synneistä seuraa ikuinen rangaistus juuri siksi, että ne ovat rikkomuksina Raamatun mukaan perusolemukseltaan ja laadultaan jotain ikuista. Siksi niitä ei voida myöskään saada anteeksi ilman ikuisuudesta tullutta ratkaisua: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16).
Mutta entä Jumalan rakkaus? Alussa siteeraamassani tekstissä helvetin käsitteen ja Jumalan olemuksen yhteensopimattomuus lienee viittaus siihen, että rakkauden Jumala ei voisi tuomita ketään ikuiseen piinaan. Mutta toki Raamattu osoittaa, että Jumalalla on muitakin olemuksen piirteitä kuin pelkkä rakkaus. Hän on myös oikeudenmukainen, vanhurskas ja pyhä. Ilman tätä puolta Jumalan olemuksessa rakkaus muuttuisi pahimmaksi jumalattomuudeksi. Ajattele esimerkin vuoksi, että joku tunkeutuisi väkivalloin kotiisi, pahoinpitelisi puolisosi ja tappaisi lapsesi. Myöhemmin keskustelet asiasta poliisin kanssa ja kysyt: "Saitteko syyllisen kiinni?" "Kyllä saimme, mutta me päästimme hänet vapaaksi," poliisit vastaavat. Kun sitten alat järkyttyneenä ihmettelemään miten moinen on mahdollista saisit kuulla vastaukseksi: "Niin, katsohan, me olemme rakkauden valtio!" Rakkauden valtio! Mihin unohtui oikeudenmukaisuus?
Mielestäni on jotenkin outoa, että monet valittavat sitä, miksei Jumala tee mitään maailmassa olevalle pahalle. Kun sitten sanomme, että Hän tekee - hän tuomitsee katumattomat pahantekijät helvettiin - hän ei saisikaan tehdä niin, koska on rakkaus! Monien käsitys Jumalasta ei vastaa sitä kuvaa, jonka Raamattu hänestä antaa. Jumalan sanassa Hänen rakkautensa ja oikeudenmukaisuutensa eivät ole "joko-tai" vaihtoehtoja. Molemmat ovat saman Jumalan olemuksen määreitä. Kun Jumala armahtaa katuvan syntisen hän ilmaisee rakkauttaan. Kun hän tuomitsee katumattoman syntisen helvettiin hän ilmaisee oikeudenmukaisuuttaan, kuten edellä olemme osoittaneet.
Kuinka me sitten voisimme nauttia taivaasta tietoisina siitä, että toiset kärsivät ikuista piinaa? Vastaus ei välttämättä miellytä kaikkia, mutta vastaus liittyy siihen eroon mikä vallitsee kyvyssämme ymmärtää asioita nyt ja ikuisuudessa. Käsityskykymme on nyt vajavaisuuksien ja jopa synnin hämärtämä. Taivaassa kaikki on toisin. Kuten Paavali sanoo: "nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti..." (1 Kor. 13:12). Silloin me näemme asiat niin kuin Jumala ne näkee. Niin synnin kuin tuomionkin oikeudenmukaisuuden. Tästä johtuen kaikki mikä on taivaassa ylistää Jumalaa siitä, että Hän tuomitsee syntiset vanhurskaasti: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme. Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren." (Ilm. 19:1-3). Ja "Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston [Jumalan tuomion] ... Silloin ihmiset sanovat: 'Totisesti, vanhurskaalla on hedelmä; totisesti, on Jumala, joka tuomitsee maan päällä." (Ps. 58:12). Taivaassa me siis ylistämme Jumalaa hänen vanhurskaasta tuomiostansa, koska näemme niin kuin Jumala näkee synnin kauheuden. Me myös kiitämme pyhässä pelossa Kristusta, Jumalan Karitsaa, Jumalan armosta ja rakkaudesta, joka pelastuksessa ilman omaa ansiotamme on tullut meidän osaksemme. Meidän, jotka olisimme ansainneet Jumalan vihan siinä missä tuomitutkin (Ilm. 7:9-10).
Alussa siteeratun kirjoituksen takana saattaa olla sen laatijan kokemukset uskovista, jotka ovat asiattomalla tavalla käyttäneet helvetillä pelottelua painostuskeinona. Joskus kristityt todistavat uskosta hyvin kömpelösti ja käyttäytyvät öykkärimäisesti antaen ymmärtää, että mikäli toinen ei ole samaa mieltä uskovan kanssa hän joutuu helvettiin. Tällainen käytös on tietysti täysin asiatonta ja ansaitseekin tulla paljastetuksi. Kristittyjen asiaton käyttäytyminen pitää silti selkeästi erottaa siitä mistä helvetissä todellisuudessa on kysymys. Jumala ei ole jättänyt tuomiovaltaa kristittyjen käsiin, eikä meillä ole oikeutta uhkailla helvetillä niitä, jotka ovat eri mieltä meidän kanssamme asioista. Kokonaan toinen kysymys on kuitenkin se, että oikein ymmärrettynä käsitys helvetistä ei ole ristiriidassa Jumalan rakkauden kanssa. Se on väistämätön seuraamus syntiemme perusolemuksesta ja Jumalan oikeudenmukaisuudesta. On tietysti jokaisen oma asia haluaako uskoa Raamattuun tässä asiassa. Mutta kritiikin kristillisiä näkemyksiä kohtaan pitää nousta noiden näkemysten ymmärtämisestä, eikä niiden väärinymmärtämisestä. Muutoin sellainen kritiikki ei ole vakavasti otettavaa.
Raamattuun uskomisen hintana voi olla naivin yksipuolisen ja lapsekkaan jumalakuvan joutuminen remonttiin. Mutta lopputuloksena on kypsä, aikuinen usko, joka kestää elämässä ja kuolemassa, koska sellainen usko perustuu totuuteen siitä millainen Jumala todella on sekä tuomarina, että pelastajana. Helvetistä puhuttaessa on aina muistettava, että Jumala tarjoaa ihmisille turvapaikkaa ja armahdusta. Pelastusta on vain vaikea ymmärtää, ellei ole selkeää käsitystä mistä pelastutaan. Mitä suurempi on vaara sitä suurempi on siitä saatava pelastus. Mitä ankarampi tuomio sitä valtavampi on Kristuksessa tarjolla oleva armahdus. Ilman totuutta helvetistä on mahdotonta ymmärtää näiden sanojen todellista syvyyttä, ihanuutta ja vakavuutta: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)."
"Minusta on mukava toisinaan lukea erilaisten lehtien mielipidekirjoittelua sekä heidän omien toimittajiensa vapaamuotoisia kolumneja. Ne antavat kohtuullisen kuvan asioista, jotka askarruttavat tavallista ihmistä. Ne ovat kiinnostavia myös siksi, että ne paljastavat kuinka ihmiset päätyvät esittämiinsä johtopäätöksiin. Usein sen kaltaiset kirjoitukset tosin ovat hyvin lyhyitä ja niissä tyydytään vain esittämään väitteitä ilman lähempiä perusteluita. Perustelut voivat olla hyvin ohimeneviä ja rivien välistä voi aavistella minkälaiset taustaoletukset ohjaavat mielipiteenmuodostusta. Tästä johtuen mielipidekirjoitusten lukeminen onkin kuin salapoliisityötä ja siksi erittäin mielenkiintoista ja haastavaa puuhaa. Väitteiden, perusteluiden ja taustaoletusten pohtiminen on hyvin opettavaista ja auttaa ennakoimaan vastaavanlaisten väitteiden kohtaamista muissa yhteyksissä. Vaikkapa evankelioidessa.
Seuraavassa on katkelma eräästä mielipidekirjoituksesta. Kaikessa lyhykäisyydessään teksti oli varsin pysähdyttävä.
"...Kaasukammiot, pakkotyöleirit, noitaroviot, jälkikäteen muovatut sotasyyllisyyslait - Ihmisiä on kidutettu, kun he ovat olleet asioista eri mieltä kuin vallassaolijat. Mutta yksikään kiduttajaryhmä ei ole keksinyt keinoa, millä kiduttaisi uhrejaan kuoleman jälkeen. Ikuisen helvetin käsite ei sovi Jumalan olemukseen. Ja kuinka voisit nauttia taivaasta, jos yksikään kanssaihmisesi joutuisi helvettiin? ... "
Kirjoitus on hyvin lyhyt ja tunteisiin vetoava, sillä siinä käytetyt esimerkit ovat hyvin vahvoja. Ensi lukemalta ei välttämättä pysähdy lainkaan ajattelemaan, kuinka tekstissä käytetyt esimerkit eivät itse asiassa ole lainkaan osuvia rinnastuksia kristillistä Raamattuun perustuvaa helvettinäkemystä ajatellen.
Eräs harhaanjohtava ajatus kirjoituksessa liittyy helvetin rinnastamisessa kaasukammioihin, pakkotyöleireihin ja jälkikäteen sorvattuihin sotasyyllisyyslakeihin ja toisinajattelijoiden rankaisemiseen.
Mistä helvetissä siis on kysymys? Kerron millä tavalla itse pyrin lähestymään tätä kysymystä vaikkapa uskosta osattoman kanssa. Henkilökohtaisessa keskustelussa on hyvä pyrkiä valottamaan asiaa esittämällä hieman johdattelevia kysymyksiä sen sijaan, että vain toteaa miten asiat omasta mielestä ovat. Kysymysten esittäminen synnyttää keskustelua, eikä toinen koe sitä tuputtamisena. Keskeinen kysymys, josta on lähdettävä liikkeelle on tämä: "Onko sinun mielestäsi oikein, ja oikeudenmukaista että lain rikkojaa rangaistaan?" Uskoisin, että jokaisen vastaus on periaatteessa myönteinen. Keskustelukumppani saattaa huomata kysymyksen johdattelevuuden ja ryhtyä välttelemään vastausta vetoamalla esimerkiksi siihen, että rangaistavuus riippuu siitä tietääkö ihminen rikkovansa lakia a toisaalta miten vakavasta asiasta on kysymys tai että helvetti on liian kova rangaistus suhteessa rikokseen jne. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin sivuuttaa nämä välttely-yritykset ja palauttaa keskustelu alkuperäiseen kysymykseen korostamalla sitä, että vaikka ystäväsi mainitsemat seikat ovat toki tärkeitä ja huomionarvoisia niihin palataan myöhemmin. Tässä vaiheessa tarkoituksena ei ole selvittää millä tavoin mistäkin rikoksesta tulisi kulloinkin rangaista. Seikka, joka onkin useasti jo vaikeampi kysymys ratkaistavaksi. Alkuperäinen kysymys sen sijaan on periaatteellisella tasolla hyvin yksinkertainen. Ystäväsi voi joko myöntää tai kieltää siihen sisältyvän väittämän. Mikäli hänen vastauksensa on kielteinen (ei ole oikein rangaista rikoksesta) on aika ilmeistä, ettei keskustelukumppanisi ole aivan rehellinen itselleen. Silloin voi kysyä: "Oletko todella sitä mieltä, että jos minä nyt varastaisin sinun lompakkosi ja tyhjentäisin tilisi pankkikortillasi oikeuslaitos tekisi väärin tuomitessaan minut?"
Kun ystäväsi on lopulta myöntänyt, että rikoksista rankaiseminen on oikein, on mahdollista siirtyä keskustelussa eteenpäin. Sopiva kysymys voisi olla vaikka seuraavanlainen: "Olemme molemmat samaa mieltä siitä, että jos joku rikkoo ihmisten säätämää lakia on oikein, että häntä rangaistaan. maallisessa tuomioistuimessa . Entä jos hän rikkoo Jumalan säätämää lakia? Onko oikein, että hän saa rangaistuksen taivaallisessa tuomioistuimessa?" Mikäli keskustelu kumppanisi on antanut ensimmäiseen kysymykseen myöntävän vastauksen (enkä tiedä miten muutenkaan hän voisi siihen vastata) seuraa siitä luonnostaan myöntävä vastaus myös jälkimmäiseen. Molemmissa on kysymys samasta asiasta: On oikeudenmukaista, että rikoksesta seuraa rangaistus. Tämän asian ymmärtäminen on keskeistä, jotta kukaan voi ymmärtää mistä helvetissä on kysymys. Helvetti on Jumalan tapa rangaista ihmisiä heidän synneistään ja rikkomuksistaan. Ei toisinajattelusta tai kuulumisesta johonkin etniseen tai ideologiseen ryhmään, vaan teoista, jotka ihan oikeasti rikkovat Jumalan lakia. Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat Jumalan lain näkökulmasta rikollisia.
Mikäli asia esitetään oikeudenmukaisuuden näkökulmasta jokainen voi periaatteellisella tasolla ymmärtää mistä on kysymys vaikka ei lainkaan uskoisi helvetin tai Jumalan olemassaoloon. Raamattu väittää, että ihminen on siinä määrin rikkonut Jumalan lakia vastaan, että hän ansaitsee rangaistuksen. Tässä vaiheessa toisen on mahdotonta vedota siihen, ettei hän lainkaan usko Raamattuun. Kristinuskon piirissä helvetti on ymmärrettävä Raamatun valossa ja sen mukaan ihminen on tieten tahtoen rikkonut taivaallista lakia ja siitä seuraa rangaistus. Ja vastaväittäjä on jo itsekin myöntänyt, että on täysin oikein rangaista lain rikkojaa. Mikäli keskustelukumppani haluaa kritisoida muiden uskontojen helvettinäkemystä tulee kritiikki esittää noiden uskontojen edustajille.
Keskustelukumppani saattaa olla sitä mieltä, että helvetti on liian kova rangaistus ihmisen synneistä. Mutta mistä hän sen voi tietää? Kenties hän ajattelee, että ikuisesti kestävä rangaistus rikkomuksista, jotka sijoittuvat aikaan on liian ankara. Entä jos ihmisen rikkomukset eivät ole laadultaan pelkästään ajallisia, vaan myös rikkomuksia jotain ikuista järjestystä ja lainsäätäjää vastaan? Eikö silloin jokin vähempi kuin ikuinen rangaistus olisi aivan liian vähän? Tätä kysymystä voisi syventää, mutta teen sen jossakin toisessa kirjoituksessa. Tässä yhteydessä riittää, kun todetaan, että kristillisen ajattelun mukaan ihmisen synneistä seuraa ikuinen rangaistus juuri siksi, että ne ovat rikkomuksina Raamatun mukaan perusolemukseltaan ja laadultaan jotain ikuista. Siksi niitä ei voida myöskään saada anteeksi ilman ikuisuudesta tullutta ratkaisua: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16).
Mutta entä Jumalan rakkaus? Alussa siteeraamassani tekstissä helvetin käsitteen ja Jumalan olemuksen yhteensopimattomuus lienee viittaus siihen, että rakkauden Jumala ei voisi tuomita ketään ikuiseen piinaan. Mutta toki Raamattu osoittaa, että Jumalalla on muitakin olemuksen piirteitä kuin pelkkä rakkaus. Hän on myös oikeudenmukainen, vanhurskas ja pyhä. Ilman tätä puolta Jumalan olemuksessa rakkaus muuttuisi pahimmaksi jumalattomuudeksi. Ajattele esimerkin vuoksi, että joku tunkeutuisi väkivalloin kotiisi, pahoinpitelisi puolisosi ja tappaisi lapsesi. Myöhemmin keskustelet asiasta poliisin kanssa ja kysyt: "Saitteko syyllisen kiinni?" "Kyllä saimme, mutta me päästimme hänet vapaaksi," poliisit vastaavat. Kun sitten alat järkyttyneenä ihmettelemään miten moinen on mahdollista saisit kuulla vastaukseksi: "Niin, katsohan, me olemme rakkauden valtio!" Rakkauden valtio! Mihin unohtui oikeudenmukaisuus?
Mielestäni on jotenkin outoa, että monet valittavat sitä, miksei Jumala tee mitään maailmassa olevalle pahalle. Kun sitten sanomme, että Hän tekee - hän tuomitsee katumattomat pahantekijät helvettiin - hän ei saisikaan tehdä niin, koska on rakkaus! Monien käsitys Jumalasta ei vastaa sitä kuvaa, jonka Raamattu hänestä antaa. Jumalan sanassa Hänen rakkautensa ja oikeudenmukaisuutensa eivät ole "joko-tai" vaihtoehtoja. Molemmat ovat saman Jumalan olemuksen määreitä. Kun Jumala armahtaa katuvan syntisen hän ilmaisee rakkauttaan. Kun hän tuomitsee katumattoman syntisen helvettiin hän ilmaisee oikeudenmukaisuuttaan, kuten edellä olemme osoittaneet.
Kuinka me sitten voisimme nauttia taivaasta tietoisina siitä, että toiset kärsivät ikuista piinaa? Vastaus ei välttämättä miellytä kaikkia, mutta vastaus liittyy siihen eroon mikä vallitsee kyvyssämme ymmärtää asioita nyt ja ikuisuudessa. Käsityskykymme on nyt vajavaisuuksien ja jopa synnin hämärtämä. Taivaassa kaikki on toisin. Kuten Paavali sanoo: "nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti..." (1 Kor. 13:12). Silloin me näemme asiat niin kuin Jumala ne näkee. Niin synnin kuin tuomionkin oikeudenmukaisuuden. Tästä johtuen kaikki mikä on taivaassa ylistää Jumalaa siitä, että Hän tuomitsee syntiset vanhurskaasti: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme. Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren." (Ilm. 19:1-3). Ja "Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston [Jumalan tuomion] ... Silloin ihmiset sanovat: 'Totisesti, vanhurskaalla on hedelmä; totisesti, on Jumala, joka tuomitsee maan päällä." (Ps. 58:12). Taivaassa me siis ylistämme Jumalaa hänen vanhurskaasta tuomiostansa, koska näemme niin kuin Jumala näkee synnin kauheuden. Me myös kiitämme pyhässä pelossa Kristusta, Jumalan Karitsaa, Jumalan armosta ja rakkaudesta, joka pelastuksessa ilman omaa ansiotamme on tullut meidän osaksemme. Meidän, jotka olisimme ansainneet Jumalan vihan siinä missä tuomitutkin (Ilm. 7:9-10).
Alussa siteeratun kirjoituksen takana saattaa olla sen laatijan kokemukset uskovista, jotka ovat asiattomalla tavalla käyttäneet helvetillä pelottelua painostuskeinona. Joskus kristityt todistavat uskosta hyvin kömpelösti ja käyttäytyvät öykkärimäisesti antaen ymmärtää, että mikäli toinen ei ole samaa mieltä uskovan kanssa hän joutuu helvettiin. Tällainen käytös on tietysti täysin asiatonta ja ansaitseekin tulla paljastetuksi. Kristittyjen asiaton käyttäytyminen pitää silti selkeästi erottaa siitä mistä helvetissä todellisuudessa on kysymys. Jumala ei ole jättänyt tuomiovaltaa kristittyjen käsiin, eikä meillä ole oikeutta uhkailla helvetillä niitä, jotka ovat eri mieltä meidän kanssamme asioista. Kokonaan toinen kysymys on kuitenkin se, että oikein ymmärrettynä käsitys helvetistä ei ole ristiriidassa Jumalan rakkauden kanssa. Se on väistämätön seuraamus syntiemme perusolemuksesta ja Jumalan oikeudenmukaisuudesta. On tietysti jokaisen oma asia haluaako uskoa Raamattuun tässä asiassa. Mutta kritiikin kristillisiä näkemyksiä kohtaan pitää nousta noiden näkemysten ymmärtämisestä, eikä niiden väärinymmärtämisestä. Muutoin sellainen kritiikki ei ole vakavasti otettavaa.
Raamattuun uskomisen hintana voi olla naivin yksipuolisen ja lapsekkaan jumalakuvan joutuminen remonttiin. Mutta lopputuloksena on kypsä, aikuinen usko, joka kestää elämässä ja kuolemassa, koska sellainen usko perustuu totuuteen siitä millainen Jumala todella on sekä tuomarina, että pelastajana. Helvetistä puhuttaessa on aina muistettava, että Jumala tarjoaa ihmisille turvapaikkaa ja armahdusta. Pelastusta on vain vaikea ymmärtää, ellei ole selkeää käsitystä mistä pelastutaan. Mitä suurempi on vaara sitä suurempi on siitä saatava pelastus. Mitä ankarampi tuomio sitä valtavampi on Kristuksessa tarjolla oleva armahdus. Ilman totuutta helvetistä on mahdotonta ymmärtää näiden sanojen todellista syvyyttä, ihanuutta ja vakavuutta: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)."
Vastaukset 15
Vanhimmat
---totuuteen perustuva usko---
Täh?
Oikeudenmukaisuus imee.
Mikä on mielestäsi Jumala joka ensin luo lapsestaan tyhmän ja itsepäisen jne, tämän jälkeen pimittää lapseltaan todisteet omasta Jumaluudestaan, ja tahallaan antaa vielä itsestään erittäin hämäräperäisen sadulta kuulostavan kuvan, pakottaa sitten lapsensa arvaamaan viiden miljoonan yhtä hämäräperäiseltä kuullostavan Jumalan joukosta kuka niistä Hän, oikea Jumala on, ja jos lapsi ei osaa arvara tai jos hän arvaa väärin, tämä Jumala pilkkaa lastaan ja nauraen kiduttaa tätä helvetissä iäisyyden?? Mikä on mielestäsi tällainen Jumala?
A.rakkaus
B.psykopaatti
Sananlaskut:
3:34 Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.
"Tehkää lähimmäisellenne niinkuin toivotte itsellenne tehtävän."
Tätä periaatetta myös Jumala noudattaa itsensä ja ihmisen välillä.
Jos et tahdokaan tietää jumalasta ei hänkään välitä sinusta.
Kun ostat meidän firman tuotetta niin se on tosi hyvä ja jos ostat muiden niin tulet katumaan.
"Sananlaskut:
3:34 Pilkkaajille hänkin on pilkallinen"
Miten voi suhtautua vakavasti murrosikäiseen, jollaiseksi jumalanne kuvaa itsensä(raamattu oli luultavasti hänen itsemurha kirje).
VT:ssa pikkulapsi
UT:ssa murrosikäinen
"Jos et tahdokaan tietää jumalasta ei hänkään välitä sinusta."
Etsin, mutten löytänyt. Ainakaan raamatussa kuvattua. Ehkä hän on kasvanut sen vaiheen yli.
"Onko sinun mielestäsi oikein, ja oikeudenmukaista että lain rikkojaa rangaistaan?"
Ei!!
Jos olisi olemassa täysin hyvä olento hän ei kostaisi sellaiselle joka on rikkonut hänen hyvyyttään, vaan korjaisi lain rikkojan aiheuttamat vahingot ja yrittäisi ymmärtää miksi lain rikkoja, rikkoo lakia ja miettisi miten lain rikkojan saa taas lain oikealle puolelle.
"Onko sinun mielestäsi oikein, ja oikeudenmukaista että lain rikkojaa rangaistaan?" Ei!!
Sinun mielestä siis esim Suomen Oikeuslaitos on laiton, koska se rankaisee lainrikkojia?
Vai vielä pitäisi korjata rikollisen aiheuttamat vahingot?
Sinun meielestä oikeudenmukaista olisi se että saisit murhata ja raiskata, valtio maksaisi sinulle tapahtuneen takia korvausta, ja saisit vielä jonkun kunniamaininnan?
Olet selvästikin rikollista ainesta. Häpeäisit edes!
Jotenkin vastauksestasi ilmenee hyvin selvästi ettet oikein ymmärrä kuinka edellisen viestin kirjoittaja pohti ongelmaa kaikkivaltiaan näkökulmasta. Vastauksesi perusteella sinä alensit kaikkivaltiaan kyvykkyyden suomen oikeuslaitoksen tasolle. Kun seuraavan kerran meuhkaat kaikkivaltiaasi ihmeistä niin muista että jumalasi ei kykene sen kummallisempiin ihmeisiin kuin suomen oikeuslaitoskaan.
"Sinun mielestä siis esim Suomen Oikeuslaitos on laiton, koska se rankaisee lainrikkojia?"
Ei laiton sillä sehän seuraa omaa lakiaan, mutta sen laki ei ole kaikkein kauneinta moraalia mitä voi kuvitella. Mutta kauniinpaa silti kuin monessa muussa maassa sillä Suomen oikeuslaitos perustaa rankaistuksensa siihen, että tekiä oppii elämään ihmisiksi. Toisin kuin vaikka englannissa jossa tuomitaan kostoksi.
"Sinun meielestä oikeudenmukaista olisi se että saisit murhata ja raiskata"
EI!!! taaskaan murhaaminen ja raiskaaminen on hyvin moraalitonta.
"valtio maksaisi sinulle tapahtuneen takia korvausta"
Joo... tämä on kaunista moraalia. Koska ihmisiä joilla on näitä itressejä on varmasti sen verran vähän pupulaatiosta, että yhteiskunnalla on varaa maksaa hoidosta.
Loput viestistäsi oli itse keksimääsi eikä mitenkään liittynyt juttuuni.
Pyydän anteeksi jo etukäteen kaikilta uskovaisilta jota tämä viesti varmasti loukkaa, koska kyseenalaistan raamatun sisältöä, mutta näin minä näen asian.
Ne teistä jotka uskovat että raamattu on jumalan sanaa, ja siksi sitä ei ole voitu muokata tai vääristellä, pitävät ehkä viestiäni jopa jumalanpilkkana. Mutta itse näen asian päinvastoin: mielestäni viestini on puolustuspuhe todellisen Jumalan puolesta, josta annetaan raamatussa todella huono kuva.
Minun jumalani on siis täydellinen, rakastava jumala.
Jokainen saa kyllä uskoa mihin haluaa, mutta mielestäni tässä kohtaa raamattua on vääristelty ihmisten toimesta, ilmeisesti siksi, jotta pelon avulla saataisiin kansa kuriin ja nuhteeseen. Luulisin että joskus keskiajalla joku valtaa haluava, maallistunut kirkon henkilö sai idean:
"Kansa lukee tuota kirjaa ja pitää sitä totuutena, entäs jos minä laitan sinne pari lisäystä, niin eiköhän kirkon kassaan ala tulla kohta rahaa ihan eri lailla"
Sillä mikä onkaan pelottavampi rangaistus ja pelote kuin tuo ikuinen piina, eli helvetti.
Usko on minusta hyvä asia, muttei sokea usko. Jos uskonto kieltää oman ajattelun, niin kyseessä on mielestäni silloin kultti, ja kulteista on valitettavasti monia ikäviä esimerkkejä.
Minä siis uskon vahvasti Jumalaan, mutta en pidä raamattua 100% totuutena, sillä uskon että ihmiset ovat väärentäneet osia raamatusta.
Ajattele asiaa näin: jos sinulla on lapsia ja lapsesi tekee väärin, vaikka kuinka väärin, niin etkö yhä rakastaisi häntä?
Tottakai rakastaisit!
Miksikö? no vain yksinkertaisesti sen takia että hän on sinun lapsesi, muuta syytä ei tarvita. Kyseessä on siis puhtain rakkauden muoto, pyyteetön rakkaus.
Ja jos sinä, "syntinen" ihminen kykenet rakastamaan lastasi niin paljon että olet valmis antamaan hänelle anteeksi minkä tahansa rikkomuksen, niin pystyykö meistä kukaan edes kuvittelemaan sitä rakkauden määrää, jota jumala, meidän isämme tuntee meitä kohtaan?
Väitän että ei pysty.
Hän, joka loi meidät juuri sellaisiksi kuin olemme, ja juuri sellaiseksi kuin hän halusi, sillä hän on täydellinen, eikä siis tee virheitä, ei koskaan.
Eli minun silmissäni raamatun jumala loi meidät epätäydellisiksi, tietäen että teemme virheitä. Sitten hän heitti meidät tänne maapallolle, tietäen täysin varmasti että tulemme tekemään virheitä tässä ympäristössä. Sitten hän heltyi hieman, ja ehkä ajatteli olleensa hiukan ankara, ja lähetti Jeesuksen, että edes joku pelastuisi, jos sattuisi ottamaan tämän yhden ja ainoa mahdollisuuden vastaan. Ja jos siihen oljenkorteen ei tartu, niin palaa helvetissä ikuisesti, IKUISESTI!, ilman mitään mahdollisuutta päästä pois, koskaan!
Tekisitkö sinä noin lapsellesi?
Onko tämä rakastava jumala? Onko tämä oikeudenmukainen jumala? Onko tämä täydellinen jumala?
Minusta ei.
Minusta tämä on ihmisen keksimä irvikuva jumalasta, jolle on annettu ihmisen vajavaisia ominaisuuksia. Ja kuka tämän pyhäinhäväistyksen on voinut tehdä? Kuka muu kuin toinen ihminen.
Ymmärrättekö nyt miksi minulla on niin suuria vaikeuksia uskoa Raamatun Jumalaan?
Raamatussa on mielestäni paljon hyvää, kuten vuorisaarna, mutta kuten sanoin 100% totuutena en sitä voi pitää hyvällä tahdollakaan. Muuten joutuisin uskomaan epätäydelliseen jumalaan, enkä siihen kykene, en edes sillä uhalla että joudun mielipiteestäni helvettiin.
-Pete
Ja seuraavaksi unohda kaikki muu mitä ihmiset ovat sinulle siitä puhuneet, niin sinä löydät sen ,mikä on sinua varten sanottu.
Sinulle puhutaan suoraan Raamatun kautta ilman ihmisten selityksiä.
Usko kaikki se mikä on sinulle hyvää ja tunnet sitä tarvitsevasi niin se on sinun omaasi.
luin minäkin sitä mutta en tullut uskoon. Hyviä ohjeita sieltä kuitenkin löytsin. Ne voisi kiteyttää seuraavasti:
"Tee toisille sitä mitä toivot toisten tekevän sinulle."
On muuten paljon helpommin sanottu kun tehty. Miksikö? Siksi että ratkaisu on erilainen joka tilantessa.
En ole tuntenut tarvetta sitä kirjaa sen koomin avata.
Sillä niin on omahyväinen lahkosaarnaaja itseään rakastanut, että hän antoi itselleen yksinoikeuden saarnata ainoaa totuutta................
"Entä jos ihmisen rikkomukset eivät ole laadultaan pelkästään ajallisia, vaan myös rikkomuksia jotain ikuista järjestystä ja lainsäätäjää vastaan? Eikö silloin jokin vähempi kuin ikuinen rangaistus olisi aivan liian vähän? "
Antaisitko esimerkin rikoksista, joista ikuinen kidutus ja piina voisi olla oikeus ja kohtuus?
Miksi ihmiset eivät yleensä laita lähteitään?
http://www.patmos.fi/uskonpuolesta/artikkelit/helvetti.htm
>>"Onko sinun mielestäsi oikein, ja oikeudenmukaista että lain rikkojaa rangaistaan?">>
Ei, jos rangaistus ymmärretään itsetarkoituksellisena.
Sakko- tai vankeusrangaistuksen tarkoituksena on tai ainakin tulisi olla:
1) Toimia pelotteena niin rikoksentekijälle itselleen kuin muillekin potentiaalisilla rikoksentekijöillekin. Helvetillä tälläinen funktio on vain puolittain, ennaltaehkäisevästi, mutta ei jälkikäteen, koska se on ikuinen, eikä sieltä siis voi päästä pois jälleen kaidalle polulle.
2) Auttaa rikoksentekijää palaamaan yhteiskuntaan lainkuuliaiseksi kansalaiseksi. Helvetillä ei ole tälläistä funktiota, se ei eheytä ketään Jumalan valtakunnan kansalaiseksi.
3) Eristää vaaralliset rikoksentekijät yhteisöstä, jolloin he eivät voi vahingoittaa muita. Helvetilläkin on tälläinen funktio, mutta jos he eivät voi päästä pois helvetistä, yhtä hyvin heidän olemassaolonsa voisi lopettaa.
Tietysti voitaisiin ajatella että jos helvetti olisikin vain olemassaolosta lakkaamista (Jehovan todistajat), kenties rajallisen kärsimysajan jälkeen (adventistit), sen pelotearvo ei olisi yhtä suuri ja joku voisi tuntea kiusausta olla piittaamatta siitä. Mutta jos helvetin tarkoitus on rohkaista tälläistä laskelmointia, sen moraalinen arvo on myös tällöin todella kyseenalainen.
Oikeudenmukaisuus tulee kuvaan mukaan vain siinä kuinka rangaistuksen tulisi vastata jotenkin vakavuudeltaan tehtyä rikosta. Kostonhalu voi tuntua oikealta, mutta se ei kuulu niin maallisien oikeusistuimien motiiveihin kuin liene muutenkaan taipumus jota kannattaisi suosia.
"Mieli edeltää kaikkia mielentiloja.
Mieli on niiden johtaja; ne ovat kaikki mielen takomia.
Jos epäpuhtaalla mielellä ihminen puhuu tai toimii kärsimys seuraa häntä
kuin pyörä joka seuraa härän jalkaa.
Mieli edeltää kaikkia mielentiloja.
Mieli on niiden johtaja; ne ovat kaikki mielen takomia.
Jos puhtaalla mielellä ihminen puhuu tai toimii onnellisuus seuraa häntä
kuin hänen hänet koskaan jättämätön varjonsa.
'Hän käytti minua hyväkseen, hän löi minua,
hän sai minut valtaansa, hän ryösti minut.'
Ne jotka idättävät sellaisia ajatuksia eivät tyynnytä vihaansa.
'Hän käytti minua hyväkseen, hän löi minua,
hän sai minut valtaansa, hän ryösti minut.'
Ne jotka eivät idätä sellaisia ajatuksia tyynnyttävät vihansa.
Vihaa ei koskaan tyynnytetä vihalla tässä maailmassa.
Ei-vihalla yksin viha tyynnytetään...
Voita vihainen ei-vihaisuudella; voita pahantekijä hyvyydellä;
voita saita anteliaisuudella; voita valehtelija totuudella."
-- Buddha, Dhammapada 1-5,223 *
>>Entä jos ihmisen rikkomukset eivät ole laadultaan pelkästään ajallisia, vaan myös rikkomuksia jotain ikuista järjestystä ja lainsäätäjää vastaan? Eikö silloin jokin vähempi kuin ikuinen rangaistus olisi aivan liian vähän? Tätä kysymystä voisi syventää, mutta teen sen jossakin toisessa kirjoituksessa. Tässä yhteydessä riittää, kun todetaan, että kristillisen ajattelun mukaan ihmisen synneistä seuraa ikuinen rangaistus juuri siksi, että ne ovat rikkomuksina Raamatun mukaan perusolemukseltaan ja laadultaan jotain ikuista.>>
Minä en oikeastaan ymmärrä mitä tällä tahdotaan sanoa. Onko kyse Jahven kunnian loukkaamisesta? Siinä tapauksessa jos tämä "Rakkaus" katsoisi ylpeytensä niin häväistyksi että sitä eivät korvaa triljoonavuotiset kärsimyksetkään, niin se ei voi olla todellisuudessa paljonkaan arvoinen. Ja eikö Paavali kirjoittanut, "Rakkaus... ei muistele kärsimäänsä pahaa..." (1 Kor. 13:5)? Vai ovatko niiden seuraukset ikuisia? Jos joku vaikka auttaa jotakuta ateismin valoon ja tämä joutuu sitten ateistina siitä ikuiseen helvettiin, niin kai sen seuraukset ovat ikuisia... mutta Jahvella itsellään on valta pitää tulta yllä tai se sammuttaa, ei niillä parkuvilla ateisteilla.
>>Mielestäni on jotenkin outoa, että monet valittavat sitä, miksei Jumala tee mitään maailmassa olevalle pahalle. Kun sitten sanomme, että Hän tekee - hän tuomitsee katumattomat pahantekijät helvettiin - hän ei saisikaan tehdä niin, koska on rakkaus!>>
Niin, kun voisi tehdä jotain hyödyllistä ja estää viattomia joutumasta kärsimään täällä, tehdään jotain täysin hyödytöntä ja tuomitaan vääräuskoiset helvettiin tuonpuoleisessa.
>>Ajattele esimerkin vuoksi, että joku tunkeutuisi väkivalloin kotiisi, pahoinpitelisi puolisosi ja tappaisi lapsesi. Myöhemmin keskustelet asiasta poliisin kanssa ja kysyt: "Saitteko syyllisen kiinni?" "Kyllä saimme, mutta me päästimme hänet vapaaksi," poliisit vastaavat. Kun sitten alat järkyttyneenä ihmettelemään miten moinen on mahdollista saisit kuulla vastaukseksi: "Niin, katsohan, me olemme rakkauden valtio!" Rakkauden valtio! Mihin unohtui oikeudenmukaisuus?>>
Toisin sanoen, kyse on siitä onko hyvä tuntea vihaa ja kostonhimoa, koska juuri näiden sofistikoituneempi muotohan oikeudenmukaisuus on. Mutta ainoastaan rakastava ja myötätuntoinen olento ei olisi kiinnostunut oikeudesta, vaan sekä uhrien että syyllisten auttamisesta löytämään saman myötätunnon, anteeksipyynnön ja anteeksiannon. Ja jos hän ei voi auttaa syyllisiä, hänen myötätuntonsa vaatisi lopettamaan heidän kärsimyksensä, eikä seuraamaan niitä ikuisesti.
The best minds will tell you that when a man has begotten a child he is morally bound to tenderly care for it, protect it from hurt, shield it from disease, clothe it, feed it, bear with its waywardness, lay no hand upon it save in kindness and for its own good, and never in any case inflict upon it a wanton cruelty. God's treatment of his earthly children, every day and every night, is the exact opposite of all that, yet those best minds warmly justify these crimes, condone them, excuse them, and indignantly refuse to regard them as crimes at all, when he commits them. Your country and mine is an interesting one, but there is nothing there that is half so interesting as the human mind.
-- Mark Twain, Letters from the Earth
Heikki
* http://www.accesstoinsight.org/canon/sutta/khuddaka/dhp1/index.html