Miten voisin jaksaa kun tyttöystäväni sairastaa syöpää ja aikaa sanottu olevan muutamasta viikosta vuoteen. Hän ei halua hoitoa enää, vaikka olisi mahdollisuus elää silloin pitkään. Olen menettänyt kolareissa ja muulla tavoin monia läheisiä ystäviä ja kavereita vuosien saatossa. En edes uskonut pystyväni rakastaa ennenkuin tapasin nykyiseni ja hänen lapsensa. Rakastan häntä ja hän minua mutta hän haluaa viettää lopun aikansa ilman minua lapsensa ja ystävien kanssa.
Pelkään että en uskalla enää kokemuksieni kautta välittää kenestäkään tulevaisuudessa.
Pelkään että en uskalla enää kokemuksieni kautta välittää kenestäkään tulevaisuudessa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oma siskoni kuoli syöpään ollessaan 14 vuotias. Oikeastaan tänä keväänä, itse olin silloin 20 vuotias. Siskoni kohdalla koitettiin montaa eri hoitoa, mutta loppuen lopuksi sairaus oli vaikea nujertaa.
Yritä kuitenkin olla tukena ja lähellä myös loppuaikoina, uskon että tyttöystäväsi kaipaa sinua vierelleen, vaikka ei sitä välttämättä pysty näyttämään.
Ja voi olla että tyttöystäväsi ei halua enää hoitoja, koska voi olla etteivät ne auta kovin pitkälle.
Toivon niin hänelle kuin sinullekin ja muille läheisille voimia jatkaa elämässä eteenpäin. Tiedän että suru on suuri kun läheisen menettää mutta siihenkään ei ole muuta lääkettä kuin aika. Muistot säilyvät aina.
Emme enää näe toisiamme, sanoi että ettei halua minua elämäänsä enää. Vietimme juuri viimeisen yhteisen yön. Nyt täytyy vain jaksaa mennä eteenpäin, kaikesta huolimatta.
Rakkautemme ei ole kuollut, rakastamme toisiamme. Hän haluaa osaltaa suojella minua ettei minun tarvitse olla lopussa enää hänen lähellä. Minulle jäi vain tyhjä tunne, kaipuu, rakkaus..
Onneksi minulla on muistot joita nyt on vaikea muistella ilman surua. Ehkä kun aikaa menee niin voin hymyillen muistella yhteistä aikaa. Nyt on vain lähdettävä pois vähäksi aikaa, saatava aikaa. Pelkään muistoja, sillä sattuu ajatella nyt liikaa kaikkea.
Viimeinen yö, viimeinen haluas, viimeinen suudelma.. viimeiset jäähyväiset. Luulin että olisin jaksanut olla lähellä mutta en jaksa. Oli liian vaikeaa.
Olen surullinen teidän molempien puolesta.Olen kuullut sanottavan,että vakavasti sairas on ainakin yhtä huolissaan läheisistään kuin omasta tilanteestaan. Jospa hän rakastaa sinua niin paljon,ettei halua sinulle tuottaa tuskaa takiaan.Voi olla että hän piankin ottaa sinuun yhteyttä,kun ensin työstää omaa tilannettaan.
Voimia ja siunausta teille molemmille tv, mummu
Päätin että lähden pois, vaikea päätös mutta pakko oli tehdä. En jaksanut enää olla se henkilö joka oli kaiken stressin ja vihan kohteena koko ajan. Ilman että minun annettiin olla tukena.
Ehkä ei oikea päätös vain lähteä mutta en voi muuta enää. Tiedän että hän yrittää tavoittaa minua vielä monesti. Täytyy vain yrittää pysyä vahvana ja jatkaa elämää.
Tunnen itseni heikoksi ja huonoksi ihmiseksi koska lähden mutta oma jaksamisen rajani tuli vastaan nyt.
"Pimeys laskeutuu,
silti muistaa
täytyy auringon nousu
ja sen kauneus.
Kauneus häviää muttei
koskaan katoa
sydämmestäni.
Taistella täytyy
pimeyttä vastaan
että voi nähdä vielä
uuden auringon nousun
ja sen mukana
tuoman rakkauden"
aloin suoraan itkeä kun luin viestisi.Olen itse aivan samassa tilanteessa.Miesystäväni on sairastanut syöpää jo 3 vuotta ja nyt kun se kesällä todettiin levinneeksi ja hän joutui huonoon kuntoon sairaalaan hän halusi erota minusta!Olimme kuukauden erossa ja sen jälkeen hän pääsi sairaalasta pois.Alkoi itse katua päätöstään ja halusi palata yhteen.Nyt 2 vkoa sitten yhteisestä päätöksesstä erosimme ja tänään hän soitti ja kertoi olevansa taas sairaalassa.Ei hän mua sinne pyytänyt eikä muutakaan mutta mulle tuli niin valtavan paha mieli, kun pelottaa että kuinka hälle nyt käy ja miten selviän jos hän kuolee?
erosimme koska rakastamme toisiamme niin paljon ja hän ei halia että joudun olemaan kaiken sen vaikean loppuajan hänen lähellään.Hänellä on onneksi lapsia ja muita sukulaisia joita on lähellä.Tiedän silti että minua hän kaipaa mutta sinun tavoin en voi asian enää antaa lipsua sillä se satuttaisi meitä vielä enemmän.
Pirun vaikea asia mutta meidän on vaan tehtävä niinkuin rakkaamme haluavat.
Rukoilen joka päivä hänelle voimaa kestää ja itselleni.
Tämä sivusta seuraaminenkaan ei ole mukavaa...
Iso halaus sinulle ja voimia, jospa me tästä joku päivä selviämme, ehkä elämä kantaa meitäkin.
Hei taas pitkästä aikaa asiat ovat muuttuneet muutamassa kuukaudessa paljon. Viimeisen kuukauden ajan olemme taas olleet tiiviisti yhteydessä ja nyt olemme palanneet takaisin yhteen. Hänelle tehty jo leikkaus ja hoidot aloitettu, hän suostui menemään hoitoon kun puhuimme ja puhuimme.
Kaikki alkaa näyttää paremmalta ennusteet ovat hyvät ja yhteinen tulevaisuus näyttää taas enemmän kuin mahdolliselta. Sain paljon voimia teidän viesteistänne, tunsin etten ollut yksin. Kiitos
sulla kävi hyvin!! onnea teille! aloin itkeen ku luin noi sun viestit! :D