7.11.2005 tuli kuluneeksi 88 vuotta Lokakuun Suuren Vallankumouksen tapahtumista. Kunnia sille!
Mutta, kaikkihan varmasti myöntävät sen tosiasian, että vuosien mittaan Sosialistisen vallankumouksen henki oli enään muisto vain Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa ja muissakin maissa, joissa toteutettiin edistyksellistä politiikkaa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että sosialismi ja oikeudenumakaisuus olisi toteuttavissa edelleenkin parhaiten edes tällaisen valtiokommunistisen yhteiskunnan kivajalasta. Helpompi parantaa vanhaa, kuin rakentaa täysin uutta.
Olisiko Prahan tie voinut luoda oikean sosialismin ja lopulta kommunismin, vai oliko kyseessä provokaatio, jolla Tshekkoslovakian olivat saaneet valtaansa taantumuksilliset? Entäpä SNTL Stalinin kuoleman jälkeen Hrustshevin valtakaudella tai Gorbatshovin kaudella. Oltiiko tällöin tienhaarassa, joka valitettavasti johti metsään? Entäpä, jos V.I. Lenin olisi elänyt kauemmin, ja Stalin ei olisi ikinä päässyt valtaan, olisimmeko nyt toisenlaisessa maailmassa?
Mahdollisuuksia oikean sosialismin saavuttamiseksi on siis ollut. Mutta vaikka kasvoton uus-liberalismi nyt jyllääkin, käyvät Marxin ennustukset työläisten riistämisestä itse asiassa koko ajan enemmän toteen. Vrt. Aasian halpatyövoima, ja esimerkiksi Euroopassa tapahtuva hidas liike, jossa kaikki mahdollinen työ siirretään halvempiin maihin. Kohta saa kaikkea halvalla, mutta entäpä tavallinen työtätekevä luokka, mitä iloa siitä on, kun ei ole enään työtä.
Parempaa maailmaa, ja kapitalismia musertumista odotellen!
Lokakuun Suuren
14
839
Vastaukset
- ...
samaa mieltä toveri
- Sologdin.
tosiaan tapahtui 88 vuotta sitten ja taannutti Venäjän orjayhteiskunnaksi yli 70 vuodeksi. Onneksi se painajainen on ohi.
- ...
mitä Tsaarin aikana tehtiin?TAPETTIIN ihmisiä mielin määrin.Mm Leninin veli tapettiin tsaarin käskystä.Neubostoliitto antoi kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökähtaan(suomessa sama idea).Ilman Neuvostoliittoa me olisimme osa Venäjää,osa monarkistista orjaimperiumia!
- Sologdin.
... kirjoitti:

osallisena salaliittoon joka suunnitteli tsaarin murhaamista. Ankara, mutta lainmukainen rangaistus. Uljanovin sukua ei kyörätty Kolymaan kuolemaan, vaan se sai pitää omaisuutensa ja Vladimir sai jatkaa oikeustieteen opintojaan. Neuvostoliitossa sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Perhe olisi tapettu ja suku näännytetty vankileirien saariston pakkotöissä.
Vai antoi Neuvostoliitto kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökohtiin?
Neuvostoliittoa Suomen pitää kiittää ainoastaan siitä, että kansa löysi itsensä talvisodan syttyessä ja taisteli yhtenäisenä olemassaolonsa puolesta. - Kalle
... kirjoitti:
mitä Tsaarin aikana tehtiin?TAPETTIIN ihmisiä mielin määrin.Mm Leninin veli tapettiin tsaarin käskystä.Neubostoliitto antoi kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökähtaan(suomessa sama idea).Ilman Neuvostoliittoa me olisimme osa Venäjää,osa monarkistista orjaimperiumia!
Vankileirien saaristo, Osa VI, Karkotus.
Kappaleesta Musikkarutto s. 241
"Vuonna 1930 10.000 perhettä ( siis 60.000 – 70.000 ihmistä sen ajan perheen kokoa ajatellen) kulki Tomskin kautta – siitä eteenpäin heitä ajattiin talvella jalkaisin: ensin Tomia alas ja sitten Ob-virtaa, sitten Vasjugania ylös – talvitietä edelleen. ( Matkan varren kylien asukkaita ajettiin sitten korjaamaan aikuisten ja lasten ruumiit pois.) Heidät jätettiin Vasjuganin ja Taran latvoille soiden keskellä oleville lujan kamaran nyppylöille. Heille ei jätetty elintarvikkeita eikä työkaluja. Tuli kelirikko, eikä teitä ulkomaailmaan enään ollut, kaksi kapulasiltaa vain: toinen Tobolskin suuntaan, toinen Obille päin. Kummallekin kapulatielle asetettiin konekiväärivartio eikä ketään päästetty surmanloukusta. Ihmisiä alkoi kuolla. Jotkut menivät epätoivoissaan rukoilemaan armoa konekiväärimiehiltä – rukoilijat ammuttiin siihen paikkaan. Liian myöhään, jokien vapauduttua jäistä, Tomskin elinkeino- ja kulutusosuuskunnasta Integralsojuzista lähetettiin heille proomuilla jauhoja ja suolaa, Mutta proomutkaan eivät pystyneet nousemaan Vasjugania ylävirtaan. ( Kuljetusta johti Integralsojuzin asiamies Stanislavov, ja hänen ansiostaan tapauksesta tiedetäänkin.)
Kaikki kuolivat."
Noin, kommunistit osoittavat taas kerran mihin he pystyvät valtaan päästyään.Kauan eläköön totuus kommunismin todellisesta luonteesta...
/Kalle, joka ei usko näiden 10 000 perheen jäsenillä olleen mahdollisuuksia opiskeluun Neuvostoliitossa kommunistien ikeen alla - Kalle
... kirjoitti:
mitä Tsaarin aikana tehtiin?TAPETTIIN ihmisiä mielin määrin.Mm Leninin veli tapettiin tsaarin käskystä.Neubostoliitto antoi kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökähtaan(suomessa sama idea).Ilman Neuvostoliittoa me olisimme osa Venäjää,osa monarkistista orjaimperiumia!
Vankileirien saaristo, Osa VI, Karkotus.
Kappaleesta Musikkarutto s. 239
'Tuota julmuutta on vaikea uskoa: että talvi-iltana taigassa sanotaan: tähän näin! Niinkö i h m i s e t tekevät? Ja heitähän kuljetetaan päivällä ja niinpä sitten tuodaankin perille illalla. Satoja, satoja tuhansia kuljetettiin juuri noin ja jätettiin sinne, vanhuksineen, naisineen ja lapsineen. Kuolan niemimaalla (Apatityssa) asuttiin koko napapiirin pimeä talvi tavallisissa teltoissa lumen alla. Vaikka onkohan kovinkaan armeliaampaa se, että Volgan varren saksalaisia tuodaan junakaupalla kesällä (1931, siis -31 ei -41 - huomatkaa) Karagandan vedettömälle arolle ja - siellä käsketään kaivaa ja rakentaa itselleen asumuksia ja vettä annetaan annoksittain? Ja tuleehan se talvi sinnekin. (Vuoden 1932 kevääseen mennessä lapset ja vanhukset olivat menehtyneet - punatautiin, dystrofiaan.)
Itse Karagandassa - samoin kuin Magnitogorskissa - rakennettiin yhteisasuntoloiksi pitkiä matalia maakorsuja, jotka näyttivät vihannesvarastoilta. Vienan meren kanavalla tulokkaat asutettiin tyhjenneisiin leiriparakkeihin. Ja Volgan kanavalle - heti Himkin tuolle puolelle - heidät tuotiin jo e n n e n leirin valmistumista, heti hydrografisten tutkimusten päätyttyä paiskattiin siihen ja komennettiin kaivamaan maata ja tuuppailemaan kottikärryjä (lehdissä kirjoiteltiin: "kanavalle on tuotu koneita"). Leipää ei ollut; omat maakorsut oli kaivettava vapaa-aikana. Nykyään huvipurret kuljettavat siellä moskovalaisia. Pohjassa on luita, maaperässä on luita, betonissa on luita.'
Noin, kommunistit osoittavat taas kerran mihin he pystyvät valtaan päästyään.Kauan eläköön totuus kommunismin todellisesta luonteesta...
/Kalle, jonka ei usko talvella 1931-1932 punatautiin ja dystrofiaan kuolleilla lapsilla olleen mahdollisuutta käydä koulua - Toinen tollikka
Kalle kirjoitti:

/Kalle, jonka ei usko talvella 1931-1932 punatautiin ja dystrofiaan kuolleilla lapsilla olleen mahdollisuutta käydä kouluaKalle,joka osaa sujuvasti lukea ja lainailla,on varmaan myös Tsehovinsa lukenut.Suosittelen kirjaa Sahalin.Myös Romanovien suvun historia,lännessä kirjoitettu,alkaen Iivana Julmasta ja päättyen Nikolai II taustoittaa hyvin sen,miksi Venäjän porvaristo oli valmis vallankumoukseen ja miksi se sen teki.Vileeni hoiteli sitten myöhemmin homman kotiin.
Minä/joka pelkään Kallen olevan tyhjänpäiväinen lainailija ja suunpieksäjä,sekä myös arka narsisti. - ...
Sologdin. kirjoitti:
osallisena salaliittoon joka suunnitteli tsaarin murhaamista. Ankara, mutta lainmukainen rangaistus. Uljanovin sukua ei kyörätty Kolymaan kuolemaan, vaan se sai pitää omaisuutensa ja Vladimir sai jatkaa oikeustieteen opintojaan. Neuvostoliitossa sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Perhe olisi tapettu ja suku näännytetty vankileirien saariston pakkotöissä.
Vai antoi Neuvostoliitto kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökohtiin?
Neuvostoliittoa Suomen pitää kiittää ainoastaan siitä, että kansa löysi itsensä talvisodan syttyessä ja taisteli yhtenäisenä olemassaolonsa puolesta."Leninin veli teloitettiin osallisena salaliittoon joka suunnitteli tsaarin murhaamista."
tiedän,aivan syystäkin suunnitteli,satutko muistamaan sortokaudet,minkäköhän aikana ne tapahtuivat...
"Neuvostoliitossa sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Perhe olisi tapettu ja suku näännytetty vankileirien saariston pakkotöissä."
korkeintaan Stalinin aikana
"Vai antoi Neuvostoliitto kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökohtiin?"
KYLLÄ
"Neuvostoliittoa Suomen pitää kiittää ainoastaan siitä, että kansa löysi itsensä talvisodan syttyessä ja taisteli yhtenäisenä olemassaolonsa puolesta."
ja löydettyän tämän kansallisen yhtenäisyyden Suomi liittoutui faisistisen Saksan kanssa ja hyökkäsi Neuvostoliitton?thats right? - ...
Kalle kirjoitti:
Vankileirien saaristo, Osa VI, Karkotus.
Kappaleesta Musikkarutto s. 241
"Vuonna 1930 10.000 perhettä ( siis 60.000 – 70.000 ihmistä sen ajan perheen kokoa ajatellen) kulki Tomskin kautta – siitä eteenpäin heitä ajattiin talvella jalkaisin: ensin Tomia alas ja sitten Ob-virtaa, sitten Vasjugania ylös – talvitietä edelleen. ( Matkan varren kylien asukkaita ajettiin sitten korjaamaan aikuisten ja lasten ruumiit pois.) Heidät jätettiin Vasjuganin ja Taran latvoille soiden keskellä oleville lujan kamaran nyppylöille. Heille ei jätetty elintarvikkeita eikä työkaluja. Tuli kelirikko, eikä teitä ulkomaailmaan enään ollut, kaksi kapulasiltaa vain: toinen Tobolskin suuntaan, toinen Obille päin. Kummallekin kapulatielle asetettiin konekiväärivartio eikä ketään päästetty surmanloukusta. Ihmisiä alkoi kuolla. Jotkut menivät epätoivoissaan rukoilemaan armoa konekiväärimiehiltä – rukoilijat ammuttiin siihen paikkaan. Liian myöhään, jokien vapauduttua jäistä, Tomskin elinkeino- ja kulutusosuuskunnasta Integralsojuzista lähetettiin heille proomuilla jauhoja ja suolaa, Mutta proomutkaan eivät pystyneet nousemaan Vasjugania ylävirtaan. ( Kuljetusta johti Integralsojuzin asiamies Stanislavov, ja hänen ansiostaan tapauksesta tiedetäänkin.)
Kaikki kuolivat."
Noin, kommunistit osoittavat taas kerran mihin he pystyvät valtaan päästyään.Kauan eläköön totuus kommunismin todellisesta luonteesta...
/Kalle, joka ei usko näiden 10 000 perheen jäsenillä olleen mahdollisuuksia opiskeluun Neuvostoliitossa kommunistien ikeen allavarmaan tiedät kenen aikana tuo tapahtui..Stalin oli fasisti!
- ...
Kalle kirjoitti:
Vankileirien saaristo, Osa VI, Karkotus.
Kappaleesta Musikkarutto s. 239
'Tuota julmuutta on vaikea uskoa: että talvi-iltana taigassa sanotaan: tähän näin! Niinkö i h m i s e t tekevät? Ja heitähän kuljetetaan päivällä ja niinpä sitten tuodaankin perille illalla. Satoja, satoja tuhansia kuljetettiin juuri noin ja jätettiin sinne, vanhuksineen, naisineen ja lapsineen. Kuolan niemimaalla (Apatityssa) asuttiin koko napapiirin pimeä talvi tavallisissa teltoissa lumen alla. Vaikka onkohan kovinkaan armeliaampaa se, että Volgan varren saksalaisia tuodaan junakaupalla kesällä (1931, siis -31 ei -41 - huomatkaa) Karagandan vedettömälle arolle ja - siellä käsketään kaivaa ja rakentaa itselleen asumuksia ja vettä annetaan annoksittain? Ja tuleehan se talvi sinnekin. (Vuoden 1932 kevääseen mennessä lapset ja vanhukset olivat menehtyneet - punatautiin, dystrofiaan.)
Itse Karagandassa - samoin kuin Magnitogorskissa - rakennettiin yhteisasuntoloiksi pitkiä matalia maakorsuja, jotka näyttivät vihannesvarastoilta. Vienan meren kanavalla tulokkaat asutettiin tyhjenneisiin leiriparakkeihin. Ja Volgan kanavalle - heti Himkin tuolle puolelle - heidät tuotiin jo e n n e n leirin valmistumista, heti hydrografisten tutkimusten päätyttyä paiskattiin siihen ja komennettiin kaivamaan maata ja tuuppailemaan kottikärryjä (lehdissä kirjoiteltiin: "kanavalle on tuotu koneita"). Leipää ei ollut; omat maakorsut oli kaivettava vapaa-aikana. Nykyään huvipurret kuljettavat siellä moskovalaisia. Pohjassa on luita, maaperässä on luita, betonissa on luita.'
Noin, kommunistit osoittavat taas kerran mihin he pystyvät valtaan päästyään.Kauan eläköön totuus kommunismin todellisesta luonteesta...
/Kalle, jonka ei usko talvella 1931-1932 punatautiin ja dystrofiaan kuolleilla lapsilla olleen mahdollisuutta käydä kouluaarvaappa taas kerran että kenen aikanan tapahtui...kyseinen henkilö oli fasisti
- Sologdin.
... kirjoitti:
"Leninin veli teloitettiin osallisena salaliittoon joka suunnitteli tsaarin murhaamista."
tiedän,aivan syystäkin suunnitteli,satutko muistamaan sortokaudet,minkäköhän aikana ne tapahtuivat...
"Neuvostoliitossa sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Perhe olisi tapettu ja suku näännytetty vankileirien saariston pakkotöissä."
korkeintaan Stalinin aikana
"Vai antoi Neuvostoliitto kaikille mahdollisuuden opiskeluun ja samoihin lähtökohtiin?"
KYLLÄ
"Neuvostoliittoa Suomen pitää kiittää ainoastaan siitä, että kansa löysi itsensä talvisodan syttyessä ja taisteli yhtenäisenä olemassaolonsa puolesta."
ja löydettyän tämän kansallisen yhtenäisyyden Suomi liittoutui faisistisen Saksan kanssa ja hyökkäsi Neuvostoliitton?thats right?lainatakseni: olet hyödyllinen idiootti.
Jos` ittelet, täysin hyödytöntä! Lainaan tekstistäsi...., kun ei ole työtä." Kyse on
PALKKATYÖstä, eikö. Tämä ihmisten elämän sitominen pakolliseen työhön ei ole ainoa tapa
elää!
vom- Per Saukko
Kun ei enää löydy tarpeeksi veronmaksajia maksamaan tukiaisia ja avustuksia, niin alkaa kova selviytymiskisa. Se parhaiten nauraa, joka ensiksi ampuu.
- herra yksilön vapaus
spekuloikaa vaan että mitä olisi tapahtunut jos stalin olisi syrjäytetty lahtaamasta kansalaisiaan ja lenin olisi jatkanut kulakkien hirttämistä ynnä ynnä muuta.
mutta jo otsikkosi kertoo miksi kommunismi on ainakin vielä tuhoon tuomittu aate. se kertoo myös sen, miksi se on vain vahvemman aate. sillä ei ole mitään tekemistä heikomman tai tasa-arvoisuuden kanssa. sillä ei ole mitään tekemistä rauhan tai vapauden kanssa. kommunismin menestyminen liittyy voimaan, häikäilemättömyyteen, piittaamattomuuteen ja moneen muuhunkin sellaiseen kuolemansyntiin, josta te "kapitalisteja" ja "oikeistofasisteja" syytätte. kaksinaamaista.
en tiedä oletteko todella niin sinisilmäisiä vai aatteenne kalvamia, että ummistatte silmälle kommunismin todelliselta luonnolta. minä ja Kalle sen aatteenne raadollisuuden näemme. ei tämä alati voimistuva kapitalismikaan hyvästä ole mutta se ainakin edes jotenkin sivuaa vielä vapautta. se on ainakin demokraattisesti aikaansaatu prosessi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35840Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15482