Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Minä kerron kuinka ymmärrän tämän sanan paikan, koska se on minulle jotenkin ajanmittaan, omakohtaisin kokemuksin auennut.
”Katsoo minua, niin kuin olisin hänelle jotain velkaa”. – Ihmisten väleissä on jokin rikkomus.
Ensinnäkin olisi hyvä erottaa ihminen ja henkivalta. Olen vähän siinä tunnossa, omassa elämässäni, että ihmisellä on sisäsyntyinen käsityskyky siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Sisäsyntyistä käsityskykyä, siitä missä hengessä me elämme, meillä ei kuitenkaan ole. (Ennen kuin PyhäHenki meille kirkastaa)
Siksi on hyvä, että meillä on lähimmäiset, jotka peilaavat meidän sanomisia ja tekemisiä aika ajoin.
(kun ihminen huomaa sanoneensa rumasti, hän pyytää yleensä anteeksi, koska tajuaa, että se oli väärin sanottu)
Kun joku tekee tai sanoo meitä kohtaan väärin ja pahasti, tulee ”tunne” tuo ei ollut oikein, ja ”mieli” pahoittuu. Ajatukset kiinnittyvät tuohon väärään tekoon ja ”tunne” kiusaa. Osaa ihmisistä tämä ahistaa aika lailla, koska ”pahamieli” painaa, tässä tapauksessa painaa toisen vääryys. Kun aikaa kuluu ja tuon ihmisen kohdalla vaan aina ahistaa olisi kovin hyvä jos sattuma saataisiin ulos sopasta. On olemassa myös pari hauskaa elementtiä ihmisen käytössä ja ne ovat juuri tuo ”tunne” ja sitten on Tahto. ”Ihan itee” olen huomannut, että vaikka en sano edes sitä tuolle ”möläyttäjälle”, vaan sanon sen ääneen Jumalalle, alan itse jo parantumaan, koska se lika joka on minun ja tuon ihmisen välillä lähtee minusta pois. Kerron Jumalalle, kuka sanoi minulle ja mitä, ja kerron miltä tuntuu jonka päätteeksi julista hänelle synninpäästön tuosta teosta.(tahdonteko ei tunteenteko) Selviön ”tunne”, olen antanut anteeksi tulee yleensä heti. Tämä ”tunne” että vääryys on, ei silti kyllä heti katoakaan, se jää vielä hetkeksi etsimään sijaansa. Mutta anteeksianto ei ole tunne, vaan Tahto. Jumalan ja avaruuden henkivaltojen edessä olen antanut minua kohtaa tapahtuneen vääryyden anteeksi – se oli tahdon teko ”tunne” se ei ollut, eihän?
Se voi tuntua vielä jonkin aikaa se tunne, mutta tietoisuus siitä, että minä olen antanut anteeksi ajanmittaan kompensoi tämän, saa vähän niin kuin etäisyyttä tuohon henkilöön, nousee ikäänkuin omille jaloilleen. Tunteet tulee ja tunteet menee.
Tällaisten ”möläytys ja mäjäytys –hommien” jälkeen on hyvä pitää mahdollisimman pian semmoinen sisäinen palaveri, jossa käy läpi mites mulle kävi. Kun huomaa, että nyt tuli mustelma, tai avohaava, ihan heti vaan Jumalan eteen, mitä pikemmin tuollaisen hoitaa pois kalenteria kuluttamasta, sen nopeammin pääsee henkisesti itse jaloilleen. Vanha sanonta: Kaikki mikä ei tapa se kasvattaa – pitää hyvin paikkansa näissä ihmissuhde kompuroimisissa.
Tämäinen kirjoitelmani ei missään nimessä sulje pois avointa keskustelua kohteen kanssa, se on ihan KaikkeinParas, mitä voi tilanteessa tehdä, tosin Rauhanomaisin ottein. Mutta meille hieman varautuneimmille kanssakulkijoille, joille ei ole niin helppoa kertoa omista tuntemuksistaan, oli tämä kokemukseni kertoma. On myös paljon niitä sisaria ja veljiä jotka jäävät seurakuntayhteydessä ikään kuin toisten syrjään tuuppaamaksi ja ylikävellyksikin, se ei myöskään ole helppo osa. Mutta tämäinen stoorini oli vain kapea sektori ihmisen selviytymistaistelun eräästä osiosta, mahdollistaen uskovien yhteyden, ja saaden armovoiman palvella yhtä yhteistä Jumalaamme tuoden yön pimeydestä sieluja Herramme eteen.
Minä kerron kuinka ymmärrän tämän sanan paikan, koska se on minulle jotenkin ajanmittaan, omakohtaisin kokemuksin auennut.
”Katsoo minua, niin kuin olisin hänelle jotain velkaa”. – Ihmisten väleissä on jokin rikkomus.
Ensinnäkin olisi hyvä erottaa ihminen ja henkivalta. Olen vähän siinä tunnossa, omassa elämässäni, että ihmisellä on sisäsyntyinen käsityskyky siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Sisäsyntyistä käsityskykyä, siitä missä hengessä me elämme, meillä ei kuitenkaan ole. (Ennen kuin PyhäHenki meille kirkastaa)
Siksi on hyvä, että meillä on lähimmäiset, jotka peilaavat meidän sanomisia ja tekemisiä aika ajoin.
(kun ihminen huomaa sanoneensa rumasti, hän pyytää yleensä anteeksi, koska tajuaa, että se oli väärin sanottu)
Kun joku tekee tai sanoo meitä kohtaan väärin ja pahasti, tulee ”tunne” tuo ei ollut oikein, ja ”mieli” pahoittuu. Ajatukset kiinnittyvät tuohon väärään tekoon ja ”tunne” kiusaa. Osaa ihmisistä tämä ahistaa aika lailla, koska ”pahamieli” painaa, tässä tapauksessa painaa toisen vääryys. Kun aikaa kuluu ja tuon ihmisen kohdalla vaan aina ahistaa olisi kovin hyvä jos sattuma saataisiin ulos sopasta. On olemassa myös pari hauskaa elementtiä ihmisen käytössä ja ne ovat juuri tuo ”tunne” ja sitten on Tahto. ”Ihan itee” olen huomannut, että vaikka en sano edes sitä tuolle ”möläyttäjälle”, vaan sanon sen ääneen Jumalalle, alan itse jo parantumaan, koska se lika joka on minun ja tuon ihmisen välillä lähtee minusta pois. Kerron Jumalalle, kuka sanoi minulle ja mitä, ja kerron miltä tuntuu jonka päätteeksi julista hänelle synninpäästön tuosta teosta.(tahdonteko ei tunteenteko) Selviön ”tunne”, olen antanut anteeksi tulee yleensä heti. Tämä ”tunne” että vääryys on, ei silti kyllä heti katoakaan, se jää vielä hetkeksi etsimään sijaansa. Mutta anteeksianto ei ole tunne, vaan Tahto. Jumalan ja avaruuden henkivaltojen edessä olen antanut minua kohtaa tapahtuneen vääryyden anteeksi – se oli tahdon teko ”tunne” se ei ollut, eihän?
Se voi tuntua vielä jonkin aikaa se tunne, mutta tietoisuus siitä, että minä olen antanut anteeksi ajanmittaan kompensoi tämän, saa vähän niin kuin etäisyyttä tuohon henkilöön, nousee ikäänkuin omille jaloilleen. Tunteet tulee ja tunteet menee.
Tällaisten ”möläytys ja mäjäytys –hommien” jälkeen on hyvä pitää mahdollisimman pian semmoinen sisäinen palaveri, jossa käy läpi mites mulle kävi. Kun huomaa, että nyt tuli mustelma, tai avohaava, ihan heti vaan Jumalan eteen, mitä pikemmin tuollaisen hoitaa pois kalenteria kuluttamasta, sen nopeammin pääsee henkisesti itse jaloilleen. Vanha sanonta: Kaikki mikä ei tapa se kasvattaa – pitää hyvin paikkansa näissä ihmissuhde kompuroimisissa.
Tämäinen kirjoitelmani ei missään nimessä sulje pois avointa keskustelua kohteen kanssa, se on ihan KaikkeinParas, mitä voi tilanteessa tehdä, tosin Rauhanomaisin ottein. Mutta meille hieman varautuneimmille kanssakulkijoille, joille ei ole niin helppoa kertoa omista tuntemuksistaan, oli tämä kokemukseni kertoma. On myös paljon niitä sisaria ja veljiä jotka jäävät seurakuntayhteydessä ikään kuin toisten syrjään tuuppaamaksi ja ylikävellyksikin, se ei myöskään ole helppo osa. Mutta tämäinen stoorini oli vain kapea sektori ihmisen selviytymistaistelun eräästä osiosta, mahdollistaen uskovien yhteyden, ja saaden armovoiman palvella yhtä yhteistä Jumalaamme tuoden yön pimeydestä sieluja Herramme eteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Elämä on jo sinänsä täynnä sekä ottamista että antamista, myös kaiken anteeksi annon kohdalta.
Joten koko elämämme läpi joudumme pyytämään ja antamaan sekä ottamaan ja ojentamaan. Ei siis mitään uutta auringon alla. Eli, samaa mieltä ollaan ja toivottavasti mekin saamme rikkeemme anteeksi. :)
Kuten Tutta fiksuna ihmisenä ymmärrät, todisteita ei ole. Kyse on vain uskosta. Olet ollut eksynyt, et ole pärjännyt tässä katalassa maailmassa. Joku tapahtuma luhisti sinut. Suret sitä varmasti edelleen. Mutta se on ihan ok. On hienoa että löysit ratkaisun uskosta. Se voitelee haavoittunutta sieluasi käsittämättömän lempeästi. Mielikuvituksen voima on uskomaton. Mutta Tuttan, älä koskaan kuvittele että se on totuus. Sellaista ei ole. Loppujen lopuksi ei ole muuta kuin sinä. Yksin.
Viestini kaikessa yksinkertaisuudessaan on tämä: Ole agnostinen teisti. Usko minkä haluat mutta älä väitä tietäväsi.
Älä tee itsestäsi suurempaa pelleä mikä jo olet. Todellisuus karkaa niin helposti.
vaikutat fiksulta ihmiseltä. puhuit kauniisti, kunnioittavasti mutta silti realistisesti. usko on yksi tapa kestää elämää. näkemänsä ja kokemansa pohtiminen ja miettiminen on toinen tapa. kaikilla ei voimat riitä hyväksymään todellisuutta, mistä ei ketään tule syyttä, kaikki me lähdemme eri näkökohdista ja ajatuksista. jaksamista kaikille.
Tämä avauksesi oli hyvä kirjoitus. Meidän pitäisi joka päivä elää anteeksiantamuksessa ja itsekin olla herkkiä pyytämään anteeksi, kuitenkin niin ettei se ole vain pelkkä sana "anteeksi" vaan tarkoitetaan myös mitä sanotaan. Helppoahan tämä ei ole.
Voi olla sellaisiakin tapauksia, että anteeksi on voitu pyytää, mutta toinen osapuoli ei kuitenkaan anna anteeksi ja ikävä jännite tästä tuntuu aina tämän ihmisen lähellä tai häntä ajatellessa. Tämän ihmisen voi silloin viedä Jumalan eteen rukouksessa ja jättää Jumalan käsiin tämän asian. Ketään ei voi pakottaa anteeksiantoon. Onhan rikkomuksissakin niin suuria eroja ja siinä millä tavoin eri ihmiset reagoivat erilaisiin tapauksiin.
Olen miettinyt joskus kun on ollut joku suuronnettomuus ja siinä on menehtynyt monia ihmisiä ja sitten esim. joku ihminen jota epäillään rikkomuksesta josta on aiheutunut tämä kyseinen onnettomuus, on jäänyt henkiin. Minua on ahdistanut tämän ihmisen puolesta, koska on varmasti vaikeaa antaa anteeksi itselleen vahinkoa josta on aiheutunut suuret vahingot ja menetetty ihmishenkiä. Pääsevätköhän tällaiset onnettomuudessa pelastuneet koskaan vapaaksi näistä järkyttävistä muistoista?