Eroon bentsoista

Miten pääsee lääkevierotukseen. Keneen pitäisi ottaa yhteyttä. Olen ollut koukussa yli kymmenen vuotta. Tuntuu, että päiväannos suurenee aivan tolkuttomaksi.

Eikä lääke (diapam) enää auta kuin hetken. En kehtaa omalle lääkärille asiaa tunnustaa. Tuntuu, että hän tietää minun syövän enemmän kuin hän kirjoittaa. Samoin kakkoslääkäri, jolta haen toisen reseptin. Pelkään, että Kela kohta puuttuu asiaan. Apteekissa katsotaan, kuin murhan tehnyttä kun lääkkeeni haen. Ilmeisesti heidän tietokannoissaan näkyy sotullani kaikki lääkeostokseni.
Pelottaa.
101586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On selvää että pitkään säännöllisesti ja suuremmilla annoksilla rauhoittavia syödessä riippuvuusriski ja elimistön tottuminen lääkkeeseen(annoksen suurentamisen tarve) kasvaa. Lääkettä ei pidä kuitenkaan lopettaa seinään, koska siitä seuraa pahoja vieroitusoireita. Olet syönyt hyvin pitkään kyseistä lääkkettä joten olet varmasti kehittänyt sekä psyykkisen että fyysisen riippuvuuden lääkkeeseen. Hyvä asia on että olet itse kiinnostunut vierottautumaan lääkkeestä ja tiedostanut ongelman! Sinuna puhuisin omalle lääkärille asiasta ja jatkaisin hänen neuvomallaan tavalla. En usko hetkeäkään että lääkärisi luulisi ettet ole riippuvainen lääkkeestä. Et mainitse ikääsi tai käyttämiäsi lääkemääriä vuorokaudessa, etkä myöskään missä päin asut, käytätkö ohessa alkoholia vai vaan kyseistä lääkettä?

Monella taholla on ns. auttavia puhelinpalveluja joihin voi soittaa nimettömänä ja jotka osaavat neuvoa sinut eteenpäin. Toinen hyvä vaihtoehto on soittaa paikkakuntasi A-klinikalle. Päihteisiin erikoistunut sairaala Suomessa on Järvenpään sosiaalisairaala. Kyseisessä paikassa hoidetaan kaikenlaisia päihderiippuvuuksia. Löydät lisää tietoa paikasta netistä. Hoitoon tarvitaan lähete. Myös muita ns. laitoshoitopaikkoja löytyy, toinen vaihtoehto on avohoito. Kuitenkin sinulla on lääkkeen käyttöä niin pitkään takana että voi hyvin olla ettei avohoito ole riittävä hoitomuoto. Avohoidossa olet lisäksi enemmän yksin ongelmasi kanssa kun taas laitoshoidossa apu ja tuki on lähelläsi. Lisäksi vieroituksesta aiheutuvat oireet vaativat luultavasti seurantaa. Paljon tsemppiä sinulle!

Äänestä
  • Luulet vain että pamikoukku on jotenkin kova.
    Se ei ole mitään verrtattuna nikotiiniin tai
    morfiiniin. Olet vain lääketieteen uhri.
    Yritä jotenkin aloittaa normaali elämä.
    Mene töihin, ota mies, liiku syö terveellisesti
    osta raamattu.

    Äänestä

  • nippe kirjoitti:

    Luulet vain että pamikoukku on jotenkin kova.
    Se ei ole mitään verrtattuna nikotiiniin tai
    morfiiniin. Olet vain lääketieteen uhri.
    Yritä jotenkin aloittaa normaali elämä.
    Mene töihin, ota mies, liiku syö terveellisesti
    osta raamattu.

    lopettaa pamit. En tiedä, mihin ne sulla aloitettiin. Mä käytin "vaan" kaksi vuotta masennukseen ja halusin lopettaa. Vähennettiin tosi hitaasti. Mulla oli Rivatril 1mg x 3 ja vähennettiin 0.5mg/viikko eikä minkäänlaisia vieroitusoireita tullut. Annokseni oli varmaan paljon pienempi kuin sulla. Mutta toisaalta monissa muissa pameissa mg-määrät ovat hoidossa paljon isompia, riippuu niin lääkkeestä.

    Hae netistä tietoa, mene reilusti lääkäriin. Ei sua tuomita eikä paheksuta. Päinvastoin on hieno asia, että haluat lopettaa! Oma motivaatio kun on kaikkein tärkein!

    Äänestä

  • nippe kirjoitti:

    Luulet vain että pamikoukku on jotenkin kova.
    Se ei ole mitään verrtattuna nikotiiniin tai
    morfiiniin. Olet vain lääketieteen uhri.
    Yritä jotenkin aloittaa normaali elämä.
    Mene töihin, ota mies, liiku syö terveellisesti
    osta raamattu.

    Turha kai tällaiseen provoon on vastata, mutta vastaan nyt kuitenkin. Morfiinista en tiedä, mutta tupakasta pääsee varmasti helpommin eroon kuin bentsoista.
    Mitä on normaali elämä?
    Olen työssä, mies on otettu. Samalla tuli raamattukin. Pitäisikö ostaa vielä toinen.Liikun sekä syön omasta mielestäni terveellisesti.

    Kiitos teille, jotka vastasitte asiallisesti. Näitä häiriköitä en käsitä.

    Äänestä

  • Yli kymmenen vuotta kestänyttä bentsovierotusta ei kannata eikä oikein voikaan hoitaa millään hoitojaksolla klinikalla, se on täysin teoreettista. Jos käytetyt määrät on todella suuria, niin annostusta voi alkaa alentamaan em. paikkojen kaltasissa mestoissa, mut sen jälkeen joutuu joka tapauksessa jatkamaan itsekseen LÄÄKÄRIN ja pätevän sellasen kanssa suunnitellulla vähittäisellä vierotusohjelmalla.

    10 vuotta kestäny bentsovierotus kestää ainakin vuoden päivät, ellei parikin vuotta. Mikä kauan on elimistössä ollu tottumuksena, niin siitä ei heti pääse eroon, itse pääsin Diapamista eroon noin parin-kolmen vuoden sisään (tosin vaihdoin samoihin aikoihin toiseen parempaan lääkkeeseen).

    Bentsovierotus tulee tehdä hyyyyyvin hitaaaasti; ettei tule mitään vaarallisia kohtauksia, esim. epilepsia-, tai sydänkohtausta, tai jotain kramppeja.

    A-klinikkasäätiöltä voi tilata vihkosta "Bentsovierotus", mut suosittelisin kuitenki kääntymään ensin asiantuntijan puoleen jonka kanssa voi neuvotella.

    Vierotuksessa on mm. ideana että otetaan jatkossa lääkettä säännöllisesti etukäteissuunnitelman mukaan, sitä ei jätetä välillä pois, ei oteta enää "tarpeeseen" vaan päivittäin suunnitellut määrät, pudotetaan pieniä määriä viikottain (tai vieläkin hitaammin) pieniä määriä, annostusta ei missään vaiheessa kohoteta, ainakaan periaatteessa.

    Bentsovierotus on vakavasti otettava juttu pitkäaikaisen käytön jälkeen, mut onnistuu jos määrätietosesti ymmärtävän tahon kanssa lähtee liikkeelle.

    Ei pidä uskoa ketään joka suosittelee vierottautumista parin kuukauden viiveellä!
    Ja kerrasta poikki lopettaminen on hengenvaarallista!

    Mutta se onnistuu, tsemppiä!

    Äänestä

  • nippe kirjoitti:

    Luulet vain että pamikoukku on jotenkin kova.
    Se ei ole mitään verrtattuna nikotiiniin tai
    morfiiniin. Olet vain lääketieteen uhri.
    Yritä jotenkin aloittaa normaali elämä.
    Mene töihin, ota mies, liiku syö terveellisesti
    osta raamattu.

    Miehellä, raamatulla, terveellisellä ravinnolla tai liikunnalla ei nyt bentsoriippuvuuden kanssa ole mitään tekemistä.

    Bentsodiatsepiiniriippuvudesta jos haluaa irtipäästä niin vierotusoireet sinänsä ei ole yhtä dramaattisia ku opiaateilla, mut saattaa olla jopa vaarallisempia.
    Ja nikotiiniriippuvuudesta ei voi edes tässä yhteydessä puhua, tai ilmeisesti sinä Nippe voit kun et tiedä mistä puhut.

    Itse olen lopettanu elämäni aikana tupakoinnin 2 kertaa seinään, ja tiedän mitä on tupakoinnin aiheuttama oksentelu, hikoilu, darra ja muut - pientä keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden vierotusoireisiin, tosin opiaatit tulee ykkösenä.

    Mikä ihmeen tarve mistään mitään tietämättömillä tolloilla on moralisoida ja antaa hölmöjä "neuvojaan" vakavissa, ihan oikeissa jutuissa?

    Äänestä

  • vierasnainen kirjoitti:

    Yli kymmenen vuotta kestänyttä bentsovierotusta ei kannata eikä oikein voikaan hoitaa millään hoitojaksolla klinikalla, se on täysin teoreettista. Jos käytetyt määrät on todella suuria, niin annostusta voi alkaa alentamaan em. paikkojen kaltasissa mestoissa, mut sen jälkeen joutuu joka tapauksessa jatkamaan itsekseen LÄÄKÄRIN ja pätevän sellasen kanssa suunnitellulla vähittäisellä vierotusohjelmalla.

    10 vuotta kestäny bentsovierotus kestää ainakin vuoden päivät, ellei parikin vuotta. Mikä kauan on elimistössä ollu tottumuksena, niin siitä ei heti pääse eroon, itse pääsin Diapamista eroon noin parin-kolmen vuoden sisään (tosin vaihdoin samoihin aikoihin toiseen parempaan lääkkeeseen).

    Bentsovierotus tulee tehdä hyyyyyvin hitaaaasti; ettei tule mitään vaarallisia kohtauksia, esim. epilepsia-, tai sydänkohtausta, tai jotain kramppeja.

    A-klinikkasäätiöltä voi tilata vihkosta "Bentsovierotus", mut suosittelisin kuitenki kääntymään ensin asiantuntijan puoleen jonka kanssa voi neuvotella.

    Vierotuksessa on mm. ideana että otetaan jatkossa lääkettä säännöllisesti etukäteissuunnitelman mukaan, sitä ei jätetä välillä pois, ei oteta enää "tarpeeseen" vaan päivittäin suunnitellut määrät, pudotetaan pieniä määriä viikottain (tai vieläkin hitaammin) pieniä määriä, annostusta ei missään vaiheessa kohoteta, ainakaan periaatteessa.

    Bentsovierotus on vakavasti otettava juttu pitkäaikaisen käytön jälkeen, mut onnistuu jos määrätietosesti ymmärtävän tahon kanssa lähtee liikkeelle.

    Ei pidä uskoa ketään joka suosittelee vierottautumista parin kuukauden viiveellä!
    Ja kerrasta poikki lopettaminen on hengenvaarallista!

    Mutta se onnistuu, tsemppiä!

    Mulla oli ennen Rivatrilia käytössä Xanor (pienellä annoksella), joka lopetettiin kuin seinään ja ne kamalat vieroitusoireet!!! Se oli hoitovirhe, mutta olin silloin niin syvässä masennustilassa etten ymmärtänyt edes alan ammattilaisena huomauttaa asiasta.

    Eli mun Rivatrilista vieroitus sujui suht nopeasti, koska lyhyt käyttöaika molemmilla lääkkeillä ja pieni annos.

    Toivoisin, että useammat ymmärtäisivät juuri sen, että mitään riippuvuutta aiheuttavaa lääkettä saa lopettaa kertaheitolla, sillä se on todella kuolemanvaarallista, kuten sanoit. Ja juuri sen myös, että vuosia kestänyt käyttö vaatii myös pitkän ajan lopettamisessa.

    Tsemppiä sulle Pamela! Olet oikealla tiellä.

    Äänestä

vaikka a-klinikan kautta.

Itse kärähdin juuri apteekin kautta.

Omalle lääkärille kannattaa puhua. Voit tietysti lykätä sitä mutta ajattelisin että jos puhut itse säästyt häpeältä joka tulee kun narahdat.
Sillä sinä tulet jäämään kiinni jossain vaiheessa.
En usko että tykkäät kun odotat apteekissa diapameja ja yhtäkkiä sinne tulee poliisi.
Näinkin voi sattua, mutta okei tarkoitin ääritilanteissa.
Yleensä nämä jutut hoidetaan hienovaraisemmin koska lääkärin maine myös pelissä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä että asia helpostikin tulee jossain vaiheessa ilmi, mut kahdesta asiasta olen täysin eri mieltä.

    Ensinnäkin, pilleririippuvuudessa ei oo kyse mistään "häpeästä", se on vaan yksinkertasesti riippuvuus joka on syntyny syystä taikka toisesta, yleensä lääkitykselle on ollu tarve ja homma on menny överiks, lääkärin tulee se ymmärtää eikä siin oo mitään sijaa millekään typerälle "häpeälle". Pitää vaan rehellisesti tiedostaa tosiasiat. Eihän alkoholistinkaan tarvitse Suomessa hävetä jos on alkoholiongelma.

    Ja mitä tohon apteekkiin saapastelevaan poliisiin tulee, niin saanko nauraa.
    Jos lääkereseptit on laillisesti saatu kahdelta, tai vaikka kolmelta eri lääkäriltä niin kyllä potilaalla on oikeus ne lääkkeet hakea, poliisilla ei oo mitään asiaa sinne apteekkiin missään vaiheessa jos lääkkeitään hakeva ainoastaan hakee lääkkeensä kuten reseptiin on kirjotettu.
    Jos apteekista johonkin otetaan yhteyttä, niin ei ainakaan poliisiin. Korkeintaan reseptejä kirjoittaneisiin lääkäreihin, jos annokset alkaa tietokannassa olla sitä luokkaa.
    Mutta siis henkilö joka ne on lääkäreiltä hakenu, ei oo tehny mitään rikosta. Et kannattas vähän ottaa asioista selvää enne ku alkaa poliisilla uhkailemaan. Poliisi kutsutaan apteekkiin paikalle ainoastaan jos asiakas käyttäytyy uhkaavasti tai jos resepti on selvästi väärennös etc.

    Äänestä

Aloitin säännöllisen pamin käytön kun vierottauduin heroiinista ja silloin pvä annos oli 60mg ja sitä sitten´2 kk:n kuluessa hilattiin vaudilla alaspäin niin että 2 kk:n päästä annos oli 10mg pvä.Sitten sillä annoksella menikin 3v (heroiinista olen erossa pysynyt).Kunnes n vuosi sitten pyysin lääkärin vaihtamaan pamit 2mg:n pameihin että pystyis lopettamaan pikku hiljaa vaikka 1mg parin viikon välein.Eipähän tuo kovin hyvin onnistunut kun pystyin vuodessa pudottamaan kokonaiset 1mg.Taitaa olla itellä enemmän henkinen koukku tuo aamuinen pillerin popsiminen ja olihan tuossa masennuskin välillä jonka aikana lääkäri kielsi vähentämisen.

Nyt sitten olen aloittanut pudottamisen uudelleen.Tällä hetkellä 7 mg pvä.Lääkäri sanoikin että pikku hiljaa korkeintaan 2mg kuukaudessa.Muuten voi tulla takapakkia.Isoista annoksista on tietenkin helpompi vähentää isompia annoksia kerralla mutta näistä pienistä pitkä aikasista lääkityksistä lopuista eroon pienin askelin.

Ei muuta kuin rohkeesti apua hakemaan.Loppu peleissä kaikki on kuitenkin kiinni omasta halusta.Lääkäri voi ainoastaan neuvoa oikeanlaisen suunnitelman.Mutta älä missäään nimessä rytinällä vähennä.Hyvässä jamassa olet kun haluat itse selkeästi vähentää/lopettaa.Kyllä se siitä lähtee.Eikun puhelin käteen ja apua hakemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pamela kirjoitti:

Miten pääsee lääkevierotukseen. Keneen pitäisi ottaa yhteyttä. Olen ollut koukussa yli kymmenen vuotta. Tuntuu, että päiväannos suurenee aivan tolkuttomaksi.

Eikä lääke (diapam) enää auta kuin hetken. En kehtaa omalle lääkärille asiaa tunnustaa. Tuntuu, että hän tietää minun syövän enemmän kuin hän kirjoittaa. Samoin kakkoslääkäri, jolta haen toisen reseptin. Pelkään, että Kela kohta puuttuu asiaan. Apteekissa katsotaan, kuin murhan tehnyttä kun lääkkeeni haen. Ilmeisesti heidän tietokannoissaan näkyy sotullani kaikki lääkeostokseni.
Pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu