E-TABUT

MOI!

Onko mielestänne e-pillereiden hankkimiseksi syytä käydä gynellä vai ihan yleislääkärin vastaanotolla?Olen 27 vuotias, enkä vielä ole aiemmin käynyt gynekologilla, onko tarpeellista? Ehkäisyn haluaisin kuitenkin kuntoon.Mitä esim.YTHS gynen vastaanotoolla tehdään. Minne kannattaa mennä?Kertokaa kokemuksianne. Kiitos etukäteen vastauksista ja mukavaa loppukesää!
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hain ekat pilsut ihan terveyskeskuksesta. Onneksi oli erittäin mukava ja ystävällinen naislääkäri, joka kertoi ja vastaili kaikkiin kysymyksiini. Hän tutki myös rintani sekä alapääni, ettei löydy mitään epämääräistä. Lisäksi kyseli kaikkea suvun taudeista yms. mikä liittyy pillereiden hankintaan ja niiden riskeihin. Lisäksi antoi lähetteen papa-kokeeseen ja tietty pilsureseptin. Sekä 3 kk:n ilmaiset pilsut. Näin.

Äänestä

Hei!

Ekat pillerit hain terveyskeskuksesta ja sen jälkeen olen käynyt sekä YTHSn yleislääkärillä (nainen) että gynekologilla (mies). Myös minua jännitti tuo miesgynekologi, mutta aivan turhaan. Voin jopa sanoa, että miesgyne oli hellävaraisempi ja kertoi aina mitä tapahtui esim. että nyt tuntuu hiukan kylmältä/nipistää jne. Toki yleislääkärikin osaa asiansa ainakin YTHSllä, sillä niillä tuntuu e-pillerin hankkijoita riittävän.

Varsinainen tutkimus on ollut molemmissa aivan samanlainen: ensin kysellään rutiinikysymyksiä (onko ollut mitään ongelmia, milloin on ollut ed. kuukautiset, poltatko tupakkaa tms.), sitten mitataan verenpaine, tutkitaan rinnat painellen joka puolelta kädellä ja sen jälkeen tutkitaan alapää. Myös lääkäri saattaa ottaa papan, mutta yleensä saa labraan lähetteen.

Jos mitään ongelmia ei ole ollut, niin yleislääkäri on varmasti ihan hyvä vaihtoehto. Sinne pääsee lyhyemmällä jonotusajalla.

Äänestä

Mä olen käynyt aina yksityisellä gynekologilla, koska mua ainakin koko tapahtuma jännittää vuodesta toiseen ihan hirveästi. Yksityislääkärit on mun mielestä paljon huomaavaisempia, varsinkin kun sanoo heti aluksi, että jännittää.
Gyne kyselee ensin kaikkia juttuja kuukautisista ym. ja tekee sen jälkeen sisätutkimuksen. Se ei satu, mutta papakokeen otto nipistää pikkuisen. Mulla gyne on aina ottanut papan, ei oo tarvinnut erikseen mennä labraan ja se on musta kiva, yks kerta housut kintuissa riittää/vuosi... :-P

Hyvä gyne tutkii samalla rinnat, onko niissä kyhmyjä!!!

Kyllä kannattaa tossa iässä käydä gynellä, tulee ehkäisyasiat kuntoon ja samalla selviää, ettei ole mitään tauteja. Säännöllisin gynekäynnein mahdolliset kasvaimetkin löytyy pieninä jolloin paranemisennusteet on hyvät.

Yksityislääkäri maksaa totta kai huomattavasti enemmän kuin terveyskeskuslääkäri, mutta kela korvaa osan kuluista ja mun mielestä yksityisestä kannattaa maksaa!!! Just se, että ne ottaa sen papakokeen samalla ku tekee sisätutkimuksen, on mulle tärkeetä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gyne jänittää kirjoitti:

MOI!

Onko mielestänne e-pillereiden hankkimiseksi syytä käydä gynellä vai ihan yleislääkärin vastaanotolla?Olen 27 vuotias, enkä vielä ole aiemmin käynyt gynekologilla, onko tarpeellista? Ehkäisyn haluaisin kuitenkin kuntoon.Mitä esim.YTHS gynen vastaanotoolla tehdään. Minne kannattaa mennä?Kertokaa kokemuksianne. Kiitos etukäteen vastauksista ja mukavaa loppukesää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu