Tuolla oli aiemmin juttua vanhaan melodiaan sanoittamisesta.
Jatketaan vielä tätä sanoitus hommelia.
Sain tämän idean Juha Vainion elämäkerta julkaisusta - Täyttä elämää Junnu.
”Kyseessä on ns. limerikki, jossa kaksi ensimmäistä ja viimeinen säe rimmaavat keskenään ja joiden välissä on oltava kaksi lyhyempää säettä, jotka taas ovat keskenään rimmissä.
Kaiken lisäksi ensimmäisen ja viimeisen säkeen pitää päättyä erisnimeen tai paikannimeen.”
Tässä Juha Vainion versio, jonka hän tempaisi alta aikayksikön.
"Vuodet ei lannista Laitista
Ja vaikka ei ihan raitista
Siitä kokonaan saatu
niin elonsa laatu
on hieno kuin sikari Haitista."
Tämä on oikeasti mukavaa aivojumppaa.
Tässä minun kehitelmäni.
Pelokkaana ikkunassa häilyy naama Ellin
myrsky jostain kauempaa heittää aaltopellin
salamoi ja sataa
pilvet maata mataa
pikitiellä pohjoiseen öljyrekka Shellin.
Hauska tehtävä :D
9
504
Vastaukset
- Käppänä Ukko
lähettelemään omia limerikkejänne.
Älkää nyt ryhtykö kovin itsekriittisiksi.- True Humppis
Ei nyt irtoa, kun aurinkokin alkoi paistaa.
Viitannet Shellin rekalla Joutsaan muutaman viikon taakse. Ajeltiin siitä läpi Viihtariin mennen tullen keskustan kautta kiertotietä.
Kyllä haisi öljy, vaikka tuuli oli myrskyinen.
Siniset valot välkkyivät vuorokauden verran.
Liian vaativa taitaa olla tämä hommeli....
Tuo sun kehitelmäsi oli kyllä ihan hyvin onnistunut :)- Käppänä Ukko
Laitoin tämän saman hommelin noin vuosi sitten tuonne muusikoiden-nettiin ja sinne lähetettiin aika paljon hyviä ja hauskoja riimityksiä.
Käppänä Ukko kirjoitti:
Laitoin tämän saman hommelin noin vuosi sitten tuonne muusikoiden-nettiin ja sinne lähetettiin aika paljon hyviä ja hauskoja riimityksiä.
Muusikot ovatkin luovia.
- Käppänä
Justiinax kirjoitti:
Muusikot ovatkin luovia.
muusikoita siellä on vain muutama. Muut vain luulevat olevansa muusikoita. :))
Käppänä kirjoitti:
muusikoita siellä on vain muutama. Muut vain luulevat olevansa muusikoita. :))
Vai sillee ;D Ei kai ?
Mä luulin kans ,että minusta olis muusikoks ja osti kerran kosketinsoittimen. Enhän mä sillä mitään osannut soittaa ,kun en ymmärtänyt nuoteista hölkäsenpöläystä. Sitten mä sain yks kerta kitaran joululahjaks, mutta ei siitäkään tullut mitään...
Sen kosketinsoittimen olen jo myynyt, mutta kitara mulla vielä on.Joululahjojaan, kun ei parane myydä. Se olis epäkohteliasta lahjan antajaa kohtaan.
- Käppänä Ukko
Tarkoitus on myös, että viimeisellä rivillä on jokin yllättävä, hauska, jms. käänne jota ei pysty arvaamaan ennakkoon.
- Käppänä
aikaisemmin tiedusteltiin, että ketkä ovat sanoittaneet vanhaan melodiaan? Silloin sanoituksen tehneitä oli vaikka kuinka paljon?!
Maako heidät nieli?
Nyt heti rustaamaan omaa limerikkiä tai.....
Ei haittaa vaikka teksti ei ihan olisikaan hovikelpoinen.
Tiedä millaisia piileviä kykyjä joukossamme on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6162320Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271156- 1091128
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki8992- 91893
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?91777Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64731
- 66587