Omalla vai julkisella?

Paljon on puhuttu julkisilla kulkuneuvoilla liikkumisen puolesta (linja-auto). No, liikkuuhan sitä ihminen niilläkin, jos on rohki aikaa ja rahaa, eikä tarvitse tavaroita roijata kassillista enempää.

Tuttava kulkee julkisilla lyhyttä työmatkaansa ja minä autoilen omallani pitkin-poikin Suomea. Kännykkä on siinä mielessä kätevä kapistus, että sillä saa havainnollistettua julkista kulkuvälinettä käyttävälle oman auton käytön järkevyyden, jos haluaa käyttää vähäistä vapaa-aikaansa muuhunkin kuin työmatkoihin.

Viime perjantaina se erotus kulkimien välillä taas hyvin "nähtiin". Kaveri pääsi töistä illalla klo. 19.00 ja soitin juuri silloin hänelle, olin silloin Kärsämäen keskustaa ohittamassa. Kaverilla oli puhelimen akku tyhjenemässä ja hän lupasi soittaa minulle heti kotiin päästyään.

Kaverin työmatka on n. 7-8 km, linja-auto illalla lähti klo. 19.30, johon hän kävelymatkan jälkeen ehtiikin, pysäkiltä on sitten toinen vajaan kilsan kävelymatka kotiinsa. Matkan hinta on 2,5 €.

Kaveri soitti minulle kotiin päästyään klo. 19.52 ja kertoi olleensa kotona n. kolmisen minuuttia. Minä olin sillä hetkellä ohittanut jo Temmeksen keskustan n.10 km. Olin sillä suoralla mistä alkaa näkymään Alatemmeksen ohi menevä katuvalaistus. En viitsi tarkistaa mistään, mutta arvioisin puheluiden välisellä matkalla siirtyneeni n. 90 km, kun kaveri samassa ajassa vain sen 7-8 km.

Sen viime perjantaina ajamani auton kulutus maantieajossa on 5,9 l/100 km, joten tuostapa onkin helppo jokaisen laskea ja vertailla matkojen kustannuksia. Linja-autoon ei tietenkään kenenkään matkustajan hankkia renkaita, vakuutuksia ym. mutta toisaalta linja-autolla olisi aika hankalaa lähteä kuljettelemaan muutamaa ostoskärryllistä tavaroita.

Esimerkissä linja-auton aikataulu sattui työaikaan nähden lähes ihanteelliseksi, läheskään aina noin ei ole, vaan jopa melkein pari tuntia pitää kuluttaa jossain.

8

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omalla autolla. Matka Pitsku - Laru. Omalla n. 10min. tai ruuhkassa vähän enemmin. Bussilla jollei viitsinyt lukea aikatauluja odotusaikoineen jopa 1h. Tämä kokemus syntyi, kun auto oli huollossa.

      En osannut antaa julkisille arvoa.

      Nyttemmin on paikoitus Hesan keskustassa tehty niin kalliiksi, että säästää rahaa, kun menee junalla tai raitsikalla jättämällä auton asemalle / päättärille.

      • Auttaiskohan tuohon, jos pulttais auton rekisterikilvet siipimuttereilla ja irroittais ne aina työpäivän ajaksi?

        En sitten ota vastuuta idean toimivuudesta. :)


      • kallista

        Joskus hyvin harvoin kun tulee käytyä Tennispalatsissa katsomassa leffoja, niin auton jätän yleensä Forumin parkkihalliin. On se vaan kivaa, kun parkkipaikka maksaa sellaisen 10€/kerta, mikä on sen leffan hinta. Yhteensä siis noin 20€ popcornit ja limu, eli 30€. On siinä lehfalla hintaa. Vaihtoehtoisesti voi odottaa muutaman kuukauden ja vuokrata sen, mikä maksaa sellaisen 3€.


      • Kallonkutistaja
        Kairakettu kirjoitti:

        Auttaiskohan tuohon, jos pulttais auton rekisterikilvet siipimuttereilla ja irroittais ne aina työpäivän ajaksi?

        En sitten ota vastuuta idean toimivuudesta. :)

        Joo, saattaisi olla, että saisi kysellä "hylättyä" autoaan joku kerta Tattarisuolta.


    • Kallonkutistaja

      "eikä tarvitse tavaroita roijata kassillista enempää."

      Kyllä ne monet satamassa roijaavat useampia "kassillisia tallinnantavaraa", eikä kulku ole välttämättä edes ihan suoraa ja julkiseen näyttävät menevän. Eli jos haluaa välillä naukkailla vähän enemmänkin, niin julkiset on sopiva vaihtoehto. Ja kyllä se kaljakärry muuallakin ja selvänäkin helpottaa, jos tavaraa on enemmän kuin yksi kassillinen.

      Kaverihan lenkkeili samalla vajaan parin kilometrin verran, joka ei välttämättä ole sinällään pois vapaa-ajasta. Olisikohan ehtinyt/voinut käydä myös kaupassa ennen linja-auton lähtöä? Linja-automatka vei koko ajasta ilmeisesti vain n. viisi minuuttia.

      Mutta toisaalta kaverille ei välttämättä olisi ollut mitään hyötyä olla esim 82-83 kilometrin päässä kotoaan, johon omalla autollaan olisi ehtinyt. Siten molemmilta kului ihan samanverran sitä "vapaa-aikaa" kulkemiseen. Mutta jos pitäisi ehtiä kotiin katsomaan "salkkareita" tms, niin ehkä sitten oma auto voisi olla tarpeellinen...

      Kuinka tyytyväinen kaverisi on omiin työmatkoihinsa kuluvaan aikaan? Nimittäin, jos ajot ovat vain 15km:n päivittäinen työmatka, niin vuodessa kilometrejä tulisi vain alle 4000km. Ei halpaa sekään. Polkupyöräkin voisi olla vaihtoehto kaverillasi, hinta ja nopeus löisi varmasti oman auton ja linja-auton.

      • sinivilkku

        >>Polkupyöräkin voisi olla vaihtoehto kaverillasi, hinta ja nopeus löisi varmasti oman auton ja linja-auton.


      • mieltä
        sinivilkku kirjoitti:

        >>Polkupyöräkin voisi olla vaihtoehto kaverillasi, hinta ja nopeus löisi varmasti oman auton ja linja-auton.

        Itse teen myöskin 3-vuorotyötä, eikä julkisilla kulkeminen tule missään nimessä kuuloonkaan.

        Esimerkkejä:

        Aamuvuoro: jos menen bussilla joudun heräämään 45min aikaisemmin, ja työmatka kestää bussin vaihtoineen n. 25-30min, omalla autolla työmatka taittu 5-10min, lisäksi saan nukkua sen 45min pidempään.

        Yövuoro: vuoro loppuu klo 05:00 ja ensimmäinen bussi lähtee klo 06:10 eli ei toimi...


      • Kukkahattutäti2
        mieltä kirjoitti:

        Itse teen myöskin 3-vuorotyötä, eikä julkisilla kulkeminen tule missään nimessä kuuloonkaan.

        Esimerkkejä:

        Aamuvuoro: jos menen bussilla joudun heräämään 45min aikaisemmin, ja työmatka kestää bussin vaihtoineen n. 25-30min, omalla autolla työmatka taittu 5-10min, lisäksi saan nukkua sen 45min pidempään.

        Yövuoro: vuoro loppuu klo 05:00 ja ensimmäinen bussi lähtee klo 06:10 eli ei toimi...

        Vaikka mulla on vuorotyö, niin kuljen mahdollisimman paljon julkisilla. Yleensä kyllä pyöräilen tai kävelen työmatkani, tuleepa lenkki tehtyä samalla laiska kun olen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5004
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      37
      4353
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      200
      2711
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      132
      2308
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      60
      1911
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1811
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1774
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1654
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1222
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe