Halonen on ollut virassa jo kuusi vuotta. Nyt olisi aika tutkia myönteisiä saavutuksia. Mitä Halonen on saanut aikaan?
Demarivirkamieskunta on lisääntynyt muitten puolueiden edustajien kustannuksella. Hyvä, hyvä.
Tilinteon aika
3
127
Vastaukset
Presidentin ylivoimaisesti tärkein toimintasektori on ulkopolitiikka. Ulkopolitiikassa on tärkeää pitää yllä hyviä suhteita naapurimaihin ja edistää niitä. Suhteemme Ruotsiin, Norjaan ja Viroon ovat olleet kunnossa jo pitkään eikä siinä suhteessa ole tapahtunut ainakaan huononnusta. Venäjän suhteissa Halonen on aktivoitunut enemmän virkakautensa jälkipuoliskolla, mikä voi kyllä johtua siitäkin, että se on sopinut Putinin aikatauluille paremmin. Suhteet Venäjään näyttävät tällä hetkellä ihan hyviltä.
Ainoa kömmähdys Haloselle sattui siinä, että hän alkoi kirjoittaa historiaa oman käden oikeudella väittäessään Suomi kävi erillissotaa vuosina 1941-1944. Tästä asiasta ei vallitse yksimielisyyttä edes suomalaisten historiantuntijoiden keskuudessa. Venäläiset reagoivat väitteeseen heti odotetusti. Tämä oli epäilemättä moka Haloselta, mutta tuskin nyt vastaehdokkaat tohtivat tähän puuttua, kun lienevät asiallisesti Halosen kannalla siinä kohdin.
Presdentin toiminnan arvo onkin suurimmillaan siinä, ettei pääse tapahtumaan huononnusta suhteissa ulkovaltoihin. Halonen näyttää siis onnistuneen päätehtävässään. Demaripresidenttien aikana ei ole ylipäätään ollut konflikteja Venäjän /NL:n kanssa. Sen sijaan näitä edeltäneen presdentin kaudella tällaisia konfliktaja oli paljonkin (yöpakkaset, noottikriisi, vuoden 1968 sotilaallinen agressiivisuus aivan maamme rajojen tuntumassa, lentokonekaappauksen selvittelyerimielisyydet ja Suomen valmistautuminen ampumaan venäläiset Migit alas mahdollisen alueloukkauksen sattuessa, yhteisiä sotaharjoituksia koskeneet erimielisyydet, suomalaisten puolueiden ja henkilöiden syrjiminen ulkopoliittisella leimaamisella).- KOK
Niinistö juuri eilen suomi ulkopoliittista johtoamme aktiivisuuden puutteesta.
- on samanlaista
KOK kirjoitti:
Niinistö juuri eilen suomi ulkopoliittista johtoamme aktiivisuuden puutteesta.
kuin edellisen presidentin Ahtisaaren syyttely ja väheksyntä. Nyt jo Vanhanen haluaa mennä Maran jälkiä maailmalle suomalaisen teollisuuden viennin edistäjänä, jos pääsee presidentiksi.Niinistö voisi mainostaa itseään sillä, että haluaisi oikoa esimerkiksi Naton johtajien kravattia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041076
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528