Mahdollisuus vaikuttaa polttoaineen hintaan!

Tiedän, että tästä polttoaineen hintaseurantasivusta on sanottu täällä aikaisemminkin, mutta sanonpa uudelleen. Sivun idea on hyvä ja auttaa säästämään tankkauskuluissa erityisesti ajaessa pitkiä matkoja läpi Suomen. Joku valitteli aiemmin, että suurin osa sivun hintatiedoista on Etelä-Suomen tai pääteiden huoltoasemien hintoja. Asiaan voi tietysti vaikuttaa, ja olen itsekin kantanut korteni kekoon. Vilkaiskaa työmatkallanne lähitienoon asemienne hintoja ja lähettäkää ne sähköpostilla tai tekstiviestinä sivun ylläpitäjälle. Lahti-ilmiö voi toteutua muuallakin.


http://www.webmoon.fi/bensiini/

[email protected]

0400420617
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaikka lahdesta saa jetiltä halpaa bensaa niin
silti tankkaa mielummin kallimpaa ainetta viereisiltä asemilta! autokin toimii ihan erillailla kuin jetin ja st1:sen paskabensoilla!!!

Äänestä
  • Ajattelin ensin haukkua naiiviuttasi ja suppeaa maailmankuvaasi, mutta en provosoidu. Jos mielestäsi polttoaine on sopivan hintaista, ei sinulla luulisi olevan tarvetta osallistua polttoainekustannisten minimointiin pyrkivään keskusteluun. Mielestäni kyseinen hintaseurantasivusto on asiallinen ja toimiva.

    Äänestä

  • Mutta Jetin ja Nesteen bensat on samaa tavaraa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mkII kirjoitti:

Tiedän, että tästä polttoaineen hintaseurantasivusta on sanottu täällä aikaisemminkin, mutta sanonpa uudelleen. Sivun idea on hyvä ja auttaa säästämään tankkauskuluissa erityisesti ajaessa pitkiä matkoja läpi Suomen. Joku valitteli aiemmin, että suurin osa sivun hintatiedoista on Etelä-Suomen tai pääteiden huoltoasemien hintoja. Asiaan voi tietysti vaikuttaa, ja olen itsekin kantanut korteni kekoon. Vilkaiskaa työmatkallanne lähitienoon asemienne hintoja ja lähettäkää ne sähköpostilla tai tekstiviestinä sivun ylläpitäjälle. Lahti-ilmiö voi toteutua muuallakin.


http://www.webmoon.fi/bensiini/

[email protected]

0400420617

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu