Tänään aamulla sattui tyttöystävälleni sellainen tapaus, että en tiedä itkeäkö vai nauraako.
Hän meni tankkaamaan autoaan (toista kertaa elämässään), mutta ei onnistunut saamaan bensatankinkorkkia auki. Ei tässä vielä mitään, mutta kun siihen ei myöskään pystyneet useat paikalle tulleet kanssa autoilijat (myös miehet). 20 minuutin yrittelyn jälkeen lähti sitten lähes tyhjällä tankilla jatkamaan matkaa.
Kyseessä oli varaosaliikkeestä ostettu aivan tavallinen lukollinen korkki.
Toki ymmärrän, että autot eivät läheskään kaikkia kiinnosta vaikka niillä ajavatkin, mutta rajansa kaikella. Tyttöystävääni en pahastikaan moiti, kokematon kun on, mutta että vielä kymmeniä vuosia auton ratissa istuneet miehetkin. Aika noloa uusavuttomuutta. Tätä vauhtia palveluasemat tulevat pian takaisin ja korjaamot saavat paljon lisää asiakkaita. Eli onhan tässä jotain positiivistäkin.
AVUTTOMAT AUTOILIJAT
11
1002
Vastaukset
- ;-)
Noita avuttomia, kädettömiä sekä muuten vajavaisia tulee vastaan päivittäin. Heidät tunnistaa pimentyneestä ajovalosta mitä ei itse osata vaihtaa, sekä päälle laitetuista sumuvaloista (usealla myös takasumuvalo) keliolosuhteista riippumatta ja varsinkin näin vesisateella.
Ei edes renkaita (olkoon sitten kitkat tai nastat) kyetä itse vaihtamaan, vaan tilataan aika renkaiden vaihtoon.
Looginen kehitys siis on tämä, ettei enää osata edes omaa autoa tankata. - poikaystävä
Mikset neuvonut tyttöystävääsi autoilun perusasioissa: tankkauksessa, öljyjen tarkastuksessa, lasinpesulitkujen lisäyksessä...
Mutten autoilijoittenko pitäisi tehdä avuttomien poikaystävien hommat?- poikaystävä
Neuvoin kyllä kertaalleen, mutta en uskonut asian olevan noin vaikea.
Uskoisin kyllä itse saavani auki korkin kuin korkin (ellei ole joku oma viritys tai viallinen), joten vaikea ymmärtää, että tässä kävin kuten kävi. Jäävätköhän "lapsilukolliset" pesuainepurkitkin aukaisematta.
lainaus:
>Mutten (varmaankin Muitten) autoilijoittenko (=autoilijoidenko) pitäisi tehdä avuttomien poikaystävien hommat?
(Olipa typerä kommentti!) Ei, mutta apu olisi joskus tarpeen, kun on mahdotonta olla itse aina tavoitettavissa. Onneksi osaavia ja ongelmanratkomiskykyisiä autoilijoita on yleensä kyllä liikenteessä. Tänä aamuna ei vain näköjään osunut kohdalle. - poikaystävä
poikaystävä kirjoitti:
Neuvoin kyllä kertaalleen, mutta en uskonut asian olevan noin vaikea.
Uskoisin kyllä itse saavani auki korkin kuin korkin (ellei ole joku oma viritys tai viallinen), joten vaikea ymmärtää, että tässä kävin kuten kävi. Jäävätköhän "lapsilukolliset" pesuainepurkitkin aukaisematta.
lainaus:
>Mutten (varmaankin Muitten) autoilijoittenko (=autoilijoidenko) pitäisi tehdä avuttomien poikaystävien hommat?
(Olipa typerä kommentti!) Ei, mutta apu olisi joskus tarpeen, kun on mahdotonta olla itse aina tavoitettavissa. Onneksi osaavia ja ongelmanratkomiskykyisiä autoilijoita on yleensä kyllä liikenteessä. Tänä aamuna ei vain näköjään osunut kohdalle.Olisikohan kannattanut varmistaa, että oppi meni perille.
Olen syvästi pahoillani kirjoitusvirheitteni aiheuttamasta mielipahasta. Tilanne helpottui molempien osalta, kun näit vaivaa virheeni korjaamisessa.
Jään odottamaan vastausta tähän viestiin korjattuna versiona. - poikaystävä
poikaystävä kirjoitti:
Olisikohan kannattanut varmistaa, että oppi meni perille.
Olen syvästi pahoillani kirjoitusvirheitteni aiheuttamasta mielipahasta. Tilanne helpottui molempien osalta, kun näit vaivaa virheeni korjaamisessa.
Jään odottamaan vastausta tähän viestiin korjattuna versiona.Otitpa itseesi kirjoitusvirheidesi korjaamisesta... Korjausten kun oli tarkoitus vain selventää tekstiä.
Voit kuitenkin olla huoleti. En pahoittanut mieltäni virheidesi (ei siis virheesi) takia. Sattuuhan noita fiksummillekin :) - poikaystävä
poikaystävä kirjoitti:
Otitpa itseesi kirjoitusvirheidesi korjaamisesta... Korjausten kun oli tarkoitus vain selventää tekstiä.
Voit kuitenkin olla huoleti. En pahoittanut mieltäni virheidesi (ei siis virheesi) takia. Sattuuhan noita fiksummillekin :)Ei, en ottanut itseeni kirjoitusvirheiden korjaus. Lähinnä ihmetytti; asiani kuitenkin kävi selville.
Käy nyt tyttöystäväsi kanssa autoilun perusasiat vielä kerran läpi ja varmista(tuleeko tähän pilkku) että opittu asia toteutuu myös käytännössä.
- suunnittelijat
Niin plajon kuin autotkin maksaa ja silti autoissa on kohtia joita mikään ruudin keksijä ole kyllä suunnitellut. Liikaa insinöörejä vai mistä johtuu?
Mutta sanoisin että osaamattomat autoilijat, edes autokoulu ei pysty auttamaan :) - meikä
Miksi ihmeessä mun pitäis osta vaihtaa lamppu tai ropata jotain auton romua? Tankkaaminen ja pissapojan täyttön lisääminen on ihan riittävää.
Leasing yhtiö hoitaa rahajutut, huoltoliike huoltaa ja firma maksaa muut kulut.- Puuha Pete
Miehen pitää osata huoltaa ja hoitaa ei pelkästään autoa, vaan kaikkea muutakin mitä omistaa, käytää ja hallitsee. Ei ehkä ihan kirjaimmellisesti, mutta perusteet pitää hallita. Miksikö? Koska mitä vitun virkaa sulla muuten täällä on? Ei riitä että on hyvä katseleen telkkaria.
Puuha Pete kirjoitti:
Miehen pitää osata huoltaa ja hoitaa ei pelkästään autoa, vaan kaikkea muutakin mitä omistaa, käytää ja hallitsee. Ei ehkä ihan kirjaimmellisesti, mutta perusteet pitää hallita. Miksikö? Koska mitä vitun virkaa sulla muuten täällä on? Ei riitä että on hyvä katseleen telkkaria.
Mä oon kyllä sitä mieltä, et jos ei saa bensakorkkia auki, niin sit kannattaa jättää se auto parkkiin ja kävellä.
Itelle hommasin leimaamattoman auton pari kk sitten. Jos en ite sitä leimalle saa, niin sitten olkoon liikkumatta.Aivan periaatteesta en anna miehen koskea autoon, meillä naisilla tuntuu olevan asenne ongelmia noita autoja kohtaan. Itsekin ärsyttää välillä auton alla makaaminen, mut lämmittää kun ajattelee ensi kesää ja omaa autoa.- ;-)
sanzi79 kirjoitti:
Mä oon kyllä sitä mieltä, et jos ei saa bensakorkkia auki, niin sit kannattaa jättää se auto parkkiin ja kävellä.
Itelle hommasin leimaamattoman auton pari kk sitten. Jos en ite sitä leimalle saa, niin sitten olkoon liikkumatta.Aivan periaatteesta en anna miehen koskea autoon, meillä naisilla tuntuu olevan asenne ongelmia noita autoja kohtaan. Itsekin ärsyttää välillä auton alla makaaminen, mut lämmittää kun ajattelee ensi kesää ja omaa autoa.Huomautin taannoin miespuoliselle työkaverille, että hänellä oli toinen ajovalo pimeänä. Tämä siihen: "Täytyy muistaa sanoa seuraavassa huollossa."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1103009Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171912700Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina612139Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.11431Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2351395Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät221320Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31121Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115890Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3872Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103863