Pikaista apua

Tarvitsisin pikaista apua joltakulta kuka osaisi neuvoa.
Lopetin pitkäaikaisen pillereiden syönnin viime heinäkuussa (siitä lähtien olemme käyttäneet kondomia huolellisesti tarkistaen sen joka yhdynnän jälkeen) ja sen jälkeen kuukautiseni ovat tulleet vähän vaihdellen, mutta n.4 viikkoa on ollut niiden välissä. Nyt kuitenkaan kuukautisiani ei ole kuulunut ja tein raskaustestin kun yli 5 viikkoa oli kulunut. Testi oli onneksi negatiivinen. Nyt (jo yli 6 viikkoa) minua huolestuttaa edelleen asia, sillä kuukautisiani ei vain kuulu. Onko testi voinut olla siis väärässä? vai onko kiertoni vain mennyt jostain syystä sekaisin? Pitäisikö tehdä uusi testi vai vain odotella kuukautisia.
Toivottavasti joku osaisi neuvoa.
Kiitos.
3458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luin joskus jostain, että e-pillerien sisältämät eri aineet ovat hävinneet naisesta TÄYDELLISESTI vasta 10 v käytön jälkeen. Olenko ihan väärässä?

No olet kuitenkin lopettanut vasta viime heinäkuussa, joten ei olisi ihme vaikka oma kiertosi vieläkin reistailee.

Äänestä

Luin joskus jostain, että e-pillerien sisältämät eri aineet ovat hävinneet naisesta TÄYDELLISESTI vasta 10 v käytön lopettamisen jälkeen. Olenko ihan väärässä?

No olet kuitenkin lopettanut vasta viime heinäkuussa, joten ei olisi ihme vaikka oma kiertosi vieläkin reistailee.

Äänestä

Jätin pillerit kanssa aikanani pois ja moneen otteeseen luulin olevani raskaana, kun kuukautiset olivat ihan sekaisin. Toki kannattaa oman mielenrauhan saavuttamiseksi tehdä uusi raskaustesti, jos ei kuukautisia ala kuulumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stressaantunut-87 kirjoitti:

Tarvitsisin pikaista apua joltakulta kuka osaisi neuvoa.
Lopetin pitkäaikaisen pillereiden syönnin viime heinäkuussa (siitä lähtien olemme käyttäneet kondomia huolellisesti tarkistaen sen joka yhdynnän jälkeen) ja sen jälkeen kuukautiseni ovat tulleet vähän vaihdellen, mutta n.4 viikkoa on ollut niiden välissä. Nyt kuitenkaan kuukautisiani ei ole kuulunut ja tein raskaustestin kun yli 5 viikkoa oli kulunut. Testi oli onneksi negatiivinen. Nyt (jo yli 6 viikkoa) minua huolestuttaa edelleen asia, sillä kuukautisiani ei vain kuulu. Onko testi voinut olla siis väärässä? vai onko kiertoni vain mennyt jostain syystä sekaisin? Pitäisikö tehdä uusi testi vai vain odotella kuukautisia.
Toivottavasti joku osaisi neuvoa.
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu