Mikä mielestänne on perustelu sille että, teidän presidentti ehdokkaanne Matti Vanhanen on nostanut kamppanjassaan Anneli Jäätteenmäen niin näkyvään rooliin.
Ymmärtääseni Jäätteenmäki on, -muiden kuin kiihkeimpien keskustalaisten mielissä- hyvin hyvin kyseenalaisen maineen omaava henkilö.
Sääliääniä hän kyllä pystyy jonkinverran tuomaan, mutta vain niiltä jotka olisivat muutenkin Vanhasen "laarissa".
"Laarin" ulkopuolisia hän -käsitykseni mukaan-lähinnä karkottaa.
Koska Jäätteenmäen valinnalle täytyy olla jokin muu selitys, kuin Vanhasen totaalinen väärinarviointi. Olisi mielenkiintoista kuulla Keskustalainen selitys
Vilpitön kysymys Keskustalaisille.
32
876
Vastaukset
Umpikepulaisten joukoissa Jäätteenmäki on marttyyrisankari. Keput pyrkivät aina palkitsemaan niitä, jotka heidän mielestään ovat vain johtaneet ajojahdin kohteeksi. Tämä tuli aikoinaan hyvin ilmi Kauko Juhantalon suosion kasvuna kepupiireissä. Kun Juhantalo oli tuomittu vankeuteen lahjoman vaatimisesta ja saanut toisessa asiassa oikeuskanslerilta huomatuksen ministerin esteellisyyden huomiotta jättämisessä, tällainen tulkittiin umpikepulaisten piirissä vain ajojahdiksi. Muut suomalaiset pitivät luonnollisesti Juhantaloa rikollisena, kun tuomioistuin oli tuominnut hänet vankeusrangaistukseen.
Vanhanen ja Keskusta tietävät, että vaalit tullaan häviämään. Kolmossija eli palkintopallille niukasti pääseminen on Vanhaselta hyvä suoritus. Realismin tajua siis Kepussa kuitenkin on vielä hitunen tallella. Jäätteenmäki-kuvio lienee näitä satraappi-kuvioita. Eli selitys tulee tässä:
Jos vaaleissa joudutaan toiselle kierrokselle, mikä on kylläkin epätodennäköistä, niin siltä varalta Kekustassa pitää olla joku näkyvä poliitikko, joka kertoo keskustalaisille sen, ketä toisella kierroksella oikeasti pitää äänestää. Vanhanenhan on sitonut kätensä Ninistön suosittamiseen, joten tämä kiusallinen asia pitää osata kiertää. Ja kommervenkeissä, niissä Kekkosen kuuluissa konsteissa, keput ovat lyömättömiä. Anneli Jäätteenmäki astuu tässä vaiheessa esiin ja kertoo kepulaiselle naisväelle, että hän nyt ainakin äänestää Halosta, koska Halonen on ihan eri juttu kuin Lipponen, joka taas oli Niinistön koklip-kaveri.
Naiset ovat tärkeä voimavara jokaiselle kansakunnalle. Viime kierroksella kunniakas presidentintekorooli avautui Kokoomuksen Kirsi Pihalle ja muille kokoomusnaisille, nyt on keskustanaisten vuoro äänestää Halonen presidentiksi. Todennäköisesti he tekevät sen kuitenkin jo ensimmäiselle kierroksella, mitä Matti Vanhanen joka iltarukouksessaan kiihkeästi toivoo.- kaarina8
Tuskin kepulais naiset äänestää halosta niin innokkaasti kuin kokoomuslaiset viimeksi.
Jotain rajaa sentäs.
Ei punikkia kukaan äänestä. kaarina8 kirjoitti:
Tuskin kepulais naiset äänestää halosta niin innokkaasti kuin kokoomuslaiset viimeksi.
Jotain rajaa sentäs.
Ei punikkia kukaan äänestä.Eivät niin innokkaasti kuin kokoomuslaiset, vaan vielä innokkaammin. Jo nyt on tehty selvityksiä, joiden mukaan Halosen suosio on suurta ihan umpikepulaisillakin alueilla.
Kun keput ovat tottuneet tekemään yhteistyötä kommunistien kanssa, niin tokihan he silloin demareidenkin kanssa pelaamisen osaavat. Viime kunnallisvaalien alla vasemmistoliiton Esko Seppänen oli kovasti kepujen mieleen, kun tämä tajosi heille palvelujaan.- Kehä-3
Näin katoo SDP:n valta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000011933359
On jo aikakin päästä eroon pahimmista demokratian häpäisijöistä. - tuon
Mielipidepankki kirjoitti:
Eivät niin innokkaasti kuin kokoomuslaiset, vaan vielä innokkaammin. Jo nyt on tehty selvityksiä, joiden mukaan Halosen suosio on suurta ihan umpikepulaisillakin alueilla.
Kun keput ovat tottuneet tekemään yhteistyötä kommunistien kanssa, niin tokihan he silloin demareidenkin kanssa pelaamisen osaavat. Viime kunnallisvaalien alla vasemmistoliiton Esko Seppänen oli kovasti kepujen mieleen, kun tämä tajosi heille palvelujaan.mainitsemasi selvityksen voi lukea?
- on tässä
Mielipidepankki kirjoitti:
Eivät niin innokkaasti kuin kokoomuslaiset, vaan vielä innokkaammin. Jo nyt on tehty selvityksiä, joiden mukaan Halosen suosio on suurta ihan umpikepulaisillakin alueilla.
Kun keput ovat tottuneet tekemään yhteistyötä kommunistien kanssa, niin tokihan he silloin demareidenkin kanssa pelaamisen osaavat. Viime kunnallisvaalien alla vasemmistoliiton Esko Seppänen oli kovasti kepujen mieleen, kun tämä tajosi heille palvelujaan.suuri työporukka ruokatauolla, kaikki äänestämme Vanhasta, kaikki myös olemme naisia!
tuon kirjoitti:
mainitsemasi selvityksen voi lukea?
Se oli aikoinaan YLEn sivuilla. Silloin tuloksista keskusteltiin tälläkin palstalla ja kepulaiset arvelivat tietysti tulosten olevan manipuloituja. Kokeile YLEn sivuilta, jos siellä olisi jotain arkistossa olevaa. Oiskohan tästä kuukauden päivät kulunut julkistamisesta.
on tässä kirjoitti:
suuri työporukka ruokatauolla, kaikki äänestämme Vanhasta, kaikki myös olemme naisia!
Kyllä Halonen aina kahden äänen menetyksen kestää.
- kepututkija
Analyysisi on oikea. Ja hyvä.
Kepu uhraa Jäätteenmäen toistamiseen. Vanhanen pitänee kiinni lupauksestaan Niinistölle, tulihan aloitekin kepulta. Jäätteenmäki opportunismissaan hoitaa likaisen työn vain päästäkseen taas kepun sisäpiireihin.
Meillä tulee olemaan paljon kommentoitavaa vaalikierrosten välissä ja varsinkin sen jälkeen jos kepunaiset pudottaa niukasti Niinistön. Kepun pitäessä lupauksensa Niinistöstä tulee presidentti. - kepunainen
kepututkija kirjoitti:
Analyysisi on oikea. Ja hyvä.
Kepu uhraa Jäätteenmäen toistamiseen. Vanhanen pitänee kiinni lupauksestaan Niinistölle, tulihan aloitekin kepulta. Jäätteenmäki opportunismissaan hoitaa likaisen työn vain päästäkseen taas kepun sisäpiireihin.
Meillä tulee olemaan paljon kommentoitavaa vaalikierrosten välissä ja varsinkin sen jälkeen jos kepunaiset pudottaa niukasti Niinistön. Kepun pitäessä lupauksensa Niinistöstä tulee presidentti.kun Niinistöa ei tarvitse pudottaa, kun Vanhanen on toisella kierroksella!
- puuttumatta
>> Kun Juhantalo oli tuomittu vankeuteen lahjoman vaatimisesta ja saanut toisessa asiassa oikeuskanslerilta huomatuksen ministerin esteellisyyden huomiotta jättämisessä, tällainen tulkittiin umpikepulaisten piirissä vain ajojahdiksi.
Hmmm... jos umpi-epiteettiä käytetään, niin toistuvat, tosiasioita vastaamattomat kommentointisi tässä juhantalo-asiassa eivät näköjään ota laatuakseen vaan jatkuvat ummessa silmin, umpimielisinä, umpikieroina, ja umpisisukkaasti, ikään kuin umpihankea jatkuvasti talloen.
Toistuvasti jätät mainitsematta, ettei oikeuskansleri suinkaan nähnyt Juhantalon koplauksissa mitään syytettävää. Niinikään toistuvasti jätät mainitsematta, että se joka piti Juhantaloa ajojahdin kohteena oli presidentti Koivisto. Hän saneli jopa katkeroituneen lauselman asiasta valtioneuvoston pöytäkirjaan. Eikä Koivisto käsittääkseni ole umpikepu, vaan umpibernsteinilainen sosialisti.
Rikollisuuden rajamailla huseeraavia päättäjiä löytyy joka puolueesta, ja heillä on "talousasioita ymmärtäviä" suojelijoita yli puoluerajojen. Tämä on se ainoa rehellinen näkemys. Ja mitä Jäätteenmäkeen tulee, hänen menettelyjensä moraalista arviointia ei voida tyhjentävästi suorittaa ottamatta kantaa siihen asiasisältöön, jonka kanssa oltiin tekemisissä. Menettelyjen irrottaminen asiataustasta on tekopyhää ja älyllisestikin epärehellistä.
Minulle on jäänyt käsittämättä miksi käyt ristiretkeäsi kepulaisia vastaan älyllisesti epärehellisin keinoin. Tämä on ehkä sadas kerta kun tietoisesti toistat tällaisia propagandistisia yksipuolisia valheita. Ketä tämä kaunapolitiikka palvelee? Mitä tyydytystä voit siitä itse saada? Mihin tähtäät? Kukaan tuskin uskoo toispuolisia julistuksiasi, jos joku toinen propagandisti uskoo, arvostatko todella hänen ajatuksiaan? - ...
tuon kirjoitti:
mainitsemasi selvityksen voi lukea?
Kyllä se oli YLE, joka uutisoi jotain sellaista, että Vanhasen suosio on huvennut pohjoisen vankoilla keskustan kannatusalueilla.
Täälläkin aprikoitiin muistaakseni, mikä vaikutus Vanhaseen liitetyllä Kaarinakohulla oli tuohon Vanhasen kannatuksen laskuun.
Arveltiin, että lestadiolaiset keskustalaiset eivät hyväksy Vanhasen hyppäämistä naisissa. - olet
... kirjoitti:
Kyllä se oli YLE, joka uutisoi jotain sellaista, että Vanhasen suosio on huvennut pohjoisen vankoilla keskustan kannatusalueilla.
Täälläkin aprikoitiin muistaakseni, mikä vaikutus Vanhaseen liitetyllä Kaarinakohulla oli tuohon Vanhasen kannatuksen laskuun.
Arveltiin, että lestadiolaiset keskustalaiset eivät hyväksy Vanhasen hyppäämistä naisissa.nähnyt, vai uskotko vain, onko sinusta miestä tai naista todistamaan? Sen loanheiton takia me naiset juuri äänestämmekin Mattia puoluekannasta riippumatta!
- ...
olet kirjoitti:
nähnyt, vai uskotko vain, onko sinusta miestä tai naista todistamaan? Sen loanheiton takia me naiset juuri äänestämmekin Mattia puoluekannasta riippumatta!
Mitä pitää minun todistaman sinulle?
Tuollaista muistelen kuulleeni YLE:n uutisista, että keskustan vankoilla kannatusalueilla olisi Vanhasen kannatuslukemat pudonneet.
Lisäksi muistelen, että tälläkin palstalla pohdittiin sitä, mistä se voisi johtua ja arveltiin, että kepulaislestadiolaiset eivät voisi Vanhasen naisseikkailuja hyväksyä.
Mitä minun sen kummemmin tarvinnee sinulle todistella?
Äänestätten arvoisat neidit ja rouvat ihan miten haluatten.
Ei siitä minullen tarvitse erikseen ilmoitusta tehdä.
- kalle k.
En yleensä tykkää omien viestien perään kirjoittelusta.
Teen nyt kuitenkin poikkeuksen, koska Keskustalaisilla näyttää -ymmärrettävistä syistä-olevan vähän haluja analysoida syitä Jäätteenmäen näkyvään rooliin Vanhasen kamppanjassa.
Muutetaan valintatehtäväksi.
1. Vanhanen ei edes tosissaan pyri presidentiksi.
2. Keskustalla on selvästi pulaa näkyvistä henkilöistä.
3. Jäätteenmäen lehdistötaustaiset "takapirut" ja heidän rajun pettymyksensä hyvitteleminen.
4. Vai harkintakyvyn puute (puolueessa/Vanhasella)
Mikä noista tuntuu todennäköisimmältä, vai onko perustelu vähän kaikkia noita.- perusteluista
ei yksikään onneksi ole totta. Miksi sinä näitä harmittelet, eihän ne sinua koske, eihän! TURHAA KANNAT HUOLTA!
- kalle k.
perusteluista kirjoitti:
ei yksikään onneksi ole totta. Miksi sinä näitä harmittelet, eihän ne sinua koske, eihän! TURHAA KANNAT HUOLTA!
En minä harmittele, enkä kanna turhaa huolta.
Yleisen mielenkiinnon vuoksi kyselen, vaikka arvelinkin että se on juuri niin kipeä asia -teille Keskustalaisille- kuin vastauksestasi näkyy. - sinua
kalle k. kirjoitti:
En minä harmittele, enkä kanna turhaa huolta.
Yleisen mielenkiinnon vuoksi kyselen, vaikka arvelinkin että se on juuri niin kipeä asia -teille Keskustalaisille- kuin vastauksestasi näkyy.asia vaivaa, muutenhan sinä sivuuttaisit olankohautuksella koko jutun?
- kalle k.
sinua kirjoitti:
asia vaivaa, muutenhan sinä sivuuttaisit olankohautuksella koko jutun?
asia vaivaa minua siinämielessä että olisin huolestunut Halosen puolesta. Ole huoleti, Halosen kamppanjalle Jäätteenmäen mukaantulo Vanhasen kamppanjaan, tuo pekkää plussaa.
- Luonnollista
Pääsyy on tietysti se, että Anneli Jäätteenmäki on Keskustanaisten puheenjohtaja. Aiemmat saman luottamustehtävän haltijat ovat toimineet yhtä näkyvästi puolueen presidenttiehdokkaan tukitiimissä. Et ilmeisesti vain jostain syystä ole kiinnittänyt asiaan aiemmin huomiota.
Keskustanaisten puheenjohtajan esillä ololla pyritään tietenkin saamaan puolueen naisjäsenet aktiivisesti vaaliuurnille oman ehdokkaan puolesta.- kalle k.
Asiahan on teidän. Mutta Jäätteenmäen valinta Keskustanaisten pj herätti jo silloin kysymyksen, menikö tunneasiat järkisyiden edelle?
- sellaista
kalle k. kirjoitti:
Asiahan on teidän. Mutta Jäätteenmäen valinta Keskustanaisten pj herätti jo silloin kysymyksen, menikö tunneasiat järkisyiden edelle?
niin tyhmää puoluetta olekkaan joka 150 000 tuhannen äänen kerääjää jättäisi kokoomuksen takia pois!
- ./(m
sellaista kirjoitti:
niin tyhmää puoluetta olekkaan joka 150 000 tuhannen äänen kerääjää jättäisi kokoomuksen takia pois!
sadanviidenkymmenentuhannentuhannen eli olisiko kysymys jo miljoonista?
- pois:)
./(m kirjoitti:
sadanviidenkymmenentuhannentuhannen eli olisiko kysymys jo miljoonista?
Anneli on huippusuosittu meppi.
150 000 000 ääntä valitsijoilta.
- realistinen
Avaaja ei ole vilpitön.
Hällä-väliä.
Vanhanen menee heittämällä II-kierrokselle ja sitten iskevät keskustanaiset. Keskustanaisten puheenjohtajalla on "kana kynittävänä" ehdokas-Halosen kanssa. Voitto tulee maistumaan makealta.- kalle k
suuria kuvittelemasta. Pidetään nyt kuitenkin ensin vaalit, ennenkuin tilaatte voiton juomia. Voivat hapata käyttöä odotellessa.
- realistinen
kalle k kirjoitti:
suuria kuvittelemasta. Pidetään nyt kuitenkin ensin vaalit, ennenkuin tilaatte voiton juomia. Voivat hapata käyttöä odotellessa.
Halosen lyömiseen on korkealla tasolla. Kun keskustanaiset pistävät nyt Annelin johdolla töpinäksi, voidaan voitonjuomia poksautella aivan muualla kuin nyt luullaan...
- kalle k.
realistinen kirjoitti:
Halosen lyömiseen on korkealla tasolla. Kun keskustanaiset pistävät nyt Annelin johdolla töpinäksi, voidaan voitonjuomia poksautella aivan muualla kuin nyt luullaan...
Siihen vahvaan tahtotilaan se taisi lysähtää pääministeriyskin, unohtui etteivät kaikki keinot ole luvallisia, edes politiikassa, eikä edes lainoppineelle.
- sinä
kalle k. kirjoitti:
Siihen vahvaan tahtotilaan se taisi lysähtää pääministeriyskin, unohtui etteivät kaikki keinot ole luvallisia, edes politiikassa, eikä edes lainoppineelle.
Anneli freikki? Anneli on suuri sisältä, hieno nainen, kyllä sinäkin sen varmaan pienessä mielessäsi myönnät!
- Keskustaporvari
Se voi kentien johtua kiitollisuudenvelasta. Nimittäin ilman Annelin tuomaa vaalivoittoa Matti V olisi oppositiopuolueen rivikansanedustaja.
Tämä ei sitten ollut mikään kannanotto Annelin puolesta. Totesimpahan vain tapahtuneen.- kalle k.
Jos noin on, saattaa tuo kiitollisuudenvelka osoittautua kalliiksi Keskustalle. Eikä pelkästään presidentin vaaleissa, vaan myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Kiitollisuuden velka kun on siitä hankala velka ettei oikein tiedä milloin se on loppuunmaksettu.
- Wiisaahko
Jäätteenmäki toi puolueelle vaalivoiton, jolla Lipponen saatiin syrjään. Poikkeuksena useimpien puolueiden vaalikarjasta, kepussa on paljon sellaisia, jotka muistavat vanhemmatkin kuin 3 kk sitten tapahtuneet asiat.
Lipposesta eroonpääsy oli monelle keskustalaiselle tärkeämpää kuin se, onko pääministerinä Vanhanen vai Jäätteenmäki vai joku muu, kunhan se ei ole Lipponen.
Muistutetaan nyt arvoisaa saittikarjaa vielä siitä, että Jäätteenmäki oli EU-vaalien ääniharava, sai enemmän ääniä kuin kukaan muu. Ainoastaan Lipposfaneille Jäätteenmäki on ei-toivottu henkilö, muille hän on joko yhdentekevä tai toivottu henkilö (Vanhasen vaalikampanjaankin).
Yhteenvetona siis: Jäätteenmäki tuo paljon ääniä vanhaselle, ne joita Jäätteenmäen esiintyminen ärsyttää, eivät äänestäisi Vanhasta muutenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631257- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146906Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 75858
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109722- 58721
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103682- 43616
- 78601