”Kirjoitimme historiaa voittajien. Iskimme tulen tuohon maahan syttyvään. Hautamuistomerkein koko pitkän tien, me viitoitimme pohjoisesta etelään…”, näin laulaa kristityn lähetyssaarnaajan poika Jaakko Löytty.
Haluan avata hieman keskustelua Raamatun ja historian suhteesta. Ns. ”raamatullisuus” on eräitä kristillisiä perushyveitä. Mitä se sellainen sitten mahtaa olla? Pitäisikö sitä olla, ja miten ”raamatullisuus” ja juutalaisuus suhtautuvat tosiinsa? – Nämä ovat kysymyksiä, jotka minua tässä inspiroivat. Avaan keskustelun tällaisia ajatellen.
Suuri osa Raamatusta on tietynlaista historiallista kerrontaa. Kun luen Raamattua, en voi olla miettimättä niitä vaikuttimia, jotka ovat kulloisellakin Raamattua kirjoittavalla ”historioitsijoilla” ollut mielessä…
Historiaahan kirjoitetaan aina jokin tavoite mielessä. Tätä ilmiötä kutsutaan kaiketi hienosti ns. historianfilosofiaksi. Kerronnan tavoitteita voi olla monia, esim. opettaa lapsille tärkeitä arvoja kuten rehellisyyttä ja kärsivällisyyttä. Erittäin yleistä oli kirjoittaa voitokasta sotahistoriaa, jossa omasta historiasta kerrottiin vain kunniakasta voittokulkua. Uudemmalla ajalla ilmestyi sellainen ajatus, että historiaa tulisi kirjoittaa itseisarvona eli juuri niin kuin se tapahtui. Tätä yritettiinkin kovasti. Johdonmukainen seuraus tästä ihanteesta olisi kuitenkin sellainen, että silloin pitäisi kirjoittaa ihan kaikki mahdollinen (Se ei mahtuisi mihinkään kirjoihin). Raamatun sisältämä ”historia” ei sekään ole vapaa erilaisista tavoitteista. Eräs mielenkiintoinen piirre sieltä Raamatusta kuitenkin nousee vastaan. Raamatun kansien välissä on monenlaista itsekriittistä ”historiaa”. Tällä ”historialla” lienee ollut omana aikanaan tiettyjä tavoitteita, joita meidän saattaa olla mahdotonta nykyään enää hoksata.
Miten tämä kaikki sitten liittyy ns. nykyaikaiseen ”raamatullisuuteen”. – Hyvinkin läheisesti! Olen ollut huomaavinani, että Raamattua luetaan sillä lailla kirjaimellisesti, että unohdetaan ne asetelmat, jotka ovat aikansa ”historiaa” kirjoittaneet. Kun esim. Exodus-kertomus kuvaa napinaa ja epäuskoa, nykyaikainen lukija unohtaa minkälaista on elää vuosikymmeniä pakolaisena autiomaassa…(Kenties hän myös unohtaa, että kyseessä on tarinaperinteessä elänyt ja värittynyt kertomus, jonka historiallinen ydin lienee merkittävästi kerronnasta poikkeava). Ns. raamatullinen nykylukija voi ko. kertomuksesta tehdä ”teologisia johtopäätöksiä” vaikkapa juutalaisen kansan uskon laadusta (vaikka tuolloin ei voinut vielä edes puhua juutalaisuudesta, joka syntyi myöhemmin).
Toinen ”raamatullisen” Raamatun lukijan ongelma-alue on ns. Uuden testamentin ymmärtäminen. Jälleen lukijalla on kiusaus unohtaa tekstin opetuksellinen tavoite ja lukea sitä absoluuttisena historiallisena kerrontana kaikissa vivahteissaan. Jeesuksen ristiinnaulitsemiskertomus on hyvä esimerkki vaikeasta paikasta. Tästä ongelmasta Mel Gibsonin elokuva Kristuksen viimeisistä hetkistä on malliesimerkki…Ko. elokuvassa: Pilatus on humaanin oloinen maallisen vallan edustaja, uskonnollinen kansa pukeutuu yksituumaisen murhanhimoiseksi jne. – Tällaisen ”raamatullisen” eetoksen pohjalta unohtuu helposti, että Pilatus oli (muiden lähteiden valossa) mielivaltainen ja väkivaltainen (kaukana humaanista). Tuon ajan uskonnollisuuskin oli kaikkea muuta kuin yksituumaista. Ei ole mitään syytä kuvitella, että Jeesus olisi kuollut mitenkään selväpiirteisissä vastakkainasettelussa juutalaisten ja Jeesuksen seuraajien välillä… Evankeliumien kertomus on sekavien olojen aineksista syntynyt, ja sen tavoitteena on ollut välittää tietty omalle ryhmälle todellinen uskonnollinen opetus. Minun tarkoitukseni ei ole kumota evankeliumeja, vaan muistuttaa, että historiallinen totuus sisältää aina paljon enemmin värisävyjä kuin tiettyä opetusta välittävä saarna.
Tämä pätee yleisemminkin. En väitä, että poliittiset, uskonnolliset tai kasvatukselliset opetukset/tavoitteet olisivat sinänsä epärehellisiä, tai että ne tekisivät historiallisista teksteistä epäluotettavia. Nämä tavoitteet on vain huomattava, että voidaan edes ounastella, mikä oli se todennäköisin historiallinen ydin & alkuperäinen pointti. Ehkäpä tämän asian myöntäminen tekee meistä hieman epävarmoja, mutta kenties myös aavistuksen nöyrempiä toisiamme kohtaan…
Ajattelen, että ”historian kirjoituksiemme” äärellä on tapahtunut paljon pahaa ja siksi päätän avaukseni alun laulun sanoihin:
”Kirjoitimme historiaa voittajien. Iskimme tulen tuohon maahan syttyvään. Hautamuistomerkein koko pitkän tien, me viitoitimme pohjoisesta etelään.
Tuli palaa ja se polttaa maailmaamme. Jo liekit sulkee kaiken samaan ympyrään.
Piiri pienenee ja pelätä vain saamme, yhdessä kaikki pohjoisesta etelään.
Nyt sen käsitän. Me oomme yksi perhe. Kun jossain kärsivät, niin kaikki kärsitään. Aika korjata on vuosisatain erhe. Yhdessä käydä pohjoisesta etelään.”
Haluan avata hieman keskustelua Raamatun ja historian suhteesta. Ns. ”raamatullisuus” on eräitä kristillisiä perushyveitä. Mitä se sellainen sitten mahtaa olla? Pitäisikö sitä olla, ja miten ”raamatullisuus” ja juutalaisuus suhtautuvat tosiinsa? – Nämä ovat kysymyksiä, jotka minua tässä inspiroivat. Avaan keskustelun tällaisia ajatellen.
Suuri osa Raamatusta on tietynlaista historiallista kerrontaa. Kun luen Raamattua, en voi olla miettimättä niitä vaikuttimia, jotka ovat kulloisellakin Raamattua kirjoittavalla ”historioitsijoilla” ollut mielessä…
Historiaahan kirjoitetaan aina jokin tavoite mielessä. Tätä ilmiötä kutsutaan kaiketi hienosti ns. historianfilosofiaksi. Kerronnan tavoitteita voi olla monia, esim. opettaa lapsille tärkeitä arvoja kuten rehellisyyttä ja kärsivällisyyttä. Erittäin yleistä oli kirjoittaa voitokasta sotahistoriaa, jossa omasta historiasta kerrottiin vain kunniakasta voittokulkua. Uudemmalla ajalla ilmestyi sellainen ajatus, että historiaa tulisi kirjoittaa itseisarvona eli juuri niin kuin se tapahtui. Tätä yritettiinkin kovasti. Johdonmukainen seuraus tästä ihanteesta olisi kuitenkin sellainen, että silloin pitäisi kirjoittaa ihan kaikki mahdollinen (Se ei mahtuisi mihinkään kirjoihin). Raamatun sisältämä ”historia” ei sekään ole vapaa erilaisista tavoitteista. Eräs mielenkiintoinen piirre sieltä Raamatusta kuitenkin nousee vastaan. Raamatun kansien välissä on monenlaista itsekriittistä ”historiaa”. Tällä ”historialla” lienee ollut omana aikanaan tiettyjä tavoitteita, joita meidän saattaa olla mahdotonta nykyään enää hoksata.
Miten tämä kaikki sitten liittyy ns. nykyaikaiseen ”raamatullisuuteen”. – Hyvinkin läheisesti! Olen ollut huomaavinani, että Raamattua luetaan sillä lailla kirjaimellisesti, että unohdetaan ne asetelmat, jotka ovat aikansa ”historiaa” kirjoittaneet. Kun esim. Exodus-kertomus kuvaa napinaa ja epäuskoa, nykyaikainen lukija unohtaa minkälaista on elää vuosikymmeniä pakolaisena autiomaassa…(Kenties hän myös unohtaa, että kyseessä on tarinaperinteessä elänyt ja värittynyt kertomus, jonka historiallinen ydin lienee merkittävästi kerronnasta poikkeava). Ns. raamatullinen nykylukija voi ko. kertomuksesta tehdä ”teologisia johtopäätöksiä” vaikkapa juutalaisen kansan uskon laadusta (vaikka tuolloin ei voinut vielä edes puhua juutalaisuudesta, joka syntyi myöhemmin).
Toinen ”raamatullisen” Raamatun lukijan ongelma-alue on ns. Uuden testamentin ymmärtäminen. Jälleen lukijalla on kiusaus unohtaa tekstin opetuksellinen tavoite ja lukea sitä absoluuttisena historiallisena kerrontana kaikissa vivahteissaan. Jeesuksen ristiinnaulitsemiskertomus on hyvä esimerkki vaikeasta paikasta. Tästä ongelmasta Mel Gibsonin elokuva Kristuksen viimeisistä hetkistä on malliesimerkki…Ko. elokuvassa: Pilatus on humaanin oloinen maallisen vallan edustaja, uskonnollinen kansa pukeutuu yksituumaisen murhanhimoiseksi jne. – Tällaisen ”raamatullisen” eetoksen pohjalta unohtuu helposti, että Pilatus oli (muiden lähteiden valossa) mielivaltainen ja väkivaltainen (kaukana humaanista). Tuon ajan uskonnollisuuskin oli kaikkea muuta kuin yksituumaista. Ei ole mitään syytä kuvitella, että Jeesus olisi kuollut mitenkään selväpiirteisissä vastakkainasettelussa juutalaisten ja Jeesuksen seuraajien välillä… Evankeliumien kertomus on sekavien olojen aineksista syntynyt, ja sen tavoitteena on ollut välittää tietty omalle ryhmälle todellinen uskonnollinen opetus. Minun tarkoitukseni ei ole kumota evankeliumeja, vaan muistuttaa, että historiallinen totuus sisältää aina paljon enemmin värisävyjä kuin tiettyä opetusta välittävä saarna.
Tämä pätee yleisemminkin. En väitä, että poliittiset, uskonnolliset tai kasvatukselliset opetukset/tavoitteet olisivat sinänsä epärehellisiä, tai että ne tekisivät historiallisista teksteistä epäluotettavia. Nämä tavoitteet on vain huomattava, että voidaan edes ounastella, mikä oli se todennäköisin historiallinen ydin & alkuperäinen pointti. Ehkäpä tämän asian myöntäminen tekee meistä hieman epävarmoja, mutta kenties myös aavistuksen nöyrempiä toisiamme kohtaan…
Ajattelen, että ”historian kirjoituksiemme” äärellä on tapahtunut paljon pahaa ja siksi päätän avaukseni alun laulun sanoihin:
”Kirjoitimme historiaa voittajien. Iskimme tulen tuohon maahan syttyvään. Hautamuistomerkein koko pitkän tien, me viitoitimme pohjoisesta etelään.
Tuli palaa ja se polttaa maailmaamme. Jo liekit sulkee kaiken samaan ympyrään.
Piiri pienenee ja pelätä vain saamme, yhdessä kaikki pohjoisesta etelään.
Nyt sen käsitän. Me oomme yksi perhe. Kun jossain kärsivät, niin kaikki kärsitään. Aika korjata on vuosisatain erhe. Yhdessä käydä pohjoisesta etelään.”
Vastaukset 20
Vanhimmat
Amos Ozin kirjassa "Israelin maassa" haastatellaan Telshe Stone Jeshivan raamattukoulun lehtoria. "--- Entä opetetaanko täällä historiaa? Toki, ennen jokaista pyhää lapsille selvitetään pyhän merkitys:Israelilaisten lähtö Egyptistä, tooran anto,Purim, Lag B´Omer. Sillä tavalla lapset oppivat historiaa, ja he ymmärtävät, että Herran pelastus on oleva kuin ukonvasama."
"Entä yleistä historiaa?
-Jumala varjelkoon. Opiskelkoot goit goilaisuutta. Ja katso, tämä kansa on asuva yksin, eikä sitä lasketa muiden kansojen joukkoon."
Olen samaa mieltä, kun historiaa tarkastelee ikäänkuin vapaana eettisistä ja moraalisista arvoista, vääristyy tapahtumien syyt ja seuraukset. Ne ovat kyllä nähtävissä kaikkien kansojen historian tapahtumista, mutta ilman J:lan syvällistä tuntemista ihminen tulee mielestäni kyyniseksi ja toivottomaksi kaiken sen pahuuden edessä mitä sieltä tulvii silmiemme eteen luettavaksi.
ja mielenkiintoinen aihe. Avauksessa käsittelet sitä niin perinpohjaisesti että ei oikein muuta enää jää kuin aamenen sanominen.
Yksiselitteistä raamatullisuuskäsitettä ei taida olla kristillisyydessäkään? Jotkut kai uskovat että vastaukset kaikkeen tarpeelliseen löytyvät Raamatusta ottamatta silti kaikkea kirjaimellisesti ja uskaltamalla miettiä sitäkin mihin ajallis-asialliseen yhteyteen kukin Raamatun kirjoista ja opetuksista kuuluu. Joillekin Raamatun joka sana ja tarina on kirjaimellisesti tosi. Vähän saman tapaan kuin muslimeille Koraani, jonka uskotaan tulleen sanasta sanaan Allahilta. Ut on tässä suhteessa VT:ia helpompi kirja, sehän pääosin on pelkkää uskonnollista julistusta. Vaikka onhan senkin perusteella lopulta päädytty tuhansiin- ellei kymmeniin tuhansiin- opillisesti poikkeaviin kirkkoihin, lahkoihin ja koulukuntiin.
Juutalaisuus on torasuullisopillinen -kaikessa on perinteellinen tulkinta mukana, tulkinta joka yhä elää. VT on UT:ia vaikeampi kirjakokoelma, sen kirjoituskaari on lähes tuhat vuotta, tekijöitä ja koulukuntia paljon, juuri minkään tekstin "alkuperäisestä" sisällöstä ei ole varmuutta ja teksti sisältää niin monenlaista, runoudesta, sananlaskuihin ja novelleihin .
VT:n kirjoittajien päämäärä ja tarkoitus on ollut YHWH -palvonnan saaminen Israelin kansan ainoaksi palvelemismuodoksi, yksi jumaluus, yksi keskitetty kultti. Siitä kai ei kukaan ole eri mieltä. Kaikki tulkitaan tästä päämäärästä käsin: niin hävityt sodat kuin luonnononnettomuudet: on oltu kultillisesti tottelemattomia. Päinvastainen on merkki Jumalan suosiosta ja oikeasta käytöksestä. Niin kansan kuin yksilön kohdalla.
VT:ssä kerrotaan omat mokat ja tappiotkin, niillähän on yhtä suuri pedagoginen merkitys kuin voitoillakin. Mikä VT:ssä on poikkeuksellista on yhteiskunnallinen kritiikki, lähtökohtaisesti köyhien ja sorrettujen puolelle asettuminen.Hallitsijoita uskalletaan myös kritisoida.
Profeetoilla oli myös hyvä poliittinen pelisilmä :varoittaessaan hallitsijoita tietyistä ulkopoliittisista toimista he olivat poikkeuksetta oikeassa. Israel/Juuda jotka sijaitsivat läpikulkukannakselle ja suurvaltojen välissä, joille siis olisi ollut tärkeää olla suututtamatta alueellisen ylivallan havittelijoita, tekivät kerta toisensa jälkeen hallitsijoidensa toimesta juuri noin. Israel tuhoutui tällaisen virhelaskelman seurauksena, samoin oli jo käymässä Juudalle, jonka lopulta pelasti Persia.
Juutalaisuudessa tulkitaan koko tätä perinnemassaa sen perinteen mukaan joka on ollut olemassa ainakin Esran ja Nehemjan ajoilta. Perinne hakee oppinsa heprealaisen raamatun teksteistä, mutta ei siis rajoitu vain siihen.
Talmud käsittelee jokaisen Raamatun tarinan monella tavoin, ne avataan, analysoidaan mietitään mitä jos, tai jos ei, mutta nykyajan tarkoittamaa historiallista analyysia ei tietysti ole. Se kuuluu tieteeseen, ei uskontoon. Miten pitkälle mikään uskontokunta voi esim seurata sitä mitä arkeologit ja historiantutkijat ovat muinaisen Israelin historiasta saaneet selville? Jotkut tarinat joista nyt tiedetään, että ne eivät ole tapahtuneet tai eivät ainakaan tavalla jonka Raamatun kirjoittajat esittävät, ovat liian tärkeitä jotta niistä voisi luopua tai tulkita ne uudelleen? Mutta jos ei uskalleta, mitä siitä seuraa ja mistä se todistaa?
VT:ssä on ongelmakohtia jotka eivät ole sitä olleet kirjoittajille ja heidän aikalaisilleen mutta esim vihollisten surmakäskyt, lapsia ja naisia myöden. On selkeää arkeologista näyttöä että maanvalloitus ei tapahtunut näin mutta sehän ei muuta tekstin sisältöä ja sen takana olevaa ajatusta. Näissä ei kai voi muuta kuin ajatella että ne olivat osa oman aikansa ajattelua ja sodankäyntitapaa.
Useimmat eivät kai edes tiedä että suuri osa VT:n kirjoista perustuu suusanalliseen traditioon. Aikanaan se on saatettu kirjoitettuun muotoon, monia tarinoita on yhä kaksi tai useampia versioita, osa redaktoitu yhdeksi, mutta niin että selkeästi näkyy että että on käsitelty kahta eri versioita samasta aiheesta. Toisista- kuten Qumranin löydöt ovat osoittaneet- on ollut olemassa useampia kirjallisiakin versioita. Tekstin vokalisaatioista ei ole täyttä varmuutta,joidenkin sanojen merkitys oli kadonnut jo niin varhain että septuagintassa toisinaan käytetään heprealaista alkutekstin sanaa jota ei ole enää osattu kääntää jne
Danielin kirjasta hyvin käy ilmi Jumalan suunnitelma niin Israelin kansan suhteen kuin pakanoittenkin. Eri valtakunnat ja niiden edustajat (kuninkaat) esitetään petoina. Ensimmäinen peto on leijona, jolla siivet (Babylonia), toinen karhu (Meedia-Persia), kolmas pantteri, jolla siivet (Makedonia-Kreikka tai Jaavan) ja kolmas rautainen hirvittävä peto on Rooma. Kolmannella ja neljännellä pedolla on monta päätä. Mielestäni koko Danielin kirja kertoo historiasta juuri sellaisena kuin se historian tutkimuksen mukaan on tapahtunut.
hyvin pitkälle samoin kanssasi.
Puit hyvin sanoiksi mm :
" Yksiselitteistä raamatullisuuskäsitettä ei taida olla kristillisyydessäkään? Jotkut kai uskovat että vastaukset kaikkeen tarpeelliseen löytyvät Raamatusta ottamatta silti kaikkea kirjaimellisesti ja uskaltamalla miettiä sitäkin mihin ajallis-asialliseen yhteyteen kukin Raamatun kirjoista ja opetuksista kuuluu. Joillekin Raamatun joka sana ja tarina on kirjaimellisesti tosi. Vähän saman tapaan kuin muslimeille Koraani, jonka uskotaan tulleen sanasta sanaan Allahilta." Näin se juuri menee... Tuo Koraani-näkymäsi on hyvin havainnollinen. Tekstien yksioikoinen kirjaimellinen jumalallistaminen vie monta "lasta" pesuveden mukana. Koko kirjakokoelma etääntyy helposti inhimillisyydestä.
Toinen riemastuttava kommenttisi oli hieman edelliseen liittyvä. Kirjoitat:
"Mikä VT:ssä on poikkeuksellista on yhteiskunnallinen kritiikki, lähtökohtaisesti köyhien ja sorrettujen puolelle asettuminen.Hallitsijoita uskalletaan myös kritisoida.
Profeetoilla oli myös hyvä poliittinen pelisilmä :varoittaessaan hallitsijoita tietyistä ulkopoliittisista toimista he olivat poikkeuksetta oikeassa."
Tämä havaintosi köyhien ja sorrettujen puolelle asettumisesta ja kyky itsekritiikkiin yleensäkin ovat niitä "lapsia", jotka menevät helposti "pesuveden mukana". En tiedä miksi aika monet (ei tosin kaikki) ns. raamatulliset henkilöt piittaavat kovin vähän sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja ovat kovin itseriittoisia. Kuten kirjoituksestasi oivallan, tämä ovat juuri siitä Raamatun inhimillisestä puolesta nousevaa ääntä. Mainitsemasi sotajulmuuden pitäisi myös herättää huomaamaan, että Raamatun teksti todella nousee vahvasti inhimillisen kulttuurin kautta, sen aikaansa sidotuista ihanteista käsin.
Olen aika arka ottamaan vahvasti kantaa itse totuuskysymyksiin, mutta ajattelen, että joissakin Raamatun kertomuksissa totuusarvo onkin juuri opetuksessa. Kukaan ei mieti kansansaduissa ovatko totta vai eivät. Niiden arvo on opetuksessa. Jos ajattelen vaikka kertomusta Joonasta meripedon vatsassa, en ajattele, että tarina olisi tosi, vain jos se on todella tapahtunut. Otan kuitenkin mielelläni vastaan kertomuksen opetuksen parannuksen mahdollisuudesta ja Jumalan suuruudesta ihmisen tuomionhalun äärellä. Se on minulle totta ja näin viesti ihmistä suuremmasta maailmasta. Erilaiset kirjallisuuden lajit vaativat erillaisia arviointikriteerejä. Minusta olisi jo voitto, että Raamatun äärellä viihtyvät ihmiset pääsisimme siihen pisteeseen, että myöntäisimme, että yksiselitteisyys ei ole välttämätäntä eikä aina edes hyödyllistä oppimisen kannalta.
Tämä keskusteluaihe ei kuitenkaan taida kirvoittaa monia liikeelle, vaikka Raamattu kuitenkin toimii lyömäaseena monessa keskustelussa.
Hei taas.
Tämä on hieno keskustelu, mutta ainakin minut pisti hiljaiseksi, koska aloitus oli jo melko valmiiksi pohdittu kokonaisuus. Lähinnä tuli mieleen, että pitäisiköhän ottaa tuo Tanach kauniiseen käteen ja alkaa pohrustaa kiltisti alusta loppuun vain...
" VT:n kirjoittajien päämäärä ja tarkoitus on ollut YHWH -palvonnan saaminen Israelin kansan ainoaksi palvelemismuodoksi, yksi jumaluus, yksi keskitetty kultti---Mikä VT:ssä on poikkeuksellista on yhteiskunnallinen kritiikki, lähtökohtaisesti köyhien ja sorrettujen puolelle asettuminen.Hallitsijoita uskalletaan myös kritisoida."
Hienosti kirjoitettu tosiaan. Jos ajatellaan nykyistä Israelia, tulee mieleen kysymys juutalaisen kansan asemasta historiassa. Jos nyt puhutaan "valitusta kansasta", eikö ihanne J:lan valtakunnasta maanpäällä olisi jotain tämänkaltaista. Kaikki ihmiset lähtökohtaisesti suhtautuisivat toisiinsa juuri tämänlaisella itsekritiikillä ja rakkaudella höystettyinä.
Israelin valtiota perustetaessa jotkut tahot halusivat nimenomaan korostaa Israelin valtion maallisuutta ja samankaltaisuutta muihin kansakuntiin nähden, mutta onko millään muulla kansakunnalla näin hyvää kirjoitettua historiaa, joka selkeästi kertoo tapahtumien syyn ja seurauksen näin valtavan itsekritiikin selventäessä tapahtumia esim.profeettojen toimiesssa kansan omanatuntona.
Tulee mieleen, voiko "Kärsivä Herran palvelija" tarkoittaa sekä Messiasta, että myöskin Israelin kansaa? Ikäänkuin mikro ja makro koossa...
Tuo mitä mietit messiaan (kaiketi meidän kristittyjen ajatteleman messiaan) ja juutalaisen kansan molempien sopivuudesta "kärsiväksi Herran palvelijaksi", on iso ajatus. Et ole ihan yksin pohdinnassasi. Joku eksegetiikan tohtorikin taisi miettiä samaa, harmi etten muista kuka.
En ole selvillä, miten vahvoilla tuo ajatus on tutkijoiden keskuudessa, mutta hartauden harjoittamiseen, sillä olisi varmaan paljon annettavaa. Voisimme vallan hyvin ajatella, että esim. Holokaustin (ja kaikkien kansanmurhien) keskellä kärsi myös messiaamme (jokaisessa vähimmässä veljessä/siskossa), jonka askelia mekin olemme kutsutut seuraamaan. Mm. Dietrich Bonhoeffer otti tämän ihan tosissaan. Juutalaisessa hurskaudessakin elää hieman samanlaisia ajatuksia. Nobelkirjailija Elie Wiesel lohdutti tuskaista vankitoveriaan keskitysleirillä sanomalla, että myös Jumala kuolee täällä meidän keskellämme hirressä. Singer kirjoitti muistaakseni mielenkiintoisesti erikoisista miehistä 'lamed vav', jotka kärsivät muiden puolesta.
Nyt kyllä eksyin järkevyyden polulta, mutta halusin vain sanoa, että voi olla myös hurskas ja silti nähdä asioita monissa väreissä...
kääröt luolien uumenista ja ala tehdä omia paleografisia yms. tutkimuksia...
Anteeksi, että piikittelen vielä lähimmäisiäni. Minulla on sellainen luonne, että olen nopea suuttumaan, mutta (onneksi) hidas leppymään. Minulla on vielä vähän adrenaliinia veressä jostain vanhoista jutuista joillekin muille kuin sinulle.
Aurinkoa elämääsi
täällä meillä päin paistaakin tänään aurinko :)
Millähän minä nyt onnistuin heruttamaan tuon jonkun toisen synnyttämän addrenaliinin teikäläisestä..Minulla VT (tai TNH) ei kylläkään ole kotona kääröinä, vaan ihan kovahkoissa kansissa...Savimaassa ei oikein noita luoliakaan... Joskus olisi kiva, kun olisi, niin voisi sinne mennä purkamaan kiukkuaan, joka täälläkin päässä syttyy usein aika äkkiä - tosin sammuu vielä nopeammin.
Ethän sinä nyt minussa adrrrrenaliinia synnytä, ihan päinvastoin. Tarkoitin, että minulla on sitä adrenaliinia sellaisiin Raamatulla päähän hakkaajiin, joista sinä olet kyllä niin kaukana kuin itä on lännestä. Puhuin kai vähän epäselvästi siis...
Voi hyvä ihme! Minä pidän sinusta niin paljon, että voisin tulla vaikka niitä luolia kaivamaan...
Tämä näppäimistökommunikaatio on hirmuisen vaikeaa. Ajattelin kirjoittaa sinulle vastauksena, että se "luoliin kaivautuminen" on ihan oikeasti hyvä idea. Siinä ei ollut piikitelyn tarkoitusta...
Sitten päätin purkaa sinulle toverillisesti sydäntä ja muistella "vanhoja" asioita, jotka eivät liittyneet niihin "luoliin" mitenkään. Jos nämä kaksi mieltää yhdeksi saattaakin syntyä ajatus, että haluan haudata sinut niihin "luoliin". - Näin siis jälleen huomasin, että kommunikaatio on vaikeaa kuin mikä.
Valitsin muuten nimimerkkini tertullianus siksi, että hän oli sellainen ärripurri, että pilasi sillä luonteenpiirteellään käsittääkseen loistavan uransa... Minulle on tuskin tarjolla loistavaa uraa, mutta ärripurri minä olen ollut lapsesta asti. Jotenkin vielä pidänkin itsestäni, vaikka olen toisinaan hyvin väsynyt... nooh, se siitä sosiaalipornosta.
...maan keskipisteeseen, näet hankin syksyllä luolakoiran, mutta se on vielä pentu. Kunhan saa tassuihinsa vähän voimaa, pidetään vaikka kaivuutalkoot :)
Ei hätää. Ensin vähän nieleskelin täällä, että mikähän nyt meni metsään, sitten ajattelin, että hyppäsiköhän (tai kaivautuikohan) herne nenääsi sen Tanach - sanan muodossa, jota tulin käyttäneeksi - näistä nimityksistäkin kun onnistuu joskus täällä nousemaan sellainen myrsky, että jälleen kerran olisi käyttöä niille...luolille...Undergroundia tämä juutalaisuuskeskustelu Suomenmaassa tulee aina olemaan.
Muinaisten kielien ratkominen on ihan mielenkiintoista sitä paitsi. Hölynpölynkin ratkominen silloin tällöin - kerran kaverini Juuttaanmaalta laittoi minulle yhdet laulunsanat hepreaksi, mutta jostain syystä sähköpostini ei sinä päivänä tajunnut fonttia ja pläjäytti koko roskan latinalaisilla. SIINÄ sitä oli ristisanaa, kun jonkinlaisella todennäköisyyslaskennolla päättelin, mikä kirjain on mikä. Ja nyt röyhistän: Yhtälö ratkesi. Tosin siihen meni yksi kokonainen yö, mutta ilo oli sitten sitäkin suurempi!
Minullakin on koiranpentu, joka kaivelee kuoppia. Se on saanut jo kaksi hiirtä, muttei yhtään kirjakääröä, pari sandaalia tosin, mutta ei kovin muináisitämaisia... Tuo fonttikäännöksesi on omaa luokkaansa. Mazal tov! Toivottavasti onnistuin nyt selvittämään sikasotkuni. Pitäisi varmaan joskus tavata chatissa vaihteeksi, niin olisi vähän reaaliaikaisempaa tämä ja muutenkin...
Kirjoitit: "Jotkut kai uskovat että vastaukset kaikkeen tarpeelliseen löytyvät Raamatusta ottamatta silti kaikkea kirjaimellisesti ja uskaltamalla miettiä sitäkin mihin ajallis-asialliseen yhteyteen kukin Raamatun kirjoista ja opetuksista kuuluu. Joillekin Raamatun joka sana ja tarina on kirjaimellisesti tosi. Vähän saman tapaan kuin muslimeille Koraani, jonka uskotaan tulleen sanasta sanaan Allahilta. Ut on tässä suhteessa VT:ia helpompi kirja, sehän pääosin on pelkkää uskonnollista julistusta. Vaikka onhan senkin perusteella lopulta päädytty tuhansiin- ellei kymmeniin tuhansiin- opillisesti poikkeaviin kirkkoihin, lahkoihin ja koulukuntiin. "
Jaakko Vähä-Anttila antaa yhden näkökulman siihen miksi kristillisyys on päätynyt omalaatuiseen Raamatun tulkintaansa. Hänen mukaansa Aristoteles ja muut kreikkalaisen filosofian ja tieteen edustajat ovat vaikuttaneet kristilliseen perinteeseen. Roomalaiskatolinen kirkko tunnustaa Aristoteleen käsitykset oppiensa perustaksi. Tämä sama pohja välittyi myös muslimeille. Koraanin tulkinnassa käytetään kreikkalaista logiikkaa jne. On myös muita yhdistäviä tekijöitä esim. Marian ja Jeesus mainitaan Koraanissa. Länsimainen ja islamilainen kulttuuri eivät ehkä eroa kovin paljoa toisistaan.
Näennäisesti hajanaisella ja jakautuneella uskonnollisuudella on hyvät mahdollisuudet yhdistyä ja uudelleen järjestäytyä.
1992 Pohjoismaiden ja Balttian luterilaiset kirkot sopivat yhteistyöstä Britanian ja Irlannin anglikaani kirkkojen kanssa. 1995 Luterilainen maailman liitto ja roomalaiskatolinen kirkko alkoivat lähestyä toisiaan neuvottelemalla vanhurskauttamisopista.
Jos oppinäkemyksissä onkin kirkoilla eroja niin pääperiaate on sama: Raamattua tulkitaan omista opeista käsin ja historiallista taustaa ei niinkään oteta huomioon.
Tavallinen "maallikko" kristitty ei välttämättä edes tajua olla kriittinen Raamatun lukija. Hänellä ei myöskään ole teologisia työkaluja, joilla voisi asettaa oppeja kyseenalaisiksi siksi kirkon opetus on ensisijalla. Raamatun tuntemus jää usein vain tiettyjen tekstiyhteydestään irrotettujen jakeiden varaan.
sekä yksikössä eli monikossa oli asia jonka aion ottaa esille piakkoin uudessa alustuksessani. Olen sitä nimittäin mietiskellyt viimeaikoina paljonkin ja päätynyt seuraavaan ratkaisuun....
juutalaiset opiskelivat kreikkalaista filosofiaa. Onhan siitä jo Talmudissa mainintoja. Talmudiset rabbit ottivat todesta esimerkiksi Aristotelen ja Platon opit. Jos nyt pari nimeä: Rambam, kreikkalaisittain Moses Maimonides, kuuluisa talmudinen filosofi oli opiskellut hyvin esimerkiksi Aristotelen filosofian ja kyllähän se näkyy hänen kirjoituksissaankin. Saadia Gaon vaikka toisena esimerkkinä.
Kirjoitit: "Talmudiset rabbit ottivat todesta esimerkiksi Aristotelen ja Platon opit. Jos nyt pari nimeä: Rambam, kreikkalaisittain Moses Maimonides, kuuluisa talmudinen filosofi oli opiskellut hyvin esimerkiksi Aristotelen filosofian ja kyllähän se näkyy hänen kirjoituksissaankin..."
Tämä selventää asiaa. Siis aristoteelinen ajattelutapa pikku hiljaa valtasi Keski-Euroopan etenkin keskiajalla. Sen ottivat omikseen (jokainen omalla tavallaan) kolme pääuskontoa, joille yhteistä on ns. Vanha Testamentti (TaNaKh).
Voin vain ihmetellä että minkä ihmeen takia tämä Aristoteleen "ilouutinen" on lyönyt itsensä läpi näin laajalti.
Kirjassaan "Toissijainen valtio" J P Rentto kuvaa valtion subsidiaarista tehtävää (juridinen periaate, joka kehoittaa EU:n kansalaisia "läheiseen" päätöksen tekoon ja taas toisaalta määrää jäsenvaltion tiettyjä asioita).
Subsidiaariteettiperiaate taas puolestaan pohjautuu Aristoteleen ja Tuomas Akvinolaisen moraalifilosofian näkökohtiin. Esim. valtio poliittisena yhteisönä tavoittelee jäsentensä yhteistä hyvää (se mikä on "yhteishyvä" tietysti pitää määritellä jossain). Valtion tehtävä poliittisena yhteisönä on tavoitella kaikkien kansalaisten hyvän täydellistä kokonaisuutta erityisen epätäydellisyydellisten hyvien sijasta. Tätä hyveellisyyttä ihminen harjoittaa elämänsä aikana jne.
Valtion subsidiariteettiperiaate ja tehtävä on määritelty katolilaisen kirkon moraalikäsitteissä. Se ulottuu aina lainsäädännöstä, verotukseen, valtiontalouteen jne.
Johtopäätöksenä minulle tulee mieleen, että ei tarvita Tooraa elämänohjeena (tulkittuna Messiaasta käsin)eikä yleensä koko Raamattua. Vaan opimme yhteiskunnan antamalla esimerkillä tekemään "hyvää".
Ja yhteisönä tavoittelemme hyvää joka taas puolestaan kasvattaa yhteistä hyvää.
Kaipaatko muistuttamista kun aloitustasi en ole huomannut?
Historian kirjoitus ja Raamatun käännökset ovat pitkälti tulkintoja toisensa perään ja Katolinen kirkko on ollut pääasiassa Raamatun kääntäjänä sekä Luther omassa kontextissaan. Me olemme tietämyksen ja tulkintojen varassa , mutta voimme luottaa silti Pyhään Henkeen eli Jumalan Hengen tulkintaan ja johdatukseen kaikesta inhimillisestä huolimatta...?
Jussi
amen.
Varmasti Jumalan suunnitelmiin ei kuulu höynäyttää kansaa huonoilla kääntäjillä.
Ainakin niin toivon.
Mikäköhän kohta se UT:ssakin oli jossa Jeesus sanoi että tulevaisuudessa tämä nainen muistetaan teostaan (kaatoi koko öljypullon Jeesuksen jalkoihin?) - ja perhana kyllä näin onkin.
Heh, vaikka minä tuskin muistan mikä jae ja kuka evankelisti. :)
...Ja huomatkaa Sanan lukijat! Tärkeimmät asiat raamatussa on toistettu monta kertaa. Jotkin jopa kymmeniä.