Agnes jättäny lapsen kylmästi Puolaan.

Miettikää ihmiset vähän, minkälainen ihminen jättää lapsensa Puolaan, ja muuttaa heti tapaamansa miehen luo parempiin olosuhteisiin? Vaikka Agnes ei ole enää mikään "teini", luulisi että sen ikäinen osaisi jo huolehtia elämästään.

Luin eränää päivänä jostain lehdestä, että Agnes käy pari kertaa kotimaassaan. Minkälainen äiti käy tapaamassa lastaan pari kertaa vuodessa?!?!?!
Ymmärtäisin, jos tilanne olisi erilainen, että esim. äiti olisi alkoholisti tai teini, jotka muuten osaavat yleensä kantaa vastuun teoistaan.
Kuinka luulette, että hän pystyy pitämään vastuun laulajana, jos ei edes omasta lapsestaan?

Ja ensinäkään Agnes ei osaa laulaa, eikä ääntää suomea eikä englantiakaan. Puolaksiko hän laulaisi? Tuskin. Ja Agnesin ulkonäkö ei mielestäni ole kovin miellyttävä..
Varmaan ihan mukava ihminen muuten, ja iloinen.
Mutta laulaa hän ei osaa!!!
232145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Agnesilla on varmaan omat hyvät syyt miksi lapsi asuu Puolassa ja äiti Suomessa. Mediasta saa usein väärän käsityksen miten asiat oikeesti on.

Äänestä
  • Oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Sehän voi olla joku henkilökohtane juttu miks sen lapsi asuu Puolassa ja se ite suomes.

    Äänestä

  • mitä väliä kakaralla kunhan itse saa rahaa ja masu on täynnä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Sehän voi olla joku henkilökohtane juttu miks sen lapsi asuu Puolassa ja se ite suomes.

    Mikähän henkilökohtainen syy..?? En keksi mitään muuta kuin että Agnes ei halunnut pitää lastaan, tai ei voinut. Mutta minusta aika kurjaa, kun heti jättää lapsensa kun löytää miehen, jonka siivellä muuttaa Suomeen.

    Eikö teistä ole epäilyttävää, että Agnes muutti samantien Suomeen, kun tapasi "rakkaansa"? Taisi mennä naimisiin vain luvan takia.

    Äänestä

  • mai kirjoitti:

    Kun et tiedä asiasta mitään olisi ehkä viisaampaa olla kommentoimatta lupajutuista ja muusta. Lapsi on mummin luona ja mitä se kellekään kuuluu? Varmaan joskus näemme Agnesin pojan kun on tullut suomeen mikäli hän ei saa pidettyä poikaa pois julkisuudesta. Äänestän Agnesia sillä hän on lupaava uusi laulaja ja muut asiat hänen elämässään eivät kuulu mulle.

    Äänestä

no musta Agnes on ainakin sikahyvä laulaja. Ei se sille mitään voi et se ei osaa lausuu oikein kaikkii sanoja!!! Oisko susta kivaa että et osais puhuu kunnol suomee ja sit kaikki puhuis susta sun selän takana. Me ollaan kaikki erilaisii. Ei ketään saa arvostella sen takii et ei osaa puhuu hyvää suomee!!!!!
t.Mä

P.S.Kommentoikaa mitä mieltä ootte.

Äänestä
  • Hän ei osaa lausua suomeksi eikä englanniksi. Muut kilpailijat kyllä osaavat laulaa englanniksi, mutta Agnesin ääntämisessä on vielä harjoittelua!
    Ei siinä mitään, vaikka ei osaakaan puhua suomea, mutta entäs kun hänen pitäisi laulaa (mielestäni) englanniksi tai suomeksi, niin kumpikaan ei onnistu!
    Toivottavasti Agnes harjoitteluu kovasti ääntämisiä, mutta äänestä en silti pidä. Miesmäinen!

    Äänestä

jätti muksunsa äidin hoidettavaksi, baltialainen tapa vissiin.

Äänestä

jo tästä aiheesta puhuminen? Siis tuosta lapsijutusta. Jotenkin halpamaista repostella tällaisella palstalla asiaa josta me ei mitenkään voida tietää koko totuutta.

Jos vaikka keskityttäisiin Idols-kilpailijoiden laulutaitoihin, ulkonäköön ja ehkä jopa siihen miten ihQ Ilkka on? =) Sekin keskustelu on miellyttävämpää kuin tämä Agnesin yksityiselämän arvosteleminen.

Äänestä
  • Jep!
    Noh, Agnes ei minusta osaa laulaa, ja varsinkaan lausua (huom. en tarkoita vaan suomea, myös englantia). Ja minusta idoliksi ei ehkä sovi "gootti" henkinen... viimeksikin voitti käheä ääninen ja mustiin pukeutuva! Eikö voitaisi äänestää tällä kertaa jotain pirtsakkaa ja aurinkoista?? :)vaikka Ilkkaa tai Katria!

    Äänestä

  • mai kirjoitti:

    Jep!

    Luultavasti Agnesin lapsella on myös isä, ja Puolassa vieläpä.
    Vai kuinka?

    Äänestä

  • mai kirjoitti:

    Jep!
    Noh, Agnes ei minusta osaa laulaa, ja varsinkaan lausua (huom. en tarkoita vaan suomea, myös englantia). Ja minusta idoliksi ei ehkä sovi "gootti" henkinen... viimeksikin voitti käheä ääninen ja mustiin pukeutuva! Eikö voitaisi äänestää tällä kertaa jotain pirtsakkaa ja aurinkoista?? :)vaikka Ilkkaa tai Katria!

    ...Agnes on yksinkertaisesti HYVÄ laulaja, vaikka totta kai kaikki muutkin ovat (paitsi Roni ja Pete, mutta se taitaa johtua sitten siitä, etten tykkää heistä muutenkaan). Mitä sitten, vaikka suomen kieli olisi vähän hakusessa? Ihmiset ovat erilaisia, ja hyvä niin! Jokainen äänestäköön ketä tykkää, minä en ketään. Ja tuohon äänestämiseen liittyen...
    Oletteko käyneet Aapelissa (www.mtv3.fi/aapeli)? Ne sivut löyhkäävät suunnilleen samalta kuin kainalokuoppani ennen aamusuihkua! Ensin televisiossa mainostetaan "ilmaisia nettipelejä ja rekisteröitymistä", mutta olen itse käynyt siellä ja totesin, että pelit ovat ALIMMASTA - tiedätte kyllä mistä, otetaan vaikka korvaussanaksi SYVÄSTÄ -, mutta sitten, kun pitäisi luoda se käyttäjähahmo, käy ilmi, että ilmaiseksi saa päättää vain hahmon ihonvärin ja kehon mittasuhteet. Sen sijaan, jos tahtoo hahmolle vaatteita tai jopa tukkaa, täytyy jollain huippukalliilla tekstareilla hankkia taateleita, joilla sitten saa ostettua hahmolle kuteita. Halvin tekstari on 5 €. Ja jotkut tekevät sitä joka päivä! >:O

    Äänestä

  • mai kirjoitti:

    Jep!
    Noh, Agnes ei minusta osaa laulaa, ja varsinkaan lausua (huom. en tarkoita vaan suomea, myös englantia). Ja minusta idoliksi ei ehkä sovi "gootti" henkinen... viimeksikin voitti käheä ääninen ja mustiin pukeutuva! Eikö voitaisi äänestää tällä kertaa jotain pirtsakkaa ja aurinkoista?? :)vaikka Ilkkaa tai Katria!

    Kateellisten panettelua.
    Taitaa ottaa Suomi juntteja päähän kun löytyi tyttö jossa on lava karismaa, säteilevä kaunis nainen.
    Ja eiköhän aika monella artistilla nykypäivänä ole lapsi/lapsia?
    Eiköhän tällä tyttösellä ole aika painavat syyt siihen että lapsensa on Puolassa?
    Hänen yksityiselämänsä ei kuulu meille, ei medialle, hän on osallistunut kilpailuun ja on menestynyt upean ulkonäkönsä ja ääänensä takia erinomaisesti.
    Ja mitä ihmeen vikaa on goottityylissä ja mustiin pukeutumisessa??
    Pitäisikö sitten olla lantiomallin kireät farkut ja tiukka paita mitä nykyajan teinit ja vähän isommatkin tyrkyt käyttävät???
    Minua ei haittaa muiden pukeutuminen, kulkekoot jengi vaikka jätesäkki päällä, mutta antaisivat myös muille oikeuden pukeutua niinkuin haluaa. Se on makuasia ja siitä ei kiistellä.
    Mutta kaikkea hyvää Agnesin "inhoajille" toivotan, kyllä tekin vielä aikuiseksi kasvatte...:)

    Äänestä

  • Sleeping sun kirjoitti:

    En ole sanonutkaan, että Agnes ei voisi voittaa sen takia, että hän on jättänyt lapsensa. Mutta minussa se vaan herättää kysymyksiä. Mutta miten Agnes ei käy Puolassa kuin pari kertaa vuodessa?
    Eihän se tietysti meille kuulu, mutta olenpa vain utelias :)

    Minusta hänessä ei kyllä ole karismaa, mutta sehän on vain minun mielipiteeni.
    Nykyään ihmisiin "puree" muotivaatteet!

    Ja millähän perusteella sanot "kyllä tekin vielä aikuiseksi kasvatte". Luulen että olen aika paljon aikuisempi kuin sinä!

    Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi!

Äänestä

samaa mieltä.. ei agnesista IDOLIa!!! TOIVOTTAVASTI. MENKÖÖ SINNE PUOLAA HOITAA LASTAA.
EI AGNESIA..PLIIS..

RONI ON VOITTAJA! HYVÄ RONI!!!

Äänestä
  • Jos Ronia ja Agnesta lähetään vertaileen niin Ronil ei oo mitään mahiksia. Varmaan kiva kaveri mut ei sil laulajan uraa koskaan tuu. Agnes on ihan omaa luokkaa, persoona ja tulee hyvää musaa tolla äänellä. Koht päästää kuunteleen varsinkin ku nää kaikki paskapuheet loppuis ja annettais ihmisen olla rauhassa ja keskittyy siihen kisaan ja laulamiseen!!!

    Äänestä

Mistä hel...tistä sä tiedät et on jättäny lapsen kylmästi Puolaan?? Puola on tosi köyhä maa mut sieltähän se Agnes on kotoisin ja siel on sen suku ja perhe. Varmaan on hyvä ja selkeä syy miksi hänen piti toimia niin kuin toimi. Joku kirjoitti surumielisestä katseesta ja oon samaa mieltä. Niin iloinen ja energisen oloinen nuori nainen mut silmissä on surua. Varmaan ei oo aina ollu helppoa ja hirvee ikävä omaa pientä poikaa ja suomeenhan hän on tulossa mikä on hienoa heille molemmille. Miksi olet niin häijy ja vaikutat tosi katkeralta ja kateelliselta? Mielestäni Agnes on osoittanut vahvuutta ja todellista musiikillista lahjakkuutta ja hän todellakin osaa laulaa. Mieletön ääni! Aivan ihana kuunnella ja odotan vaan et alkaa tulla Agnesin ääntä ulos radiosta. Tsemppiä Agnes aläkä piittaa ilkeistä ihmisistä niitä meillä Suomessa riittää...

Äänestä

nii just!
kaikki asiat ei todellakaan kuulu mediaan!
ja agneskalla on NIIN hyvä ääni, ja niinkuin tuomaritkin sanoi, agnes näyttää idolilta, niin olisiko oikein, että sellainen lahjakkuus ohitettaisiin jonkun typerän lehti-jutun takia, josta kukaan ei tiedä, mikä kaikki on totta, ja mikä todellakaan ei...?
mielestäni idols on LAULUKILPAILU, jolla etsitään uusia lahjakkuuksia ja annetaan mahdollisuus niile, jotka eivät usko itseensä...
totta kai, julkkiksen pitää olla luotettava ja esikuvana muille, mutta me kaikki olemme vain ihmisiä, ja mistä te tiedätte, vaikka agneskan poika olisi halunnut jäädä isänsä kanssa(ja muun perheen) Puolaan, kun agnes tuli suomeen...? kukaan ei voi sitä tietää, vaikka lehdissä lukisi mitä... mua ärsyttää tollanen, ku syytellään ja haukutaan, ja sen takia muka agnes ulos kisasta, kun todellisuudessa KUKAAN EI TIEDÄ MITÄÄN!

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu!! Ihanaa et noin järkeviä ohmisiä on olemassa. Idols on todellakin laulukilpailu ja Agnes on lahjakkuus. Keskitytään musiikkiin ja annetaan Agneksen laulaa!!!

    Äänestä

  • Mahtavaa todeta että löytyy solidaarisia ihmisiä tämän keskustelun tiimoilta!

    Itsekkin olen kahden lapsen äiti ja lapseni asuvat isänsä luona, moni saattaa ajatella että olen alkoholisti, mielisairas tai narkomaani, mutta ei. Omalta kohdaltani asiat menivät niin, että kun erosin lasteni isästä, muutin maaseudulta kaupunkiin ja olisin ilman muuta saanut lapseni asumaan kanssani. MUTTA: Lapseni ovat syntyneet ja tottuneet asumaan maalla enkä halunnut eron jälkeen repiä heitä rauhallisesta ympäristöstään tänne kaupunkiin, betonihelvettiin.Teimme ex-mieheni kanssa kompromissin että poikamme asuvat edelleen maalla, meillä on yhteishuoltajuus ja saan olla lasteni kanssa milloin haluan.
    Mun muksut ovat mulle tärkeintä tässä maailmassa ja haluan että he saavat varttua rauhallisessa maalaismiljöössä. Kaikki on sujunut ongelmitta ja täten viittaankin Agnekseen, hänelläkin takuulla hyvä syy miksi lapsi on muualla.
    Rakkaat ihmiset: ennenkuin alatte arvostelemaan ihmisiä joita ette tunne, niin koettakaa saada pieniin sieviin päihinne se tosiasia, että elämä ei ole aina niin yksinkertaista ja helppoa.Ja toisekseen; pitäkää huolta omista asioistanne.

    Äänestä

  • Sleeping sun kirjoitti:

    Mahtavaa todeta että löytyy solidaarisia ihmisiä tämän keskustelun tiimoilta!

    Hyvä et kirjoitit sun elämän ratkaisusta ehkä se saa edes yhden panettelijan miettimään. Elämä ei tosiaankaan ole aina helppoa eikä aina ole mahista tehdä niin kuin kaikille olisi hyvä. Tuntuu tosiaan et heti ku jotain tulee julkisuuteen aletaan haukkuun ihmistä vaikka kukaan ulkopuolinen ei tiedä miten raskasta tällä ihmisellä on voinu olla tai et onko koko juttu ees tottakaan! Agnesissa on JOTAIN. Se vaan on ja näkyy ja kuuluu äänestä. Varmaan sitä luontaista karismaa.

    Äänestä

  • Sleeping sun kirjoitti:

    Mahtavaa todeta että löytyy solidaarisia ihmisiä tämän keskustelun tiimoilta!

    Itsekkin olen kahden lapsen äiti ja lapseni asuvat isänsä luona, moni saattaa ajatella että olen alkoholisti, mielisairas tai narkomaani, mutta ei. Omalta kohdaltani asiat menivät niin, että kun erosin lasteni isästä, muutin maaseudulta kaupunkiin ja olisin ilman muuta saanut lapseni asumaan kanssani. MUTTA: Lapseni ovat syntyneet ja tottuneet asumaan maalla enkä halunnut eron jälkeen repiä heitä rauhallisesta ympäristöstään tänne kaupunkiin, betonihelvettiin.Teimme ex-mieheni kanssa kompromissin että poikamme asuvat edelleen maalla, meillä on yhteishuoltajuus ja saan olla lasteni kanssa milloin haluan.
    Mun muksut ovat mulle tärkeintä tässä maailmassa ja haluan että he saavat varttua rauhallisessa maalaismiljöössä. Kaikki on sujunut ongelmitta ja täten viittaankin Agnekseen, hänelläkin takuulla hyvä syy miksi lapsi on muualla.
    Rakkaat ihmiset: ennenkuin alatte arvostelemaan ihmisiä joita ette tunne, niin koettakaa saada pieniin sieviin päihinne se tosiasia, että elämä ei ole aina niin yksinkertaista ja helppoa.Ja toisekseen; pitäkää huolta omista asioistanne.

    muuta Agnesia sen pulmusemmaksi. Vaikka olisi ottanut lapsensa mukaankin, toivon, ettei voita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mai kirjoitti:

Miettikää ihmiset vähän, minkälainen ihminen jättää lapsensa Puolaan, ja muuttaa heti tapaamansa miehen luo parempiin olosuhteisiin? Vaikka Agnes ei ole enää mikään "teini", luulisi että sen ikäinen osaisi jo huolehtia elämästään.

Luin eränää päivänä jostain lehdestä, että Agnes käy pari kertaa kotimaassaan. Minkälainen äiti käy tapaamassa lastaan pari kertaa vuodessa?!?!?!
Ymmärtäisin, jos tilanne olisi erilainen, että esim. äiti olisi alkoholisti tai teini, jotka muuten osaavat yleensä kantaa vastuun teoistaan.
Kuinka luulette, että hän pystyy pitämään vastuun laulajana, jos ei edes omasta lapsestaan?

Ja ensinäkään Agnes ei osaa laulaa, eikä ääntää suomea eikä englantiakaan. Puolaksiko hän laulaisi? Tuskin. Ja Agnesin ulkonäkö ei mielestäni ole kovin miellyttävä..
Varmaan ihan mukava ihminen muuten, ja iloinen.
Mutta laulaa hän ei osaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu