Tuleeko MAP-kirkko Suomessa

Turust

vaatimaan Espoon Leppävaaraan valmistuvan temppelin tornin Moronin patsaan yläpuolelle ristin?

MAP-kirkko Suomessa on siirtymässä perinteisen kristinopin suuntaan jonka johdosta yllämainittu vaatimus on hyvin toden näköinen. Mielenkiintoista on nähdä miten uskonveljet Ameeriikassa tulevat tähän suhtautumaan. Temppeliähän on tähän asti rahoitettu pääosin Ameeriikasta tulevin varoin eikä siellä välttämättä hyväksytä kristinoppia eikä näin ollen myöskään ristiä.

Temppelin rakennustyötä voitte seurata osoitteessa

http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=36

Turust

10

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyhä Henki eli Gabriel

      Kunhan ensiksi osaavat asentaa sinne oikean enke-
      li Moronin eli Nefin kansan johtajana noin 70 eKr
      eläneen Moronin.

      • Turust

        Suomen sotilaspoliittisesti hieman kiusalliseen asemaan. Osoittaahan tuo patsas sodanjulistustorvineen itään, jonne tästä maasta on aina lähdetty kun on menty sotaan.

        Luullakseni tällainen on Ameeriikkalainen provokaatio johon hallituksemme pitäisi ankarasti, mutta kuitenkin vähin äänin puuttua(SUPO). Mikäli patsaan yläpuolelle asetetaan risti lievittää se nyt syntyvää poliitisesti ikävää vaikutelmaa.

        Kysymyksessä on erään suurvallan tarkoitushakuinen vehkeily, jota kirkon rivijäsenet eivät välttämättä ollenkaan huomaa.

        Tietääkö kukaan kuka lopulta toimii tuon "temppelin" rakennuttajana ja millä nimellä.

        Turust


    • Utahin kirkon yhteydestä

      Utahin kirkko mikrokuvasi ev.luth. kirkon luvalla (johtajat saivat etuuksia, joita siihen aikaan Suomessa oli muuten mahdotonta saada.) kaikki kirkonkirjat.

      Tänäkin päivänä ev.luth kirkko rahasta myy esi-isänsä.

      Hautausmaalla kuka tahansa toki voi käydä lukemassa nimiä ja syntymä-kuolinaikoja.

      Onko mahdollista etukäteen kieltää, että minun puolestani kukaan ei saa kastattaa itseänsä, eikä mennä sijaisavioliittoon?

    • calmato

      Runebergin patsaan päässä Helsingin Esplanadilla on piikki. Tämä siksi, etteivät lokit ja pulut istu kansallisrunoilijamme kaljulla. Toinen syy piikin olemassaoloon on, että linnut sokasevat patsaan ulosteillaan.

      Moronin päähän kannattaisi laittaa piikki. Minusta risti päässä ei vaikuta hyvältä idealta. Jos sitten vielä linnut istuskelevat päässä olevan ristin poikkipuulla, näky on apokalyptinen.

      • todeä

        tapani selitti minulle joskus piikin varressa olevan häkkyrän symbolisoivan laitetta, jonka avulla nefiläiset aikoinaa suunnistivat merten taakse jenkkilään. laite toimi kuulemma kompassin tavoin, mutta sain sellaisen kuvan, että se oli kuitenkin kovin jumalallinen.
        onko sinulla tietoa tuosta häkkyrästä?


      • Turust
        todeä kirjoitti:

        tapani selitti minulle joskus piikin varressa olevan häkkyrän symbolisoivan laitetta, jonka avulla nefiläiset aikoinaa suunnistivat merten taakse jenkkilään. laite toimi kuulemma kompassin tavoin, mutta sain sellaisen kuvan, että se oli kuitenkin kovin jumalallinen.
        onko sinulla tietoa tuosta häkkyrästä?

        temppelien tornien huipussa olevat patsaat sisältävät elektronisia laitteita, joita on mahdollista käyttää lentosuunnistuksessa. On kuitenkin tunnettava tarpeellinen radio ym. koodit jolloin järjestelmä on käytössä vaikka kaikki muut suunnistuksen apuvälineet olisivat tuhottu. Ilmeisesti myös NASA:n satelliitit hyödyntävät temppelirakennelmia.

        Arvelisin ettei rivimormonit juurikaan ole tietoisia, ainakaan järjestelmän yksityiskohdista.

        Turust


      • calmato
        todeä kirjoitti:

        tapani selitti minulle joskus piikin varressa olevan häkkyrän symbolisoivan laitetta, jonka avulla nefiläiset aikoinaa suunnistivat merten taakse jenkkilään. laite toimi kuulemma kompassin tavoin, mutta sain sellaisen kuvan, että se oli kuitenkin kovin jumalallinen.
        onko sinulla tietoa tuosta häkkyrästä?

        Suunnistuslaitteesta puhutaan muistaakseni myös Mormonin kirjassa, mutta kirkossa ei koskaan selitetty sen toimintaperiaatetta. Ehkä sitä ei tunneta.

        Uurimin ja Tummimin käyttö näkykivinä on jäänyt minulle myös epäselväksi. Tietääkseni Smith piti niitä hatussa sanellessaan Mormonin kirjaa.


      • a vot
        todeä kirjoitti:

        tapani selitti minulle joskus piikin varressa olevan häkkyrän symbolisoivan laitetta, jonka avulla nefiläiset aikoinaa suunnistivat merten taakse jenkkilään. laite toimi kuulemma kompassin tavoin, mutta sain sellaisen kuvan, että se oli kuitenkin kovin jumalallinen.
        onko sinulla tietoa tuosta häkkyrästä?

        google on mahtava


      • Turust
        a vot kirjoitti:

        google on mahtava

        Liahona on eräänlainen varhainen suunnistusväline, jonka avulla Lehi perheineen löysi tien Ameeriikkaan.

        Käsitykseni mukaan samaa tarkoitusta palvelee nykyisin Ameeriikan lentosuunistusta varten moronin patsaisiin asennettu elektroniikka.

        Turust


      • tode'
        a vot kirjoitti:

        google on mahtava

        minähän se alunperinkin häkkyrästä kyselinkin, ei joku tuntematon "todeä". oli vain tullut kirjoitushäiriö oikeaan keskisormeen...

        kun en muistanut tuota sanaa "liahona", en myöskään voinut kuuklailla. vaan sinäpä tuon muistitkin, kiitosta vaan.

        mutta outo on laite joka tapauksessa. liekö niitä ollut se yksi ja ainut laite, jota ei tietenkään muissa paateissa ollut, kuin "siinä yhdessä"?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5120
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1429
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1339
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1163
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1030
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      805
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe