Puheenvuoro Agnesista

Leena Laulaja

Olen sitä mieltä että ihmisiä ei saisi tuomita kun ei tunne heitä kunnolla eikä tiedä kaikkia yksityiskohtia. Kuitenkin tässä Agnesin tapauksessa voi mielestäni muutamia johtopäätöksiä vetää ihan kuka tahansa ajatteleva yksilö.

Agnes on siis jättänyt lapsensa Puolaan ja itse asuu Suomessa. Voisin kuvitella että naimisiinmenon ja muuton aiheuttaman hässäkän takia moni muukin olisi voinut tehdä samanlaisen päätöksen. Siis antaa tilanteen rauhoittua, hoitaa kaikki tarvittavat asiat kuntoon, työpaikka, kansalaisuus, jne. ja sitten vasta hakea lapsi kotiin.

Agnes kuitenkin puhuu jo melko hyvin suomea, mikä viittaisi siihen, että hän on asunut täällä jo aika kauan. Hänellä on työpaikka. Ja varmasti Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa hänellä ja hänen miehellään olisi varaa pitää lapsi luonaan asumassa, niin ettei se oikein voi olla rahastakaan kiinni.

Joten vaikka kuinka joku ihmettelee miten typerät ja tietämättömät ihmiset voivat haukkua Agnesta, ymmärrän itse hyvin miksi kansalaiset ovat närkästyneet. Tilanne on sellainen että Agnes näyttää varsin roistomaiselta, ja vaikka hänellä olisi omat syynsä tehdä mitä sitten tekikin, en osaa kuvitellakaan mikä voisi olla tarpeeksi hyvä syy.

Ainoa asia minkä osaan sanoa varmuudella on se, että minä en voisi elää ilman lastani.

10

951

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nappula

      Agnes ei oo yhtä hyvä ku henna!!!henna on kaikista paras oltii siitä mitä mieltä tahasa.Sit tulee roni ja sit vasta agnes ja muut!!!mut on agneski iha ok

      • Kaisa

        Iltasanomissa luki, että Agnes on asunut Suomessa jo vuodesta 2003 eli ainakin kaksi vuotta. Jos ei siinä ajassa ole ottanut lasta luokseen Suomeen niin turha puhua, että tulee ottamaan jatkossakaan. Näyttäisi siltä, että lapsi on jätetty isovanhemmille Puolaan pysyvästi jos on kerran aloittanut koulunkäynninkin siellä ym.

        Mulle nyt on sinänsä se ja sama mikä Agnesin tausta on, kun en ole hänestä tykännyt tähänkään asti, mutta vähän feikiltä tuntuu se ylitsepursuava tunteellisuus ja kyyneleet, kun on jättänyt oman lapsensa muille hoitoon. Se kun on merkki ainakin jonkinmoisesta tunteettomuudesta ja kylmyydestä. Olkoon vaan kuinka nuorena tahansa lapsen saanut ja ilman miestä ja mitä tahansa, mutta oma lapsi on oma lapsi ja jos ei siitä halua huolehtia niin kyllä ihmettelen. Ei hänellä näyttäisi kuitenkaan olevan mitään näkyvää estettä olla ottamatta lasta luokseen. Hän on naimisissa, hänellä on koti ja työpaikka. Kyllä monet muutkin ovat saaneet lapsensa nuorena ja joutuneet yksinhuoltajiksi, mutta omista teoista on otettava vastuu. Tunnen pari teiniäitiä, jotka ovat olleet välillä tosi tiukoilla taloudellisesti ja henkisesti, mutta eivät kyllä antaisi lapsiaan mistään hinnasta muille hoitoon. Ja kun täällä joku puhui, että kyllähän miehetkin hylkäävät lapsiaan ja jättävät äitien hoitoon niin se ei ole musta yhtään sama asia, koska nythän lapsella ei ole kodissaan isää eikä äitiä vaan vain isovanhemmat. Jos Agnes olisi jättänyt lapsensa isän hoitoon niin tilanne olisi mielestäni toinen, mutta nyt kumpikaan vanhemmista ei hoida lasta.

        Minun oma isäni on joutunut vastaavan tilanteeseen lapsena eli yksinhuoltajaäiti on jättänyt isäni isovanhempien hoitoon ja siihen oli sentään vähän paremmat syyt eli sota ja muutto Ruotsiin, mutta silti isäni on vieläkin katkera äidilleen ja kokee tulleensa hylätyksi. Eli ei sellainen tilanne ole helppo lapsellekaan vaan hän voi saada "hylkäämisestä" ikuiset traumat kuten isäni.

      • Zenn
        Kaisa kirjoitti:

        sillä on omat syynsä eikä ne meille kuulu. joskus lapsen on parempi isovanhempiensa tai jonkun muun luona. kaikilla kilpailijoilla varmasti oma menneisyytensä. kukaan ei oo täydellinen!

      • mieltä
        Zenn kirjoitti:

        sillä on omat syynsä eikä ne meille kuulu. joskus lapsen on parempi isovanhempiensa tai jonkun muun luona. kaikilla kilpailijoilla varmasti oma menneisyytensä. kukaan ei oo täydellinen!

        Mun mielestä Agnes on kaikista eniten staran aineksia. Jumalaton saundi ja persoona. Älkää jääkö miettimään miksi Agnesin lapsi ei ole suomessa....se voi johtua myös Puolan politiikasta tms. Ette te jää ihmettelemään sitäkään miksi suomessa on niin paljon huostaanotetuja lapsia yms. Elämä ei ole niin yksinkertaista eikä sitä tarvitse muille selitellä.

      • Miian
        Kaisa kirjoitti:

        Iltasanomissa luki, että Agnes on asunut Suomessa jo vuodesta 2003 eli ainakin kaksi vuotta. Jos ei siinä ajassa ole ottanut lasta luokseen Suomeen niin turha puhua, että tulee ottamaan jatkossakaan. Näyttäisi siltä, että lapsi on jätetty isovanhemmille Puolaan pysyvästi jos on kerran aloittanut koulunkäynninkin siellä ym.

        Mulle nyt on sinänsä se ja sama mikä Agnesin tausta on, kun en ole hänestä tykännyt tähänkään asti, mutta vähän feikiltä tuntuu se ylitsepursuava tunteellisuus ja kyyneleet, kun on jättänyt oman lapsensa muille hoitoon. Se kun on merkki ainakin jonkinmoisesta tunteettomuudesta ja kylmyydestä. Olkoon vaan kuinka nuorena tahansa lapsen saanut ja ilman miestä ja mitä tahansa, mutta oma lapsi on oma lapsi ja jos ei siitä halua huolehtia niin kyllä ihmettelen. Ei hänellä näyttäisi kuitenkaan olevan mitään näkyvää estettä olla ottamatta lasta luokseen. Hän on naimisissa, hänellä on koti ja työpaikka. Kyllä monet muutkin ovat saaneet lapsensa nuorena ja joutuneet yksinhuoltajiksi, mutta omista teoista on otettava vastuu. Tunnen pari teiniäitiä, jotka ovat olleet välillä tosi tiukoilla taloudellisesti ja henkisesti, mutta eivät kyllä antaisi lapsiaan mistään hinnasta muille hoitoon. Ja kun täällä joku puhui, että kyllähän miehetkin hylkäävät lapsiaan ja jättävät äitien hoitoon niin se ei ole musta yhtään sama asia, koska nythän lapsella ei ole kodissaan isää eikä äitiä vaan vain isovanhemmat. Jos Agnes olisi jättänyt lapsensa isän hoitoon niin tilanne olisi mielestäni toinen, mutta nyt kumpikaan vanhemmista ei hoida lasta.

        Minun oma isäni on joutunut vastaavan tilanteeseen lapsena eli yksinhuoltajaäiti on jättänyt isäni isovanhempien hoitoon ja siihen oli sentään vähän paremmat syyt eli sota ja muutto Ruotsiin, mutta silti isäni on vieläkin katkera äidilleen ja kokee tulleensa hylätyksi. Eli ei sellainen tilanne ole helppo lapsellekaan vaan hän voi saada "hylkäämisestä" ikuiset traumat kuten isäni.

        Moi!
        Tää ei nyt oikeestaan kuulu Idolin keskusteluun, mutta kun aihe on otettu esille niin sanon oman kantani asiaan..
        Minut on jätetty lapsena. Mutsi lähti ruotsiin kun olin muutaman kuukauden ikäinen. (otti kylläkin minut mukaansa) Kun hän löysi ruotsissa uuden miehen niin en sopinut kuvioihin jotenka minut vietiin takaisin suomeen ja mummolaan. Kun olin kahdeksan vuotias niin mutsi oli taas löytänyt uuden miehen ja saanut taas uuden kakarankin. Siinä yritti leikkiä äitiä ja haki minut ruotsiin kun olin 8. En taaskaan sopinut kuvioihin jotenka vuoden kuluttua takaisin mummolaan.

        Sanon vaan jotta Agnesin lapsella on ehkä parempi mummolassa. (parempi rakastava mummo kuin kylmä, välinpitämätön äiti) Minulla olisi ollut jos olisin saanut olla. Kun on näin paljon riepoteltu niin ei ole juuria missään. Mutsille oli aina ne sen uudet rakkaudet tärkeämpiä kuin me niinsanotut rakkauden hedelmät.Hän jätti entisille miehilleen ja mummoloihin viisi lasta. Vaikea olla olematta katkera mutta jotenkin on yritettävä jaksaa eteenpäin päivä kerrallaa.

        Olkaa kiitollisia kaikki joilla on rakastavat vanhemmat!

      • Raivo nousee jo
        Miian kirjoitti:

        Agnesia tuskin kukaan voi sanoa kylmäksi ihmiseksi. Kukaan meistä ei tunne hänen tilannettaan, joten turha syytellä ja hurskastella. Itäblokissa on ihan normaalia, et mummo hoitaa aina lapset. Sitä paitsi hänen lapsensahan on muuttamassa Suomeen Idols-hässäkän jälkeen. Olisi kohtuutonta tuoda lapsi tähän hässäkkään, kun Agnes joutuu asumaan kimppakämpässä muiden finalistien kanssa. Ihmetyttää ihmisten suuri into vihata ja yrittää tuhota joku, jossa on vähänkään sellaista mihin voi tarttua. Miksi kukaan ei kirjota siitä, kuinka lämmin ja herttainen Agnes on, itku ja nauru ovat hänellä hyvin herkässä. Minä ihailen häntä ja toivotan voimia!

      • itäblokissa
        Raivo nousee jo kirjoitti:

        ...on kyllä ihan tavallista että mummo hoitaa lapset.

        Tunnen muutamia Venäjältä ja Baltiasta tänne muuttaneita naisia, sellaisiakin joilla on ollut ennen suomalaisen kanssa naimisiin menoaan lapsia. He ovat kyllä ottaneet lapsensa mukaan Suomeen. Ei se, että mummo hoitaa, oli äiti missä vaan, ole mikään normi. Ja "idols-hässäkkä" ei kai sentään ole kestänyt vuodesta 2003, jolloin Agnes muutti Suomeen?

        Ei tämä asia ole minulle mitenkään tärkeä. Pistää kuitenkin silmään, että siinä missä jotkut tahtovat mustamaalata Agnesia, yhtä kova halu monilla on selittää hänen tekemisensä (aika kömpelöstikin) parhain päin.

      • Darren Ivan Marsh
        Raivo nousee jo kirjoitti:

        Agnesia tuskin kukaan voi sanoa kylmäksi ihmiseksi. Kukaan meistä ei tunne hänen tilannettaan, joten turha syytellä ja hurskastella. Itäblokissa on ihan normaalia, et mummo hoitaa aina lapset. Sitä paitsi hänen lapsensahan on muuttamassa Suomeen Idols-hässäkän jälkeen. Olisi kohtuutonta tuoda lapsi tähän hässäkkään, kun Agnes joutuu asumaan kimppakämpässä muiden finalistien kanssa. Ihmetyttää ihmisten suuri into vihata ja yrittää tuhota joku, jossa on vähänkään sellaista mihin voi tarttua. Miksi kukaan ei kirjota siitä, kuinka lämmin ja herttainen Agnes on, itku ja nauru ovat hänellä hyvin herkässä. Minä ihailen häntä ja toivotan voimia!

        jättäkää Agnes rauhaan. itsekin aluksi syyllistyin morkkaamaan Agnesia. en ajatellut paljon syitä miksi näin on. syvä anteeksipyyntöni Agnesille. Olet kaunis ja erittäin säteilevä ja iloinen ihminen.olisimpa itse edes puoleksi tuollainen, mutta kun olen vain tällainen valittava omahyväinen itsekäs paskiainen. ei se voitto kisassa niin tärkeää ole että siitä kannattaa stressaantua. kovempaa se voi olla jos joudut enemmän lehdistön ja kansan hampaisiin. Agnesille Jumalan siunausta ja menestystä elämässä. samoin muillekin kilpailijoille.

      • vexi
        Raivo nousee jo kirjoitti:

        Agnesia tuskin kukaan voi sanoa kylmäksi ihmiseksi. Kukaan meistä ei tunne hänen tilannettaan, joten turha syytellä ja hurskastella. Itäblokissa on ihan normaalia, et mummo hoitaa aina lapset. Sitä paitsi hänen lapsensahan on muuttamassa Suomeen Idols-hässäkän jälkeen. Olisi kohtuutonta tuoda lapsi tähän hässäkkään, kun Agnes joutuu asumaan kimppakämpässä muiden finalistien kanssa. Ihmetyttää ihmisten suuri into vihata ja yrittää tuhota joku, jossa on vähänkään sellaista mihin voi tarttua. Miksi kukaan ei kirjota siitä, kuinka lämmin ja herttainen Agnes on, itku ja nauru ovat hänellä hyvin herkässä. Minä ihailen häntä ja toivotan voimia!

        kohtuutonta tuoda `tähän hässäkkään´ kaksi ja puoli vuotta on aika pitkä aika.

      • mietin vaan
        vexi kirjoitti:

        kohtuutonta tuoda `tähän hässäkkään´ kaksi ja puoli vuotta on aika pitkä aika.

        Aikas hienoa miten toiset ehtii tuomitsemaan ja toiset puolustamaan vaikka millä perusteilla, kun asiasta on tietoa huikeasti yhden lööpin verran. Pelkkää jossittellua koko kirjoittelu. Ehkä Agnes tosiaan on kylmä ja ilkeä ihminen, joka ei välitä lapsestaan pätkääkään. Kaipa lapsella silloin parempi on olla isovanhemmillaan. Tai sitten hän on lämmin ja herkkä ihminen, joka antoi vauvansa vanhempiensa hoidettavaksi heti sen synnyttyä, koska ei olisi itse pystynyt hyvää kotia tarjoamaan. Jälkimmäisessä tapauksessa olisi kyllä mielestäni itsekkyyden huippu repiä lapsi kotoaan vieraaseen maahan, silloinhan äiti vasta itsekäs olisikin jos ei ilman lastaan pystyisi elämään, vaikka lapsella olisi parempi muualla.. Tai sitten asia on jollain muulla tavalla, mahdollisuuksia lienee noin miljoona. En kyllä ymmärrä, miten koko asia liittyy Agnesiin hvyyyteen esiintyjänä? Vai pelkäävätkö moralistit todella, että kaikki Suomen nuoret alkaisivat esimerkin valossa hankkia harkitsemattomasti lapsia hylättäväksi? Sitä paitsi haluaisin kyllä nähdä sen ihmisen, jolla on varaa tuomita.. ja luultavasti ne joilla on, ovat tarpeeksi lämpimiä ollakseen tekemättä sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5515
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2476
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1910
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      148
      1782
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1652
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1643
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe