http://www.iltalehti.fi/2005/11/14/200511143727480_uu.shtml
Daavidin ja Goljatin taistelusta todisteita
14.11.2005 7:58
Israelilaistutkijat ovat saattaneet löytää arkeologissa kaivauksissa todisteen, jonka mukaan Raamatussa kuvattu Daavidin ja Goljatin välinen taistelu saatettiin todella käydä.
Etelä-Israelista löytyneessä keramiikkasirpaleessa oli varhaisella seemiläisellä tyylillä tehty piirtokirjoitus "Alwat", joka on arkeologien mukaan filistealainen käännös heprealaisesta Goljat-nimestä.
- Tämä on käänteentekevä löytö. Tässä meillä on hyvä todiste siitä, että Raamatussa esiintyvä Goljat-nimi -- ei ole myöhempien kirjoittajien lisäystä, kaivauksia johtava Aren Maeir iloitsi.
Goljatin kotikaupunki
Bar Ilan yliopiston arkeologian laitosta johtava Maeir kertoi, että keramiikkasirpale, joka on todennäköisesti pala kulhosta, löytyi noin kahden metrin syvyydestä Tell es-Shafista. Kummun, jolla arkeologisia kaivauksia tehdään, on yleisesti uskottu olevan muinaisen Gathin kaupungin rauniot. Gath oli Vanhan testamentin mukaan Goljatin kotikaupunki.
Ensimmäisessä Samuelin kirjassa olevan kertomuksen mukaan pienikokoinen Daavid voitti filistealaisen Goljat-jättiläisen taistelussa linkoamalla kiven hänen päähänsä. Daavidista tuli myöhemmin Israelin kuningas.
David ja Goljat on totta !!!
30
1483
Vastaukset
- Mirka ..........**
Raamatun jumala ja jeesus ovat ainakin pelkkää potaskaa.
- en ole mirka
Miten voit edes väittää tuollaista koska et voi väitettäsi todistaa yhtään mitenkään?
- Mirka .....**
en ole mirka kirjoitti:
Miten voit edes väittää tuollaista koska et voi väitettäsi todistaa yhtään mitenkään?
No, todistapa nyt että olen väärässä jumalan ja jeesuksen suhteen.
PUAAHHHH ... HÖPÖTTYKSET JA USKOMUKSET EIVÄT TODISTA VIELÄ MITÄÄN. - naureskelija
Mirka .....** kirjoitti:
No, todistapa nyt että olen väärässä jumalan ja jeesuksen suhteen.
PUAAHHHH ... HÖPÖTTYKSET JA USKOMUKSET EIVÄT TODISTA VIELÄ MITÄÄN.Smurffeissa on selainen kuin velho Gaagamel, jollet olisi naispuolinen, olisit kuin se tyyppi.
- TULKINTAA!
Pienestä palasta tekstiä päätellään, että .. Ei Helvetti!
- jeesusteleva kiihko hihhuli...
"Pienestä palasta tekstiä päätellään, että .. Ei Helvetti!"
Odotahan kun kuulet juttuu mitä voidaan pienestä luunpalasta kertoo. - arkeologiasta
Jos ne tiedemiehet ja arkeologit tutkivat niitä löydöksiä, et sinä niitä kusemaankan pääse!
- joopa joo
Siis näiden kiistattomien ruukunsirpaleiden valossahan ei voi enää sanoa muuta kuin että taas on uskovaiset vauhdissa!
- Gonzales
heppoiset perusteet, joilla meinaat saada Daavidin tuomiolle. Vähintäänkin olisi pitänyt löytää linko, surma-ase, ennenkuin olisi ollut puhettakaan enemmästä.
- fmaspojepjapfgjeap¨g
kaikki on kyllä aika negatiivisiä asialle..
- jaahas..
fmaspojepjapfgjeap¨g kirjoitti:
kaikki on kyllä aika negatiivisiä asialle..
Eli eiköhän nämä huuhaa-jutut kannattaisi jo vihdoin unohtaa.
- oma on elämäsi
jaahas.. kirjoitti:
Eli eiköhän nämä huuhaa-jutut kannattaisi jo vihdoin unohtaa.
Joku voi unohtaa jonkun asian, toinen taas ei voi, ja Jumalan pelko on viisauden alku!
- Mirka ...............**
oma on elämäsi kirjoitti:
Joku voi unohtaa jonkun asian, toinen taas ei voi, ja Jumalan pelko on viisauden alku!
""Jumalan pelko on viisauden alku!""
PUAAAHHHHHHH ... HEH HEH HEH ... Onneksi en ole vainoharhainen uskis ... - käkättelijä
Mirka ...............** kirjoitti:
""Jumalan pelko on viisauden alku!""
PUAAAHHHHHHH ... HEH HEH HEH ... Onneksi en ole vainoharhainen uskis ...Oletko harkinnut pääsiäisnoidan ammattia? Sopisit käkättämään luudalle koska et tarvitse edes mitään normaalia syytä käkätykseen.
- Käänteentekevä
Taitavat olla israelilaistutkijat ihan yhtä pätevää joukkoa kuin tiedonvälittäjänsä Iltalehtikin.
- :pp.
pari vuotta sitten tuli julkisuuteen Israelista myös "Jeesuksen veljen arkku", mutta hävisi yhtä nopeaan, kun todettiin taas kerran yhdeksi väärennökseksi joita Israelista putkahtelee aina ajoittain.
Mutta tuo johtopäätös on kyllä jo hupaisa.
Minun nimi kyllä pysyy muuten samana kaikilla kielillä, mitähän Goljat tarkoittaa hepreaksi ja mitä "Alwat", filistealaisittain, sitä ei juuttu kertonut?- en ole peepee
Eikös ateisteille pitäisi todisteet kelvata? Et taida olla ateisti mutta oikeata totuuttakaan et vain itsestäsi aio kertoa, vai mitä?
- enkä minä
en ole peepee kirjoitti:
Eikös ateisteille pitäisi todisteet kelvata? Et taida olla ateisti mutta oikeata totuuttakaan et vain itsestäsi aio kertoa, vai mitä?
Tunnettu tosiasiahan on, että ateismi on uskonto niille, jotka siitä ovat uskonnon itselleen tehneet. Tähän uskonnolliseen käyttäytymiseen liittyy myös tapa suhtautua todisteisiin. Todisteiksi kelpuutetaan ainoastaan sellainen aineisto, joka varauksetta tukee omaa uskonvaraista maailmankatsomusta.
- :pp.
en ole peepee kirjoitti:
Eikös ateisteille pitäisi todisteet kelvata? Et taida olla ateisti mutta oikeata totuuttakaan et vain itsestäsi aio kertoa, vai mitä?
>>Eikös ateisteille pitäisi todisteet kelvata? Et taida olla ateisti mutta oikeata totuuttakaan et vain itsestäsi aio kertoa, vai mitä?
- Alwat
Varmasti monta kertaa eri puolilla maailmaa pienempi mies on tappanut isomman miehen lingolla. Joillakin miehillä on ollut jopa nimi joka loppuu t-kirjaimeen. Saahan niistä sitten tarinoita kehitellä.
Löysin muuten maasta cd-levyn sirpaleen jossa lukee "Väinö". Todistaako se että Väinämöinen todella lauloi Joukahaisen suohon? - Koljatti
Tapaus on syytä ottaa vakavasti, sillä koko maailman lehdistön lisäksi löydön on varmistanut ja oikeaksi todennut eräs maailman tunnustetuin raamatuntutkimuksen auktoriteettipiiri.
Lisäuutisena mainittakoon, että juuri "löydettiin" Edenin puuttuvat virrat eli kaikki neljä on jo vihdoinkin kasassa.
Mikä oli tuo Egyptin orjuuden rutto? Sillekin on lopultakin löydetty erittäin uskottava selitys historiasta.
Päivä päivältä yhä useampi yrittää väittää VT:n tapahtumia huhaaksi, mutta alati arkeologit ovat tehneet uusia ja yhä uusia löytöjä, jotka todistavat VT:n sanoman puolesta.- Kaljat
Sinun mainitsemasi raamatuntutkijat ja "arkeologit" löytävät mitä itse haluavat löytää. Ja sinä kanssauskovaisena levität samaa täyttä sontaa totuutena. Ettäs kehtaat!!!
Valheiden levittäminen on syntiä. Muista se kun arvioit mikä on luotettava lähde ja mikä ei. Uskomisessa ei ole mitään vikaa, mutta todisteiden keksiminen on moraalitonta huijausta.
Daavid saattoi hyvinkin tappaa ison miehen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta ei yksi sirpale, jossa on samantapainen nimi, silti mitään todista.
Maailman lehdistö on kertonut, mitä joku tutkija on mieltä. Se ei ole sitä varmistanut ja oikeaksi todennut. Valehtelet siinäkin. - Mirka ..........**
Uskistutkijat (mitä lie) ovat maailman epäluotettavinta porukkaa.
- silti
Ironia on haastellinen laji, ja te olette onnistuneet käyttämään sitä erinomaisesti. Ironiahan tulee vain sitä paremmaksi, mitä useammat sitä eivät ymmärrä ironiaksi.
- minullekkin
Haluaisin osoitteita joista näitä voisi käydä lukemassa, olisitteko niin ystävällisiä? Olisin kiitollinen.
- turhan takia
Kaljat kirjoitti:
Sinun mainitsemasi raamatuntutkijat ja "arkeologit" löytävät mitä itse haluavat löytää. Ja sinä kanssauskovaisena levität samaa täyttä sontaa totuutena. Ettäs kehtaat!!!
Valheiden levittäminen on syntiä. Muista se kun arvioit mikä on luotettava lähde ja mikä ei. Uskomisessa ei ole mitään vikaa, mutta todisteiden keksiminen on moraalitonta huijausta.
Daavid saattoi hyvinkin tappaa ison miehen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta ei yksi sirpale, jossa on samantapainen nimi, silti mitään todista.
Maailman lehdistö on kertonut, mitä joku tutkija on mieltä. Se ei ole sitä varmistanut ja oikeaksi todennut. Valehtelet siinäkin.Itse olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan näistä löydöistä lisääkin, ja tutkimuksista.
- käkätystä
Mirka ..........** kirjoitti:
Uskistutkijat (mitä lie) ovat maailman epäluotettavinta porukkaa.
Taidan antaa sen käkätysjutun sinun hoidettavaksesi, kun osaat hervotonta käkätystä ilman järkevää syytä.
- Koljatti
minullekkin kirjoitti:
Haluaisin osoitteita joista näitä voisi käydä lukemassa, olisitteko niin ystävällisiä? Olisin kiitollinen.
Re-1: ”Itse olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan näistä löydöistä lisääkin, ja tutkimuksista.”
Re-2: ”Haluaisin osoitteita joista näitä voisi käydä lukemassa, olisitteko niin ystävällisiä? Olisin kiitollinen.”
Aikani on valitettavasti NYT ”kortilla”, mutta ensi sunnuntain aikana panen samalle palstalle joitakin tiivistelmiä ja linkkejä.
Ihmetyttää suuresti Suomen nuorison nykykasvatus ja törkeän alatyylin käyttö. Moista sikamaisuutta en ole tavannut muualla maailmassa.
Re: ”Jeesus on huuhaatta. Ei sellaista miestä ole koskaan elänytkään etc....”
Valitettavasti Jeesuksesta puheen ollen käytetään nykyään yleisesti sanontoja raamatullinen Jeesus ja historiallinen Jeesus, jotka tutkijajoukon yksimielisyyden mukaan ovat yksi ja sama henkilö.
Entä mikä on tuo kansainvälinen ”tutkijajoukko”? Yli 600 järjestäytynyttä raamatuntutkijaa, yliopistojen professoreita, egyptologeja, assyriologeja, teologeja, arkeologeja etc, jotka keskenään vaihtavat mielipiteitään noin 80-100 sanoman päivävauhdilla. Nykyään eivät anna ulkopuolisille edes tiivistettyjä tietoja kuten ennen. Erääseen arvostettuun yhdysvaltalaiseen alan aikakauslehden joulukuun numeroon tulee artikkeli ko. ryhmän toiminnasta ja tiivistelmä eräistä kiperimmistä kysymyksistä. En tässä kiireessä löytänyt lehden nimeä, mutta löytynee ajan kanssa tarvittaessa.
Jeesuksen ilmaantuminen ”näyttämölle” vasta runsaan 30-vuoden ikäisenä on aiheuttanut spekulointeja. Missä mies siis piileskeli? Raamattuhan kertoo hänen paenneen äitinsä sylissä Egyptiin. Niinpä löydämme Jeesuksen Egyptin Heliopoliksesta hyvän ystävänsä kanssa. Kuka olikaan tuo hyvä ystävä? Johannes Kastaja!
- Jakobus
Tuota Taavit ja Koljat taistelua käydään koko ajan.
USA vastaan muu maailma ja hyvin näyttää USA pärjäävän. USA on uusi luvattu maa. Sen todistaa USA itse. - Koljatti
Valitettavasti ehdin vasta nyt tarkistaa tuon suomalaislehden linkki-artikkelin. Jos lähteet tulevat yleensäkin Bar Ilanin Yliopistopiireistä, ovat ne äärimmäisen luotettavia olleet aina.
Nimen alkuperä vaikuttaa lydialaiselta kirjoitettuna proto-kanaanin kielellä, mikä merkitsee samaa kuin proto-sinaiticus-kieli.
Muistettakoon samassa yhteydessä, että AINOAT luotettavat todisteet Exoduksesta eli heprealaisten orjuudesta löytyivät Serabit El Khadimin temppelin alueelta proto-sinaiticuksella ilmaistuina Siinain länsirannikon faraoiden muinaisesta satamakaupungista, Abu Zenimasta itään.
Erään Kanadan yliopiston arkeologit ovat penkoneet vuositolkulla lähistöllä sijaitsevan El Raha-"rannikkodeltan" (Huom. eroosio) aluetta löytäen mm. suomalaisten YK-sotilaiden kenttäkirkon liepeiltä melkoisesti keramiikkaa ja muuta todistusaineistoa mm. Nefertitin ajalta, mikä osoittaa tuolloisen faraoiden kupari-, turkoosi- ja malakiittikaivosten sataman sijainneen hieman nykyisen Abu Zeniman eteläpuolella eli Kuningas Farukin metsästysmajan kohdalla. Tuhannet suomalaiset YK-miehet tuntevat ko. paikan ns. Supa-Tupana. Löytyy erinomaisen tarkkoja kuvia alueelta Google Earthilla Serabitin alue ml.
Palatakseni Goljatiin tuo spekulointi mahdollisesta lydialais-alkuperäisestä nimestä on erittäin johdonmukainen. Goliat oli palestiinalainen (filistealainen) eli ”pelet”, jotka on mainittu mm. Ateenan rakentajina. Filistealaiset ovat siis Kreikan ja Kreetan saariston pakolaisia tulivuorenpurkauksen jälkeen, jotka menivät Kyprokselle aluksi jatkaakseen Kanaanin rannikolle 1190 eKr.
Goljatin nimi on arabiaksi ”Jalwt”, joten samankaltaisutta on melkoisesti ”Alwt”-nimen kanssa. Löytö on ajoitettu 9. - 10.vuosisadalle, joten ristiriitaisuuden viidakkoa ei synny Raamatun kanssa, jota on suuresti vahvistamassa paikannimet kuten Soko, Aseka ja Efes-Dammim (Pas-Dammim)-1. Sam.17:1.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2221537- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691207- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18942Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855