Oletko juuri SINÄ, naispuolinen henkilö saanut joskus työstä pienempää palkkaa kuin samaa työtä tekevä mies?
Oletko juuri SINÄ
10
492
Vastaukset
- Wendigo
Kukaan tältä palstalta ei siis ole saanut huonompaa palkkaa samasta työstä kuin samaa työtä tekevä mies. Miksi palstan femakot sitten aina valittavat että he saavat huonompaa palkkaa?
- jooh..
"Miksi palstan femakot sitten aina valittavat että he saavat huonompaa palkkaa?"
Feministien katkeruus perustuu tilastoihin. Hyvin harva feministi on itse kokenut sukupuoleensa perustuvaa syrjintää elämänsä aikana.
- naispuolinen hlö
Vastaus on kyllä.
- yeps.
täysin samanlainen koulutus, työkokemus, ja olitko ollut yhtä kauan kyseisessä työpaikassa?
- MUTTA
MYÖS MINÄ OLEN SAANUT SAMASTA TYÖSTÄ ERIPALKKAA, KUIN TOINEN MIES. VAIKKA TEIMME JUURI TASAN TARKKAAN SAMAA TYÖTÄ. EN OLLUT ASIASTA MOKSISKAAN. TÄYSIN YMMÄRRETTÄVÄÄ OLI,KOSKA OLIN OLLUT VÄHEMMÄN AIKAA TÖISSÄ.
OHO KAPSLOKKI JÄI PÄÄLLE, NO HUOPS, TÄTÄ SATTUU JOSKUS MEILLE KAIKILLE.- unohtunut
Eihän miehilläkään keskenään eikä naisilla keskenään ole tasa-arvoa, eikä samoja palkkoja.
- seuraaja_
Suomalaisessa kulttuurissa ei avoimesti palkkoja vertailla. Ei ole kovin yleistä tietää kaikkien työtovereidensa palkkaa. Kysymyksesi on siis jokseenkin hankala.
Mutta olen kyllä "menettänyt" vakituisen työpaikan miehelle. Minulla parempi koulutus ja enemmän työkokemusta kyseiseen paikkaan. Duunikavereiden kanssa mielestäni tulen toimeen ihan yhtä hyvin kuin tämä mieskin. Häntä pyydettiin vakituiseen työsuhteeseen, minä saan jatkaa puolen vuoden määräaikaisilla sopimuksilla tästä eteenpäinkin.- epäoleellisuus
Missä kulttuurissa/kulttuureissa verrataan?
- seuraaja_
epäoleellisuus kirjoitti:
Missä kulttuurissa/kulttuureissa verrataan?
USAssa lienee tavallista puhua palkasta vaikka lyhyenkin tuttavuuden jälkeen. Tiedä nyt sitten onko se niin "vertailua". Muissakin kultuureissa tätä esiintyy, mutta USA tuli ensimmäisenä mieleen.
- tasa-arvoa
Onko tämä sitä "kiihottamista kansanryhmää vastaan"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136975Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074727L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa543966TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133344Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6852035Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2341417- 661338
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12972