Nuoruudessani ja vielä myöhemminkin minulla oli lukuisia ystävätyttöjä, joskaan ei tyttöystävää. Monet - ehkä jotkut näistä ystävätytöistänikin - luulivat, että seurustelen milloin kenenkin kanssa, mutta niin ei ollut. Siihen olin vielä silloin liian epäkypsä. Nyt olen jo naimisissa ja perhettäkin on tullut. Nyt vain olo on nyt kovin yksinäinen, sosiaaliset kontaktit ovat vähissä. Tähän tilanteeseen kaipaisin naista nimenomaan YSTÄVÄKSENI, mutta tuntuu, että se ei ole soveliasta. Jotenkin asuin- ja työyhteisöni oletukset ovat aina sellaiset, että kyse onkin muka seksistä, syrjähypystä tai romanssista, jos tällainen ystävyyssuhde havaitaan. Sitä en kuitenkaan halua, sillä en kaipaa avioliiton ulkopuolista seksiä, vaan sielun ystävää, herkkää ja empaattista ystävätärtä. Kaunosielua, jonka kanssa voi päästä samalle aaltopituudelle pohdiskellen elämän eri ilmiöitä. En voi uskoa, että tässä olisi kyse mistään "henkisestä huorintekemisestä", kuten joku on joskus väittänyt. Jotenkin vain tuntuu, ettei sellainen ystävyys ole mahdollista yhteisön puolelta, vaikka jopa vaimoni antaisi suostumuksensa sille! Miten se onnistuisi ilman, että tarvitsee kuunnella jälkikäteen ilkeämielisiä juoruja työpaikalla?
Eikö YSTÄVYYS riitä ?
Yksin kaksin.
6466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kummallista kyllä, noinhan se tuntuu monasti olevan. Itse olen kokenut saman tilanteen, minulla kun on aina ollut erittäin hyviä ystävämiehiä. Aviomieheni pitää sitä hyvänä asiana, ihmisellä kun ei koskaan ole liikaa ystäviä. Ja kun en todellakaan jaksa keskustella "naisten asioista", on paljon luonnollisempaakin, että ystäväni ovat miehiä. Mutta kyllä se joskus vaikeaakin on, ulkopuoliset ihmiset kun näkevät vain seksiä ja syrjähyppyjä.
Useamman kerran on mieheni saanut kuulla vinkkejä suhteistani... Onneksi hän on ainakin vielä jaksanut ymmärtää... Mutta kuinka kauan, kuuluu kysymys. Haluan vain toivottaa sinulle jaksamista, mielestäni ystävät ovat sen arvoisia. Älä anna yhteisöllle periksi!!! Tsemppiä!!!
Kuulostaa kovin tutulta, itse olen myös samanlaisessa työpaikassa
ja ihmisten asenteet ottaa päähän. Pidän paljon keskustelusta ja
naisena miesseurasta, mutta monet naiset eivät todellakaan voi
sitä ymmärtää !! Mikään ei ole typerämpää kuin vihjailut että
"onks teillä jotain" kun on vaan halunnut jonkun kanssa jutella
syntyjä syviä...
maailma on täynnä kieroonkasvaneita!!!!!!!!
Itselläni on useita miespuolisia ystäviä, joista suurimman osan kanssa kieltämättä on jossain vaiheessa ollut jotain peliä, mutta ei siis kaikkien. Näistä miehistä ne hyvät ystävät pysyvät vuodesta toiseen kummankaan seurustelu- tai muiden suhteiden asiaan vaikuttamatta, mutta jotkut unohtavat ystävyytemme, viattomankin, löytäessään itselleen kumppanin. Tietysti tämä on tosi tyypillistä sinänsä, että jotkut unohtavat kaikki ystävänsä kohdatessaan "sen oikean", mikä poikkeus minäkään olisin. Joskus kuitenkin epäilyttää näiden kaikkoavien ystävien aikeiden vilpittömyys: halusivatko he ystävyyttäni, vai toivoivatko sittenkin jotain muuta?
Sinun tilanteessasi kuvittelisin, että jos vaimosi tuntisi ystäväsi myös, edes pintapuolisesti niin, että voisitte kolminkin käydä kaffella julkisesti näyttäytymässä, juoruilijoilla voisi olla vähemmän vettä myllyssään. Myös, jos tapailet vaimosi lisäksi useita naisia viattomissa merkeissä, työkaverisi tuskin jaksavat kuvitella sinun polkevan heistä jokaista. Ja tietysti pikkusieluisia hölmöjä kuin ollaan, mitä kauniimpi naisystävä, sitä enemmän juoruja. Ehkä uusi ystäväsi voisi olla julkilesbo?
Loppujen lopuksi kyse on sinun valinnastasi kuunnellako juoruja vai ei. Jos todella olet vilpitön ystävyyssuhteissasi naisiin, ja vaimosi hyväksyy tällaisen ystävyyden, en usko ilkeidenkään juorujen voivan vahingoittaa sinua, avioliittoasi tai ystävyyssuhteitasi. Se kutittava kitka, mikä miehen ja naisen välisessä suhteessa yleensä kuitenkin jossakin tuntemisen vaiheessa on, on riski, jonka sinä tietoisesti otat ystävyyssuhteeseen ryhtyessäsi. Jos ajatusten jakaminen jonkun muun kuin vaimosi kanssa kuitenkin helpottaa oloasi ja on oleellista hyvinvoinnillesi, mielestäni se on ok ja jopa tarpeellista.
Sitäpaitsi, ihmisillä on taipumus vaatia parisuhteilta liikaa. Kun sanomme rakastavamme toista, oletamme samalla yhtäkkiä hänen keskustelevan kanssamme siten, kuin se meistä on mukavaa, lohduttavan meitä sillä tavalla, kuin haluamme ja harrastavan samoja asioita. Kyse on kuitenkin yhdestä ihmisestä, joka ei ole yliluonnollinen siksi, että on saanut rakkautemme, vaan ihan tavallinen tyyppi huolimatta siitä mitä hänessä näemme.
On siis vähintäänkin kohtuullista keventää niitä vaatimuksia, joita parisuhteen toiselle osapuolelle asetamme. Onhan meillä ystäviäkin, jotka kuuntelee, ja toisia, joiden kanssa on kiva bilettää. Näitä ystäviä ei todellakaan kannata unohtaa, ja heidän "tehtäviään" antaa sille omalle kullalle.
Sori saarna, lähden pyyhkimään vaahtoa suupielestä =)
joskus on kyllä niin, että puoliso ei ole pätkän vertaa edes
kiinnostunut toisen ystävistä, olivatpa nämä sitten miehiä tai
naisia, jotkut ihmiset eivät halua ottaa kontaktia, viihtyvät
omissa oloissaan ja omissa harrastuksissaan
ei se sitä tarkoita etteikö yhteiselämä voisi sujua hyvin, kaikki
eivät vaan halua totustua ihmisiin -eivät ole niin sosiaalisia,
jos toinen puolisoista on paljon sosiaalisempi luonne kuin toinen,
niin tietysti hänellä saa ja pitää olla ystäviä suku-
puoleen katsomatta, olisi typerää kahlita toista ihmistä
varsinkin jos vakaa aikomus on pysyä yhdessä vuosikymmeniä
jos ihminen ei saa olla oma itsensä parisuhteessa niin
sehän syö sen ihmisen ja tappaa koko liiton; pitkien
suhteiden yksi salaisuus uskollisuuden lisäksi on
vastuullinen vapaus toteuttaa itseään
Ystävyys riittäisi minulle, mutta en ymmärrä miksi etsiessäni ystävää miehestä, useimmat kuitenkin ovat alkeet kulkemaan kanssani, mielessään muukin kuin pelkkä ystävyys, jos tilaisuus tarjoutuu...
Sanalla tilaisuus tarjoutuu, olen mielessäni antanut itseni ymmärtää, että minä rakastuisin.
Mutta en kaipaa rakkautta vaan ystävyyttä.
Itselläni on naispuolinen ystävä,jonka vaimoni hyväksyy ja työyhteisölle,joka niin mielellään,jotain jännitystä saadakseen,tuomitsisi ystävyytemme suhteeksi,olen suoraan ilmoittanut asian oikean puolen.Töissäni olevat pikkusieluiset ihmiset,jotka asialle mielellään tirskuvat,olen sanonut riittävän selvästi mielipiteeni heidän harhaisesta ajattelutavastaan.Uskoisin että pikkuhiljaa kaikki ovat "hyväksymässä" asian oikean laidan.Tilanteeni lienee ollut kylläkin epäilyttävä aluksi,sillä tuo mainitsemani naispuolinen ystäväni on entinen vaimoni.
No,haluan vain toivottaa onnea ystävän etsimisessä ja antaa sen neuvon että olkaa avoimia ympäristöllenne.Salailuhan saa lähtemätöntä vahinkoa aikaiseksi,vaikka tarkoitusperä olisi mikä.