Sain juuri kuulla, että pitkäaikainen hoitohevoseni suomenhevonen nimeltä Hyve on kuollut. Hyve lähti vihreämmille laitumille maanantaina. Lepää rauhassa rakas ystäväni.
paras ystäväni on poissa
murheen murtama
71557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
koita jaksaa ja muistele teidän yhteisiä iloisia hetkiä, se, että tietää ettei saa nähdä rakasta hoitsuaan enää ikinä, tuntuu äärettömän kipeältä, mutta sillä on hyvä siellä missä se nyt onkin
Kiitos sulle noista sanoista. Mulla on vaan niin paha olla kun ajattelen, etten näe Hyvettä enää ikinä. Toivon sydämeni pohjasta, että siellä jossain on todellakin parempi olla..
nii hyvähän sen elukan on nykyään varmaan olla..meinaa 2m MULLAN ALLA!!! mädäntyneenä ja matojen syömänä, ah mikä ihanuus..ei se elukka varmaa ees tajunnu mitään sen elämästä..kohtaa tosiasiat ja lakkaa jauhamast tommost "siellä jossain on varmasti parempi olla" potaskaa
antaa kuulan kalloon, keneltä se on poissa jos joku haluaa uskoa kuolleen päässeen parempaan paikkaan, jossa ei ole tuskia, kipuja, pahaa oloa, vaan kaunista ja hyvää riippumatta siitä, onko kyseessä eläin vai ihminen?
joukostamme poistunut on ainakin kokenut rakkautta ja rakkaudella häntä/sitä vieläkin muistellaan. sinä et ole tainnut rakkautta tuntea/kokea.Muuten et olisi noin kylmä ja tunteeton.
pysy poissa jos et voi olla loukkaamatta toisia.
Sinulle, joka menetit, otan osaa. ei ole helppoa luopua rakkaimmasta, olipa se hamsteri tai hevonen, hiiri tai ihminen. kuolema on lopullista, mutta toivo paremmasta antaa meille jaksamisen aihetta.
ehkäpä Hyve laukkailee mun poismenneitten heppojeni sekä synnytyksessä kuolleen varsan vierellä :)
VITTU PÄÄHÄS! Toi hemmo puhu asiaa..realistinen, ei kukaan tiedä millasta on kuoleman jälkeen..joten pitääkö sitä jauhata jostain vielä paremmasta kun ei ole varmaa onko sellasta ees kuoleman jälkeen..ainoastaan kuolleet tietävät emme me elävät..tapa ittes ni tiedät onko se perkeleen ruoho vehreämpää rajan tuolla puolen!
tiiän miltä toi tuntuu... :( otan osaa.
Mä tiedän miltä susta tuntuu, ja mä tiedän ettei tää kommennti auta sua yhtään, niin monesti tätä samaa mullekin jankutettiin, vaikka tiesin ettei kukaan ymmärtänyt...
Muistele vaan aina, kun olet omassa rauhassasi, hoitohevostasi... Muistele kaikkia hyviä ja huonoja hetkiä, kaikkea mitä koitte yhdessä, ja jos kyynelet pyrkivät silmiisi, anna niiden tulla, itkemisessä ei ole mitään pahaa.
Itse olen menettänyt monta rakasta... Ensin lähti Valjutta, ensimmäinen hoitohevoseni, samana kesänä vielä Speedy ja Lätsäkin... Mentiin pari vuotta eteenpäin ja sitten lähti Santra, josta en ole vieläkään päässyt yli. Santra tosin vain myytiin, mutta en näe sitä enää juuri ollenkaan, ja oloa ei helpota yhtään tieto siitä, millaisessa paikassa tamma nykyään on...
Usein, todella usein, muistelen Santraa ja itken itseni uneen... Niin kaamea ikävä minulla on.
Kirjoittaminen helpottaa myös oloa, samoin puhuminen. Jos sinulla on joku jolle puhua menetyksestäsi, puhu, hän kuuntelee varmasti. Jos olet uskossa, rukoile, sekin helpottaa oloa kummasti. Mutta jos ei ole ketään kenelle puhua, kirjoita... Runoja, tarinoita, ihan mitä tahansa..
Itselläni on taas kohta edessä rakkaastani luopuminen.. Nykyisellä hoitohevosellani kun on todettu puhkuri... ei sitä enää pitkään voi hengissä pitää, kun menee niin nopeasti huonommaksi... Nyt jo koskee sydämeen tuleva menetys, mutta en minä varmaan siihenkään murru... Ja minulla on aina muistot. Niitä ei kukaan minulta varasta/vie/tapa/kadota. Ne ovat sydämessäni AINA.
Jaksamista sinulle...