Hei!
Olen käynyt jo kaksi kertaa lääkärissä, ja saanut molemmilla kerroilla määräyksen syödä 3 X Burana 800 pari viikkoa. Sekään ei auta. (Lääkärin mielestä konttorityössä kipu johtuu aina niskoista).
Mistä voi johtua sinnikäs, viisi viikkoa jatkunut takaraivokipu, joka on kokoajan läsnä?
Pahinta se on yöllä, kun ei voi nukkua kuin yhdessä asennossa, ja silti särkee. Toisella puolella ei voi nukkua ollenkaan kivun takia.
Alkaa jo pelottaa. Lääkäri ei ottanut vakavasti kummallakaan kerralla, vaan sain Buranaa kipuihin. Buranasta oloni tulee huonommaksi, siis tulen pahoinvoivaksi. Vaihdettiin Burana sitten Panadol 1 grammaisiksi, mutta nekään eivät auta.
En oikein usko, että niskat ovat syynä. Minua myös huimaa ajoittain niin, että silmissä sumenee. Lääkäri vain sanoo kaiken johtuvan niskoista, vaikka kerroin, että suvussa on verenkiertohäiriöitä. Ikää on jo 47, joten oikeasti hiukan hirvittää!
Mitä tehdä ja minne mennä, jotta joku ottaa vakavasti?
Jatkuva takaraivosärky
10
11705
Vastaukset
- Voi Voi
oletpa sinä kovin kärsimätön!
Tämähän on vasta alkusoittoa, jos samanlaiset metodit on käytössä, kuin minun tapauksessani!
Minun aikatauluni, -periodini on VUOSIA, VUOSIA, eikä mitään oleellista ole löytynyt!!!
Alkutaival näyttää kovin samanlaiselta!- Kivun väsyttämä uneton
Minä olen kärsimätön, koska meidän suvussamme on kolme kuollut aivoverenkiertohäiriöihin! Alle 50-vuotiaina. Yksi 56-vuotiaana. Pelottaa sama kohtalo. Mutta, pitänee siis odotella rauhassa eikä hätiköidä. Odottelen vielä Uuteen vuoteen, menen sitten vielä lääkäriin.
- Nipsu
Mulla särki päätä ja just jomotti takaraivoa yli viikon putkeen ja sain migreenilääkkeitä kun burana 600 ei auttanu mitään. Kipu jatkui ja lekuri laittoi pyynnöstä lähetteen neurologille. Parin kk odotus. Sitten urheilija ystäväni hieroi selkääni ja löysi "jumikohtia" joita rentoutti, sekä naksautti selkäni (tiesi mitä teki) ja kappas, pääkipu meni hetken päästä ja ei ole tullut takasin nyt lähes viikkoon!!! Olen 25 vuotias nainen muuten.
Eli mun kohdalla kyse on kaiketi vain selkä-ja niskaongelmista! Varasin hierojalle heti ajan ja olen myös alkanut liikkua ja venytellä lähes päivittäin.Toivottavasti kipu pysyy poissa. Käyn kuitenkin neurologilla "tarkistuttaas" tilannetta varmuuden vuoksi.
Niin. Lääkäri muuten sanoi että pitkät selkälihakset (?) päättyvät takaraivoon ja voi jumiutuessaan tehä pään kipeeksi. Ystäväni sanoi että voi olla että veri ei täysillä kierrä päähän.. Sen naksautuksen jälkeen meni hetki ja rupesi päässä humisemaan, eli oikeesti eron huomasi!
Harkitse siis kiropraktikkoa ja hierojaa, mutta varaa aika myös neurologille. Parempi aina pelata varman päälle terveysasioissa!! Tätä ainakin mulle jankutetaan kun epäröin lääkäriin menoa "jos ei sitte löydykkään mitään"... - Eve37
Jos epäilet, että on jotain vakavaa, niin mikset mene suoraan yksityiselle neurologille tai fysiatrille?
Maksaa rahaa, mutta kannattaa sitä terveydestään maksaakkin.
Ei noi terveyskeskuslääkärit oo pätkääkään kiinnostuneita ihmisten vaivoista. - hemppa
käynyt ikinä hierojalla?Kiropraktikko on kans pätevä
- emmi
Kuinka paljon venyttelet niska-hartiaseutua töissä/kotona? Minulla on ollut samanlaisia oireita yli 10 vuotta, saattaa huimata yht'äkkiä, takaraivoon koskee. Silloin tiedän harioiden olevan todella jumissa ja venyttely auttaa siihen. Kun veri kiertää aivoihin, työtkin sujuvat paremmin. Lääkkeet ei pitäisi olla ensisijainen hoito, ne eivät auta kuin tilapäisesti oireisiin vaikka syytä pitäisi hoitaa. Jos kuitenkin haluat jotain tutkimuksia, vaadi tk lääkäriltäsi tai mene käymään yksityisellä.
- Nellis
Hei!
Päänsärky on aina oire jostakin, pikkusiskoni sairastui myös tuollaiseen päänsärkyyn joka säteili takaraivoon ja niskaan ja lääkärit eivät ottaneet häntäkään vakavasti,särkyyn määrättiin buranaa ja särky senkun voimistui,noin kahdenviikon päästä säryn alettua hän alkoi nähdä kaksoiskuvia ja tasapainohäiriöitä, myöskin pahoinvointia, painokin laski huomattavasti. Lopulta rukoilemalla pääsi lisätutkimuksiin (Pieni paikkakunta, ei yksityisiä.)joissa viimein magneettikuvattiin kallo. Dg.Glioplastoma multiforme gradus IV ja elinaikaa 2kk.No sen jäkeen sisko sai kyllä kunnon särkylääkkeet ja hoidon, mutta mikäänhän ei lopputulosta enään muuttanut.Suhtautukaa vakavasti usein toistuvaan päänsärkyyn, se on aina oire jostakin, vaikkakin ei välttämättä vakavasta mutta kuitenkin elämänlaatua olennaisesti huonontavasta sairaudesta. - Leiju
Otan syvästi osaa, kipu on pahinta mitä voi kuvitella. Ei kai sitä kukaan voi koskaan saada selville mistä se johtuu, kun ei ihmiset ole mitään neroja ja tällasta se on...
- Anonyymi
Kokeile onko niskassa fasettilukkoja. Istu auton penkille vedä leuka rintaan ja purista päätä taaksepäin samalla takaraivoa työntämällä takayläviistoon. Jos niskassa nikamat jämähtänyt tämä vo paukaista sen auki. Auton penkillä onnistuu todella hyvin aukaisu, muualla vaatii täydellistä osaamista ja pyrkimystä samaan lopputulokseen.
Joo ja itse uskon etä jos niakmat on niskassa jumissa tai missä vain niin varmasti jonkinsortin nestekiertohäitiö siittä ajan kuluttua syntyy joten ei ihme jos ihmisillä alkaa olla verenkiertohäiriöitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.755023Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163403Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242710Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581760- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2351243Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912