Raamatussa kai sanotaan, että "sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan", ja myös, "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu".
Kuinka siis on? Oletetaan, että joku, joka ei usko, päättää aivan kuin vaikkapa varmuuden vuoksi (ajatellen, etteihän siitä haittaakaan ole) tulla kasteelle ja samalla tunnustaa suullaan Jeesuksen Herraksi, pelastuuko hän?
Hypoteettinen kysymys kasteesta
6
348
Vastaukset
- mamabeard
Ei se että suullaan sanoo jotain ole vielä Jeesuksen tunnustamista Herraksi. Ihminen voi tunnustaa sellaistakin mitä hänellä ei ole. Luterilaisen kirkon rippikoulusysteemissä tuhannet nuoret tekee sillä tavalla joka vuosi. Tunnustavat ihmisten edessä uskon. Mitä siis tunnustavat? Eivät mitään, jos uskoa ei edes ole. Tiedän tämän kun olen monen kanssa keskustellut jotka on itse kertoneet että asia oli heidän kohdalla juuri näin: se oli vaan pelkkä muodollisuus joka hoidettiin perinteiden vuoksi ja että saataisiin sukulaisilta rippilahjat. Sama koskee hengellistä elämää kauttaaltaan. Kyllä Jumala ihmisten sydämet tuntee ja henkilökohtaisesta suhteesta tässä on kysymys.
Voi sitten olla niinkin että ajattelee tunnustavansa Jeesuksen ihan vaan varmuuden vuoksi mutta siinä tunnustaessa ja kasteella ollessaan huomaa että kas, nythän jotakin tapahtuu ja alan oikeasti uskoa? Olen sellaisiakin tapauksia kuullut että ihminen on ehtoollisella ollessa tullut uskoon. Ja luin yhden kuvauksen miehestä joka näki unta että teki ratkaisun Jeesuksen puoleen ja kun heräsi huomasi olevansa uskossa. :-)
Siinä on sitten ihminen jo kypsynyt siihen vaiheeseen Jumalan puhuttelussa.
Ja tuskinpa kukaan tuollaista ratkaisua ihan vaan "varmuuden vuoksi" tekee jos ei ole Jumalan puhuttelussa yhtään ollut? Muuten kyseessä on teeskentely ja ehkä jopa pilkkaamismielessä vedetty show. Sellaisella ihmisellä ei varmasti ole sydämessä uskoa, ja kun hän sanoo Jeesus niin se on sana siinä kuin mikä tahansa sana tai nimi. Sillä tavalla maailmassa onkin monia Jeesuksia. Onhan se kaiken lisäksi latinalaisessa amerikassa ihan käypä miehen nimi vielä nykyäänkin.
Olennaista on asenne että onko siinä avunhuutaminen Jumalan puoleen ja tarttuminen todelliseen armoon joka ei ole vain jokin muoto vaan Jeesuksen sisällinen olemus. Hän on vastaus. Ei jokin ulkonainen rituaali siellä tai tuolla.
Kristillisen käsityksen mukaan armo on Jeesuksessa. Ei ole Jumalan armoa saatavissa Hänen ulkopuolellaan. Aika tärkeästä asiasta kysymys siis. - tyhmän sairasta
"suun tunnustuksella pelastutaan"
Joutuu siis helvettiin vain, hah hah, mitä taikauskoa.- mamabeard
hyvä, omalla tavallaan, harmi vaan että olen jo uskossa. Hih hih.
- Minna
Raamatussa ssanotaan myös, että usko ilman tekoja on kuollut. Teot ovat käskyjen noudattamista.
Jumala näkee jokaisen ihmisen sydämen
ja valehtelemalla ei voi pelastua.
Makea on miehelle petoksella saatu leipä,
mutta perästäpäin hän saa suunsa täyteen soraa.
Sn.20:17
**
Joka sydämen puhtautta rakastaa
jolla on suloiset huulet
sen ystävä on kuningas.
Sn.22:11- sen tarkoittavan aivan muuta
Kuinka siis on? Oletetaan, että joku, joka ei usko, päättää aivan kuin vaikkapa varmuuden vuoksi (ajatellen, etteihän siitä haittaakaan ole) tulla kasteelle ja samalla tunnustaa suullaan Jeesuksen Herraksi, pelastuuko hän?
Kyllä pelastuu. Jokaisesta sanasta meidät laitetaan "tilille". Siksi on hyvä miettiä, mitä suustaan päästelee.
Jos toteutuu huonot, niin tekevät myös hyvät asiat.
Sanotuissa sanoissa on ihmisen elämässä voimaa sekä hyvään että huonoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745159Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369311Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307923Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476