Muutin nykyiselle paikkakunnalle kolme vuotta sitten.
Entisellä kotipaikkakunnalla minulla on monta hyvää ystävää....ei ole enää....nämä vuodet ovat vieneet vanhat ystäväni pois ja jäljelle on jäänyt enää yksi. Mikä inhottaa, mutta aion saada korjattua sen!
Muutan vuoden päästä takaisin tuonne vanhalle paikkakunnalle, koska ikävöin sinne! Nykyiseltä paikkakunnalta en ole saanut yhtään kunnon ystävää....kaksi vuotta olin mieheni kanssa koko ajan kahdestaan kotona. Harrastuksiin ei ollut varaa, koska mieheni oli työtön ja minä opiskelija, siksi olimme vain kotona.
Naapuriimme muutti kuitenkin vuosi sitten pariskunta joihin tutustuimme heti. (Eivät ole paikkakuntalaisia).
Heidän kanssa olemme olleet tiiviisti yhteydessä ja suhteemmekin mieheni kanssa alkoi toimia paremmin, kun elämässämme oli muutakin sisältöä.
Nyt muutama kuukausi sitten kaikki kuitenkin muuttui. Tämän naapurini paras ystävä muutti hänen perässään paikkakunnalle.
Nyt olen taas yskin....minua ei kutsuta mukaan minnekään, heillä on hauskaa ja minä istun mieheni kanssa taas kotona. Olemme kuitenkin kaikki jo aikuisia, ainakin luulen niin, mutta tunne on kuin "ala-astee ikäisellä" en leiki tänään sinun kanssa on vaan olen luvannut olla parhaan kaverini kanssa.
Kun tuo hänen ystävänsä on poissa paikkakunnalta esimerkiksi käymässä vanhemmillaan, niin minun seurani kelpaa taas! Inhottaa olla se, joka kelpaa silloin kun ei ole muutakaan!
Olen itkenyt monta iltaa, koska minulla on niin paha olla täällä...olen nimittäin tällä hetkellä kotona, koska olen työttömänä, eikä mitään tekemistä.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia....siis olla se joka kelpaa vain silloin kun "paras kaveri" ei ole maisemissa?
Entisellä kotipaikkakunnalla minulla on monta hyvää ystävää....ei ole enää....nämä vuodet ovat vieneet vanhat ystäväni pois ja jäljelle on jäänyt enää yksi. Mikä inhottaa, mutta aion saada korjattua sen!
Muutan vuoden päästä takaisin tuonne vanhalle paikkakunnalle, koska ikävöin sinne! Nykyiseltä paikkakunnalta en ole saanut yhtään kunnon ystävää....kaksi vuotta olin mieheni kanssa koko ajan kahdestaan kotona. Harrastuksiin ei ollut varaa, koska mieheni oli työtön ja minä opiskelija, siksi olimme vain kotona.
Naapuriimme muutti kuitenkin vuosi sitten pariskunta joihin tutustuimme heti. (Eivät ole paikkakuntalaisia).
Heidän kanssa olemme olleet tiiviisti yhteydessä ja suhteemmekin mieheni kanssa alkoi toimia paremmin, kun elämässämme oli muutakin sisältöä.
Nyt muutama kuukausi sitten kaikki kuitenkin muuttui. Tämän naapurini paras ystävä muutti hänen perässään paikkakunnalle.
Nyt olen taas yskin....minua ei kutsuta mukaan minnekään, heillä on hauskaa ja minä istun mieheni kanssa taas kotona. Olemme kuitenkin kaikki jo aikuisia, ainakin luulen niin, mutta tunne on kuin "ala-astee ikäisellä" en leiki tänään sinun kanssa on vaan olen luvannut olla parhaan kaverini kanssa.
Kun tuo hänen ystävänsä on poissa paikkakunnalta esimerkiksi käymässä vanhemmillaan, niin minun seurani kelpaa taas! Inhottaa olla se, joka kelpaa silloin kun ei ole muutakaan!
Olen itkenyt monta iltaa, koska minulla on niin paha olla täällä...olen nimittäin tällä hetkellä kotona, koska olen työttömänä, eikä mitään tekemistä.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia....siis olla se joka kelpaa vain silloin kun "paras kaveri" ei ole maisemissa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli
kerran
eräs
tyttö
sillä
ei ollut
yhtään ystävää
mut sit
joku sano
sille:
ole itsellesi
kaveri
se alkoi
järjestää
itselleen
hauskaa
ja joskus
osti itselleen
ruusun
toiset näki
että sillä
menee tosi
lujaa ja
alkoivat
haluta
sen ystäviksi
sit ei
ystäviä
puuttunut
kun suhteet
itseen
olivat
kunnossa
mitä tästä
opit:
ole
itsellesi
ystävä
hyvä
niin alkaa
moni
muukin
ystävyys
syvä
Keksikää harrastus mikä vie ihmisten ilmoille, katselemaan tapahtumia jne...alkaakaa itse juttelemaan ihan oudoillekin ihmisille esim kaupassa. Ei kukaan tule tyrkyttämään seuraa jos ei sitä itse avaudu. Mulla oli itselleni sama tilanne kaks vuotta sitten,olin työttömänä ja eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Menin opettelemaan uutta ammattia ja siitä se lähti,tuli tuttuja ja nyt tuntuu että kiirettä piisaa liiankin kans. Kyllähän sitä paikkoja löytyy missä ihmisiä tapaa. Älä anna masennuksen vallata liikaa, tsemppiä sulle