Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille
3 luku 1-
Niinpä veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan ninkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
Maitoa minä juotin teille, en antanut ruoka, eillä sitä ette silloin sietäneet ettekä vielä nytkään siedä:
Olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
Kun toinen sanoo 'Minä olen Paavalin puolta' ja toinen Minä olen Apolloksen* ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?
Mikä Apollos sitten on? ja mikä Paavali on?
Palvelijoita joiden kautta te olette tulleet USKOVIKSI, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.
Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
Niin ei siis istutaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa,'
Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä: kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.
Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannu perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
Sillä muta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
17- Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja selllaisia te olette.
Älköön kukaan pettäkö itseään, jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.
Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on 'Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa'.
ja vielä: Herra tuntee viisasten ajatukset hän tietää ne turhiksi,'
Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä, sillä kaikki on teidän.
Teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.
Mutta te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan.
Jumala lähetti puolustajan Pyhän Henkensä, sillä kun meille tulee niitä jotka käyvät meitä vastaan, meillä on puolustaja joka antaa sanoja joita meidän tulee puhua.
Konrintolaiset ovat vielä lihallisia
hansutuulia
1
143
Vastaukset
- hansutuulia
Paavalin kirje Galatalaisille 1 luku jae 13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet TOTUUDEN SANAN, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Jakeita voi lukea ihan loppuun asti sillä niissä on elämä, viisaus ja Kristuksen kirkkaus
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674