Matt.15:24 Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö."
Roomalaiskirje:
9:27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.
Joh.1:10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Ei pidä väkisin yrittää mahdotonta.
Jo edellisistä näkee ettei uskoa ole tarkoitettu jokaiselle.
Osa valitsee oman oppirakennelmansa ja häiritsee vain muiden toimintaa.
Turhaa kiistelyä on jo tuonkin tosiasian vuoksi viisainta välttää.
Miksi Jeesus tuli
puna-partanen
2
145
Vastaukset
Niinpä niin ja joopa joo. "Osa VALITSEE oman oppirakennelmansa ja häiritsee vain muiden toimintaa.
Poikkeuksena lienevät ne pienenä kastetut lapset, jotka eivät VALITSE uskoaan vaan ottavat sen annettuna ja onnistuvat pysymäänkin siinä uskossa, johon ovat kasvatetut.- niinkuin
...esimerkisi puna-partanen?hihii
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad741290- 43921
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584