Ote kotisivultani: http://www.angelfire.com/journal2/filosofiaa/
. Olkaat hyvät ja katsokaa myös esimerkiksi luvut 23 ja 30.
24. LUKU: MIKSI AIKAMME KRISTIKUNNASSA EI OLE AITOA USKONTOA JA KIRKKOA?
Ennen kuin alamme tarkastella aikamme kristillisten kirkkojen henkistä tilaa, sanokaamme muutama sana sivilisaatiotamme kohdanneesta ikuisesta onnesta. Kuten luvussa "Raamatun Kirjoja voidaan tulkita myös symbolisesti" todettiin, että Uusi Kirkko eli Uusi Jerusalemi - joka on perustuu E. Swedenborgin kautta Jumalalta saapuneelle ilmoitukselle, jossa Jumalan Sanan sisäinen merkitys paljastettiin ns. Taivaallisena Oppina - on järjestyksessään viides ja samalla viimmeinen ja ikuinen Kirkko tälle planeetalle. Tämä Swedenborgin kautta tullut Taivaallinen Oppi on itse asiassa se kristittyjen kauan odottama Herran toinen tuleminen.
Jokainen ihminen on tervetullut Uuteen Kirkkoon rotuun, kansalaisuuteen ja uskontoon katsomatta, kun vain tunnustaa Jeesuksen Jumaluuden ja elää Kymmenen Käskyjen mukaisesti niitä myös sisäisesti noudattaen. Uudesta Kirkosta ja uudestisyntymisestä, joka on hidas prosessi, voi asiasta kiinnostunut lukea mm. seuraavista Emanuel Swedenborgin teoksista: "Taivas, sen ihmeet ja helvetti", (Hyvinkää 1940), "Uusi Jerusalemi ja sen taivaallinen oppi" (Hyvinkää 1938) ja "Elämänoppi Uutta Jerusalemia varten" (Helsinki 1908). Sekä Swedenborgin filosofian perusoppi kirja "Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan" (Turku 2001, TAB-kirjat), kirjoittanut Pertti Niemi.
Vaikka nykyisin on paljon erilaisia kirkkokuntia ei näistä löydy ainuttakaan, jolla olisi yhteys Jumalaan. Täydellinen pimeys vallitsee kristikunnassa myös filosofisesti. Teologista pimeyttä edustaa ennenmuuta protestanttiset kirkot. Mm. Suomen luterilainen kirkko on sulkenut seurakuntalaisiltaan yhteyden Jumalan Sanaan luopumalla sanatarkasta Raamatun kirjaimellisen merkityksen suomennoksesta. (Aihetta on käsitelty näillä nettisivuilla luvussa "Vanhojen kristillisten kirkkojen rappeutuminen").
Swedenborg kuvaa tätä teologista pimeyttä kirjoituksessaan (Hävityksen kauhistus) seuraavasti:
"Aikakauden täyttymyksestä ja hävityksen kauhistuksesta.
Ei tietoa Jumalasta.
Ei tietoa Herrasta.
Ei tietoa Pyhästä Hengestä.
Ei tietoa Sanan Pyhyydestä.
Ei tietoa Lunastuksesta.
Ei tietoa Uskosta.
Ei tietoa Lähimmäisenrakkaudesta.
Ei tietoa Vapaasta Tahdosta.
Ei tietoa Katumuksesta.
Ei tietoa Syntien Anteeksisaamisesta ja Kääntymisestä.
Ei tietoa Uudestisyntymisestä.
Ei tietoa Syyksi Lukemisesta.
Ei tietoa Taivaasta ja Helvetistä.
Ei tietoa Ihmisen Tilasta Kuoleman jälkeen eikä Pelastuksesta.
Ei tietoa Kasteesta.
Ei tietoa Pyhästä Ehtoollisesta.
Tästä seuraa, että ei ole Uskontoa eikä Kirkkoa."
Tarkastelemme nyt muutamia aiheita edellä mainituista teologisista teemoista:
Nykyisen kristikunnan rappeutumiseen ovat eniten vaikuttaneet kahden teologisesti keskeisimmän dogmin - Jumalan Kolminaisuuden ja uskon - täydellinen väärin ymmärtäminen. Ajateltaessa Jumalan Kolminaisuutta tulevat mukaan käsitys, mitä tarkoitetaan Jumalalla, Herralla ja Pyhällä Hengellä. Heti alkuun sanottakoon, että nämä kolme ovat yksi Jumala. Nykyinen kristinusko kuitenki jakaa Jumalan kolmeksi eri persoonaksi, jonka kolminaisuuopin mukaan on erikseen Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki. Tällainen käsitys aiheuttaa henkisen sokeuden, joka sulkee yhteyden Jumalaan ja taivaaseen.
Uuden Kirkon Taivaallinen Oppi sevittää aukottomasti, että Jumalan kolminaisuus on yhdessä ja samassa persoonassa Jeesuksessa Kristuksessa. Että Jumala on yksi, selittyy itse äärettömyyden käsitteellä, sillä ei voi olla olemassa kahta toisistaan riippumatonta ääretöntä olentoa. Jo aiemmin näillä nettisivuilla on mainittu, että luonnon maailma on peilikuva henkiselle maailmalle. Niinpä esim. luonnon maailman aurinko symbolisoi Jumalaa. Siten ymmärretään helposti se, että henkisessä maailmassa Jumala näkyy auringona, ja Hän itse on tuon henkisessä maailmassa olevan auringon sisällä oleva Jumal-Ihminen, sillä Jumalan Rakkaus ja Viisaus näkyvät auringon muodossa. Niinpä tuo aurinko ei ole Jumalasta erillinen. Jeesus Kristus on siten tämän Jumal-Ihmisen lihaksituleminen eli Jumalan inkarnaatio planeetallemme.
Jumalan kolminaisuus voidaan esittää tiivistäen seuraavasti: Isä on Jumalan Sielu eli Jumalallinen Rakkaus [taivaallinen ruumis], Poika on Jumalallinen Viisaus [Poika eli Kirkastettu Jeesus Kristus on siten Jumalan luonnollinen ruumis] ja Pyhä-Henki on Jumalan Sielusta (Isä) Hänen ruumiinsa (Poika) kautta virtaava Jumalallinen Vaikutus, josta seuraa elämä koko maailmankaikkeudessa ja niihin liittyneissä henkisen maailman osa-alueissa. Toisin sanoen Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat edell. kuvatun mukaisesti yhdessä ja samassa Jumalan persoonassa Jeesuksessa Kristuksessa muodostaen yhden äärettömän Jumalan.
Myös ihmisessä on luonnollinen ruumis, sielu eli henki ruumis ja sielusta luonollisen ruumiin kautta tapahtuva vaikutus.
Vastaavaisuuksien tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä ja Kristus Jumalallista Totuutta ja koko nimi Jeesus Kristus Jumalallisen Hyvyyden ja Totuuden liittoa, kuten Herra itse sanoo: "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10: 30).
Että Jeesus Kristus on yksi Jumala, tulee selväksi Hänen opetuksistaan, sillä kukaan ei voi saada yhteyttä Jumalaan muuten kuin Herrassa eli Jeesuksessa Kristuksessa kuten Hän itse tämän myös opetti. Se että Jeesus Kristus on Jumala tulee selville myös seuraavissa Herran opetusissa: "Jos tuntisitte minut, tuntisitte Isänikin... Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Filippus, etkö usko että minä olen Isässä ja Isä minussa... uskokaa minua että minä olen Isässä ja Isä minussa." (Joh. 14: 7 ... 11). Samoin Herra opettaa: Joh. 10: 30, 38. "Minä ja Isä olemmme yhtä." "vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." Ja myöskin, Matt. 28: 18. "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Tästä käy julki, se totuus, että "kaikki valta taivaassa ja maan päällä" on vain yhdellä äärettömällä Jumalalla eli Jeesuksella Kristuksella. "Minulle on annettu kaikki valta" ei tarkoita sitä, että joku Jeesuksesta ulkopuolinen olisi antanut ´vallan´ Jeesukselle. Että Hänelle on "annettu kaikki valta" tarkoittaa Pyhää Henkeä eli Jumalan Sielusta (Isä), ruumiin kautta (Poika) virtaavaa Jumalallista Vaikutusta.
Isä on siis Herrassa ja Herra on Hän, johon meidän tulee uskoa, sillä Hänen kauttaan ihminen uudestisyntyy iankaikkiseen elämään, niinpä on täysin selvää, että Herra on Jumala. Kuten Herra opettaa myös seuraavissa kohdissa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mitä syntynyt on. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttauttansa, senkaltaista kirkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1: 1, 3, 14). Samoin Jesajan 9: 5: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus ja Hänen nimensä on... Jumala, Sankari, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." Ja edelleen Jesajan 7: 14: "Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa Hänelle nimen 'Jumala meidän kanssamme'." Kuten myös Jerem. 23: 5, 6. 33: 15, 16: "Katso päivät tulevat jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; Hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä ... ja tämä on Hänen nimensä jolla Häntä kutsutaan 'Jehova meidän vanhurskautemme'."
Ne, jotka ajattelevat valaistuneella ymmärryksellä, käsittävät, että Herrassa on Jumaluus, ja että Hän on yksi. Kuten Swedenborg tämän asian ilmaisee teoksessaan Taivaallinen Oppi nro. 285: "Kaikki seurakunnan jäsenet, joilla on taivaan valoa, näkevät Herrassa Jumaluuden, mutta ne, joilla sellaista valoa ei ole, näkevät Herrassa ainoastaan Hänen ihmisyytensä, vaikka kuitenkin Jumaluus ja ihmisyys ovat Hänessä yhdeksi yhtyneet, kuten näkyy Joh.17: 10: "Isä kaikki minun omani ovat Sinun, ja Sinun omasi ovat Minun." (Uusi Jerusalemi ja sen Taivaallinen Oppi. Hyvinkään kirjapaino oy).
Ennen kuin alamme tutkia uskon olemusta tuotakoon esille muutamia oleellisia ajatuksia Jeesuksen suorittamasta lunastuksesta. Pelastumisen kannalta on tärkeää Jeesuksen Kristuksen ymmärtäminen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, jonka käsityksen tulee olla kristillisen teologian peruskivi. Tämä Jeesuksen syntymätapahtuma oli seuraavanlainen: Itse Jumaluus hedelmöitti Marian munasolun Jumalallisen ihmeen avulla, joka on Jumalallinen vastaavaisuuden tapahtuminen luonnonmaailmassa. Näin Jeesus oli isänsä puolelta Jumala ja äitinsä puolelta tavallinen ihminen. Tästä syystä Jeesuksen sanotaan olevan Jumalan Poika. Jumala ei voinut laskeutua täydellisyydessään maanpäälle, sillä silloin olisivat tuhoutuneet ihmiskunta ja siihen liittynyt henkimaailma. Samoin maapallokin tuhoutuu, jos aurinko tulee aivan lähelle. Jeesuksen syntymisen aikoihin oli henkimaailma täyttynyt vähitellen pahoista hengistä. Tämä aiheutti sen, että virtaus Jumalasta henkimaailman kautta luonolliseen maailmaan oli vääristynyt. Vääristyminen aiheutti sen, että ihmiskunta oli tuhoutumassa henkisesti. Vääristyminen oli myös niin suuri, että sen poistamista eivät pystyneet suorittamaan enkelitaivaat vaan siihen tarvittiin itse Jumalan inkarnaatio palauttamaan taivaan ja helvetin välinen tasapainotila ennalleen. Jeesuksen lunastus oli siten Israelilaisen kirkon viimeinen tuomio, sillä se oli täysin rappeutunut. Samalla se oli apostolisen kirkon alku.
Jeesuksen kirkastettu eli Jumalalliseksi tehty ruumis, jonka Hän loi kolmessa päivässä on luonnolliseen maailmaan tullut Jumaluus. Kirkastamalla ruumiinsa Jeesus riisui kaiken maallisen sukulaisuutensa pois eli siten Hän ei enää ollut Marian Poika. Tämä Jeesuksen kirkastettu ruumis tarkoittaa myös sitä, että Herra nujersi kaikki helvetit, myös kaikki syvimmät helvetit, jotka olivat (ovat) juutalaisten helvettejä. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli Hänen viimeisin ja ankarin kiusauksensa, jotka Hän voitti se oli Hänen lunastuksensa.
Mekin tavalliset ihmiset voimme Herran voiton ansiosta (sillä helvetit on nujerrettu), voittaa Herran avulla kiusaukset niitä kohdatessamme. Nykyaikaiset kristilliset uskonnot käsittävät uskon pelkäksi vakuuttautumiseksi, ymmärtämättä onko asia tosi tai valhe. Ihmisen psyyke on sellainen, että se alkaa pitää totena melkein mitä tahansa, jos se mielyttää hänen luonnettaan ja lopulta vakuuttautuu pitämään ei-totuuksia totuuksina. Näin on käynyt mm. eri dogmien kohdalla.
Kristittyjen usko onkin nykyisin kuollutta uskoa, sillä sitä ei sovelleta käytännön elämään. Uskonto on siis erillään elämästä tietona ja rituaaleina, siis tapauskontona. Kuitenkin uskonnon tulisi olla oppina elämää varten.
Nykyajan kristittyjen uskonnon tuhoutumiseen ovat vaikuttaneet eräiden teologisten dogmien järjettömyys esim. Jumalan jakaminen kolmeksi eri persoonaksi. He pitävät Jeesusta tavallisena ihmisenä eivätkä ymmärrä Hänen Jumaluuttaan (Jumalan Kolminaisuus selvitetty yllä, tässä kappaleessa) Toinen järjettömyys on pelastusoppi "yksin uskosta", joka on eräs luterilaisen kirkon perusteista. "Yksin uskosta" -pelastusoppi syntyi, kun Luther teki virheellisesti kääntämästään lauseesta "ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta, ilman lain tekoja" kristinuskon perusohjeen. Tässä kohdassa (Room. 3: 28) Paavali ei tarkoita lain teoilla Kymmentä Käskyä, vaan juutalaisten monimutkaisia uskonnollisia lakeja, kuten tämän kappaleen asiayhteydestä käy ilmi. Jos ihmisen tahto on pahuuteen, ei hän pelastu, uskoipa hän mitä tahansa. Nykyajan kristityt, ennen kaikkea luterilaiset ja sen herätysliikke eli vanhoillislestadiolaiset sanovat, että "Jeesuksen veri on meidät puhdistanut." Näin he kuvittelevat pelastuvansa pelkästä armosta, eivätkä ymmärrä, että pelastuminen edellyttää uudestisyntymistä, jolloin Jumala luo vuosikymmenien aikana ihmiselle uuden taivaallisen tahdon, mikäli ihminen sitä itse tahtoo, eli elää Herran Kymmenen käskyn mukaisesti niin ulkoisessakin kuin sisäisessä mielessä. Monet tällaisista protestanttisista uskovaisista luulevat, että yht´äkkinen uskoon tulo on uudestisyntymistä, tietämättä, että he ovat pahojen henkien vaikutuksen alaisina ja suoranaisesti mielenhäiriössä. Protestanttisten ja katolisten kaltaisilla kirkoilla ei tietenkään ole mitään yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen, vaan ne ovat pelkästään sosiaalisia organisaatioita. Taivaasta katsottuna tämän kaltaiset kirkot ovat pahojen henkien asuttamia nokisia luolia.
Nykykristittyjen uskonto perustuu väärään käsitykseen Jumalasta ja siten täydelliseen tietämättömyyteen uskon asioista. Uuden Kirkon uskonto perustuu Jeesuksen Kristuksen Jumalallisuuden ymmärtämiseen, ja se valaisee kaikki Jumalalliset Totuudet.
Seuraavaksi lainaus E. Swedenborgin teoksesta: Doctrina Novae Hierosolymae de Fide, n. 2.
"Usko itsessään on myöntämistä, että asia on niin, koska se on totta. Sillä se, joka on todellisessa uskossa, ajattelee ja puhuu tähän tapaan: 'Tämä on totta, ja siksi minä uskon sen.' Sillä usko liittyy totuuteen ja totuus uskoon. Edelleen, jos ihminen ei ymmärrä jonkin asian olevan totta, hän sanoo: 'En tiedä, onko tämä totta vai ei, ja sen tähden en usko sitä. Kuinka voisin uskoa mitä en ymmärrä? Sehän voi olla väärääkin.' "
/Viittaus alkaa: E. Swedenborgin kirjoittamasta teoksesta: Uusi Jerusalem ja sen Taivaallinen Oppi Hyvinkää (1938) nro 108 ... 119./
Uusi Kirkko liittää lähimmäisenrakkauden ja uskon yhteen, sillä ilman lähimmäisenrakkautta ei voi olla uskoa, siten nämä kaksi muodostavat yhden kokonaisuuden. Samoin muodostuu yksi kokonaisuus hyvyydestä ja totuudesta, sillä mitä ihminen rakastaa se on hänen mielestään hyvää ja mihin uskoo sen hän ymmärtää totuudeksi. Lähimmäisenrakkauden ja uskon välinen yhteys on sama kuin tahdon ja ymmärryksen välinen yhteys, tahto on rakkauden synonyymi ja ymmärrys kuuluu totuuteen. Hyvä ja tosi vastaanotetaan tahtoon ja ymmärrykseen, hyvä tahtoon ja tosi ymmärrykseen. Samoin vastaavasti tahto ja ymmärrys ottaa vastaan, lähimmäisenrakkauden ja uskon, sillä hyvä kuuluu lähimmäisenrakkauteen ja tosi kuuluu uskoon. Aito rakkaus ja usko on siis ihmisessä sisäisesti, eivätkä voi muussa olla kuin tahdossa ja ymmärryksessä, jotka muodostavat siten ihmisen koko elämän ja on niistä riippuvainen. Ihminen tallettaa muistiinsa tarvittavat tiedot, jotka ymmärrys käyttää sitten hyväkseen. Muisti kuuluu ihmisen ulkoiseen mieleen.
Lähimmäisenrakkaus on yhdistynyt ihmisessä uskoon silloin, kun hän tahtoo ja rakastaa sitä minkä hän tietää ja tajuaa. Ennen tätä usko on ihmiselle täysin ulkoista. Näin ollen usko tulee eläväksi vasta silloin, kun ihmiselle on rakasta elää totuudessa ja hyvyydessä, t.s. elää Jumalan Sanan mukaisesti.
Usko on mieltymystä totuuteen ja saa alkunsa, siitä että tahdotaan totuutta sen vuoksi, että se on tosi. Tämä muodostaa henkisyyden ihmiseen, tällainen aito totuus eroaa "luonnollisesta" totuudesta kuten eroaa päivä yöstä. Pelkästään luonnolliseen totuuteen kuluu oman kunniansa ja etunsa asettaminen itse totuuden edelle. Selvää on että aito sisäinen totuus on Jumaluuden vaikutusta yhdistyen ihmiseen rakkauden avulla.
Uusi Kirkko liittää lähimmäisenrakkauden uskoon. Tätä voidaan verrata siihen kuinka auringon valossakin ovat yhtyneinä valo ja lämpö /Viittaus päättyy/.
Pelkkä usko on kuin auringon valo ilman lämpöä, tällainen valo tuhoaa kaiken elämän. Tällainen usko on juuri esim. luterilaisuus, jota vastaavaisuuksien tieteessä kuvataan "lohikäärmeellä", koska se, kuten sanottu, turvautuu pelastukseen "yksin uskosta".
/Viittaus alkaa: em./
Luottaminen eli luottamus, joka kuuluu uskoon, jonka varaan pelastus rakennetaan on luonnollista, eikä sisäistä (henkistä), jos se kuuluu pelkästään uskoon. Henkinen luottamus saa olemuksensa ja elämänsä rakkaudesta johtuvasta hyvyydestä, mutta ei uskosta johtuvasta totuudesta, jos usko on eroitettu rakkauden hyvyydestä. Tällöin ei synny todellista luottamusta.
Ne, joilla on henkinen usko, ovat vakuuttautuneita siitä, että Herra pelastaa heidät, koska he ymmärtävät ja uskovat Jeesuksen Kristuksen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, antamaan heille iankaikkisen elämän niille, jotka uskovat Häneen, ja jotka samalla elävät Hänen Käskyjensä mukaisesti. He myös tietävät, että Hän uudestisynnyttää heidät kykeneviksi taivaaseen ja että tämä tapahtuu yksin Herran toimesta ja puhtaasta armosta. Samalla tietäen, että uudestisyntyminen edellyttää myös ihmisen omaa aktiivisuutta, siis ilman omaa aktiivisuutta uudestisyntymiseen, Herra ei voi uudestisynnyttää ihmistä, sillä se olisi Jumaluuden lakien vastaista eikä onnistuisi ihmisen tuhoutumatta (sillä silloi Jumaluuden vaikutus tulisi liian lähelle ihmistä).
Kasteen merkitystä ei nykyisin ymmärretä syvällisesti. Eräät kristityt jopa kuvittelevat, että ilman kastetta ei ole pelastusta tai että kastamisen ansiosta ihminen saavuttaisi siunatun tilan taivaassa. Siksipä julkituotakoon, että kastaminen ei ketään johdata aitoon uskoon eikä pelastukseen. Ihminen pelastuu ilman kastetta, mikäli hän on oikeudenmukainen ja elää sisäisessä mielessään kuten myös käytännössä uskontonsa mukaisesti. (uskonnolla en tarkoita mitään nykyaikaisia hassutuksia kuten esim. uuspakanuutta, nykyaikaista luonnonuskontoa, noituutta, satanismiä jne.) Mutta huomattakoon, että esim. muinaisten afrikkalaisten heimojen jäsenet ovat saavuttaneet siunatun tilan vielä helpommin kuin kristityt, sillä he toisin kuin kristityt ovat eläneet aidommin uskontonsa mukaisesti. Näin he afrikkalaiset mustat ovat omaksuneet Taivaallisen Opin henkimaailmassa pelastuen taivaaseen ilman kristittyjen luonnonmaailmassa suorittamia lähetyssaarnoja. Myös lapset pelastuvat aina olipa heidät kastettu tai ei. Lapset pelastuvat peritystä sisäisestä luonteestaan huolimatta, sillä heillä ei ole vastuuta teoistaan.
Kaste tulee ymmärtää vain symboliksi siitä, että ihminen voi uudestisyntyä, sillä seurakunnassa on Jumalan Sana, joka sisältää ne Jumalalliset totuudet, joiden avulla uudestisyntyminen tapahtuu. Täten kasteen vedet symbolisoivat Jumalallisia totuuksia, joiden avulla uudestisynnytään.
Pyhä Ehtoollinen, jossa annetaan leipää ja viiniä, on kristikunnan pyhin toimitus. Ehtoollis- leipä symbolisoi Jumalallista hyvyyttä ja viini Jumalallista totuutta. Ehtoollisleivän ja -viinin nauttaminen tarkoittaa Jumalallisen hyvyyden ja totuuden vastaanottamista eli niiden mukaista elämää ts. uudestisyntymistä. Pyhä Ehtoollinen viimeisellä aterialla tarkoitti myös vanhan liiton vahvistamista Jeesuksen perustamaa silloista apoastolista kirkkoa varten ja samalla viimeisen aterian Pyhä Ehtoollinen tarkoitti uudestisyntymisen henkistä vastaavaisuutta viidennelle eli Uudelle Kirkolle, siis Jumalallisen hyvyyden ja totuuden vastaan ottamista ja elämistä niiden mukaisesti eli totuuden ja hyvyyden liittoa.
. Olkaat hyvät ja katsokaa myös esimerkiksi luvut 23 ja 30.
24. LUKU: MIKSI AIKAMME KRISTIKUNNASSA EI OLE AITOA USKONTOA JA KIRKKOA?
Ennen kuin alamme tarkastella aikamme kristillisten kirkkojen henkistä tilaa, sanokaamme muutama sana sivilisaatiotamme kohdanneesta ikuisesta onnesta. Kuten luvussa "Raamatun Kirjoja voidaan tulkita myös symbolisesti" todettiin, että Uusi Kirkko eli Uusi Jerusalemi - joka on perustuu E. Swedenborgin kautta Jumalalta saapuneelle ilmoitukselle, jossa Jumalan Sanan sisäinen merkitys paljastettiin ns. Taivaallisena Oppina - on järjestyksessään viides ja samalla viimmeinen ja ikuinen Kirkko tälle planeetalle. Tämä Swedenborgin kautta tullut Taivaallinen Oppi on itse asiassa se kristittyjen kauan odottama Herran toinen tuleminen.
Jokainen ihminen on tervetullut Uuteen Kirkkoon rotuun, kansalaisuuteen ja uskontoon katsomatta, kun vain tunnustaa Jeesuksen Jumaluuden ja elää Kymmenen Käskyjen mukaisesti niitä myös sisäisesti noudattaen. Uudesta Kirkosta ja uudestisyntymisestä, joka on hidas prosessi, voi asiasta kiinnostunut lukea mm. seuraavista Emanuel Swedenborgin teoksista: "Taivas, sen ihmeet ja helvetti", (Hyvinkää 1940), "Uusi Jerusalemi ja sen taivaallinen oppi" (Hyvinkää 1938) ja "Elämänoppi Uutta Jerusalemia varten" (Helsinki 1908). Sekä Swedenborgin filosofian perusoppi kirja "Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan" (Turku 2001, TAB-kirjat), kirjoittanut Pertti Niemi.
Vaikka nykyisin on paljon erilaisia kirkkokuntia ei näistä löydy ainuttakaan, jolla olisi yhteys Jumalaan. Täydellinen pimeys vallitsee kristikunnassa myös filosofisesti. Teologista pimeyttä edustaa ennenmuuta protestanttiset kirkot. Mm. Suomen luterilainen kirkko on sulkenut seurakuntalaisiltaan yhteyden Jumalan Sanaan luopumalla sanatarkasta Raamatun kirjaimellisen merkityksen suomennoksesta. (Aihetta on käsitelty näillä nettisivuilla luvussa "Vanhojen kristillisten kirkkojen rappeutuminen").
Swedenborg kuvaa tätä teologista pimeyttä kirjoituksessaan (Hävityksen kauhistus) seuraavasti:
"Aikakauden täyttymyksestä ja hävityksen kauhistuksesta.
Ei tietoa Jumalasta.
Ei tietoa Herrasta.
Ei tietoa Pyhästä Hengestä.
Ei tietoa Sanan Pyhyydestä.
Ei tietoa Lunastuksesta.
Ei tietoa Uskosta.
Ei tietoa Lähimmäisenrakkaudesta.
Ei tietoa Vapaasta Tahdosta.
Ei tietoa Katumuksesta.
Ei tietoa Syntien Anteeksisaamisesta ja Kääntymisestä.
Ei tietoa Uudestisyntymisestä.
Ei tietoa Syyksi Lukemisesta.
Ei tietoa Taivaasta ja Helvetistä.
Ei tietoa Ihmisen Tilasta Kuoleman jälkeen eikä Pelastuksesta.
Ei tietoa Kasteesta.
Ei tietoa Pyhästä Ehtoollisesta.
Tästä seuraa, että ei ole Uskontoa eikä Kirkkoa."
Tarkastelemme nyt muutamia aiheita edellä mainituista teologisista teemoista:
Nykyisen kristikunnan rappeutumiseen ovat eniten vaikuttaneet kahden teologisesti keskeisimmän dogmin - Jumalan Kolminaisuuden ja uskon - täydellinen väärin ymmärtäminen. Ajateltaessa Jumalan Kolminaisuutta tulevat mukaan käsitys, mitä tarkoitetaan Jumalalla, Herralla ja Pyhällä Hengellä. Heti alkuun sanottakoon, että nämä kolme ovat yksi Jumala. Nykyinen kristinusko kuitenki jakaa Jumalan kolmeksi eri persoonaksi, jonka kolminaisuuopin mukaan on erikseen Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki. Tällainen käsitys aiheuttaa henkisen sokeuden, joka sulkee yhteyden Jumalaan ja taivaaseen.
Uuden Kirkon Taivaallinen Oppi sevittää aukottomasti, että Jumalan kolminaisuus on yhdessä ja samassa persoonassa Jeesuksessa Kristuksessa. Että Jumala on yksi, selittyy itse äärettömyyden käsitteellä, sillä ei voi olla olemassa kahta toisistaan riippumatonta ääretöntä olentoa. Jo aiemmin näillä nettisivuilla on mainittu, että luonnon maailma on peilikuva henkiselle maailmalle. Niinpä esim. luonnon maailman aurinko symbolisoi Jumalaa. Siten ymmärretään helposti se, että henkisessä maailmassa Jumala näkyy auringona, ja Hän itse on tuon henkisessä maailmassa olevan auringon sisällä oleva Jumal-Ihminen, sillä Jumalan Rakkaus ja Viisaus näkyvät auringon muodossa. Niinpä tuo aurinko ei ole Jumalasta erillinen. Jeesus Kristus on siten tämän Jumal-Ihmisen lihaksituleminen eli Jumalan inkarnaatio planeetallemme.
Jumalan kolminaisuus voidaan esittää tiivistäen seuraavasti: Isä on Jumalan Sielu eli Jumalallinen Rakkaus [taivaallinen ruumis], Poika on Jumalallinen Viisaus [Poika eli Kirkastettu Jeesus Kristus on siten Jumalan luonnollinen ruumis] ja Pyhä-Henki on Jumalan Sielusta (Isä) Hänen ruumiinsa (Poika) kautta virtaava Jumalallinen Vaikutus, josta seuraa elämä koko maailmankaikkeudessa ja niihin liittyneissä henkisen maailman osa-alueissa. Toisin sanoen Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat edell. kuvatun mukaisesti yhdessä ja samassa Jumalan persoonassa Jeesuksessa Kristuksessa muodostaen yhden äärettömän Jumalan.
Myös ihmisessä on luonnollinen ruumis, sielu eli henki ruumis ja sielusta luonollisen ruumiin kautta tapahtuva vaikutus.
Vastaavaisuuksien tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä ja Kristus Jumalallista Totuutta ja koko nimi Jeesus Kristus Jumalallisen Hyvyyden ja Totuuden liittoa, kuten Herra itse sanoo: "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10: 30).
Että Jeesus Kristus on yksi Jumala, tulee selväksi Hänen opetuksistaan, sillä kukaan ei voi saada yhteyttä Jumalaan muuten kuin Herrassa eli Jeesuksessa Kristuksessa kuten Hän itse tämän myös opetti. Se että Jeesus Kristus on Jumala tulee selville myös seuraavissa Herran opetusissa: "Jos tuntisitte minut, tuntisitte Isänikin... Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Filippus, etkö usko että minä olen Isässä ja Isä minussa... uskokaa minua että minä olen Isässä ja Isä minussa." (Joh. 14: 7 ... 11). Samoin Herra opettaa: Joh. 10: 30, 38. "Minä ja Isä olemmme yhtä." "vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." Ja myöskin, Matt. 28: 18. "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Tästä käy julki, se totuus, että "kaikki valta taivaassa ja maan päällä" on vain yhdellä äärettömällä Jumalalla eli Jeesuksella Kristuksella. "Minulle on annettu kaikki valta" ei tarkoita sitä, että joku Jeesuksesta ulkopuolinen olisi antanut ´vallan´ Jeesukselle. Että Hänelle on "annettu kaikki valta" tarkoittaa Pyhää Henkeä eli Jumalan Sielusta (Isä), ruumiin kautta (Poika) virtaavaa Jumalallista Vaikutusta.
Isä on siis Herrassa ja Herra on Hän, johon meidän tulee uskoa, sillä Hänen kauttaan ihminen uudestisyntyy iankaikkiseen elämään, niinpä on täysin selvää, että Herra on Jumala. Kuten Herra opettaa myös seuraavissa kohdissa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mitä syntynyt on. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttauttansa, senkaltaista kirkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1: 1, 3, 14). Samoin Jesajan 9: 5: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus ja Hänen nimensä on... Jumala, Sankari, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." Ja edelleen Jesajan 7: 14: "Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa Hänelle nimen 'Jumala meidän kanssamme'." Kuten myös Jerem. 23: 5, 6. 33: 15, 16: "Katso päivät tulevat jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; Hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä ... ja tämä on Hänen nimensä jolla Häntä kutsutaan 'Jehova meidän vanhurskautemme'."
Ne, jotka ajattelevat valaistuneella ymmärryksellä, käsittävät, että Herrassa on Jumaluus, ja että Hän on yksi. Kuten Swedenborg tämän asian ilmaisee teoksessaan Taivaallinen Oppi nro. 285: "Kaikki seurakunnan jäsenet, joilla on taivaan valoa, näkevät Herrassa Jumaluuden, mutta ne, joilla sellaista valoa ei ole, näkevät Herrassa ainoastaan Hänen ihmisyytensä, vaikka kuitenkin Jumaluus ja ihmisyys ovat Hänessä yhdeksi yhtyneet, kuten näkyy Joh.17: 10: "Isä kaikki minun omani ovat Sinun, ja Sinun omasi ovat Minun." (Uusi Jerusalemi ja sen Taivaallinen Oppi. Hyvinkään kirjapaino oy).
Ennen kuin alamme tutkia uskon olemusta tuotakoon esille muutamia oleellisia ajatuksia Jeesuksen suorittamasta lunastuksesta. Pelastumisen kannalta on tärkeää Jeesuksen Kristuksen ymmärtäminen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, jonka käsityksen tulee olla kristillisen teologian peruskivi. Tämä Jeesuksen syntymätapahtuma oli seuraavanlainen: Itse Jumaluus hedelmöitti Marian munasolun Jumalallisen ihmeen avulla, joka on Jumalallinen vastaavaisuuden tapahtuminen luonnonmaailmassa. Näin Jeesus oli isänsä puolelta Jumala ja äitinsä puolelta tavallinen ihminen. Tästä syystä Jeesuksen sanotaan olevan Jumalan Poika. Jumala ei voinut laskeutua täydellisyydessään maanpäälle, sillä silloin olisivat tuhoutuneet ihmiskunta ja siihen liittynyt henkimaailma. Samoin maapallokin tuhoutuu, jos aurinko tulee aivan lähelle. Jeesuksen syntymisen aikoihin oli henkimaailma täyttynyt vähitellen pahoista hengistä. Tämä aiheutti sen, että virtaus Jumalasta henkimaailman kautta luonolliseen maailmaan oli vääristynyt. Vääristyminen aiheutti sen, että ihmiskunta oli tuhoutumassa henkisesti. Vääristyminen oli myös niin suuri, että sen poistamista eivät pystyneet suorittamaan enkelitaivaat vaan siihen tarvittiin itse Jumalan inkarnaatio palauttamaan taivaan ja helvetin välinen tasapainotila ennalleen. Jeesuksen lunastus oli siten Israelilaisen kirkon viimeinen tuomio, sillä se oli täysin rappeutunut. Samalla se oli apostolisen kirkon alku.
Jeesuksen kirkastettu eli Jumalalliseksi tehty ruumis, jonka Hän loi kolmessa päivässä on luonnolliseen maailmaan tullut Jumaluus. Kirkastamalla ruumiinsa Jeesus riisui kaiken maallisen sukulaisuutensa pois eli siten Hän ei enää ollut Marian Poika. Tämä Jeesuksen kirkastettu ruumis tarkoittaa myös sitä, että Herra nujersi kaikki helvetit, myös kaikki syvimmät helvetit, jotka olivat (ovat) juutalaisten helvettejä. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli Hänen viimeisin ja ankarin kiusauksensa, jotka Hän voitti se oli Hänen lunastuksensa.
Mekin tavalliset ihmiset voimme Herran voiton ansiosta (sillä helvetit on nujerrettu), voittaa Herran avulla kiusaukset niitä kohdatessamme. Nykyaikaiset kristilliset uskonnot käsittävät uskon pelkäksi vakuuttautumiseksi, ymmärtämättä onko asia tosi tai valhe. Ihmisen psyyke on sellainen, että se alkaa pitää totena melkein mitä tahansa, jos se mielyttää hänen luonnettaan ja lopulta vakuuttautuu pitämään ei-totuuksia totuuksina. Näin on käynyt mm. eri dogmien kohdalla.
Kristittyjen usko onkin nykyisin kuollutta uskoa, sillä sitä ei sovelleta käytännön elämään. Uskonto on siis erillään elämästä tietona ja rituaaleina, siis tapauskontona. Kuitenkin uskonnon tulisi olla oppina elämää varten.
Nykyajan kristittyjen uskonnon tuhoutumiseen ovat vaikuttaneet eräiden teologisten dogmien järjettömyys esim. Jumalan jakaminen kolmeksi eri persoonaksi. He pitävät Jeesusta tavallisena ihmisenä eivätkä ymmärrä Hänen Jumaluuttaan (Jumalan Kolminaisuus selvitetty yllä, tässä kappaleessa) Toinen järjettömyys on pelastusoppi "yksin uskosta", joka on eräs luterilaisen kirkon perusteista. "Yksin uskosta" -pelastusoppi syntyi, kun Luther teki virheellisesti kääntämästään lauseesta "ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta, ilman lain tekoja" kristinuskon perusohjeen. Tässä kohdassa (Room. 3: 28) Paavali ei tarkoita lain teoilla Kymmentä Käskyä, vaan juutalaisten monimutkaisia uskonnollisia lakeja, kuten tämän kappaleen asiayhteydestä käy ilmi. Jos ihmisen tahto on pahuuteen, ei hän pelastu, uskoipa hän mitä tahansa. Nykyajan kristityt, ennen kaikkea luterilaiset ja sen herätysliikke eli vanhoillislestadiolaiset sanovat, että "Jeesuksen veri on meidät puhdistanut." Näin he kuvittelevat pelastuvansa pelkästä armosta, eivätkä ymmärrä, että pelastuminen edellyttää uudestisyntymistä, jolloin Jumala luo vuosikymmenien aikana ihmiselle uuden taivaallisen tahdon, mikäli ihminen sitä itse tahtoo, eli elää Herran Kymmenen käskyn mukaisesti niin ulkoisessakin kuin sisäisessä mielessä. Monet tällaisista protestanttisista uskovaisista luulevat, että yht´äkkinen uskoon tulo on uudestisyntymistä, tietämättä, että he ovat pahojen henkien vaikutuksen alaisina ja suoranaisesti mielenhäiriössä. Protestanttisten ja katolisten kaltaisilla kirkoilla ei tietenkään ole mitään yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen, vaan ne ovat pelkästään sosiaalisia organisaatioita. Taivaasta katsottuna tämän kaltaiset kirkot ovat pahojen henkien asuttamia nokisia luolia.
Nykykristittyjen uskonto perustuu väärään käsitykseen Jumalasta ja siten täydelliseen tietämättömyyteen uskon asioista. Uuden Kirkon uskonto perustuu Jeesuksen Kristuksen Jumalallisuuden ymmärtämiseen, ja se valaisee kaikki Jumalalliset Totuudet.
Seuraavaksi lainaus E. Swedenborgin teoksesta: Doctrina Novae Hierosolymae de Fide, n. 2.
"Usko itsessään on myöntämistä, että asia on niin, koska se on totta. Sillä se, joka on todellisessa uskossa, ajattelee ja puhuu tähän tapaan: 'Tämä on totta, ja siksi minä uskon sen.' Sillä usko liittyy totuuteen ja totuus uskoon. Edelleen, jos ihminen ei ymmärrä jonkin asian olevan totta, hän sanoo: 'En tiedä, onko tämä totta vai ei, ja sen tähden en usko sitä. Kuinka voisin uskoa mitä en ymmärrä? Sehän voi olla väärääkin.' "
/Viittaus alkaa: E. Swedenborgin kirjoittamasta teoksesta: Uusi Jerusalem ja sen Taivaallinen Oppi Hyvinkää (1938) nro 108 ... 119./
Uusi Kirkko liittää lähimmäisenrakkauden ja uskon yhteen, sillä ilman lähimmäisenrakkautta ei voi olla uskoa, siten nämä kaksi muodostavat yhden kokonaisuuden. Samoin muodostuu yksi kokonaisuus hyvyydestä ja totuudesta, sillä mitä ihminen rakastaa se on hänen mielestään hyvää ja mihin uskoo sen hän ymmärtää totuudeksi. Lähimmäisenrakkauden ja uskon välinen yhteys on sama kuin tahdon ja ymmärryksen välinen yhteys, tahto on rakkauden synonyymi ja ymmärrys kuuluu totuuteen. Hyvä ja tosi vastaanotetaan tahtoon ja ymmärrykseen, hyvä tahtoon ja tosi ymmärrykseen. Samoin vastaavasti tahto ja ymmärrys ottaa vastaan, lähimmäisenrakkauden ja uskon, sillä hyvä kuuluu lähimmäisenrakkauteen ja tosi kuuluu uskoon. Aito rakkaus ja usko on siis ihmisessä sisäisesti, eivätkä voi muussa olla kuin tahdossa ja ymmärryksessä, jotka muodostavat siten ihmisen koko elämän ja on niistä riippuvainen. Ihminen tallettaa muistiinsa tarvittavat tiedot, jotka ymmärrys käyttää sitten hyväkseen. Muisti kuuluu ihmisen ulkoiseen mieleen.
Lähimmäisenrakkaus on yhdistynyt ihmisessä uskoon silloin, kun hän tahtoo ja rakastaa sitä minkä hän tietää ja tajuaa. Ennen tätä usko on ihmiselle täysin ulkoista. Näin ollen usko tulee eläväksi vasta silloin, kun ihmiselle on rakasta elää totuudessa ja hyvyydessä, t.s. elää Jumalan Sanan mukaisesti.
Usko on mieltymystä totuuteen ja saa alkunsa, siitä että tahdotaan totuutta sen vuoksi, että se on tosi. Tämä muodostaa henkisyyden ihmiseen, tällainen aito totuus eroaa "luonnollisesta" totuudesta kuten eroaa päivä yöstä. Pelkästään luonnolliseen totuuteen kuluu oman kunniansa ja etunsa asettaminen itse totuuden edelle. Selvää on että aito sisäinen totuus on Jumaluuden vaikutusta yhdistyen ihmiseen rakkauden avulla.
Uusi Kirkko liittää lähimmäisenrakkauden uskoon. Tätä voidaan verrata siihen kuinka auringon valossakin ovat yhtyneinä valo ja lämpö /Viittaus päättyy/.
Pelkkä usko on kuin auringon valo ilman lämpöä, tällainen valo tuhoaa kaiken elämän. Tällainen usko on juuri esim. luterilaisuus, jota vastaavaisuuksien tieteessä kuvataan "lohikäärmeellä", koska se, kuten sanottu, turvautuu pelastukseen "yksin uskosta".
/Viittaus alkaa: em./
Luottaminen eli luottamus, joka kuuluu uskoon, jonka varaan pelastus rakennetaan on luonnollista, eikä sisäistä (henkistä), jos se kuuluu pelkästään uskoon. Henkinen luottamus saa olemuksensa ja elämänsä rakkaudesta johtuvasta hyvyydestä, mutta ei uskosta johtuvasta totuudesta, jos usko on eroitettu rakkauden hyvyydestä. Tällöin ei synny todellista luottamusta.
Ne, joilla on henkinen usko, ovat vakuuttautuneita siitä, että Herra pelastaa heidät, koska he ymmärtävät ja uskovat Jeesuksen Kristuksen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, antamaan heille iankaikkisen elämän niille, jotka uskovat Häneen, ja jotka samalla elävät Hänen Käskyjensä mukaisesti. He myös tietävät, että Hän uudestisynnyttää heidät kykeneviksi taivaaseen ja että tämä tapahtuu yksin Herran toimesta ja puhtaasta armosta. Samalla tietäen, että uudestisyntyminen edellyttää myös ihmisen omaa aktiivisuutta, siis ilman omaa aktiivisuutta uudestisyntymiseen, Herra ei voi uudestisynnyttää ihmistä, sillä se olisi Jumaluuden lakien vastaista eikä onnistuisi ihmisen tuhoutumatta (sillä silloi Jumaluuden vaikutus tulisi liian lähelle ihmistä).
Kasteen merkitystä ei nykyisin ymmärretä syvällisesti. Eräät kristityt jopa kuvittelevat, että ilman kastetta ei ole pelastusta tai että kastamisen ansiosta ihminen saavuttaisi siunatun tilan taivaassa. Siksipä julkituotakoon, että kastaminen ei ketään johdata aitoon uskoon eikä pelastukseen. Ihminen pelastuu ilman kastetta, mikäli hän on oikeudenmukainen ja elää sisäisessä mielessään kuten myös käytännössä uskontonsa mukaisesti. (uskonnolla en tarkoita mitään nykyaikaisia hassutuksia kuten esim. uuspakanuutta, nykyaikaista luonnonuskontoa, noituutta, satanismiä jne.) Mutta huomattakoon, että esim. muinaisten afrikkalaisten heimojen jäsenet ovat saavuttaneet siunatun tilan vielä helpommin kuin kristityt, sillä he toisin kuin kristityt ovat eläneet aidommin uskontonsa mukaisesti. Näin he afrikkalaiset mustat ovat omaksuneet Taivaallisen Opin henkimaailmassa pelastuen taivaaseen ilman kristittyjen luonnonmaailmassa suorittamia lähetyssaarnoja. Myös lapset pelastuvat aina olipa heidät kastettu tai ei. Lapset pelastuvat peritystä sisäisestä luonteestaan huolimatta, sillä heillä ei ole vastuuta teoistaan.
Kaste tulee ymmärtää vain symboliksi siitä, että ihminen voi uudestisyntyä, sillä seurakunnassa on Jumalan Sana, joka sisältää ne Jumalalliset totuudet, joiden avulla uudestisyntyminen tapahtuu. Täten kasteen vedet symbolisoivat Jumalallisia totuuksia, joiden avulla uudestisynnytään.
Pyhä Ehtoollinen, jossa annetaan leipää ja viiniä, on kristikunnan pyhin toimitus. Ehtoollis- leipä symbolisoi Jumalallista hyvyyttä ja viini Jumalallista totuutta. Ehtoollisleivän ja -viinin nauttaminen tarkoittaa Jumalallisen hyvyyden ja totuuden vastaanottamista eli niiden mukaista elämää ts. uudestisyntymistä. Pyhä Ehtoollinen viimeisellä aterialla tarkoitti myös vanhan liiton vahvistamista Jeesuksen perustamaa silloista apoastolista kirkkoa varten ja samalla viimeisen aterian Pyhä Ehtoollinen tarkoitti uudestisyntymisen henkistä vastaavaisuutta viidennelle eli Uudelle Kirkolle, siis Jumalallisen hyvyyden ja totuuden vastaan ottamista ja elämistä niiden mukaisesti eli totuuden ja hyvyyden liittoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eivät luterilaiset halua tällaista lukea, sillä he ovat täysin maalistuneet.
Kristillinen sanoma on luonteeltaan historiallista ja sidoksissa omaan aikaansa. Niinpä Raamattu heijastaa kaikessa oman aikansa näkemyksiä. Varhaiskristityt tulkitsivat Jeesuksen asemaa ja sanomaa omalla tavallaan ja haastavat meitä tekemään samoin nyt.
Jumala on täynnä rakkautta. Tuohon rakkauteen mahtuu erilaisuuden ja erilaisten tulkintojen hyväksyminen Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Ei Jeesus elänyt siksi, että jälkipolvet kävisivät toistensa kimppuun ja haukkuisivat toisiaan harhaoppisiksi, vaan että ihmiset eläisivät rakkaudessa ja anteeksiantamuksessa. Siitä totuus tunnetaan.
Marian tunnustuksen tarkoituksena on päivittää kristillinen teologia nykyaikaan ja palauttaa kristillisen kirkon yhtenäisyys sekä luoda uudenlaista teologista siltaa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Moderni tunnustuskirjamme ei kiellä perinteisiä näkemyksiä kristillisen sanoman tulkintoina, vaan nostaa niiden rinnalle uusia tieteen huomioon ottavia moderneja vaihtoehtoja.
MARIAN TUNNUSTUS
Kristillisen teologian päivitys 03.09.2005
Sisältö
Taustaa
1 artikla Uskonnosta ja tieteestä
2 artikla Kristillisestä perimätiedosta
3 artikla Kristillisen sanoman tulkinnasta
4 artikla Jumalasta
5 artikla Ihmisestä
6 artikla Synnistä
7 artikla Armosta
8 artikla Sakramenteista
9 artikla Uskosta
10 artikla Uudestisyntymisestä
11 artikla Vanhurskauttamisesta
12 artikla Uudistumisesta
13 artikla Ikuisuudesta
14 artikla Jumalan valtakunnasta
15 artikla Kirkosta
16 artikla Kirkon virasta
17 artikla Paaviudesta
18 artikla Uskon hoitamisesta
19 artikla Rukouksesta
20 artikla Kirkollisista seremonioista ja tavoista
21 artikla Neitsyt Mariasta ja pyhimyksistä
22 artikla Kristillisistä järjestöistä ja luostareista
23 artikla Juutalaisuudesta ja islamista
24 artikla Muista uskonnoista
25 artikla Elämästä
26 artikla Etiikasta
27 artikla Seksuaalietiikasta
28 artikla Avioliitosta
29 artikla Politiikasta
Taustaa
Kristillinen perimätieto esittää oman aikansa historiallisia tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kirkon tehtävänä on jatkaa varhaiskristittyjen työtä ja tulkita kristillistä sanomaa omien kokemustensa valossa.
Marian tunnustuksen tarkoituksena on päivittää kristillinen teologia ja Augsburgin tunnustus nykyaikaan esittämällä uusia ajanmukaisia tulkintoja kristillisestä sanomasta. Tunnustus rakentaa myös teologista siltaa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille.
Kirkko ei voi toimia menneisyyden vankina. Usko ja terveen järjen ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Kirkon on otettava huomioon myös tieteen kehitys kristillisen sanoman tulkinnassa. Kristillinen sanoma voidaan tulkita klassisia näkemyksiä paljon järkevämmällä ja ajanmukaisemmalla tavalla. Tieteen aikakaudella on uskallettava rohkeasti luopua vanhentuneista dogmeista.
1 artikla
Uskonnosta ja tieteestä
Uskonnon tehtävänä on vastata Jumalaa koskeviin kysymyksiin. Uskonnon tehtävänä ei ole selittää maailmankaikkeutta, vaan se kuuluu tieteelle.
Tieteen tehtävänä on tutkia ainetta ja energiaa, ihmistä ja luontoa sekä selittää maailmankaikkeus.
Maailmankaikkeuden lisäksi on olemassa korkeampi jumalallinen todellisuus, jota nimitämme Jumalan valtakunnaksi, taivaaksi, paratiisiksi tai jumalankaikkeudeksi. Tiede ei voi ainakaan toistaiseksi tutkia empiirisin tutkimusmenetelmin jumalallista todellisuutta.
Saamme tietoa jumalallisesta todellisuudesta Jumalan hyväksymien eli valtuuttamien julistajien ja opettajien kautta. Jumala on toiminut historiassa. Uskonnollinen tieto ei ole tieteellistä tietoa.
2 artikla
Kristillisestä perimätiedosta
Kristillinen perimätieto sisältää varhaiskristittyjen tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kristillinen sanoma levisi aluksi suullisesti. Suullisen tradition rinnalle syntyi vähitellen kirjallinen traditio. Raamattu on keskeinen osa kirjallista traditiota. Raamattu on historiallinen kirkon kirja sisältäen Vanhan ja Uuden Testamentin. Se heijastaa omaa aikaansa. Vanha Testamentti kuvaa Israelin kansan vaiheita. Uudessa Testamentissa kirjoittajat tulkitsevat Jeesuksen sanomaa oman ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaan. Kristillinen perimätieto ja Raamattu sen osana ovat Jumalan sanaa välittäessään sanomaa Jumalan armosta. Sanoma Jumalan armosta on kristillisen uskon ja elämän ylin ohje.
Raamattu on syntytavaltaan inhimillinen, ei jumalallinen kirja. Varhaiskristityt kirjoittivat kristillistä perimätietoa muistiin inhimillisesti ja kokosivat myöhemmin oman ymmärryksensä mukaan tietyt kirjoitukset Uudeksi Testamentiksi.
Kristillinen perimätieto ei ole luotettavaa historiankuvausta, vaan eri aikojen teologista tulkintaa Jeesuksesta. Varhaiskristityt muokkasivat vapaasti perimätietoa Jeesuksesta ja lisäsivät siihen omia tulkintojaan.
Kristittyjen tehtäväksi eri aikoina jää esittää oma tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tulkintoja, vaan ainoastaan erilaisia Jeesus-tulkintoja. Klassiset teologiset tulkinnat ovat edelleen vaihtoehtoisia tulkintoja uusien rinnalla.
Nykypäivän ihminen voi tulkita kristillistä sanomaa uudella perinteistä poikkeavalla tavalla. Meillä on paljon enemmän tietoa käytettävissämme kuin varhaisajan kristityillä tieteen kehityksestä johtuen. Emme voi enää olla pakotettuja seuraamaan vanhentuneita tai järjenvastaisia dogmeja. Sitä paitsi varhaiskristityt tulkitsivat jatkuvasti Jeesuksen sanomaa uudelleen uusien kokemusten myötä. Hermeneuttinen työskentely tyrehtyi kuitenkin vähitellen. Vahva kirkkojärjestys ei antanut enää tilaa erilaisille tulkinnoille. Kirkkopoliittiset valtataistelut merkitsivät lopullista tuhoa kirkon dogmaattiselle uudistukselle viimeistään 100-luvulla jKr.
3 artikla
Kristillisen sanoman tulkinnasta
Kristinusko on moniarvoinen ja monitulkintainen uskonto. Kristillisen sanoman erilaisia tulkintoja Jeesuksesta ei pidä pelästyä, vaan pitää rikkautena. Kirkossa on suvaittava erilaisia näkemyksiä ja lakattava kannattamasta puhdasoppisuutta, yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Ei ole olemassa oikeita eikä vääriä tulkintoja, vaan vain erilaisia Jeesus-tulkintoja. Jumala hyväksyy rakkaudessaan ja hyvyydessään erilaiset tulkinnat Jeesuksesta.
Kristityt ovat alusta alkaen aina esittäneet erilaisia ajankohtaisia tulkintoja Jeesuksen sanomasta omien kokemustensa ja ymmärrystensä mukaan omassa kulttuuriympäristössään. Niinpä meillä on neljä erilaista evankeliumia Raamatussa yhden ainoan sijasta. Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jumalan ja Jeesuksen seuraajat ovat yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä. Kaikki kristityt yhdessä muodostavat erilaisine Jeesus-tulkintoineen katolisen kirkon.
4 artikla
Jumalasta
Jumala on yksi eli on olemassa vain yksi Jumala. Voimme kutsua Jumalaa monin eri tavoin. Toinen nimittää Isäksi, toinen Äidiksi, kolmas Allahiksi, kuka mitenkin. Nimillä ei ole väliä. Jumala ei ole sidottu sukupuoleen. Kristinusko ei ole patriarkaalinen tai matriarkaalinen uskonto. Tasa-arvo on oleellinen osa kristillistä sanomaa. Se saa näkyä myös Jumala-kuvassa.
Olemme tottuneet pitämään Jumalaa kaiken Luojana. Jumala Luojana on nykyisen luonnontieteen valossa jossain määrin kiistanalainen väittämä. Eräiden kosmologisten teorioiden mukaan maailmankaikkeudella ei olisi nimittäin alkua eikä loppua, vaan maailmankaikkeus olisi ikuinen. Maailmankaikkeus muuttuu ja kehittyy omien luonnonlakiensa mukaan. Voimme toistaiseksi puhua vielä luomisesta ja Jumalasta Luojana, mutta tämä näkemys voi menettää mielekkyytensä uusien fysikaalisten tutkimustulosten myötä.
Jumaluus ei katoa eikä lakkaa olemasta, vaikka siirtyisimme luomisesta maailmankaikkeuden ikuiseen olemassaoloon ja kehitykseen. Tieteen tehtävänä on selittää maailmankaikkeus, ei Jumalan. Jumalan ei tarvitse olla kaiken Luoja. Maailmankaikkeus on luonnonlakien alaista todellisuutta.
Jumala kuuluu maailmankaikkeutta korkeampaan jumalalliseen todellisuuteen. Tämä jumalallinen todellisuus, jumalankaikkeus, on ikuinen ja ääretön. Jumala asuu tässä jumalallisessa todellisuudessa eli taivaassa. Hän voi toimia myös maailmankaikkeudessa. Enkeleitä voidaan pitää Jumalan apulaisina taivaassa.
Varhaiskristityt pyrkivät sanomaan, kuka Jeesus oikein oli. He päätyivät käyttämään tuntemaansa Jumalan Poika -käsitettä kuvatakseen Jeesuksen ihmisyyttä. Jeesuksen arveltiin olevan Jumalan valittu, jumalallisella valtuutuksella ja voimalla toimiva ihminen (adoptiaaninen tai dynamistinen kristologia), ei Jumala. Ylösnousemuksessa Jumala herätti Jeesuksen ja todisti Jeesuksen asemasta Jumalan valittuna.
Varhaiskristityt eivät heti tunnustaneet Jeesusta Jumalaksi. Tästä aiheutui myöhemmin vaikeita pulmia. Dogminkehittely Jeesuksesta vaikeutui kirkkoisien ryhtyessä yritykseen yhdistää Uuden Testamentin erilaisista näkökulmista syntyneet Jeesus-kuvat väkisin yhteen.
Varhaiskristityt kehittivät erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Monarkianistiset näkemykset korostivat Jumalan ykseyttä. Jeesuksen asemasta voidaan esittää erilaisia teologisia tulkintoja.
Dynamistinen monarkianismi katsoi Jeesuksen olevan ihmisenä Jumalan valittu ja piti Isää yksin Jumalana (edustaja mm. Paulos Samosalainen ja Nestorios).
Modalistisessa monarkianismissa Jeesusta pidettiin Jumalan yhtenä historiallisena ilmenemismuotona Isän ja Pyhän Hengen rinnalla (edustaja mm. Sabellios ja Kyrillos Aleksandrialainen).
Subordinationismi eli areiolaisuus tulkitsi Jeesuksen eräänlaiseksi luoduksi puolijumalaksi ja alemmanasteiseksi jumalalliseksi olennoksi (edustaja mm. Areios).
Dualistinen monarkianismi on sukua modalistiselle monarkianismille. Dualistinen monarkianismi pitää Isää ja Jeesusta Jumalan historiallisina ilmenemismuotoina ja Pyhää Henkeä kristityn uutena mielenlaatuna, ei itsessään Jumalana. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Jeesus ja Isä ovat yksi ja sama Jumala.
Dualistisessa monarkianismissa Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi ihmisten keskelle ja eli ihmisen elämän. Jumala asettui ihmisen asemaan. Jeesus oli salattu Jumala. Hän ei koskaan nimittänyt itseään Jumalaksi. Jeesus muodosti oman uskonnollisen sanomansa historiallisesti oman ymmärryksensä mukaan kulttuuriympäristössään. Jeesus paljasti jumaluutensa vasta ylösnousemuksessa voittamalla kuoleman.
Humanistisen monarkianismin mukaan Jeesusta ei pidetä Jumalana, vaan Jumalan Poikana eli ihmisenä, joka sai uskonnolliselle sanomalleen jumalallisen valtuutuksensa viimeistään ylösnousemuksessa. Jeesus muodosti oman uskonnollisen sanomansa historiallisesti oman ymmärryksensä mukaan kulttuuriympäristössään. Jeesusta voidaan pitää humanistisessa monarkianismissa Jumalan armon opettajana (pedagoginen humanismi) tai julistajana (profeetallinen humanismi).
Jumalallisen valtuutuksen eli akkreditoinnin ajankohdan perusteella humanistinen monarkianismi voidaan vielä jakaa joko immanenttiseen (tämänpuoleiseen) tai transsendentaaliseen (tuonpuoleiseen) muotoon.
Immanenttisessa akkreditoinnissa Jeesus saa jumalallisen valtuutuksensa vastaanottamalla Jumalalta tehtävän kertoa sanomaa Jumalan armosta. Jeesus muodostaa tämän sanoman oman ymmärryksensä mukaan opettaen sitä eteenpäin. Vaihtoehtoisesti voimme katsoa Jeesuksen saaneen myös tärkeimmän sanomansa suoraan Jumalalta pelkän tehtävänannon sijasta.
Transsendentaalisessa akkreditoinnissa jumalallinen valtuutus tulee vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen ylösnousemuksessa Jeesuksen muodostaessa täysin itsenäisesti oman uskonnollisen sanomansa maan päällä. Ylösnousemus tekee Jeesuksesta Jumalan Pojan eli ihmisen, jonka sanoman Jumala hyväksyy opetettavaksi kaikille kansoille.
Vanhat kirkolliskokoukset päätyivät kuvaamaan Jumalaa kolmiyhteiseksi. Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki yhtä aikaa. Vanha kirkko väitteli kolminaisuudesta jatkuvasti ja päätyi kirkolliskokouksissaan omiin muotoiluihinsa lähinnä keisarin painostamana.
Kolminaisuusoppi sai täsmällisen kuvauksensa homousianismissa (sama olemus). Homousianismi kehitti opetuksen yhdestä ja samasta jumalallisesta olemuksesta kolmena eri persoonana, jotka olivat olemassa itsenäisesti. Homousia-oppi on loogisesti ongelmallinen Jumalan ykseyden kannalta. Usia eli olemus ei nimittäin kuvaa Jumalan ykseyttä, vaan jumaluuden luonnetta. Ajatus kolmesta erillisestä jumalallisesta persoonasta sopii huonosti Jumalan ykseyteen.
Jeesuksen ei ollut pakko kuolla eikä kärsiä. Hän ei ollut uhri ihmiskunnan synneistä, vaan eettinen opettaja Jumalan yhteyteen. Klassinen sovitusoppi uhriajatteluineen edustaa varhaiskristittyjen historiallista tulkintaa Jeesuksesta. Ylösnousemuksellaan Jeesus osoitti olevansa Jumala tai Jumalan valittu eli Jumalan Poika.
Juutalaiset käyttivät Pyhän Hengen käsitettä kuvaamaan lopun aikoja, Jumalan voiman ilmentymää. Varhaiskristityt elivät kiihkeässä lopun ajan odotuksessa ja tulkitsivat kokemuksensa ja innostuksensa osallisuudeksi Jumalan voimasta.
Me tulkitsemme Pyhän Hengen kristityn mielenlaaduksi uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Pyhä Henki kuvaa kristityn psyykkistä mielentilaa, halua rakastaa aidosti Jumalaa ja maailmaa. Pyhä Henki ei ole ihmisen ulkopuolista Jumalan voimaa, vaan uskon herättämää tasapainoa, mielenrauhaa ja myönteisyyttä ihmisessä. Usko tekee ihmisestä pyhän ja Pyhällä Hengellä täyttyneen ihmisen. Sana ja sakramentit eivät välitä Pyhää Henkeä, vaan herättävät ja hoitavat uskoa.
Varhaiskristilliset kristologiat päätyivät yleensä samaan lopputulokseen: Jeesuksella on ylösnousemuksensa jälkeen valta-asema taivaassa. Humanistisessa monarkianismissa kaikki valta kuuluu yksin Jumalalle ja Jeesusta pidetään vain ylössnousseena ihmisenä taivaassa. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesuksella on Jumalana kaikki valta taivaassa. Jumala paljastaa lopullisen totuuden Jeesuksesta uskoville kuoleman jälkeen.
Vaikka pääsiäiskertomukset ovat historiallisesti kiistanalaisia, on mahdollista, että roomalaiset tuomitsivat Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, mutta on myös mahdollista, että Jeesus kuoli myöhemmin muulla tavalla. Jeesuksen kuolintavalla ei ole merkitystä kristilliselle sanomalle.
Kristinusko syntyi uskosta kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen. Vasta ylösnousemus auttoi kristittyjä huomaamaan, kuka Jeesus oikein oli. Vähitellen syntyi erilaisia tulkintoja Jeesuksesta.
Jeesus oli lopun ajan julistaja, joka opetti myös anteeksiantamuksen ja rakkauden sanomaa kaikkia lähimmäisiä kohtaan sekä toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä eli ikuisuudesta. Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan koskaan tullut maan päälle. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantamus ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa. Voimme arvioida Jeesuksen historiallista sanomaa lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi.
Kristillisen perimätiedon mukaan Jeesus oli merkittävä eettinen opettaja, josta jokainen aikakausi esittää oman historiallisen suhteellisen tulkintansa. Jumala jätti Jeesuksen kautta meille salaisuutensa ja sanomansa tulkittavaksi eri aikakausille ja antoi ihmiskunnalle mahdollisuuden elää uutta elämää. Elämme luonnonlakien vaikutuspiirissä ja voimme vaikuttaa itse elämäämme ja maailman kulkuun.
5 artikla
Ihmisestä
Ihminen on osa maailmakaikkeutta ja elää tässä todellisuudessa luonnonlakien alaisena. Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen olento ja osa luontoa. Ihmisellä on omat psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset perustarpeensa.
Ihmistä ei ole ajettu pois Jumalan luota tai paratiisista, vaan ihminen on kehittynyt biologian lakien mukaan. Ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Ihminen voi päästä osalliseksi myös jumalallisesta todellisuudesta.
Ihmisellä ei ole kuolematonta sielua, vaan ihminen kuolee täydellisesti ja lakkaa olemasta kuolemassa. Jumalaan ja Jeesukseen uskovat nousevat kuitenkin persoonallisesti kuolleista kuolemansa jälkeen ja pääsevät ikuiseen elämään Jumalan luo.
6 artikla
Synnistä
Ihminen on luonnostaan kykenevä sekä hyvään että pahaan. Kristillinen kirkko on vuosisatojen ajan turhaan syyllistänyt ihmisiä ja ylikorostanut ihmisen pahuutta. Ihminen on kehittynyt biologian lakien mukaan. Eettinen kehitys noudattaa psykologian lainalaisuuksia. Itsensä rakastaminen kuuluu ihmisen elämään luonnollisena osana ja on ollut välttämätöntä olemassaolon taistelussa ihmisen evoluution aikana.
Perisynti ei ole varsinainen synti. Perisynti kertoo vain ihmisen epätäydellisyydestä: Kukaan ei ole niin hyvä, etteikö kykenisi tekemään syntiä. Me emme voi olla vastuussa aikaisempien sukupolvien virheistä.
Synti on Jumalan tahdon vastainen teko. Jeesuksen eettiset periaatteet ilmaisevat Jumalan tahtoa. Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja luontoon sekä kultaista sääntöä. Synti on siis rakkaudettomuutta Jumalaa, lähimmäistä ja luontoa kohtaan. Rakkaudettomuus omaa itseä kohtaan on sairaus, ei syntiä. Kohtuuton itsekkyys on syntinä itserakkautta muiden kustannuksella rikkoen lähimmäisenrakkauden käskyä.
Tekosynnit ovat varsinaisia syntejä. Niistä ihminen on henkilökohtaisesti vastuussa. Ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Kenenkään ei ole pakko tehdä syntiä. Sidottu ratkaisuvalta moraalisissa asioissa poistaisi vastuullisuuden.
Synti on ihmisen oma valinta. Synti syntyy ja kehittyy oman harkinnan ja omien kokemusten, kasvatuksen, muiden esimerkin ja ympäristön vaikutteiden seurauksena. Myös perintötekijöillä voi olla osuutta asiaan. Ihminen voi myös oppia pois synnistä tekemään Jumalan tahdon mukaisia hyviä valintoja.
Synti ei ole sielunvihollisen työtä, vaan ihmisen oma valinta. Sielunvihollista tai paholaista ei ole olemassa. Vanhan Testamentin kertomus syntiinlankeemuksesta ei ole historiallisesti totta, vaan oman aikansa kuvaus ihmisen moraalisesta epätäydellisyydestä ja kuoleman alkuperästä.
7 artikla
Armosta
Kristillinen traditio tuntee monia armon määritelmiä. Erilaiset määritelmät aiheuttavat helposti käsitteellisiä sekaannuksia ja teologisia väärinkäsityksiä. Me määrittelemme armon täsmällisesti Jumalan rakkaudeksi ja hyvyydeksi.
Jumala on antanut meille sanomansa ja ohjannut ihmiset Jeesuksen kautta yhteyteensä. Jeesus kertoi tiestä Jumalan luo, anteeksiantamuksesta ja ikuisesta elämästä. Se on armoa.
Vaikka ihminen kykenisi tekemään hyvää, se ei ole uhka Jumalan päätäntävallalle. Jumala hyväksyy ihmisen yhteyteensä, ei ihminen itse. Ansiosuhde ei ole voimassa Jumala-suhteessa. Kenenkään ei tarvitse yrittää ansaita Jumalan lahjoja itselleen. Me otamme Jumalan lahjat vastaan uskon kautta.
Jumalan rakkaus ja hyvyys näkyy yhteytenä ihmiskuntaan (interaktiivinen tai profeetallinen armo), syntien anteeksiantamisena (juridinen armo), eettisten ohjeiden opettamisena (pedagoginen armo), olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartajana (eksistentialistinen armo) sekä kuoleman voittamisena (viktoriaaninen armo).
8 artikla
Sakramenteista
Sakramentit ovat kirkon asettamia pyhiä toimituksia. Sakramentissa kirkko tuo erilaisten aineiden tai vertauskuvallisten tekojen avulla esille Jumalan armoa. Sakramentaalit ovat määritelmämme mukaan sakramenteissa käytettäviä Jumalan armon näkyviä merkkejä, konkreettisia aineita tai tekoja, joihin liittyy aina tietty kristillinen sanoma.
Sakramentin pätevyys ei riipu sen toimittajasta. Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen voi huolehtia sakramentin järjestämisestä ja toimittaa sen.
Sana ja sakramentit eivät välitä Pyhää Henkeä eivätkä vuodata yliluonnollista jumalallista armoa ihmiseen uudistamaan olemusta, vaan ne herättävät ja hoitavat uskoa.
Varhaiskristillinen traditio ei rajaa pyhien toimitusten tai näkyvien merkkien lukumäärää. Niinpä kirkko voi ottaa käyttöön ja nimetä uusia sakramentteja ja sakramentaaleja. Kirkon tulisi hyväksyä ainakin seuraavat toimitukset sakramenteiksi: kaste, ehtoollinen, rippi, konfirmaatio, sairaiden voitelu ja avioliittoon vihkiminen sekä erilaiset symbolisin teoin tapahtuvat siunaukset.
Sakramentti muodostuu aina kristillisen sanoman tulkitsemisesta ja näkyvästä Jumalan armon merkistä. Sakramenttiin tulisi lisäksi sisältyä vertauskuvallisia tapahtumia ja liikkeitä, musiikkia ja rukousta. Toimituksen tulisi puhutella koko ihmistä. Siinä tulisi ottaa huomioon myös kristillinen mystiikka. Sakramenttia suunniteltaessa tulee käyttää kaikkea luovuutta ja mielikuvitusta hyväksi.
Nykyiset kirkollisten toimitusten kaavat ovat liian tylsiä ja kuivia. Sakramentit eivät nykymuotoisina puhuttele koko ihmistä (psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kokonaisuutta). Sakramenttien tulee tyydyttää yksilön kognitiivisia, emotionaalisia, motorisia ja sosiaalisia tarpeita. Sakramentti hoitaa koko ihmistä.
Kristillinen kaste on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Kaste lahjoittaa syntien anteeksiantamisen. Siinä otetaan myös seurakunnan jäseneksi.
Varhaiskristityt ymmärsivät kasteen uudelleensynnyttävän ihmisen. Kaste lahjoitti heidän mielestään Pyhän Hengen, joka sitten uudisti ihmisen. Uudelleensyntyminen kasteessa merkitsi siirtymistä synnin vallasta uuteen elämään Pyhän Hengen voimassa Jeesuksen yhteydessä.
Lapset eivät synny synnin vallassa eivätkä vastasyntyneet lapset ole vielä voineet tehdä syntiä. Vastasyntyneiden kohdalla on järjetöntä puhua klassisesta Pyhän Hengen työstä, jossa Pyhä Henki olisi jäänyt jollakin maagisella tavalla lapseen.
Pyhä Henki on kristityn uusi mielenlaatu uskon seurauksena. Niinpä kaste ei voi synnyttää ihmistä uudelleen eikä välittää vastasyntyneelle lapselle Pyhää Henkeä. Kaste voi silti myöhemmällä iällä herättää iloa ja rakkautta Jumalaan. Lapsikaste on Jumalan armonosoituksena täysin hyväksyttävä.
Kirkossa voidaan ottaa lapsikasteen rinnalle käyttöön myös aivan uudentyyppinen kaste myöhemmällä iällä. Monet haluavat uskoon tulemisensa merkiksi ottaa kristillisen kasteen. Tätä kastetta voitaisiin nimittää tunnustuskasteeksi. Siinä ihminen tunnustaa uskonsa muun seurakunnan edessä ja saa sen merkiksi kasteen.
Varhaiskristityt kehittivät aluksi kasteteologiaansa aikuiskasteen ympärille. Siksi monet Uuden testamentin kastetta koskevat kohdat soveltuvat parhaiten kuvaamaan juuri myöhemmällä iällä tapahtuvaa kastamista. Upotuskaste ilmentääkin osuvasti uskoon tulleen ihmisen elämänmuutosta.
Syntien anteeksiantaminen olisi tunnustuskasteen tärkeä sisältö. Kaste voi synnyttää vahvoja tuntemuksia ja elämyksiä uskoon tulleessa ihmisessä. Se voi herättää paljonkin rakkautta. Näin kristitty saa itselleen Pyhän Hengen. Tunnustuskaste kuvaa hyvin näkyvällä tavalla uskoon tulleen ihmisen elämänmuutosta.
Toiset kasvavat uskoon, toiset kokevat erityisen uskoon tulemisen. Kirkon on hoidettava ja tuettava kaikkia kristittyjä. Lapsikasteen lisäksi on tarjottava mahdollisuus myös tunnustuskasteeseen kaikille halukkaille. Usko on juhlimisen arvoinen asia. Tunnustuskasteesta ei kuitenkaan pidä tehdä mitään painostuskeinoa. Se olisi täysin vapaaehtoinen. Lapsikaste on sellaisenaan aivan riittävä. Tunnustuskaste voi silti olla arvokas anteeksiannon sakramentti uskovalle ihmiselle.
Ehtoollinen on ikuisen elämän ja anteeksiannon sakramentti. Se on myös Jeesuksen muistoateria. Se palauttaa mieleen pääsiäisen tapahtumat ja kuuluttaa voittoa kuolemasta, ikuista elämää sekä syntien anteeksiantamusta. Ehtoollisella muistellaan Jeesuksen merkitystä ja sanomaa. Leipä ja viini ovat ehtoollisessa Jumalan armon näkyvät merkit. Ehtoollista voi viettää kotioloissa pienimuotoisesti tai yhdessä muiden kristittyjen kanssa erilaisissa kirkon tilaisuuksissa.
Rippi on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Siinä on kaksi osaa: syntien tunnustaminen ja syntien anteeksiantaminen, Rippi on paluuta kasteen lahjaan. Sen näkyvä merkkinä voisi olla ristinmerkki, krusifiksi tai kättenpäällepaneminen ripittäytyvälle. Katolinen rippituoli on käyttökelpoinen ripin muoto.
Konfirmaatio on uskon vahvistamisen sakramentti. Siinä siunataan kasvavia nuoria ja aikuisia kristityn vaellukseen täällä maailmassa. Kättenpäällepaneminen on Jumalan armon merkki konfirmaatiossa. Konfirmaatio rippikoulun päätteeksi palvelee tarkoitustaan.
Sairaiden voitelu on sairaiden lohduttamisen sakramentti. Jumala ei ole unohtanut henkisesti ja fyysisesti sairaita ihmisiä. Vaikka lääketieteellä on tärkeä sijansa sairauksien hoidossa, kirkko haluaa myös rukoilla sairaiden puolesta ja siunata heitä. Katolisen kirkon käyttämä aine sairaiden voitelussa on tämän sakramentin näkyvä merkki. Kuolevan henkilön kohdalla on tarkoituksenmukaista puhua viimeisestä voitelusta.
Avioliittoon vihkiminen on rakkauden siunaamisen sakramentti. Sen näkyvänä merkkinä on kättenpäällepaneminen. Kirkko rukoilee aviopuolisoiden puolesta ja siunaa heitä yhteiseen elämään ja rakkauteen.
Kirkko voi siunata symbolisin teoin myös muita asioita. Siunaamisella tarkoitamme kaiken hyvän, uskon, toivon ja rakkauden sekä onnen ja menestyksen toivottamista siunatulle. Kodin ja eläinten siunaaminen sekä yksityisten ja julkisten rakennusten vihkiminen käyttötarkoituksiinsa ovat hyviä osoituksia Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta. Jumala rakastaa koko maailmaa ja tahtoo sille kaikkea hyvää.
9 artikla
Uskosta
Määrittelemme uskon rakkaudeksi Jumalaan.
Usko Jumalaan merkitsee rakkautta myös hänen sanomaansa sekä tämän sanoman välittäjiin.
Usko sisältää tietoa uskomisen kohteesta (kognitiivinen usko). Siihen kuuluu myös tunteita, elämyksiä, asenteita ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin (emotionaalinen ja sosiaalinen usko) sekä toimintaa ja tekoja (fyysinen tai motorinen usko).
Usko ei ole Jumalan teko, vaan ihmisen oman vapaan tahdon mukainen valinta.
Usko ei vastaanota ihmisen ulkopuolista Pyhää Henkeä, vaan herättää mielenlaadun, jota voidaan kutsua Pyhäksi Hengeksi.
Hyvät teot ovat keskeinen osa uskon elämää, mutta hyvät teot eivät ole kuitenkaan arviointiperusteena pääsylle ikuiseen elämään Jumalan luo. Yksin usko luottamuksena Jumalaan ja Jeesukseen vie ihmisen ikuisuuteen Jumalan edessä.
Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Näin kristitylle kehittyy vähitellen parempi mielenlaatu ja hän elää Pyhässä Hengessä.
Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Ihminen ei uudistu keskiajan opetusten mukaisesti häneen vuodatetun yliluonnollisen Jumalan armon tai Pyhän Hengen avulla, vaan ihminen itse muuttaa elämäänsä omilla valinnoillaan, päätöksillään ja toimillaan.
10 artikla
Uudestisyntymisestä
Varhaiskristityt ymmärsivät kasteen uudelleensynnyttävän ihmisen. Kaste lahjoitti heidän mielestään Pyhän Hengen, joka sitten uudisti ihmisen. Uudelleensyntyminen kasteessa merkitsi siirtymistä synnin vallasta uuteen elämään Pyhän Hengen voimassa Jeesuksen yhteydessä.
Lapset eivät synny synnin vallassa eivätkä vastasyntyneet lapset ole vielä voineet tehdä syntiä. Pyhä Henki on kristityn uusi mielenlaatu uskon seurauksena. Niinpä kaste ei voi synnyttää ihmistä uudelleen klassisen teologian merkityksessä eikä välittää vastasyntyneelle lapselle Pyhää Henkeä.
Me määrittelemme uudestisyntymisen ihmisen siirtymiseksi uuteen elämään uskossa. Usko on kristityn uutta elämää avaten uuden näkymän elämään. Uudestisyntyminen on näin uskon syntymistä tai siihen kasvamista. Jokainen, joka uskoo, on uudestisyntynyt. Uskon seurauksena ihminen löytää uuden rauhan, uuden toivon ja uuden rakkauden elämäänsä ja on näin saanut itselleen Pyhän Hengen, uuden henkisen mielenlaadun.
11 artikla
Vanhurskauttamisesta
Vanhurskauttamisoppi on ollut keskeinen osa kristillistä sanomaa. Kirkko on vuosisatojen ajan saanut turhaan kärsiä tämän opinkappaleen väärinkäsityksistä. Kirkosta on tullut oman menneisyytensä vanki vanhurskauttamisopin hermeneuttisessa tulkinnassa. Kirkossa on juututtu perinteisiin käsitemäärittelyihin.
Luterilainen reformaatio oli osittain valitettavan väärinkäsityksen seurausta. Samoja teologisia käsitteitä voidaan määritellä eri tavoin ja antaa niille erilaisia merkityksiä. Katolinen kirkko korosti jo Trenton kirkolliskokouksessa, että vain usko Jumalan lahjana pelastaa ihmisen yli kuoleman ikuiseen elämän.
Paavali lainasi vanhurskauttamiskäsitteen juutalaisesta oikeuskäytännöstä, jossa se tarkoitti syyllisen ihmisen julistamista syyttömäksi. Me määrittelemme vanhurskauttamisen yksinkertaisesti syntien anteeksiantamiseksi ajallisessa ja maallisessa elämässä sekä kuoleman jälkeen viimeisessä tuomiossa. Kirkon tehtävänä on vanhurskauttaa ihmisiä eli antaa syntejä anteeksi Jumalan puolesta maailmassa.
12 artikla
Uudistumisesta
Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Näin kristitylle kehittyy vähitellen parempi mielenlaatu ja hän elää Pyhässä Hengessä.
Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Ihminen ei uudistu keskiajan opetusten mukaisesti häneen vuodatetun yliluonnollisen Jumalan armon tai Pyhän Hengen avulla, vaan ihminen itse muuttaa itseään ja elämäänsä omilla valinnoillaan, päätöksillään ja toimillaan. Usko Jumalaan auttaa ihmistä muuttamaan itseään ja elämäänsä.
13 artikla
Ikuisuudesta
Nousemalla ylös kuolleista Jeesus todisti voittoa kuolemasta. Ikuisuus on Jumalan lahja. Kenenkään ei tarvitse ansaita sitä omin voimin tai teoin. Ikuinen elämä taivaassa on Jumalan lahja, jonka ihminen ottaa vastaan uskon kautta. Usko luottamuksena Jumalaan ja Jeesukseen ajallisessa ja maallisessa elämässä tuo ihmiselle syntien anteeksiannon ja ikuisen elämän.
Viimeinen tuomio on Jumalan päätös ihmisen asemasta kuoleman jälkeen. Jumala toimii lempeänä ja oikeudenmukaisena tuomarina arvioidessaan kuoleman jälkeen ihmisen uskoa ajallisessa ja maallisessa elämässä. Arvioinnin tuloksena Jumala tuomitsee ihmisen luottamuksen perusteella ikuiseen elämään. Ikuisuuden vaihtoehtona on kadotus.
Jumalaan ja Jeesukseen uskovat nousevat ylös kuolleista ja pääsevät ikuisuuteen. Ylösnousemus on persoonallinen nykyisen ruumiin hajotessa biologisesti kuoleman jälkeen. Kadotus merkitsee kuolleena pysymistä. Kiirastulta ja helvettiä ei ole olemassa.
Kirkon ei pidä tuomita ketään kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: jokainen, joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen elää onnellisesti ikuista elämää.
Ei-kristittyjen kohtalo on jätettävä avoimeksi kuoleman jälkeen. Jumala voi hyväksyä ikuisuuteen myös ei-kristittyjä. Ihmisen uskoa ja vakaumusta arvioidessaan Jumala ymmärtää ihmisen vaikeuksia löytää luottamus Jumalaan ja Jeesukseen moniarvoisessa yhteiskunnassa. Viimeisen tuomion arviointiperusteena ei-kristittyjen kohdalla Jumala voi pitää ihmisen myönteistä suhtautumista ajallisessa ja maallisessa elämässä hyvyyteen ja rakkauteen, anteeksiantamiseen ja ikuisuuteen sekä Jumalaan. Näin ei-kristityt voivat saada itselleen ne Jumalan lahjat, jotka he haluavat omassa uskossaan tai vakaumuksessaan vastaanottaa Jumalalta. Kirkolla ei ole varmaa tietoa ei-kristittyjen kohtalosta kuoleman jälkeen. Varmin tapa päästä ikuisuuteen on luottaa Jumalaan ja Jeesukseen.
Valittu kristologia vaikuttaa käsitykseen viimeisestä tuomiosta. Jeesuksen asemasta voidaan esittää erilaisia teologisia tulkintoja. Jumala hyväksyy armossaan eli rakkaudessaan ja hyvyydessään erilaiset tulkinnat Jeesuksesta. Tärkeintä on uskoa Jumalaan ja hänen armoonsa sekä Jeesukseen tämän armon opettajana. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kaikille uskoville kuoleman jälkeen.
14 artikla
Jumalan valtakunnasta
Varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen olevan juutalaisten pyhien kirjoitusten lupaama Messias eli Jumalan asettama sijaishallitsija, joka tulisi johtamaan Jumalan valtakuntaa uudessa maailmassa.
Jeesuksen julistamaa lopun aikojen Jumalan valtakuntaa ei koskaan tullut maan päälle eikä maailmankaikkeuteen. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantamus ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa.
Me määrittelemme Jumalan valtakunnan jumalalliseksi todellisuudeksi eli taivaaksi tai paratiisiksi. Se on maailmankaikkeutta korkeampi todellisuus. Jumalan valtakunta tarkoittaa siis Jumalan hallitsemaa todellisuutta ja tilaa.
Ihminen voi päästä osalliseksi Jumalan valtakunnasta kuolemansa jälkeen uskomalla Jumalaan ja Jeesukseen.
Varhaiskristityt ovat voineet lisätä lopun aikojen tapahtumat Jeesuksen julistukseen selvitellessään Jeesuksen asemaa pääsiäistapahtumien jälkeen. Jeesuksen voitto kuolemasta on voinut Messias-tulkintoineen johtaa voimakkaisiin lopun ajan tulkintoihin Jeesuksen sanomasta. Historiallinen raamatuntutkimus osoittanee tällaisen näkemyksen painoarvon.
15 artikla
Kirkosta
Kirkko on Jumalaan ja Jeesukseen uskovien eli pyhien yhteisö. Kirkko ilmenee paikallisesti seurakuntana.
Kirkon tehtävänä on esittää oma historiallinen tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan sekä kuuluttaa ja opettaa tätä kristillistä sanomaa eri tavoin.
Kirkon tehtävänä on myös toimittaa sakramentit, pitää messuja ja erilaisia tilaisuuksia kristillisen sanoman esille tuomiseksi ja uskonelämän hoitamiseksi. Kirkon tehtäviin kuuluu myös toimia ja elää tämän kristillisen sanoman mukaisesti vuorovaikutuksessa muuhun yhteiskuntaan. Kirkon tehtäväkenttänä on koko maailma.
Kirkko ei ole hierarkkinen uskonyhteisö, vaan tasa-arvoinen ja demokraattinen kristittyjen yhteisö. Kaikki kristityt ovat samanarvoisia keskenään ja yhtä päteviä tulkitsemaan Jeesuksen sanomaa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumien edessä.
Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jumalan ja Jeesuksen seuraajat ovat kristittyinä yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä ja muodostavat yhdessä katolisen kirkon.
Kristittyjen yhteys ja kirkon ykseys ei synny yhteisestä kristillisen sanoman tulkinnasta tai opillisesta yksimielisyydestä, vaan yhteisestä uskosta eli rakkaudesta Jumalaan ja Jeesukseen.
Nykyinen hajaannus on häpeäksi kirkolle. Kristittyjen on aika lopettaa kirkollinen hajaannus, hyväksyä toisensa ja yhdistyä yhdeksi katoliseksi kirkoksi erilaisine tulkintoineen ja tapoineen. Erilaisuuden hyväksyminen kirkossa on osoitus kristillisestä rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan.
16 artikla
Kirkon virasta
Kirkon virka on kristittyjen yhteinen tehtävä. Me kannatamme yleistä pappeutta ja kaikkien seurakuntalaisten vapaata osanottoa kirkon tehtäviin.
Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen on oikeutettu toimimaan pappina ja tulkitsemaan kristillistä sanomaa, puhumaan ja opettamaan messuissa ja muissa kirkon tilaisuuksissa sekä toimittamaan sakramentteja yhdessä muiden kristittyjen kanssa.
Seurakunnat voivat kuitenkin perustaa erityisiä ammattivirkoja erilaisiin työtehtäviin toimintansa tehostamiseksi ja helpottamiseksi, mikäli seurakuntalaiset niin haluavat. Kirkon työntekijöitä ei voi syrjiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
17 artikla
Paaviudesta
Paavius on historiallinen katolisen kirkon johtamistapa. Paavi ei ole Kristuksen sijainen eikä erehtymätön, vaan tavallinen kirkon ammattijohtaja.
Paavi voidaan tulkita kirkon ykseyden symboliksi ja kirkon yhteiseksi puhemieheksi sekä yleisen kirkolliskokouksen puheenjohtajaksi. Ylin valta kirkossa kuuluu aina sen jäsenille ja näiden kristittyjen valitsemille luottamuselimille. Paikallisuus on suositeltavaa kirkon hallinnossa.
Kristittyjen yhteisiä kirkolliskokouksia tarvitaan lisäämään keskinäistä yhteistyötä ja -toimintaa sekä vahvistamaan yhteenkuuluvuutta yhteisen kirkon jäseninä.
Kirkolliskokoukset ovat erehtyväisiä ja ymmärrys kristillisestä sanomasta jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva.
18 artikla
Uskon hoitamisesta
Kristillinen sanoma hoitaa uskoa. Sanoma konkretisoituu sakramenteissa. Perehtyminen kristilliseen perimätietoon, Raamatun lukeminen, rukoileminen, oma pohtiminen ja keskusteleminen muiden kristittyjen kanssa sekä osallistuminen kirkon tilaisuuksiin ovat erinomaisia keinoja hoitaa henkilökohtaista uskonelämää.
Kirkko hoitaa uskonelämää huolehtimalla omasta perustehtävästään. Kirkko voi kehittää erilaisia toimintamuotoja eri-ikäisille ihmisille. Kristillinen taide ja musiikki auttavat myös paljon uskonelämän hoitamisessa. Kirkon sosiaalinen työ ihmisten auttamiseksi erilaisissa vaikeuksissa ja ongelmissa hoitaa myös uskoa ja auttaa jaksamaan myös elämään kristittynä maailmassa.
19 artikla
Rukouksesta
Rukous on merkittävä henkilökohtaisen uskon hoitamisen väline. Rukouksessa ihminen puhuu Jumalalle ja kertoo omia ilojaan ja huoliaan. Jumala kuulee kaikki äänettömät tai ääneen lausutut rukouksemme. Rukoilla voi missä vain ja milloin hyvänsä omalla tavallaan. Käsien ristiminen on perinteinen hyvä tapa.
Rukouksessa esitetyt toiveet ja pyynnöt jäävät yleensä ihmisen itsensä toteutettaviksi. Me elämme luonnonlakien alaisuudessa ja joudumme elämään niiden mukaan. Voimme kertoa huolemme Jumalalle, mutta meidän on itse ryhdyttävä toimiin asioiden korjaamiseksi. Jumala voi silti toimia myös maailmankaikkeudessa.
20 artikla
Kirkollisista seremonioista ja tavoista
Kirkossa voi olla erilaisia tapoja järjestää messuja, sakramentteja ja muita seremonioita sekä tilaisuuksia. Kirkolliset käytännöt voivat vaihdella paikallisesti. Yhteenkuuluvuutta voidaan kuitenkin parantaa yhtenäisillä tavoilla.
Kirkon seremonioihin ja tilaisuuksiin tulisi sisältyä vertauskuvallisia tapahtumia ja liikkeitä, musiikkia ja rukousta. Tilaisuuksien tulisi puhutella koko ihmistä. Niitä suunniteltaessa tulee käyttää kaikkea luovuutta ja mielikuvitusta hyväksi.
21 artikla
Neitsyt Mariasta ja pyhimyksistä
Maria oli Jeesuksen äiti. Maria ei ollut Jeesuksen syntyessä neitsyt. Jeesus sai alkunsa kuten muutkin ihmiset ja Joosef oli hänen biologinen isänsä. Mariaa voidaan pitää myös jumalansynnyttäjänä Jeesus-tulkintojen mukaisesti.
Maria ei ole jumalallinen olento, vaan tavallinen ihminen. Mariaa voidaan kunnioittaa, mutta usko kuuluu yksin Jumalalle ja Jeesukselle. Maria muistuttaa naisen aseman tärkeydestä maailmassa.
Pyhimykset ovat historiassa eläneitä kristittyjä, jotka voivat toimia meille esimerkkinä kristittynä elämisestä. He voivat elämällään todistaa hyvien asioiden puolesta. Pyhimyksiä voidaan myös kunnioittaa ja muistella heidän saavutuksiaan, mutta he eivät ole minkään uskonnollisen toivon ja palvonnan kohteita. Kirkolla voi olla ympärivuotinen pyhimyskalenteri seurakuntalaisten ilona ja rohkaisuna.
22 artikla
Kristillisistä järjestöistä ja luostareista
Samanmieliset kristityt voivat perustaa erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä omine sääntöineen ja päämäärineen.
Kirkon piirissä on historian aikana syntynyt erilaisia munkki- ja nunnajärjestöjä. Nämä sääntökunnat eivät edusta kirkon jäsenyyttä korkeampaa kristillisyyttä. Niiden jäsenet voivat hankkia omaisuutta ja tehdä työtä sekä mennä naimisiin. Samoihin sääntökuntiin voi kuulua sekä miehiä että naisia.
Nykyajan luostarit voisivat olla kristillisiä kulttuuri-, virkistäytymis- ja majoituskeskuksia myös kirkon itsensä ylläpitäminä. Niissä voisi toimia kirjastoja ja koulutusyksiköitä. Luostarit voisivat nykyaikana tarjota kylpylä- tai liikuntapalveluja yms. kappelitoiminnan lisäksi.
23 artikla
Juutalaisuudesta ja islamista
Juutalaiset, kristityt ja muslimit uskovat samaan Vanhan Testamentin Jumalaan. Niinpä juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia on pidettävä saman uskonnon eri suuntauksina. Juutalaiset kannattavat historiallisesti Mooseksen, kristityt Jeesuksen ja muslimit Muhammedin sanomaa.
Juutalaista, kristillistä tai islamilaista sanomaa ei voi suoraan siirtää toiseen aikaan tai kulttuuriympäristöön, vaan Mooseksen, Jeesuksen tai Muhammedin historiallista sanomaa tulee arvioida lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi. Jokainen näistä opettajista tai profeetoista on ymmärrettävä historiallisesti oman aikansa edustajaksi. Jokaisen sanoma voidaan päivittää nykyaikaan hyläten vanhentuneet käsitykset.
Mikäli juutalaiset ja muslimit hyväksyvät Jeesuksen ja hänen sanomansa Jumalan armosta osaksi omaa uskonnollista perinnettään, heitä voidaan pitää myös kristittyinä. Juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat tällöin yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä ja muodostavat yhdessä aidon katolisen kirkon.
Juutalaiset voivat tällöin kannattaa esimerkiksi dynamistista kristologiaa (Jeesus Jumalan valittuna) tai humanistista kristologiaa (Jeesus juutalaisena ihmisenä). Näin Jeesus on juutalaisuuden opettaja ja julistaja, jonka sanomaa varhaiskristityt tulkitsivat historiallisesti. Ylösnousemus todisti Jeesuksen tärkeästä asemasta juutalaisuuden opettajana. Vaihtoehtoisesti juutalaiset voivat myös pitää Jeesusta Jumalana.
Muslimit voivat puolestaan pitää Jeesusta esimerkiksi Jumalan valittuna (dynamistinen kristologia), juutalaisena opettajana tai profeettana eli Jumalan sanan julistajana ja ennustajana (humanistinen kristologia). Jeesus välitti humanistisessa kristologiassa sanoman, jota varhaiskristityt tulkitsivat historiallisesti. Ylösnousemus todisti ja vahvisti Jeesuksen olleen tärkeä profeetta Jumalan silmissä. Vaihtoehtoisesti muslimit voivat myös tunnustaa Jeesuksen Jumalaksi.
Profeetat eivät yleensä saa sanomaansa suoraan Jumalalta, vaan he muodostavat sanomansa oman historiallisen ymmärryksensä mukaan perinteen ja pyhien kirjoitusten avulla. Profeetallisuus syntyy enemmänkin sisäisestä kutsusta ja halusta kertoa eteenpäin Jumalan sanomaa kuin suoraan yliluonnollisesta Jumalan yhteydenotosta tai ilmoituksesta. Toisinaan profeetat voivat saada sanomansa tai tehtävän myös suoraan Jumalalta jumalallisena ilmoituksena.
Kristityt voivat puolestaan pitää islamin perustajaa Muhammedia profeettana, jonka tehtävänä oli viedä sanomaa Jumalasta Arabian heimoille ja kansoille.
Profeetta Muhammed ei saanut islamin pyhiä kirjoituksia eli Koraania Jumalan ilmoituksena, vaan Jumala antoi Muhammedille tehtävän laatia kannattajineen oma historiallinen tulkintansa Jeesuksen sanomasta ja Jumalan armosta Arabian heimoille ja kansoille.
Muhammed toimi Jeesuksen tavoin ja muodosti itsenäisesti oman uskonnollisen sanomansa oman ymmärryksensä mukaan. Näin Muhammed kokosi kannattajiensa avulla historiallisen Koraanin. Muhammed käytti kirjoitustyön apuna tuntemiaan juutalaisia, kristillisiä ja muita historiallisia lähteitä. Koraani on Raamatun tavoin syntytavaltaan inhimillinen, ei jumalallinen kirja.
Kristityt voivat hyväksyä Muhammedin tärkeäksi profeetaksi ja arvostaa profeetta Muhammedin toimintaa siinä, että hän kannattajineen kiinnitti huomiota kristillisen sanoman ongelmiin ja erilaisiin Jeesus-tulkintoihin, minkä hän itse tulkitsi kristillisen sanoman rappeutumiseksi. Kristityt eivät kuitenkaan väärentäneet Jeesuksen sanomaa, vaan tulkitsivat sitä omissa historiallisissa yhteyksissään.
Jeesuksen asemasta voidaan esittää erilaisia teologisia tulkintoja kristinuskossa. Jumala hyväksyy armossaan eli rakkaudessaan ja hyvyydessään erilaiset tulkinnat Jeesuksesta. Jumala arvostaa elämistä oman vakaumuksensa mukaan. Jumala paljastaa lopullisen totuuden uskoville kuoleman jälkeen.
Monitulkintainen kristinusko avaa yhteyden erilaisten Jeesus-tulkintojen välille. Näin kristityt, juutalaiset ja muslimit voivat olla samaa perhettä, yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä eli kristittyjä, joiden olisi lisättävä yhteistyötään ja ponnisteltava rauhanomaisen rinnakkainelon puolesta moniarvoisessa yhteiskunnassa ja maailmassa.
Tärkeintä on ymmärtää, että on mahdollista löytää hyvin perusteltu ja täysi teologinen yhteys juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Juutalaiset, kristityt ja muslimit voivat kuulua samaan Jumalan perheeseen. Niinpä heidän tulisi hyväksyä toisensa täydellisesti ja kannustaa toisiaan elämään saman Jumalan kannattajina maailmassa. Juutalaiset, kristityt ja muslimit muodostavat tässä tapauksessa yhdessä aidon katolisen kirkon.
Perinteiset uskontojen rajat ylittävän uuden kirkon tehtäväksi jää esittää historiallinen tulkinta Jumalasta ja hänen sanomastaan eri aikojen opettajien ja julistajien avustuksella sekä kuuluttaa ja opettaa tätä jumalallista sanomaa eri tavoin.
Uuden kirkon tehtävänä on myös toimittaa sakramentit, pitää messuja ja erilaisia tilaisuuksia Jumalan sanoman esille tuomiseksi ja uskonelämän hoitamiseksi. Kirkon tehtäviin kuuluu myös toimia ja elää oman sanomansa mukaisesti vuorovaikutuksessa muuhun yhteiskuntaan. Kirkon tehtäväkenttänä on koko maailma.
Uudessa katolisessa kirkossa juutalainen, kristillinen ja islamilainen sanoma yhdistyvät ja samastuvat yhdeksi teologiseksi kokonaisuudeksi. Mooseksen, Jeesuksen tai Muhammedin sanomaa tuleekin arvioida lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi. Näin voidaan päätyä yhteneviin eettisiin periaatteisiin ja teologisiin tulkintoihin.
24 artikla
Muista uskonnoista
Muiden uskontojen kannattajia ei tule vihata eikä syrjiä. Jokaisen ihmisen uskonnollista vakaumusta tulee kunnioittaa eikä häntä saa kiduttaa ja pakottaa muuttamaan omaa vakaumustaan.
Uskonnollinen fanaattisuus on tuomittavaa. Suvaitsevaisuus erilaisten uskonnollisten aatteiden sallimisena ja ymmärtämisenä kuuluu kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.
Kaikkia uskontoja voidaan arvioida lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi..
Kirkon ei pidä tuomita muiden uskontojen harjoittajia kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: jokainen, joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen elää onnellisesti ikuista elämää. Ei-kristittyjen kohtalo on jätettävä avoimeksi. Jumala voi hyväksyä ikuisuuteen myös ei-kristittyjä.
25 artikla
Elämästä
Ihminen on osa maailmakaikkeutta ja elää tässä todellisuudessa luonnonlakien alaisena. Sairaudet, tapaturmat ja onnettomuudet saavat selityksensä luonnontieteellisistä syistä eivätkä ne ole Jumalan rangaistuksia. Ihminen voi päästä jumalalliseen todellisuuteen kuolemansa jälkeen.
Kristitylle maallinen ja taivaallinen elämä on elämää rakkaudesta, rakkaudessa ja rakkauteen. Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus.
Jeesus ei kumoa ajallista maallista elämää, vaan täydentää sitä ikuisuudella ja esittää yleisesti hyväksyttäviä eettisiä ohjeita elämänlaadun parantamiseksi. Jokainen voi nauttia ja iloita omalla tavallaan elämästään. Huolenpito ja välittäminen muista kuuluu jokaiselle.
Jokainen joutuu elämänsä aikana ottamaan kantaa Jumalaan, Jeesukseen ja hänen sanomaansa.
26 artikla
Etiikasta
Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja kultaista sääntöä. Korostamme lisäksi rakkautta luontoon, jonka osa ihminenkin on. Kristityn tehtävänä on ajankohtaisesti tulkita ja toteuttaa näitä kristillisiä arvoja omassa elämässään ja yhdessä muiden kanssa yhteiskunnassa omantuntonsa mukaisesti.
Kristilliset arvot ovat yleisiä humanistisia arvoja. Niihin voidaan päätyä myös ilman uskoa Jumalaan. Kristillisten arvojen soveltaminen käytäntöön on aina tulkintaa kristillisestä rakkaudesta erilaisissa tilanteissa.
Kirkon tehtävänä on huolehtia jäsenyytensä kastettujen lasten eettisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien, kummien ja muun yhteiskunnan kanssa. Eettinen itsetutkiskelu, yhteiset eettiset pohdiskelut, kannustus ja esimerkki edistävät eettisten arvojen ja periaatteiden oppimista ja omaksumista.
27 artikla
Seksuaalietiikasta
Ihminen on biologinen olento ja hänellä on inhimilliset fyysiset ja psyykkiset sekä sosiaaliset perustarpeensa. Seksi on rinnastettavissa syömiseen fyysisenä perustarpeena. Seksuaalisuus on elämän kaunis ilo ja nautinto. Jokainen voi nauttia tästä ominaisuudesta omalla tavallaan.
Homoseksuaalisuus ei ole sairaus, vaan kuuluu ihmisyyteen yhtenä seksuaalisuuden muotona.
Seksi ei kuulu vain avioliittoon. Seksuaalietiikassa on kysymys ihmisten välisistä sopimuksista. Ihmiset voivat vapaasti sopia seksin harjoittamisesta toistensa kanssa ja nauttia siitä. Kirkon tehtävänä on opettaa ja kannustaa turvalliseen ja toista kunnioittavaan seksielämään.
Abortti on hyväksyttävä toimenpide ja raskauden keskeytys, ei murha.
28 artikla
Avioliitosta
Avioliitto on kahden ihmisen välinen julkinen sopimus yhteiselämän aloittamisesta ja siihen sitoutumisesta. Kristillinen avioliitto voidaan solmia myös homoseksuaalien välillä. Avioliitto voi päättyä avioeroon. Kirkon tehtävä on siunata jokainen avioliitto ja toivottaa sille kaikkea hyvää ja menestystä riippumatta avioliittoon haluavien taustasta. Kirkon työntekijät voivat mennä myös naimisiin.
29 artikla
Politiikasta
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista yhteiskunnassa kansanvaltaisilla menetelmillä. Kristittyjen kannattaa toimia puolueissa yhteiskunnan kehittämiseksi kristilliseen eli humanistiseen suuntaan.
Kristilliseen sanomaan liittyy paljon yhteiskunnallista ainesta. Kristilliset sosiaalieettiset ja ekologiset periaatteet lähimmäisenrakkaudesta ja luonnonrakkaudesta ovat kannatettavia arvoja koko maailmassa. Niistä seuraa yksilön vapauden, tasa-arvon, yhteisvastuun ja luonnonsuojelun arvot. Kristityt haluavat rohkeasti kehittää yhteiskuntaa sosiaaliseen ja ekologiseen suuntaan.
Loppusanat
Kristillinen perimätieto esittää oman aikansa historiallisia tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kirkon tehtävänä on jatkaa varhaiskristittyjen työtä ja tulkita kristillistä sanomaa omien kokemustensa valossa. Kirkossa voidaan päätyä erilaisiin tulkintoihin Jeesuksesta.
Kirkko ei voi toimia menneisyyden vankina. Kirkon on seurattava tieteen kehitystä kristillisen sanoman tulkinnassa. Marian tunnustuksen tarkoituksena onkin päivittää kristillistä teologiaa. Vanha Augsburgin tunnustus saa tässä asiakirjassa nykyaikaisen sisällön. Marian tunnustus rakentaa myös teologisen sillan ja yhteyden juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Juutalainen, kristillinen ja islamilainen sanoma voidaan nykypäivänä yhdistää samaksi teologiseksi kokonaisuudeksi.
Kannustamme kaikkia juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja käymään vilkasta ja asiallista keskustelua omasta uskonnollisesta perinteestään ja arvioimaan sitä uudelleen historiantutkimuksen valossa. Erimielisyys ei ole pahasta. Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jumalaan ja Jeesukseen uskovat ovat yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä. Juutalaiset, kristityt ja muslimit voivat yhdessä muodostaa uuden aidon katolisen kirkon.
Vantaalla 03.09.2005
Pasi Toivonen