millimetrin Tarkka professori.

Professori Jukka Tarkka julkaisi pari kuukautta sitten artikkelin "Terrorismi, Suomi ja Nato".
Muutamia poimintoja Tarkan tarkkaavaisuudesta.

"Ääri-islamilainen terrorismi ei ole antiamerikkalaisuutta eikä Nato-vastaisuutta. Iskut ovat suuntautuneet useammin muualle kuin Yhdysvaltoihin ja suunnilleen yhtä usein islamilaisiin maihin kuin Naton jäseniin.

Terrorismi ei liioin ole hätähuuto köyhien ja kurjien puolesta. Terroristit tuskin korvaansa lotkauttaisivat, vaikka länsi jollakin taikatempulla ratkaisisi nälän, sairauden ja kurjuuden ongelmat koko maailmassa.

Terrorismi on kieroutunutta uskonnollisuutta, jonka tavoitteena on hävittää länsimaiden saatanallinen elämänmuoto maan päältä. Sen kohteiksi valikoituvat pahiten maallistuneet maat, joihin iskemisen näkyy laajimmin ja pelottaa eniten.

Rikas, materialistinen ja seksuaalisuuden kyllästämä Suomi kuuluu ilman muuta ääri-islamistien kohderyhmään."

Meitä kaikkia varmaan lämmittää, että Suomesta edelleen löytyy Jukka Tarkan kaltaisia henkilöitä, jotka eivät ole vaihtaneet älyllistä rehellisyyttään poliittiseen korrektiuteen. Samaa voisimme sanoa Tarmo Kunnaksesta joka haluaisi mieluummin rakentaa henkisen muurin suojaamaan Suomea näiltä mädättäjiltä.

http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/04-08-05.htm

44

1932

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.R
      • Tarkkaavainen

        "Yhdysvaltain syyllistäminen terrorismista ja väärästä tavasta torjua sitä on poliittisesti mielenkiintoinen ilmiö, varsinkin kun muistetaan, että se pelasti Euroopan natsismilta ja esti sitä joutumasta Neuvostoliiton valtapiiriin. Kielteinen suhtautuminen Yhdysvaltoihin saattaakin pohjautua alemmuudentunteeseen, joka aiheutuu Euroopan kyvyttömyydestä hoitaa omaa turvallisuuttaan".

        Yhdysvallatko pelasti Euroopan natsismilta, jota Suomikin kannatti? Täyttä soopaa, sillä ilman Neuvostoliittoa Usa ei olisi tullut Eurooppaan lainkaan. Neuvostoliittolla oli ylivomaisesti suurin ansio Suomen ja natsien suurvaltahaaveille.

        Eurooppa tuntee ylemmyydetunnetta Usaa kohtaan, koska se on toimillaan osoittanut olevansa halveksittava, kidutuksineen, hyökkäysineen Irakiin, ihmisoikeusloukkauksineen ja kuolemantuomioineen. Iivonen on sopaa jauhava pelle.

      • pkr-1

        molemmat edelläolevat. En edes "pilkunnussijanakaan" löytänyt niistä vastakkaisuuksia omille aatoksilleni ja näkemyksilleni.

      • mutta tuo USA:n
        pkr-1 kirjoitti:

        molemmat edelläolevat. En edes "pilkunnussijanakaan" löytänyt niistä vastakkaisuuksia omille aatoksilleni ja näkemyksilleni.

        rooli pelastajana on korostunut. USA oli yksi huomattava tekijä, mutta mitenkään sankarillisena en sen toimia näkisi. Eurooppa ja Aasia menetti hirvittävän määrän ihmisiä, jossa USA oli omalta osaltaan "auttamassa". Niin tarkoitan siviiliuhreja. Sotilainahan USA:n vellihousut ovat aina olleet verrattavissa Italiaan ja Ruotsiin.

    • Varissuolla

      Selvin, helpoin tapa olisi pidättäytyä muslimien tuomisesta Suomeen. Ei Suomen tarvitse harrastaa kurjuuden maahantuontia, kyllä sosiaalitätien pitää tyytyä perinteisten suomalaisten huono-osaisten hoitamiseen. Ellei sosiaalitädeille ole siinä riittävästi haastetta he voivat lähteä lähetystyötä tekemään Afrikkaan. Koska enemmistö kansasta ei halua muslimi väestöä Suomeen, se olisi kiellettävä hallituksen toimesta.

      • kun suomalaiset palaavat islamiin.

      • Täysin samaa mieltä.

      • pkr-1

        kun vielä voit, korjataksemme epäkohdat.
        Ensiaskel siihen on tiputtaa Halonen vakanssiltaan. Kyllä muut virkailijatkin sitten pikkuhiljaa varisevat suolle ja saamme maamme taas pelastettua tuoltakin uhkaavalta invaasiolta.

      • 20 käännynnäistä
        karvapää kirjoitti:

        kun suomalaiset palaavat islamiin.

        Suomalaisia on kääntynyt vain 20 Islamiin, ellei oteta huomioon noin 500 naista jotka ovat miehensä painostuksesta kääntyneet Islamiin. Nämä naiset saavat ottaa suunnaksi vaikka Mogadishun, kuten tämä Elo joka vaati tarhantätiä viruttelemaan muslimi kakaroiden perseitä teekupilla:)

        Mitäs sä Turkin karvapää ritari täälä huutelet palaamisesta, mikset ole paalamaassa sielä Islam palstalla;) Palaa vain Islamiin itsenäsi, palaa takaisin Turkkiin ja lopeta meidän verorahoilla loisiminen, se on todellista Islamiin palaamista..

      • kirjain liikaa?
        karvapää kirjoitti:

        kun suomalaiset palaavat islamiin.

        Oikaisu paikallaan. PALAVAT ILAMIIN! Eikös näytä jo paremmalle?

      • liian vähän
        kirjain liikaa? kirjoitti:

        Oikaisu paikallaan. PALAVAT ILAMIIN! Eikös näytä jo paremmalle?

        Siis:PALAVAT ISLAMIIN. Perkele, vanhuuttako tässä syyttelis, vai korkattuja pulloja, tai Allah kosti.

      • Pohtija
        karvapää kirjoitti:

        kun suomalaiset palaavat islamiin.

        Miten voi palata jonnekkin, jos ei ole koskaan siellä ollut?

      • Herätyskello
        pkr-1 kirjoitti:

        kun vielä voit, korjataksemme epäkohdat.
        Ensiaskel siihen on tiputtaa Halonen vakanssiltaan. Kyllä muut virkailijatkin sitten pikkuhiljaa varisevat suolle ja saamme maamme taas pelastettua tuoltakin uhkaavalta invaasiolta.

        ei tätä ongelmaa ratkaise.
        Jos mielestäsi ratkaisee niin kerro kuka ja miten.

      • olisi ratkaisu

        Soini voisi ollakkin. Kokoomus tai Demarit, sama tilanne.

      • pkr-1
        Herätyskello kirjoitti:

        ei tätä ongelmaa ratkaise.
        Jos mielestäsi ratkaisee niin kerro kuka ja miten.

        ratkaisee visaisemmatkin ongelmat omalla palautusohjelmistollaan YK:n turvallisiksi havaitsemiin maihin, kuten Somaliaan.

      • Hevosmiesten uutistoimistosta?
        pkr-1 kirjoitti:

        ratkaisee visaisemmatkin ongelmat omalla palautusohjelmistollaan YK:n turvallisiksi havaitsemiin maihin, kuten Somaliaan.

        Mistä olet saanut päähäsi, että Somalia olisi YK:n mukaan turvallinen maa? Laita linkki.

        Tosin tiedän, ettet pysty linkiä laittamaan, koska YK:lla ei sellaista listaa ole. Päinvastoin, EU:ssa laaditut turvallisten maiden listat ovat YK:n pakolaissopimuksen vastaisia.

        Mutta kerro kuitenkin, mistä olet "tietosi" turvallisten maiden listasta saanut. wwwnationalilta vai joltain muulta rasistilta?

      • Vili

        Mitä tällaisilla alkukantaisilla,keskiajan ihmisillä on tekemistä Euroopan moderneissa yhteiskunnissa.Järjetöntä raahata niitä tänne asti.

        Ruotsissa katoaa vuosittain kymmeniä tyttöjä ja poikiakin.Kukaan ei tiedä missä ne on,tai kyllähän heidän vanhemmat tietää missä ne on ,koska ovat heidät kaiken todennäköisyyden mukaan murhanneet....miksi näitä kunniamurhaajia
        ei heitetä ulos maistamme.

        http://www.expressen.se/index.jsp?a=473217

      • On sompansseille
        Hevosmiesten uutistoimistosta? kirjoitti:

        Mistä olet saanut päähäsi, että Somalia olisi YK:n mukaan turvallinen maa? Laita linkki.

        Tosin tiedän, ettet pysty linkiä laittamaan, koska YK:lla ei sellaista listaa ole. Päinvastoin, EU:ssa laaditut turvallisten maiden listat ovat YK:n pakolaissopimuksen vastaisia.

        Mutta kerro kuitenkin, mistä olet "tietosi" turvallisten maiden listasta saanut. wwwnationalilta vai joltain muulta rasistilta?

        painu sinäkin sinne urajamaan, mitä täällä enään notkut. Siellä on sinulle riittävästi mustaamakkaraa.

      • Herätyskello
        pkr-1 kirjoitti:

        ratkaisee visaisemmatkin ongelmat omalla palautusohjelmistollaan YK:n turvallisiksi havaitsemiin maihin, kuten Somaliaan.

        Soini voisi kyllä muuttaa aika monta asiaa, mutta kannatus ei riitä presidentiksi. Nykyinen kolmen kärki tuskin tulee muuttamaan mitään.

      • Herätyskello kirjoitti:

        Soini voisi kyllä muuttaa aika monta asiaa, mutta kannatus ei riitä presidentiksi. Nykyinen kolmen kärki tuskin tulee muuttamaan mitään.

        Valitettavasti asia on vain niin etteivät he tiedä mitä tekevät, muuten jopa paatunein vasemmistolainen ja sikamaisin porvari ottaisi tämän yhteiseksi asiaksi, tekisi kaikkensa Islamin leviämisen estämiseksi.

        Meidän jotka tiedämme totuuden on vastuu, meidän kuuluu valistaa kaikkialla ja kaikkia kunnes nämä tietämättömätkin oppivat. Lopulta pääministerin isä, ulkoministerin komu kaverit, hyysäri tätien lapset ja kaikki tietävät totuuden. Varmuuden vuoksi meidän on kerrottava myös sellaisille jotka eivät tätä tietoa koskaan tarvitsisi, ihan vain pelataksemme varman päälle. Tämä ei oikeastaan ole poliittinen kysymys, kyse Suomesta ja asiasta yli puoluerajojen. On vain valistettava ja asialle uskollisesti kerrottava totuudet päin naamaa. En usko, että hallituksessa on yhtä ainoa niin suomalais vihamielistä, että hän tieten tahtoen ajaisi meitä väärään suuntaan. Ehkä Erkki Tuomio-ja..

      • Mitäs sanot
        wwwnational kirjoitti:

        SDP:n älykäs ministeri Rajamäki vaati muutoksia -tiedät kyllä mihin- niin eiköhän kommunisti nuoret itke jo Rajamäen erottamista...

        Löytyykö kommenttia/ehdotusta tähän asiaan?

    • mietteliäs05

      Jos muutkin olisivat yhtä tarkkoja kuin Tarkka itse niin huomattaisiin, että kyseisessä artikkelissa oli kyse NATO jäsenyyden puolustamisesta eikä terrorismista. Artikkelin ydin oli, että vaikka kuuluisimme NATOon niin uhka terrori-iskusta suomeen olisi aivan yhtä suuri kuin jos emme kuuluisi tähän liittoon. Eli siis wwwnational kannattaa NATO jäsenyyttä. Tässäkin asiassa olen wwwnationalin kanssa eri mieltä. Jos on mahdollisuus rakentaa täysin eurooppalainen puolustusliitto niin liittykäämme mieluiten siihen jos kerran on pakko johonkin puolustusliittoon liittyä.

      Toisaalta Tarkan tarkat analyysit terrorismista eivät lopulta niin tarkkoja olekaan vaan pursuvat pelkoa ja vihaa terrorismia kohtaan. Ja kuten jo aiemmin olen wwwnationalille saarnannut tästä niin asiat eivat ole näin mustavalkoisia. Artikkelista on huomattavissa, samalla kuin Tarkka puolustaa NATO jäsenyyttä, suoranaista pelon lietsontaa. Ja kuten USA on kovaan ääneen väittänyt niin terrorismiin kuulemma tehoaa ainoastaan voimankäyttö ja esimerkiksi Suomi saisi voimaa liittymällä NATOon.

      Tällainen manipulaatio toimii hyvin joihinkin ihmisiin, mutta onneksi on myös meitä jotka pystyvät myös lukemaan rivien välistä ja tajuamaan mistä on oikein kyse...

      • havainto!

        Noin se on nähtävä.

      • pkr-1
        havainto! kirjoitti:

        Noin se on nähtävä.

        viesti, mutta olisimeko uhtä kusetettavissa kuuluessamme johonkin eurooppalaiseen sotilasliittoumaan? Siihenhän menisi aikaa ja paljon sen muodostumiseen. Ehkäpä Turkkikin kuuluisi jo silloin unioniin kurdivainoineen? Jotenkin tulee mieleen norjalaisten asema kuuluessaan Natoon, muttei EU:hun, ja hyvin pyyhkii toistaiseksi, sillä mehän olemme ekana kaatumassa taas suojamuurina itää vastaan ja torjuessa sen pyrkimykset omine uhrauksinemme ruotsalaisten ja norskienkin hyväksi.
        Älä koskaan unohda sitä tosiasiaa, että venäläisten perimmäinen pyrkimys tällä suunnalla on saada välitön yhteys Atlanttiin. Jo Pietari-Suuri sen aikanaan kertoi.

      • Utelias

        Eikö Venäjällä muka ole jo nyt yhteyttä Atlantiin?

      • oikein kantaa

        NATO asiaan, kun mikään ei oikein hyvälle näytä. Pietari ihastui länsimaihin, laivanrakennus-opissa ollessaan. Olipa siinä Tsaari tosiaan, mutta hulluuta aimo annos, kun poikansakkin tappoi. Ei ollut muka tarpeeksi kova. Että se hänen suunnitelmistaan. Venäjä on naapurina ja varmaan pysyykin. Seurata sitä täytyy. Mutta ohjaahan ihminen norsuakin, ei voimalla kuitenkaan.

      • pkr-1
        Utelias kirjoitti:

        Eikö Venäjällä muka ole jo nyt yhteyttä Atlantiin?

        eikä tule!

      • Utelias
        pkr-1 kirjoitti:

        eikä tule!

        Etkä sinä ole merillä ikinä ollutkaan, ellet tuota edestiedä.

      • pkr-1
        Utelias kirjoitti:

        Etkä sinä ole merillä ikinä ollutkaan, ellet tuota edestiedä.

        väitteesi, vikkapa kartan avulla. Minulla niitä on plakkarissa, vaikka sinullekin postitettavaksi, tosin Tehtaankadun ennakkosensuurin kautta. Kelpaako?

      • Tyynellevaltamerelle
        pkr-1 kirjoitti:

        väitteesi, vikkapa kartan avulla. Minulla niitä on plakkarissa, vaikka sinullekin postitettavaksi, tosin Tehtaankadun ennakkosensuurin kautta. Kelpaako?

        sieltä ei kanavia tarvita. Mustaltamereltä Välimerelle, Itämereltä, arvaa minne? Jäämereltä, arvaa minne?

      • Tarkkaavainen
        pkr-1 kirjoitti:

        väitteesi, vikkapa kartan avulla. Minulla niitä on plakkarissa, vaikka sinullekin postitettavaksi, tosin Tehtaankadun ennakkosensuurin kautta. Kelpaako?

        Sinä taidatkin olla varsinaisia karttamiehiä? Taidat löytää jopa Tshetsenian kartoilta, muttet löydä Venäjältä reittiä Atlantille. Älä enää väitä olleesi merillä. Kylpyamme on ollut lähin meresi ja sielläkin olet leikkinyt vain leikkilaivolla.

    • ----------
    • loginomi

      yleensä ole olleet sodille kuin "peitetarinoita". Sotien syyt ovat useimmiten olleet taloudellisia; on haluttu lisää ja lisää elintilaa, energia-ja raaka-aineita, edullisia kulkuyhteyksiä, helposti puolustettavia rajoja, turvallisuutta jne..

      Nykymaailman tilanne kuitenkin on kinkkinen; toinen osapuoli taistelee taloudellisin perustein (länsimaailma) ja toinen uskonnollisen fanaattisuuden ryydittämänä (islamlainen) maailma aseenaan terrorismi, avoimeen sodankäyntiin sillä ei ole resursseja!

      Vielä kinkkisemmäksi tilanteen tekee se, että lännen tavoittelemat energiavarat sijaitsevat maantieteellisesti juuri islamin maissa.

      Mistä voisi löytyä yhteinen nimittäjä rauhan rakentamiseksi? Globaalit ihmisoikeudet eivät kiinnosta kumpaakaan osapuolta kuin ainoastaan propagandamielessä.

      • adfgdaf

        järkevä kirjoitus tässä ketjussa, loginomilla.

      • palkita
        adfgdaf kirjoitti:

        järkevä kirjoitus tässä ketjussa, loginomilla.

        teidät? Kiitos kun avasit silmämme." Kuin suomut olisivat silmiltäni tippuneet". Waltaria.

      • pkr-1

        Kristinoppi mielestäsi edustaa? Eikö Jeesus asetakkin itse pohdittavaksesi juuri asettamiasi kysymyksiä? Varmaan hieman huumorismielellä teilaajilleen.
        Jeesus oli ja on hyvä kundi.

      • loginomi
        adfgdaf kirjoitti:

        järkevä kirjoitus tässä ketjussa, loginomilla.

        Olen lukenut kiltisti kansaivälisen politiikan kursseja ja tenttinyt osan tohtori Jyrki Iivosellekin!

      • loginomi
        pkr-1 kirjoitti:

        Kristinoppi mielestäsi edustaa? Eikö Jeesus asetakkin itse pohdittavaksesi juuri asettamiasi kysymyksiä? Varmaan hieman huumorismielellä teilaajilleen.
        Jeesus oli ja on hyvä kundi.

        kertoimella kristilliset periaatteet edustavat vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ideoita, rauhanrakkautta ja suvaitsevaisuutta. Käytettäessä inhimillistä kerrointa tilanne on varsin erilainen; voi jälleen sanoa, että jätkät (kirkko virkamiehineen ja teologeineen) pilasivat hienon aatteen!

        Jeesus oli hyvä mies ja historiallinen vaikuttaja, mutta häntä ei ole haluttu ymmärtää, hänelle kävi kuten hyville miehille useinmiten käy!

        Ilman henkimaailman irrationalismia ja "usvatieteilyä" kristinusko on parhaimmillaan järkevää ja käytännöllistä!

    • Eipäs olkaan...

      Rasisti wwwnational on tekemässä Maailman menoa -palstasta toista Rasismi-palstaa.

      • ollukkana

        Mitään rasistista aloituksessa, aivan asiaa.
        Jukka Tarkka on ääri-islamilaisista 'arvoista' hyvin perillä.

      • Valistan niin kauan ja niin monella palstalla, että kaikkien silmät aukeavat totuudelle, tarkoitan kaikilla jokaista suomalaista.
        Olen kuin ikiliikkuja, kuten Aleksis Kivi aikanaan, tarkoitukseni on osaltani auttaa Suomea selviytymään mädättäjien hyökkäykseltä, pitää Suomi suomalaisena. Et sinä, eikä kukaan muukaan pysty tätä missiota pysäyttämään turhalla leimaamisella tai lässytyksellä.

        PS. Suosittelen kaikkia järkeviä, Suomea arvostavia henkilöitä tekemään myös kaiken mahdollisen yhteisen edun vuoksi.

      • Rasismi haisee!
        wwwnational kirjoitti:

        Valistan niin kauan ja niin monella palstalla, että kaikkien silmät aukeavat totuudelle, tarkoitan kaikilla jokaista suomalaista.
        Olen kuin ikiliikkuja, kuten Aleksis Kivi aikanaan, tarkoitukseni on osaltani auttaa Suomea selviytymään mädättäjien hyökkäykseltä, pitää Suomi suomalaisena. Et sinä, eikä kukaan muukaan pysty tätä missiota pysäyttämään turhalla leimaamisella tai lässytyksellä.

        PS. Suosittelen kaikkia järkeviä, Suomea arvostavia henkilöitä tekemään myös kaiken mahdollisen yhteisen edun vuoksi.

        Niinhän se on, että et ole lainkaan kiinnostunut siitä, mihin tämä palsta on tarkoitettu, eli "keskustelusta päivänpolttavista koti- ja ulkomaan uutisista", vaan sinua kiinnostaa ainoastaan rasistisen propagandan levittäminen myös tämän palstan kautta!

        PS. Olet surkea sekoitus vainohullua, suuruudenhullua ja patologista valehtelijaa.

    • freedom,liberty

      Ei sovi unohtaa että Arabien öljystä saaamat rahat on peräisin lännestä ja ne öljy rahat ei jakaudu Arabi maissa koko kansan parhaaksi vaan harvojen taskuun ja ne taas tarvivat sellaisia ihmisiä joita voidaan yllyttää/aivopestä koraanilla länsimaiden kimppuun,Hajoita ja hallitse. Arabi maissa on halpatyö voimaa sellaisista maista joissa on alhaisempi elintaso ja ne työn tekijät ovat ihan orjan asemassa islamin uskoisissa maissa. Paras/halvin keino islamin leviämisen ehkäisyksi on evankeliumin vieminen niille 1.3 miljardille muslimille joita myös Jumala rakastaa. Lähetys työ on vielä kesken! Me länsi maissa saamme nauttia menneiden sukupolvien hedelmää vaikka aina se ei ole onnistunut niin kuin Jeesus olisi sen halunut olevan.Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

      • ååååååååå

        niitä orjia pitää, haluaa kaikista muslimeista sellaisia, niitä on muutenkin länsimaat täynnä, orjia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2459
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1624
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      141
      1276
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      291
      1063
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      313
      1025
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1012
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      965
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      804
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      773
    Aihe