Alempana joku ihmetteli minkä vuoksi Jumala uhraa itsensä itselleen jotta ihmiset pelastuisivat.
Niin ihmettelen minäkin. Voisiko Jumala olla niin jakautunut personallisuus, että yhden osan vaatiessa verenhimoisesti kostoa, on toisen osan suostuttava syntipukiksi joka lahdataan syntien hyvitykseksi?
Jokin tuossa yhtälössä mättää. Ehkäpä vastaus probleemiin löytyy siitä että vuosituhansia sitten ihmiset kumminkin olivat polyteisteja ja olettivat että yhden jumalan pitää peitota toinen jumala?
Ei tuokaan oikein nappaa meitsille.
Kun ajattelen Odinia joka ripustaa itsensä puuhun uhratakseen itsensä itselleen, niin totean että siinä ei ole läsnä minkäänlaista "syntien sovitusta", vaan pelkkä tiedonhalu. Voisiko tuo ajatus itsensä uhraamisesta tarkoittaa sitä että ihmisen on panostettava johonkin asiaan oppiakseen jotain tärkeää? On vähintäänkin uhrattava aikaansa jotta saa tietää miten se maailmankaikkeus oikein raksuttaa!
Uhrin ajatusta mietiskellessä väistämättä tulee mieleen että suurin uhrautuja on kuitenkin Maa, joka ei pysty kauheasti laittamaan hanttiin kun kuppaamme siitä irti kaikki mahdolliset voimavarat mitkä suinkin irti saamme. Aika passiiviselta tuollainen uhrautuminen kuitenkin vaikuttaa, kun mitään vaihtoehtoja ei ole tarjolla Maa-paralle. Tai ehkäpä kysymys on niin pitkistä ajanjaksoista että emme ole vielä nähneet sitä hetkeä että Maa päättää välitä toisin kuin mitä tämä nykyinen meininki on. Että se ei enää sietäisi meitä...
Tämä toki edellyttäisi että Maa olisi tunteva ja tietoinen olento ja kykenevä senmukaisiin edesottamuksiin.
Onko meillä varaa pitää Maata elottomana ja epäitsenäisenä niin kauan kuin uskomme jumaliin? Miksi Maa olisi jotain mitättömämpää kuin jokin näkymätön, ihmisaivoilla pähkäilty olento?
Niin ihmettelen minäkin. Voisiko Jumala olla niin jakautunut personallisuus, että yhden osan vaatiessa verenhimoisesti kostoa, on toisen osan suostuttava syntipukiksi joka lahdataan syntien hyvitykseksi?
Jokin tuossa yhtälössä mättää. Ehkäpä vastaus probleemiin löytyy siitä että vuosituhansia sitten ihmiset kumminkin olivat polyteisteja ja olettivat että yhden jumalan pitää peitota toinen jumala?
Ei tuokaan oikein nappaa meitsille.
Kun ajattelen Odinia joka ripustaa itsensä puuhun uhratakseen itsensä itselleen, niin totean että siinä ei ole läsnä minkäänlaista "syntien sovitusta", vaan pelkkä tiedonhalu. Voisiko tuo ajatus itsensä uhraamisesta tarkoittaa sitä että ihmisen on panostettava johonkin asiaan oppiakseen jotain tärkeää? On vähintäänkin uhrattava aikaansa jotta saa tietää miten se maailmankaikkeus oikein raksuttaa!
Uhrin ajatusta mietiskellessä väistämättä tulee mieleen että suurin uhrautuja on kuitenkin Maa, joka ei pysty kauheasti laittamaan hanttiin kun kuppaamme siitä irti kaikki mahdolliset voimavarat mitkä suinkin irti saamme. Aika passiiviselta tuollainen uhrautuminen kuitenkin vaikuttaa, kun mitään vaihtoehtoja ei ole tarjolla Maa-paralle. Tai ehkäpä kysymys on niin pitkistä ajanjaksoista että emme ole vielä nähneet sitä hetkeä että Maa päättää välitä toisin kuin mitä tämä nykyinen meininki on. Että se ei enää sietäisi meitä...
Tämä toki edellyttäisi että Maa olisi tunteva ja tietoinen olento ja kykenevä senmukaisiin edesottamuksiin.
Onko meillä varaa pitää Maata elottomana ja epäitsenäisenä niin kauan kuin uskomme jumaliin? Miksi Maa olisi jotain mitättömämpää kuin jokin näkymätön, ihmisaivoilla pähkäilty olento?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jeesus, Jumala uhrasi itsenä koska rakasti luotujaan niin suuresti. Jeesus, Herramme kaikessa mahtavuudessaa luovutti hetkeksi jumaluutensa ja toi sanan ihmisille ja kuoli ristille ottaen pois syntimme.
Sinun täytyy lukea Raamattua ja uskoa Jeesukseen ainoaan Jumalaan. Tämä on vaikeaa, mutta rauha sydämeesi löytyy uskosta.
Olen lukenut Raamattua ja löysin siitä vähemmän rauhaa kuin puhelinluettelosta. Puh.luetteloa lukemalla saa hyvin unta, mutta Raamatun karmeudet voivat jäädä mieleen pyörimään ja sitten näkee painajaisia.
Okei, tahdon siis sanoa että se Jeesus-fanitus ei nyt tässä ollut se mistä haluan puhua, vaan idea siitä että jumaluus uhraa itsensä. Ei teillä kristityillä ole yksinoikeutta itsensä uhraavaan jumalaan, esim. muuan intiaanien korkeakulttuurin jumala loikkasi kokkoon jotta hänestä tulisi uusi aurinko ja ihmiskunta saisi elää. Kyllä se vähän rankemmalta uhrautumiselta ja tuotteliaammaltakin vaikuttaa kuin Jeesus-tarina.
Ihmismieli taitaa keksiä samat myytit aina vaan ja uudestaan ympäri maailman.
Jumalankin on elettävä lain mukaan. Jumala on yrittänyt opettaa ihmisille mitä laki oikeastaan tarkoittaa mutta monet eivät tätä tajua koska eivät ymmärrä mikä osuus oikeudenmukaisuudella on elämässä. On myöskin aivan turhaa syyttää Jumalaa tai kutsua häntä kostonhaluiseksi - jos juokset pääsi seinään vaikka sinua on varoitettu niin syy on omasi eikä kenenkään muun. Kaikki on vapaaehtoista - valitan mutta näin on - syytä muita tai valita kuinka paljon haluat jos ei apu ja hyvät neuvot kelpaa niin ei kun ei - itsehän valitset ....
Mikäs se sellainen laki on että oma poika pitää tapattaa että ihmiskunta saa elää? En minä tuollaisessa näe mitään järkeä, enkä lakia.
Jotain syvällisempää noissa uhrijutuissa on varmaan alunperin ollut taustalla, mutta ihmiskunta on tainnut jo unohtaa mistä niissä on kysymys. Ehkäpä ne ovat kehoitus että "tee sinäkin samoin". Esim. maya-kuninkaalliset silpoivat omia sukuelimiään eli vuodattivat verta aurinkojumalalle.
Typerältähän kaikki kidutustoiminto nykyihmisen korvissa kuulostaa. Ehkäpä tarvitsemme UUSIA MYYTTEJÄ.
syy oman pojan uhraamiseen,siis meidän kaikkien syntisten ihmisten lunastus työ.on tehty äärettömän rakkauden johdosta meihin jokaainoaan ihmiseen,väriin rotuun katsomatta.se on sitä aitoa rakkautta,puhtainta rakkautta.mitä ihmisen on vaikea tuntea muita kuin lapsiaan,ja puolisoaan kohtaan.muttakun pitäisi kaikkia rakastaa myös sitä vihamiestä.
tän päivän ihmisen se on vaikea ymmärtää,kun on sydämmeltään kuolleita ihmisiä niin paljon joukossamme.vain raha ja omaisuus materiaali on kaikki kaikessa,rakastetaan elotonta roinaa.sokeina päivät -vuodet umpeen kellon perässä juoksevia,joilla ei liikene edes pientä ajatusta lähimmäiselle.
Minä en uhraisi omaa lastani murhamiehille, vaan itseni. Näinhän jokainen luonnollisesti tekisi.
Mutta Heureka, nyt ymmärrän minkä vuoksi k-uskovaiset väittävät että Jeesus on Jumala. Heidän on pakko uskoa niin, tai he joutuisivat uskomaan että Jahve oli niin julma ja murhanhimoinen että tapatti oman poikansa. JOS Jahve tapattaakin ITSENSÄ, niin omapa on valintansa.
Kiva kiva, oivalluksia on aina antoisaa saada!
ei ole se joka "ei pysty laittamaan hanttiin", vaan se joka vapaaehtoisesti uhraa itsensä toisten hyväksi, eli antaa kaikkensa, itsensä"
Siinä että "ei pysty laittamaan hanttiin" ei ole mitään uhrautumista.
tässä on se, että kaikkivaltias jumaluus itse ensin määrää ettei voi antaa anteeksi syntejä ilman veriuhria ja lopulta päättää itse olla uhrikuollut pari päivää. Tällä hän on kuitannnut sotkun jonka itse pani alulle.
Uskon että uhriajatus on alkuisin varhaisuskontojen näkemyksestä että jumalat tarvitsevat ruokaa ja juomaa kuten ihmisetkin. Kun näitä antoi, uhrasi jumalille, ne puolestaan antoivat ihmisille mitä nämä pyysivät. Lopulta päädyttiin ajatuksen että uhrilla lepytettiin jumalia myös pahojen tekojen osalta ja kristinuskossa siihen, että ilman uhria jumala ei ylipäänsä lepy.
Paavali Jeesuksen kuolemaa selittäessään loi ajatuksen että uhrin olikin oltava "synnitön" ja ihminen, jolloin päädyttiin jumalinkarnaatioon ja Jeesus selitettiin tällaiseksi ja hänen kuolemansa syntien sovitukseksi tapahtuneeksi.
Joopa joo. Ikävä on niitä keskusteluja, joita kävimme tämän palstan alkuaikoina.
Minulle tämä aika on JUMALAN SYNKKÄ MENNEISYYS, hänen majesteettinsa tausta.
Maa huutaa Luojallensa: "Minä olen sinun menneisyytesi, ja sinä olet minun tulevaisuuteni."