Ennen sotaa it-aseistus laiminlyötiin
Ilmatorjunta saavutti vuoden 1944 ensimmäisen torjuntavoiton
STT-EEVA NIKKILÄ-KIIPULA-PK, 20.11.2005
Vuonna 1944 Suomi saavutti ensimmäiset torjuntavoittonsa jo helmikuussa - ja kotirintamalla.- Tuolloin Neuvostoliitto toteutti strategisen ilmaoperaation Helsinkiin ja eräisiin muihin kaupunkeihin. Ilmapuolustuksemme sai kuitenkin torjuntavoittonsa ja tappiomme jäivät melko vähäisiksi, totesi eversti evp Ahti Lappi Suomen ilmasota -seminaarissa Ilmailumuseossa Vantaalla sunnuntaina.
Suomen kuten lähes kaikkien muidenkin maiden armeijoissa oli ennen sotaa vallalla "douhetismina" tunnettu pommitusstrategia, jonka mukaan pommikoneiden roolia sodan ratkaisijana ylikorostettiin ja ilma- ja hävittäjätorjunnan kehittämistä laiminlyötiin.
- Samaa doktriinia on käytetty soveltaen myöhemminkin muun muassa Korean ja Vietnamin sodissa sekä Irakin ja Jugoslavian ilmakampanjoissa, Lappi lisäsi.
Suomen ilmatorjunnalla oli ennen talvisotaa käytössään 28 raskasta it-tykkiä, 13 kevyttä it-tykkiä sekä 120 it-konekivääriä. Mutta ei Ruotsissakaan tilanne ollut tuolloin hyvä, ja Ruotsi sentään valmisti itse ilmatorjunta-aseita.
- Suomi ei siten näiden lukujen valossa ollut hoitanut ilmatorjuntaansa muita huonommin - kaikki olivat yhtä huonoja, Lappi totesi.
Kannattaa myös muistaa, että talvisodan alussa Neuvostoliitolla oli 7-kertainen ja sodan lopulla 20-kertainen koneylivoima.
Suomen ilmapuolustus tuhosi talvisodan aikana 699 viholliskonetta.
Kenttäarmeijalla pulaa it-aseista
Jatkosodan aikana ilmatorjunta-aseiden määrä kasvoi talvisodan alkuun verrattuna lähes 7-kertaiseksi, aseita olisi Lapin mukaan tarvittu paljon enemmän. It-aseita oli enimmillään vuoden 1944 alussa, reilut 1 700.
- Niistä 28 prosenttia oli kenttäarmeijalla, 25 prosenttia kotialueella ja lähes puolet merivoimilla, lentojoukoilla ja varikoilla, Lappi kertoi.
Hänen mukaansa Suomi oli toisessa maailmansodassa ensimmäinen maa, joka sai it-panssarivaunuja.
Ilmatorjunnan puute oli ilmeinen esimerkiksi Tali-Ihantalan taisteluissa kesäkuun lopulla 1944.
- IV armeijakunnalla oli kolmen divisioonan ja 20 kenttätykistöpatteriston suojaamiseen käytössä vain kahdeksan ja puoli ilmatorjuntapatteria, kun tarve olisi ollut yli kolminkertainen, Lappi huomautti.
Kotialueelta olisikin pitänyt hänen mukaansa siirtää ilmatorjuntakalustoa taistelukentälle. - Eli selustaa turvattiin, mutta edustaa liian vähän.
Jos raskaita pattereita olisi tuolloin tuotu enemmän kenttäarmeijan käyttöön, suomalaiset olisivat hänen mielestään voineet torjua paremmin Neuvostoliiton pommikoneita.
NL menetti tuhansia koneita
Neuvostoliiton ilmavoimien tappiot jatkosodassa olivat kolmisen tuhatta konetta, ja kenttäarmeijan alueella pudotuksista tapahtui peräti 95 prosenttia. Alasammutuista koneista valtaosa oli maataistelukoneita ja hävittäjiä. Pommikoneiden osuus oli reilut 20 prosenttia.
Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaistappiot suuressa isänmaallisessa sodassa olivat 170 400 konetta, joista yli 60 prosenttia tuhoutui.
- Konetappiot Suomen rintamalla olivat noin 2-3 prosenttia kaikista, Lappi totesi.
Valvontakomissio määräsi tahdin
Syyskuussa 1944 solmitun välirauhan jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio tuli Suomeen, ja sen vaikutus näkyi myös ilmavoimien toiminnassa.
- Komissio halusi tietoja muun muassa Suomen lentokenttien verkostosta, henkilöstövahvuuksista ja lentokoneiden määristä sekä niiden moottoreista ja aseistuksesta, kertoi eversti evp Vilho Lukkarinen.
Lentokoneita Suomella oli tuolloin 519, 40:tä eri tyyppiä. Tammikuussa 1945 koneet jaettiin joukko-osastoille ja loput vietiin varikolle Tampereelle. Ensimmäiset 71 konetta romutettiin samana keväänä.
Pariisin rauhansopimus astui puolestaan voimaan 15. syyskuuta 1947.
- Sen mukaisesti ilmavoimien konemäärä rajoitettiin 60 hävittäjään. Pommituskoneita sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein ei sallittu lainkaan. Ilmavoimien henkilöstömäärä rajoitettiin 3 000:een, Lukkarinen kertoi.
- Lokakuussa 1944 liittoutuneiden valvontakomissio Suomeen.
- Ilmavoimilla 519 lentokonetta syksyllä 1944.
- Valvontakomissio katsoi, että hakaristi mahdoton ilmavoimien tunnuksena.
- 8. maaliskuuta 1945 tasavallan presidentin päätöksellä hakaristitunnukset vaihtuivat sinivalkoisiksi kokardeiksi huhtikuun alusta samana vuonna.
- Valvontakomissio määräämä lentokielto voimassa vuoden 1945 loppupuolelle.
- Lentokoulutus pääsi alkamaan elokuussa 1945, ensimmäinen lentoupseerikurssi vasta 1948.
- Pariisin rauhansopimus voimaan 15. syyskuuta 1947: ilmavoimien konemäärä 60:een, pommituskoneet kiellettiin, ilmavoimien henkilöstömäärä rajoitettiin 3 000:een.
- Ainoaksi sotakoneeksi jäi Messerschmitt 109; myöhemmin kunnostettiin viisi Blenheim-pommikonetta kartoitusvalokuvauskoneeksi.
- Ilmatorjuntatykistö liitettiin maavoimiin vuonna 1952.
- Lennostot saivat aluksi numerot; vuonna 1957 ne nimettiin maakuntien mukaan.
- 1956 puolustusministeriö päätti hankkia englantilaisia Folland Gnat -merkkisiä kevyitä torjuntahävittäjiä.
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=82021
Ilmatorjunta saavutti vuoden 1944 ensimmäisen torjuntavoiton
STT-EEVA NIKKILÄ-KIIPULA-PK, 20.11.2005
Vuonna 1944 Suomi saavutti ensimmäiset torjuntavoittonsa jo helmikuussa - ja kotirintamalla.- Tuolloin Neuvostoliitto toteutti strategisen ilmaoperaation Helsinkiin ja eräisiin muihin kaupunkeihin. Ilmapuolustuksemme sai kuitenkin torjuntavoittonsa ja tappiomme jäivät melko vähäisiksi, totesi eversti evp Ahti Lappi Suomen ilmasota -seminaarissa Ilmailumuseossa Vantaalla sunnuntaina.
Suomen kuten lähes kaikkien muidenkin maiden armeijoissa oli ennen sotaa vallalla "douhetismina" tunnettu pommitusstrategia, jonka mukaan pommikoneiden roolia sodan ratkaisijana ylikorostettiin ja ilma- ja hävittäjätorjunnan kehittämistä laiminlyötiin.
- Samaa doktriinia on käytetty soveltaen myöhemminkin muun muassa Korean ja Vietnamin sodissa sekä Irakin ja Jugoslavian ilmakampanjoissa, Lappi lisäsi.
Suomen ilmatorjunnalla oli ennen talvisotaa käytössään 28 raskasta it-tykkiä, 13 kevyttä it-tykkiä sekä 120 it-konekivääriä. Mutta ei Ruotsissakaan tilanne ollut tuolloin hyvä, ja Ruotsi sentään valmisti itse ilmatorjunta-aseita.
- Suomi ei siten näiden lukujen valossa ollut hoitanut ilmatorjuntaansa muita huonommin - kaikki olivat yhtä huonoja, Lappi totesi.
Kannattaa myös muistaa, että talvisodan alussa Neuvostoliitolla oli 7-kertainen ja sodan lopulla 20-kertainen koneylivoima.
Suomen ilmapuolustus tuhosi talvisodan aikana 699 viholliskonetta.
Kenttäarmeijalla pulaa it-aseista
Jatkosodan aikana ilmatorjunta-aseiden määrä kasvoi talvisodan alkuun verrattuna lähes 7-kertaiseksi, aseita olisi Lapin mukaan tarvittu paljon enemmän. It-aseita oli enimmillään vuoden 1944 alussa, reilut 1 700.
- Niistä 28 prosenttia oli kenttäarmeijalla, 25 prosenttia kotialueella ja lähes puolet merivoimilla, lentojoukoilla ja varikoilla, Lappi kertoi.
Hänen mukaansa Suomi oli toisessa maailmansodassa ensimmäinen maa, joka sai it-panssarivaunuja.
Ilmatorjunnan puute oli ilmeinen esimerkiksi Tali-Ihantalan taisteluissa kesäkuun lopulla 1944.
- IV armeijakunnalla oli kolmen divisioonan ja 20 kenttätykistöpatteriston suojaamiseen käytössä vain kahdeksan ja puoli ilmatorjuntapatteria, kun tarve olisi ollut yli kolminkertainen, Lappi huomautti.
Kotialueelta olisikin pitänyt hänen mukaansa siirtää ilmatorjuntakalustoa taistelukentälle. - Eli selustaa turvattiin, mutta edustaa liian vähän.
Jos raskaita pattereita olisi tuolloin tuotu enemmän kenttäarmeijan käyttöön, suomalaiset olisivat hänen mielestään voineet torjua paremmin Neuvostoliiton pommikoneita.
NL menetti tuhansia koneita
Neuvostoliiton ilmavoimien tappiot jatkosodassa olivat kolmisen tuhatta konetta, ja kenttäarmeijan alueella pudotuksista tapahtui peräti 95 prosenttia. Alasammutuista koneista valtaosa oli maataistelukoneita ja hävittäjiä. Pommikoneiden osuus oli reilut 20 prosenttia.
Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaistappiot suuressa isänmaallisessa sodassa olivat 170 400 konetta, joista yli 60 prosenttia tuhoutui.
- Konetappiot Suomen rintamalla olivat noin 2-3 prosenttia kaikista, Lappi totesi.
Valvontakomissio määräsi tahdin
Syyskuussa 1944 solmitun välirauhan jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio tuli Suomeen, ja sen vaikutus näkyi myös ilmavoimien toiminnassa.
- Komissio halusi tietoja muun muassa Suomen lentokenttien verkostosta, henkilöstövahvuuksista ja lentokoneiden määristä sekä niiden moottoreista ja aseistuksesta, kertoi eversti evp Vilho Lukkarinen.
Lentokoneita Suomella oli tuolloin 519, 40:tä eri tyyppiä. Tammikuussa 1945 koneet jaettiin joukko-osastoille ja loput vietiin varikolle Tampereelle. Ensimmäiset 71 konetta romutettiin samana keväänä.
Pariisin rauhansopimus astui puolestaan voimaan 15. syyskuuta 1947.
- Sen mukaisesti ilmavoimien konemäärä rajoitettiin 60 hävittäjään. Pommituskoneita sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein ei sallittu lainkaan. Ilmavoimien henkilöstömäärä rajoitettiin 3 000:een, Lukkarinen kertoi.
- Lokakuussa 1944 liittoutuneiden valvontakomissio Suomeen.
- Ilmavoimilla 519 lentokonetta syksyllä 1944.
- Valvontakomissio katsoi, että hakaristi mahdoton ilmavoimien tunnuksena.
- 8. maaliskuuta 1945 tasavallan presidentin päätöksellä hakaristitunnukset vaihtuivat sinivalkoisiksi kokardeiksi huhtikuun alusta samana vuonna.
- Valvontakomissio määräämä lentokielto voimassa vuoden 1945 loppupuolelle.
- Lentokoulutus pääsi alkamaan elokuussa 1945, ensimmäinen lentoupseerikurssi vasta 1948.
- Pariisin rauhansopimus voimaan 15. syyskuuta 1947: ilmavoimien konemäärä 60:een, pommituskoneet kiellettiin, ilmavoimien henkilöstömäärä rajoitettiin 3 000:een.
- Ainoaksi sotakoneeksi jäi Messerschmitt 109; myöhemmin kunnostettiin viisi Blenheim-pommikonetta kartoitusvalokuvauskoneeksi.
- Ilmatorjuntatykistö liitettiin maavoimiin vuonna 1952.
- Lennostot saivat aluksi numerot; vuonna 1957 ne nimettiin maakuntien mukaan.
- 1956 puolustusministeriö päätti hankkia englantilaisia Folland Gnat -merkkisiä kevyitä torjuntahävittäjiä.
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=82021
Vastaukset 5
Vanhimmat
toi on historiapalstan juttuja.
Venäläisparat !
Suomalaiset lentäjät liioittelivat ilmavoittoja 1:2, kansainvälisesti rehellisyyttä ilmaiseva lukema. Esim amerikkalaisilla ja briteillä se oli 1:2 tai 1:3 ja saksalaisilla sodan loppuvaiheessa 1:4, 1:5. Pahimmat liioittelijat löytyivät odotetusti Venäjältä 1:10 tai jopa 1:20.
Nämä faktat kyseenalaistavat eniten osasto Kuhlmeyn kaltaisia myyttejä. Osasto liioitteli rajusti saavutuksiaan kesällä 1944 Karjalan Kannaksella.
Se Kuhlmey kuitenkin vei Puna-armeijalta ilmaherruuden ja käänsi tilanteen maanäyttämölläkin suomalaisille edullisemmaksi, ja pian neuvostomaajoukkojenkin eteneminen pysähtyi.
Saksassa sen sijaan oli Göringiltä ym. suuri virhe laiminlyödä raskaiden pommikoneiden kehitys.
Onko lähdettä noille liioitteluille, siis kansainvälisesti a) WW2 ajalta b) myöhemmiltä c) miksei myös WW1?
Kuinka tuo käytännössä tapahtui? Raporteissa "ehkä osuin" epävarmat kuitattiin tiputuksiksi? Vai ihan kylmästi valehdeltiin?