Kuolemaan tuomittu pelastui

Sim-son

Venäjällä nuori mies vietti häitään ja siellä tuli riitaa. Sulhanen pieksettiin omissa häissään. Siitä sisuuntuneena tuo armeijassa oleva Dimitri haki kalasnikovin ja pamautti neljä miestä hengiltä. Rangaistus oli kuolemantuomio.

Suomalaisten vankilalähettien Väinö ja Airi Harjulan kautta Dimitri tuli uskoon. Hän oli Murmanskilaisessa vankilassa kuolemantuomittujen osastolla monien ovien ja lukkojen takana. Harjulat pitivät Dimitriin säännöllisesti yhteyttä. Aina kun sellin ovi avattiin oli aseistetut vartijat mukana ja vangin täytyi sanoa nimensä, vankinumeronsa ja rikoksensa. Vaikka monta kertaa päivässä. Tuolla pimeässä tyrmässä uskon lisäksi oli ainoa lohtu kissa.

Erään kerran Harjulat menivät Murmanskiin ja tietenkin tapaamaan Dimitriä. Nuorimies säteili iloa ja sanoi, että oli rukouksessa ollessaan alkanut puhua kieltä jota ei ymmärrä. Hän oli täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Suomalaisia korkean tason vankilavirkailijoita kävi tutustumassa Murmanskin alueen vankiloihin ja heille esiteltiin Dimitri. Mies teki sellaiset vaikutuksen, että matkalla kotiin yksi virkailija sanoi olevansa kateellinen tuolle uskoon tulleelle kuolemaan tuomitulle.
Reijo 'Klinu' Loikkanen hommasi television Dimitrille.

Elettiin Jeltsinin aikaa ja armonanomuksia kuolemantuomion muuttamiseksi kirjoitettiin. Jeltsin muuttikin kuolemantumion 25 vuotta vankeutta. Nyt on tuomio lusittu yli puolen välin mutta vielä on yli kymmenen vuotta jäljellä. Mies on edelleen uskossa ja valoisa kristitty. Hänet siirrettiin Siperiaan. Sieltä pitää yhteyttä Suomeen ja Pohjois-Suomessa eräs sanomalehti julkaisee Dimitrin toimittajalle laittamia kirjeitä, tietenkin laittajan luvalla.
Venäjällä on 25 vuotta vankeutta istuttava päivästä päivään. Jos saat sytykkeen muista Dimitriä rukouksin. Jumala voi!

9

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kadun-nainen

      Neljän ihmisen henki muuttui Jumalan hengeksi.

      • Uudestisyntynyt.

        Mitä sinulle tapahtuu sen jälkeen kun kuolet? Häviätkö olemattomaksi? Mitä jos Raamattu sittenkin...

      • Kadun-nainen
        Uudestisyntynyt. kirjoitti:

        Mitä sinulle tapahtuu sen jälkeen kun kuolet? Häviätkö olemattomaksi? Mitä jos Raamattu sittenkin...

        en osaa varmuudella sanoa. Toivoisin että voisin liikkua plasmapallona taivaalla ja kiusata ufotutkijoita. Isän syliin toki voisin mennä,
        mutta miksi Isä ei rakentanut aivojani syliin sopivaksi. Uskon että tähän tulee vastaus 20 vuoden sisällä. Raamattu on todella kaunis teos
        ja luen sitä parhaillaankin, en saa siitä mielikuvituskavereita, mutta hyviä viisauksia sitäkin enemmän.. en tiedä mitä tapahtuu. Tuskin kuolen pois kokonaan. Jotakin jää.

      • mie taas
        Kadun-nainen kirjoitti:

        . Tuskin kuolen pois kokonaan. Jotakin jää.'''
        ja minne on matkalla'' Jotakin jää.'''?
        tämä on ikuisuuskysymys..onnea etsimisessäsi..

      • hansutuulia
        Kadun-nainen kirjoitti:

        en osaa varmuudella sanoa. Toivoisin että voisin liikkua plasmapallona taivaalla ja kiusata ufotutkijoita. Isän syliin toki voisin mennä,
        mutta miksi Isä ei rakentanut aivojani syliin sopivaksi. Uskon että tähän tulee vastaus 20 vuoden sisällä. Raamattu on todella kaunis teos
        ja luen sitä parhaillaankin, en saa siitä mielikuvituskavereita, mutta hyviä viisauksia sitäkin enemmän.. en tiedä mitä tapahtuu. Tuskin kuolen pois kokonaan. Jotakin jää.

        Ei sinun tarvitse olla epätietoinen, lue Sanaa sieltä löydät epävarmuuteesi totuuden. :)

      • Kadun-nainen
        hansutuulia kirjoitti:

        Ei sinun tarvitse olla epätietoinen, lue Sanaa sieltä löydät epävarmuuteesi totuuden. :)

        Koraanin tutkiminen olisi aivan yhtä mielenkiintoista, puhumattakaan esim. bahai-uskonnosta. Sanaa on viljalti ja sitä on kloonattu ja lainattu muualta raamattuunkin. Uskontona en kuitenkaan ymmärrä mitään, minkä tiede osoittaa selkeästi mahdottomaksi ja mikä on täysin ihmisjärjen vastaista.

      • Sim-son

        'Niimpä minäkin sanon teille: anokaa niin teille annetaan; etsikää niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.' Luuk.11:9-10

        Tuossa Jeesus antaa sinulle K.n lupauksen ja löydät hänet jos tahdot.

        Minusta asia on juuri toisin päin, Raamatusta on kopioitu muihin uskontoihin ja kommunismiä myöten asioita. Mutta kun avoimin mielin etsii niin löytää.
        Pelastus Jeesuksessa on niin yksinkertainen, että se on vaikea järjellä käsittää.
        Monet Raamatun ohjeet ovat tieteellisestikin terveellisiä kun noudattaa. Mutta usko on se avain-sana. Jeesuksen neitseestä syntymiseen ei järki riitä, se on uskon asia. Uskoo tai ei.

        Kuitenkin siunattuja tutkimusaikoja ja teitä!

    • Kertomasi tapaus sekä kosketti että siunasi (kosketti erikoisesti siksi, että olen entinen vanki [joskin suomalaisesta "hoitohotellista" niinkuin Sorkka ym vankilamme verrattuna venäläisiin vankiloihin] ja siunasi nähdessäni Jumalan käden Dimitrin elämässä).

      Muuten, parhaat opettajani ovat olleet entisiä vankeja Venäjän ja Kiinan vankiloista. En koskaan lakkaa kiittämästä Jumalaa noista miehistä enkä siitäkään miten Hän kasvatti heitä. Erityisesti on jäänyt myös erään neuvostovangin todistus mieleeni, kun hän 10 vuoden kidutusten ja kokemusten jälkeen kertoi -pienintäkään katkeruutta viranomaisia kohtaan -että "en olisi kestänyt, ellei Kristus olisi asunut minussa".

      Veljet ja sisaret! Muistakaamme vankeja. Ja koetelkaamme itseämme, olemmeko uskossa, tutkikaamme itseämme; vai emmekö tunne itseämme, että Jeesus Kristus on meissä; ellei, niin emme kestä koetusta (2 Kor. 13:5, jos muistan kohdan oikein)

      Jumalan armoa ja rauhaa päivääsi veljeni Kristuksessa.

      • Sim-son

        Minulle oli yllätys, että sinäkin olet tutustunut Suomen kivitaloihin. Tietenkin heti tuli ajatus, ollaanko joskus tavattu. En urki tietoja ja tapani ei ole paljastaa luvatta keneltäkään mitään. Mutta oletko ollut Vihdissä töissä koskaan? Itse ajoin kuorma-ja jakeluautoa 80-luvun lopulla siellä ja Helsingissä.

        Joka tapauksessa siunausta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4198
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3183
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe