Halonen mainostaa itseään originaalina työväen presidenttinä.
On selvää, että siinä tehtävässä Halonen on sitten epäonnistunut todella raskaasti.
Irtisanomiset on ponkaisseet suurissa yhtiöissä Halosen aikana enenevästi.
Ei ole Halonen paljon sanonut niistä tai pystynyt estämään.
Mitä se osoittaa sitten Halosen kyvyistä työväen presidenttinä, jos Tarja Halonen nimittää Suomen pankkiin pääjohtajaksi henkilön, jolla on sama puoluekirja?
"Turun Sanomien ja Aamulehden haastatteleman
entisen pankinjohtajan Seppo Lindblomin mukaan,
on surullista ettei näin korkeassa nimityksessä
haluta antaa arvoa ammattitaidolle ja urakehitykselle.
Turun Sanomissa Turun kauppakorkeakoulun
kansantaloustieteen professori Paavo Okko, arvioi että Ecofinin pääjohtajalla
Sixten Korkmanilla olisi paremmat valmiudet rahapolitiikan hoitoon.
EU:n sisällä rehottaviin petoksiin ja korruptioon
edellisellä kerralla v. 1998 puuttuessaan van Buitenen
toimitti ensin tietonsa Unionin komission henkilöstöasioita
hoitaneelle suomalaissyntyiselle komissaari Erkki Liikaselle (Sdp)
toivoen tämän ryhtyvän toimenpiteisiin,
mutta ei saanut häneltä minkäänlaista vastakaikua.
Sen sijaan Liikanen henkilöstöasiainkomissaarina pani alulle komission
van Buiteneniin kohdistamat vainotoimet,
kurinpitomenettelyn ja palkan puolittamisen.
"
Kun Halonen on epäonnistunut täysin presidenttinä, niin pitänee kokeilla, millainen työväen etujen ajaja tuo Sauli on.
Miksi ihmisiä Irtisanottu enenevästi
5
225
Vastaukset
- Huvittunut:)
Älä viitsi huvittaa meitä, sillä saatamme kuolla nauruun. Haloselle ei ole MITÄÄN tekemistä työllisyyden kanssa, vaikka sinä yhtenä typeränä niin luuletkin.
- heheh
Jos ei ole yhtään mitään tekemistä työllisyyden kanssa, miksi sitten on oikeus nimittää suomen pankkiin joku rasvainen oman puolueen kaveri, kuka lähti pakoon ulkomaille "eu-tehtäviin"?
Siinä olet kyllä oikeassa,että noiden irtisanomisten kanssa yhtäläisyyttä ei ole välttämättä yhtä paljon, onpahan kuitenkin vain mielenkiintoinen sattuma.
Halosen taustajoukot SAK ay-liikkeineen on kannustaneet valtavaan lakkoiluun ihmisiä, että ajavat oikeuksiaan järjettömästi liikaa, seuraus: esim. stora enso irtisanoo lakkojen jälkeen 2300.
ay-liike on Halosen aikana kannustanut ihmisiä siis itsetuhoisiin tekoihin
- heitto
Tutustu nyt ensin peresidentin "työehtosopimukseen" eli olkoon vaikka Kelju K Kojootti, niin hänellä ei ole mitään valtaa meidän kvartaalitaloudessa. Jos tehtaat päättää mennä sinne, missä markkinat ja halpa työvoima on, niin ei presidentillä ole mahtikäskyä, että ettepä mene.
SP on leimasinkeskus EU:hun liittymisen jälkeen.
Ainoa joka voi vaikuttaa, on hallitus ja ay-liike, siellä tehdään päätökset verorahoista, kuntarasitteista, sosiaaliturvasta, palkoista.
Äänestäisin heti diktaattoriakin, joka saisi tämän maan hyvinvoinnin takaisin, sellaista vain ei ole. - seppo surakainen
että Halosen aikana öljyn hinta on vähintäänkin tuplaantunut. Meillä on öljylämmitys, joten istuva presidentti on aiheuttanut valtavan lämmityskulujen nousun! Presidenttiä vaihtamalla saamme halvempaa öljyä!!
- Öljynhinnat
Silleen se on Sepposeni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673