Tuulivoimaloiden alasajo on alkanut Suomessa Inkoossa. Miksi ?
Ne pilaavat Suomalaista rannikkoa: melua, näköhaittaa ja ne maksavat enemmän kuin tuottavat.
Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoittajalle hatunnosto. Viimeinkin joku merkittävä taho journalismin toimijoista uskaltaa kirjoittaa totuuksia ja lakkaa mielistelemästä viherhörhöjä.
GP:n epärealismia on ollut havaittavissa jo kauan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000008633402
Nyt nähdään, että GP:n puheet tuulivoimastakin ovat osoittautumassa varsinaiseksi puuhasteluksi ja haihatteluksi.
On hyvä, että viides nousee ja kuudennesta keskustellaan. Muuten tulisi vilu täällä Suomessa.
Tehdään me tuulivoimaloita, kun se homma osataan. Mutta asennetaan ne tehdyt tuulivoimalat sinne missä tuulee riittävästi ja koko vuoden, ei Suomeen.
Saaristossa tarvitaan sähköä kesäisin, tehdään se silloin ydinsähköllä ja aurinkopaneeleilla !
Ne pilaavat Suomalaista rannikkoa: melua, näköhaittaa ja ne maksavat enemmän kuin tuottavat.
Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoittajalle hatunnosto. Viimeinkin joku merkittävä taho journalismin toimijoista uskaltaa kirjoittaa totuuksia ja lakkaa mielistelemästä viherhörhöjä.
GP:n epärealismia on ollut havaittavissa jo kauan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000008633402
Nyt nähdään, että GP:n puheet tuulivoimastakin ovat osoittautumassa varsinaiseksi puuhasteluksi ja haihatteluksi.
On hyvä, että viides nousee ja kuudennesta keskustellaan. Muuten tulisi vilu täällä Suomessa.
Tehdään me tuulivoimaloita, kun se homma osataan. Mutta asennetaan ne tehdyt tuulivoimalat sinne missä tuulee riittävästi ja koko vuoden, ei Suomeen.
Saaristossa tarvitaan sähköä kesäisin, tehdään se silloin ydinsähköllä ja aurinkopaneeleilla !
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hallitus ei aio sulkea sähkön tuotannossa pois päävaihtoehtojen joukosta mitään teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoista tuotantomuotoa. Vaikka eduskunnalle tiistaina annettu energiapoliittinen selonteko ei sisällä esityksiä ydinvoiman lisäämisestä, halutaan sekin mahdollisuus säilyttää.
STT-IA
5.6.1997
Hallituksessa on yksimielisyys siitä, ettei mitään vähäpäästöistä tai päästöjen kannalta haitatonta ja kustannustehokasta tuotantomuotoa suljeta jatkossakaan pois kun uutta kapasiteettia rakennetaan...
Sanoi Pekkarinen viime viikolla
Sai tilaisuustensa. Eipä toiminut.
Mahtoi tulla tuotetty kWh kalliiksi.
Nyt pitää lopettaa piiperrys ja ryhtyä töihin.
Ei 3 snt/kWh niin hirveästi ole.
Mutta yläraja vain tulee koossa vastaan aika nopeasti. Eli koe laitos, joka on ihan uusinta uutta, on rungoltaan 65 metrinen ja siinä oli 60 metrin potkurin halkaisija. Silti tehoarvio oli vain 2400 MWh/a. Ei sellaisesta ole korvaavaksi energianlähteeksi. Jos Suomen sähkönkulutus (noin 79 miljardia kWh/a) peitettäisiin sellaisilla, niitä tarvittaisiin yli 32000 kpl.
Eli ihan käytännössä; Jos niitä pystytettäisiin 150 metrin välein, tarvittaisiin tuulista rantaviivaa tuollaiset 4800 km. Mikä on vain neljä kertaa Suomen merenrannan pituus.
joka on vain 10 - 15%. Eli rantaviivaa tarvittaisiin liki kymmenkertainen määrä.
Eikä niitä voi edes pystyttää noin tiuhaan. 2 - 3 MW:n myllyjen välimatka täytyy olla yli puoli kilsaa, muuten tuuli kuoleentuu jos se puhaltaa myllyrivin suuntaisesti.
Tuulettomille päiville pitää sitten tietenkin löytyä samanverran varavoimaa.
Tehoarvio, joka on muistaakseni myllyn omistajan käsialaa kattaa jo hyötysuhteen ja tuulettomat päivät, jotka voimalalla alkavat
purettujen tuulimyllyjen tuotoksen hintaa.
Sähköstä saatu tulo/(investointi uteen purku-saatu hyvityshinta)
Todellinen kustannus tuotetulle kilowatille on ollut karmea.
Ei tuollaiseen kannata liikaa tuijottaa.
Samat 'valistuneet' kansalaiset, jotka valittivat tuulivoimaloista, valittaisivat kaikista muistakin voimaloista, jos niitä rakennettaisiin heidän asuntojensa lähelle. Itseasiassa jos minulla olisi valta, katkaisisin sähköt niiden taloista. Pelkästä valittamisen ilosta nuo ovat tuulivoimalat kumonneet, eivät loogisista syistä.
3 snt/kWh on uudella TVO:n koetuulivoimalalla saatu laskennallinen arvio. Ja se sijaitsee Olkiluodossa, ei Inkoossa.
3 snt/kWh? Näkis vaan nuo laskelmat. Tuulivoiman kustannukset kun taitaapi olla oikeasti ilman tukiaisia lähenpänä kymmentä senttiä/kWh.
Tuosta saa nähdä:
http://www.tvo.fi/ytimekas/0404/tuulivoimala.html
Ja tuulivoimala on TVO:n, joten ihan turha mussuttaa mistään 'arvokaunistelusta'.
Pyysin laskelmia, tuossa linkissähän on vain TVO:n tiedote.
Ja kokemusten perustella 1 MW:n tuulimyllystä ei saa kuin keskimäärin 2000 MWh vuodessa.
Siispä lasketaan:
1.100.000 euron pääoman hoitokulu on 4% korolla laskien 81.000 euroa/vuosi.
81.000 euroa/2000 MWh= 40,50 euroa/Mwh.
Siis 4 snt/kWh menee jo pelkkiin pääomakuluihin.
Että se siitä halpuudesta.
Siis TVO valehtelee!
Siis TVO voi valehdella myös ydinvoimasta ja sen hinnasta, vai kuinka?
Lisäksi ilmeisen varaton yhtiö, jos sen pitää ottaa laina peittääkseen tuollaisen tornin hankkimiseen! Ettei vain olisi maannut rahat verovapaalla pääomatiliilä, josta ne on investoitu siihen? Silloin sinun laskelmasi olisivat ihan merkityksettömiä?
"Ettei vain olisi maannut rahat verovapaalla pääomatiliilä"
Verovapaalla tilillä ehkä, mutta aivan varmasti ei korottomalla tilillä vaan tililtä, josta saa isompaa korkoa kuim Matti Meikäläinen.
Kyllä investoinnille pitää aina laskea pääomakulut. Jos et investointiin lainaa vaan käytät omaa pääomaasi, täytyy sinun ottaa huomioon se tappio, joka tulee, kun tilillä makaava raha ei enää tuota korkoa. 4% on oikein hyvä korkoprosentti pääomakuluille.
Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä laskelmat, joilla TVO on päätynyt noin edulliseen tulokseen tuulivoiman osalta.
Ydinvoimasähkön tuotantohinnassa he tuskin valehtelevat kovinkaan paljoa, koska yrityksen tilinpäätös kaiketi tukee lopputulosta.
Smassa tilinpäätöksessä lienee myös tuulimyllyn kulut ja tuotot, mutta tuskin eriteltynä, jolloin se hukkuu kuin kärpäsenpaska mereen ja julkisuuteen voi kertoa mitä vaan.
Aikaisemminkin pohdittiin tuon TVO:n tuulivoimalan edullisuutta. Koska tuotantoon ei kummemmin voida vaikuttaa, niin tarkastellaan kustannuksia:
Mylly TVO:n omalla maalla, eikä sitä varten jouduttu hankkimaan erikseen maata.
Ei ihmisasutusta naapureita välittömässä läheisyydessä ja alue on teollisuusaluetta, joten lupakustannuksissa ollaan jo säästetty pitkä penni.
Sähkön siirtolinjat, muuntajat, säätöyksiköt sun muut oli jo omasta takaa, joten rakennuskustannuksissa säästettiin pitkä penni.
Vieressä suuri tuotantoyksikkö, josta huoltotarvikkeet ja huoltomiehistö löytyy 24/7 päivystämästä, joten huolto on halpaa ja nopeaa. Tässä säästetään sekä huoltotarvikkeiden, miesten päivystyksen, että liikkumisten kustannuksista.
ei ole mitään merkitystä. Ihmiskunta tällä pallolla kuluttaa niin paljon turhaan sähköä että 100 000 tuulivoimalaakaan ei ole liikaa. Ja kuka on päättänyt että tuulivoimaloilla pitää korvata joku vanha ydinvoimala?
jos on 12 vuoden takaisinmaksuaika, tasaerälaina 4% vuosikorolla. Voimalaa käytetään 20 vuotta, jona aikana satsataan myös O&M kuluihin. Myynnissä otetaan sähköveronpalautus huomioon. Ka. hinta 40,08 €/MWh sis ALV 22%. Verottomana on 32,85 €/MWh.
Siis lainarahalla, mutta kun tehdään omalla pääomalla oma hanke niin korot jää itselle.
"Myynnissä otetaan sähköveronpalautus huomiooon".
Mikä ihmeen sähköveronpalautus kun tuulivoimaa ei veroteta alunperinkään?
"Sähköveronpalautus" on vaan tuulivoimaloille suunnattu suora tuotantotuki joka on nimetty vähemmän huomiota herättävällä tavalla.
Sähkövero, jonka asiakas maksaa joka tapaukessa palautetaan tuulisähkön tuottajalle. Siksi sitä kutsutaan sähköveronpalautukseksi.
Kulema on olu tapayksia, että pientuottajalle ei ole kyseinen verotuki oikein mielellään palautunut, mutta isot firmat, kuten Vattenfall, Vorttum ja Hyötytuuli saavat sen muitta mutkitta.
Mistässe kertoo ?
tosiaankin vuotta 2005?
Nykyaikaisia tuulivoimaloita on ollut maailmalla jo vuodesta 1995 ja te jankkaatte aivan päättömiä.
...sekaisin. Tuulimyllynrakastajalla.
Tuulivoimaa on käytetty tuhansia vuosia. Kävin tässä hiljan Kreetalla. Siellä Lassithin tasangolla on tuulimyllyjä 10 000 (kymmenentuhatta) kappaletta. Ja hienosti toimii vieläkin.
Ne nostavat kasteluvettä silloin kun tuulee; joka päivä kello kymmenestä iltakuuteen. Auringon laskun jälkeen vesi virtaa käyttöön varastoaltaista.
Nykyelämälle välttämätön sähkö tuotetaan muilla keinoilla. Suomessa yritetään päivastaista; Tuotetaan tuulimyllyillä säköä juuri senverran että GPn vihernörtit saa läppärinsä akut ladattua. Mutta pumpataan kasteluvedet pelloille sähköpmpuilla öiseen aikaan.
Äly hoi - järki älä jätä !
et tajua mistään mitään.
Vuonna 1995 lanseerattiin Off-shore tuulivoimala. Sijoituspaikka oli Tunø Kob. Siitäkin ne ovat kehittyneet roimasti. Sun vesipumppus on historiaa.