EU aiheuttaa ongelmia verolainsäädäntöön

kylmäKalle

4

727

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kikkelis

      Suomen muista EU-jäsenmaista poikkeava verolainsäädäntö mm. autoverotuksen osalta aiheuttaa harmaita hiuksia ja ylimääräistä työtä EU:ssa.

      Autoverolaista on pyritty tekemään Valtiovarainministeriön ja Tullin mukaan EU:n vaatimusten mukainen. Valtionvarainministeriön ohjeistus Tullille on ollut kuitenkin verotulojen maksimointi. Autoverolain säännösten ymmärtäminen on hyvin vaikeaa jopa asiantuntijoille, tavallisista kansalaisista puhumattakaan.

    • t.h.

      Ihan kuin autoverolaki ei olisi tarpeeksi tulkinnanvarainen siltä osin kuin on kyse pyrkimyksestä rajoittaa tuontia (tuonnintorppaus).

      Jos EU saisi aikaan sen, että autovero määrätään 3 - 4 ei-tulkinnanvaraisen kriteerin nojalla, voisimme tuoda autoja levollisin mielin, vailla pelkoa viranomaisten mielivallasta.

    • KPy

      Ihan hyvä lyhyt yhteenveto nykyisistä verolainsäädännön ongelmista. Vielä lyhyemmin sanottuna kyseessä on surkeaa valmstelua EU-tavoitteiden vastaisesti. Mutta VKL:han ei voi ilmaista ihan noin suoraviivaisesti.

    • komissio

      kylmäKalle:
      ” EU aiheuttaa ongelmia verolainsäädäntöön”

      komissio:
      HYVÄ HUOMIO. Oletko muuten tietoinen, että olemme liittyneet Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995.

      EUROOPAN YHTEISÖ Bryssel, 17.12.2002:
      ” Autoverolain rakenteellisia muutoksia, jotka saattaisivat tasapainottaa suomalaisten ja toisesta jäsenvaltiosta olevien toimijoiden mahdollisuuksia toimia Suomen markkinoilla, ei ole pidetty kiireellisinä 3 Suomen viranomaiset ovat ilmeisesti olleet jo usean vuoden ajan tietoisia siitä, että Suomen autoverotus ei ole ollut yhteisön oikeuden mukaista. Näyttää siltä, että Suomen viranomaiset eivät edes pyri korjaamaan selvästi tiedossa olevia yhteisön oikeuden vastaisia kohtia kansallisessa lainsäädännössä 4. Suomen viranomaiset ovat olleet haluttomia antamaan tietoja autoverotuksesta ja sen perusteista. Muodollisina perusteina kielteisyydelle on esitetty kansallisia säännöksiä, erityisesti liikesalaisuutta koskevia 5.”

      Veronmaksajain Keskusliiton valtuuskunta:
      ”Viime vuosina monien verolakien sisällössä on jätetty keskeisiä kysymyksiä ratkaisematta ja myöhempien lisätulkintojen varaan.”
      ” Autoverolain säännösten ymmärtäminen on hyvin vaikeaa jopa asiantuntijoille, tavallisista kansalaisista puhumattakaan.”
      ” Suomalaisen verolainsäädännön sopeuttaminen EY-oikeuteen ja yleisemmin kansainväliseen integraatioon vaatii monia muutoksia.”
      ”Verolakien todellista merkitystä ei saa jättää verohallinnon ja tuomioistuinten jälkikäteen tapahtuvan tulkinnan varaan.”

      komissio:
      Veronmaksajien keskusliittokin on herännyt, kun olemme olleet EU jäseninä kohta 11 vuotta. Onko muuten tietoa, mitä liitto on tehnyt esittämiensä ongelmien ratkaisemiseksi? Saisikohan sieltä mm. lakiapua autoverovalituksen tekemisessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe