kun teistä palstalaisista näyttää kokoajan löytyvän uusia ja herkempiä puolia runoinenne ja riimeinenne, uskaltaudun minäkin kantamaan oman korteni kekoon.
seuraavan runon on riimitellyt taiteilija J. Leskinen ja kuuluu lyhykäisyydessään näin;
"runo on valmis,
saa tulla pyyhkimään"
kerta toisensa jälkeen kun se muistuu mieleen, nauran hissukseen itsekseni. siinä on sitä jotain. näin aamutuimaankin.
runoileville lukijoille.
11
868
Vastaukset
Olisiko tässä vastaava: " Olipa kerran kuningas, jolla oli...." sen pituinen se!
vom- Kysyjä X
Olipa kerran neukkulalainen runoilija. Sattuipa kirjoittamaan runon ja kohta häntä ei enää ollutkaan. Loppu.
- herra yksilön vapaus
juuri sellainen kuin sadun kuuluu ollakin; avoin loppu. kertomukset ovat toissijaisia; niitähän on yhtä monta kuin kertojaakin mutta loppu on tärkeä.
sallittakoon lapsille; "... ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti..."
me vanhemmathan jo tiedämme, että riippumatta kertomuksesta itsestään, jossain vaiheessa se prinsessa muuttuu rupikonnaksi, prinssi vanhenee, alkoholisoituu, katkeroituu ja se puoli valtakuntaakin tulee lohkotuksi, se unelmien satulinna murenee tiili tiileltä...
mutta sadut ja lapsenusko on tärkeitä asioita. niitä ei pidä tieten tahtoen horjuttaa. maailma kyllä hoitaa sen myöhemmin. - Kalle
Kerrotaanpa stalinistille koko tarina, myös se "isojen poikien" osuus, jota ei politrukki iljennyt kertoa.
Kas näin se menee:
Olipa kerran kuningas, kuningatar ja prinssi. Prinssi pani parastaan, kuningatar oli läpeensä tyytyväinen ja kuninkaalla oli... sen pituinen se.
/Kalle, joka aloittaa päivän satutunnilla punikkilassa herra yksilön vapaus kirjoitti:
juuri sellainen kuin sadun kuuluu ollakin; avoin loppu. kertomukset ovat toissijaisia; niitähän on yhtä monta kuin kertojaakin mutta loppu on tärkeä.
sallittakoon lapsille; "... ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti..."
me vanhemmathan jo tiedämme, että riippumatta kertomuksesta itsestään, jossain vaiheessa se prinsessa muuttuu rupikonnaksi, prinssi vanhenee, alkoholisoituu, katkeroituu ja se puoli valtakuntaakin tulee lohkotuksi, se unelmien satulinna murenee tiili tiileltä...
mutta sadut ja lapsenusko on tärkeitä asioita. niitä ei pidä tieten tahtoen horjuttaa. maailma kyllä hoitaa sen myöhemmin.Ei minusta! Sadun pitää loppua niin, että senjälkeen voi itsekukin käyttää mielikuvitustaan.
Tuo satu ei täyttänyt tuota vaatimusta.
vom- herra yksilön vapaus
vom kirjoitti:
Ei minusta! Sadun pitää loppua niin, että senjälkeen voi itsekukin käyttää mielikuvitustaan.
Tuo satu ei täyttänyt tuota vaatimusta.
vomniin siinä jo yleensä täytyykin käyttää sitä mielikuvitusta; että miten helvetissä tästä eteenpäin?
- Wäinä
Kalamiehenä tiedän,että hyvä syötti toimii vaikka koukku näkyisikin.Huomaan sinunkin kalastavan.
Kirjoitit tuolla taaempana alueluovutuksista.Isän ja äidin suvun maatilojen jäämisestä naapurille.Jos noin on niin märkänööhä se syvän rintaa jos ei laula,meilt Karjalapojilt.Tehhää virs paistpotist ja riispiiraast.
Ko sie kirjotit tuost äskeisest assiist ni miust tuntu ihan niinko myö oltais veljeksii.Ei siult sattus olemaa velmies hävveyksissä.Nimittäi silviisii käi meikii suvul,kaik män.Tai ei iha kaik,mut viiskythehtaarii kuiteskii.Meilt se vaa män täält Suome puolelt pakkoluovutuksii,ottiit jakamattomast pesäst.Suur suku ko jako räppeet ni siihehä se sit loppu muukii.Myö taijetaakii siun kanssais olla ainuut ökykartano persaukiset pojat.
Ihanks sie sitte katkeruuttas alot porvariks ja ethä sie laulakkaa.Ymmärähä mie jos se tuol historial oikiist ei ylet aikaa laulatakkaa.
Mite mie aattelisin jotta siult puuttuis puhheestas Karjalaine aksentti.Seko silviisii välil ain tahtomattaa puhheest meilt kaikilt pilkahtelloo.Ja miekö oon ain uskont tuntevain heimoin puhheenparren kylä kylält Virolahelt Ilomantsii.Olha niit tietyst luovutettui alueit muuvallakkii ko Karjalas,mut mahtoks sitä vaik Tyärsuaree kahta tilloo soppiikkaa.Meinoon niinikkään jos jotakii ol jäähäksee.
Mut elä sure,syyvää ja juuvaa,lurrautettaa laulut ja eletää immeisiks.
Säveltäjä- ja Sanoittajamestari Leskinen tarkoitti
lainaamassasi pätkässä kaiketi nykyajan iskelmäsanoittajia.Näitä pelkän kertosäkeen tekijöitä.Nykytekniikalla kuka tahansa voi tehdä levyn suhteellisen halvalla ja ainahan sekin on pois ammattilaisten tilistä.Pikkuisen raaputtamalla totuuden takaa voi löytää muitakin pyrkimyksiä.
Etten tuotakaan niin yleistäisi.
Runo pelkistää sanottavan.Se ei tuhlaa mustetta vaan säästää paperia.Valtaosa maailman runoista ei kerro yöstä,kuusta ja pillulutkutuksesta,mutta ne mitkä kertovat,ovat suosituimpia esim.Ramazotti.
Runo on sukua aforismille,kuten Leskissitaattisi.
Tässäpä muutamia aforismeja Samuli Paroselta ja Kari Hänniseltä:
Herkkyys; jotakin suhteetonta,voidaan tulkita monella tavoin.
Paimentaen syntyy karja.
Monet uskovat että maailma on niin köyhä,että runouttakin pitää säännöstellä.
Laiskimmat tyytyvät luomaan katseita.
Jos kadotatte juonen,kehoitan aloittamaan lopusta.
Kaksi asiaa diktaattoritkin ovat huomanneet.
Ei ole viatonta huumoria,ei vaaratonta runoutta.
Kirjallisuuden taso on heikko ali- ja ylikehittyneissä maissa.Edellisissä ei ole mahdollisuuksia,jälkimmäisissä ei ole aiheita.
Tanssi on eräs ostetuimpia vapaa-ajan kuluja.Se ei ota kantaa sotaan,ei tallaa vuorineuvosten varpaille eikä ole sosialistista.
Kovat on ajat kun tosikotkin alkavat vakavoitua.
Johan niitä siinä,taikka tyrkkäämpä loppuun mitä mieltä 23-vuotias Leino oli.Niin,enkä tässä nyt viitsinyt puhua taistelevasta työväenrunoudesta.Lorcasta,Hikmetistä,Nerudasta,
Turtiaisesta.Näet; mikään ei raivostuta oikeauskoisia niin kuin se,mitä Jeesus opetti ihmisenä olemisesta.
Me punomme kehdosta hautahan,
me punomme,puramme jälleen
kunis laulumme kuolema katkaisee
ja sen viemme virittäjälleen.
kuka viepi viisahan päätelmän,
kuka piirteli pilkkataulun,
kenen pivos on pieniä runoja vaan,
kenen kädessä sankarilaulu.
Mut olkoon se tunnelma,kompa vaan
tai miehen mietelmä syvä,
runot kaikki luojalle kelpaavat
jos runo on muuten hyvä.
Ei huoli hän siitä jos jossakin
ei yhtynyt tahto ja voima,
kun tahto vaan oli oikea
ja aatteen aateloima.
Ja katso hän ei,jos kompastuit
sinä joskus nimien kiviin - -
Kun loppu se oikein sointuvi vaan,
ei kulje hän rivistä riviin.
Eli samalla tavalla kuin lainaamalla Leskistä irrallaan ilman yhteyttä ja käyttämällä sitä tavallasi,voidaan lainata Leinoa todistamaan Leinon ja jumalan olleen meikäläisiä.- herra yksilön vapaus
saattoipahan tosiaan tarkoittaa vaikka nykyajan iskelmäsanoittajia. en minä tiedä. pitäisi mieheltä kysyä itseltään.
minulla on vaan tunne, että tarkoitti mitä sanoi. ihan kirjaimellisesti.
minä itse kun en mikään varsinainen pulppuava runosuoni ole, niin voisin kuvitella, että jos kuitenkin jonkun riimin saisin riimiteltyä, se tapahtuisi nimenomaan siellä pöntöllä. se runonvääntö. ja kyllä siinä paperia kuluisi ennenkuin se teos valmis olisi.
ei minulla mitään runoja vastaan ole. niistä vain niin harvat minua puhuttelevat. yksi vielä kuitenkin; taas Leskisen käsialaa ja nimi on "hyvinvointiyhteiskunta" ja menee suurinpiirtein näin;
"kevyt on veronmaksajan osa,
palkasta jää 30% käteen,
sen kyllä jaksaa kantaa"
niin, kukas sen rock`n roll-tähden murhasikaan? - herra yksilön vapaus
"Eli samalla tavalla kuin lainaamalla Leskistä irrallaan ilman yhteyttä ja käyttämällä sitä tavallasi,voidaan lainata Leinoa todistamaan Leinon ja jumalan olleen meikäläisiä."
minä en oikein pysty kuvittelevan yhdenkään runonlausujan tai kaunokirjailijan pystyvän todistamaan oikeastaan yhtään mitään. en Juicen enkä Leinon. enkä muidenkaan. kysehän on vain valikoiduista lainauksista. jos sinä tai minä lyömme runonpätkän, vaikka kuinkakin nimekkään tekijän, tiskiin niin se on silti vain runonpätkä. ainakaan minulle se ei todista mitään. se ei ole mikään totuus. se on kynäilijän mielikuvituksesta lähtöisin oleva mielikuva. jos sitä joku totuutena pitää, pitäköön. mitään ehdotonta se ei siltikään ole. - Wäinä
herra yksilön vapaus kirjoitti:
"Eli samalla tavalla kuin lainaamalla Leskistä irrallaan ilman yhteyttä ja käyttämällä sitä tavallasi,voidaan lainata Leinoa todistamaan Leinon ja jumalan olleen meikäläisiä."
minä en oikein pysty kuvittelevan yhdenkään runonlausujan tai kaunokirjailijan pystyvän todistamaan oikeastaan yhtään mitään. en Juicen enkä Leinon. enkä muidenkaan. kysehän on vain valikoiduista lainauksista. jos sinä tai minä lyömme runonpätkän, vaikka kuinkakin nimekkään tekijän, tiskiin niin se on silti vain runonpätkä. ainakaan minulle se ei todista mitään. se ei ole mikään totuus. se on kynäilijän mielikuvituksesta lähtöisin oleva mielikuva. jos sitä joku totuutena pitää, pitäköön. mitään ehdotonta se ei siltikään ole.Noinhan se oikeastaan on.Kyse lienee normittamisesta,sopimisesta että metri on metri.
Jos oletetaan että totuus liikkuu valoa nopeammin,sitä ei voisi havaita.On siis sovittava muuta.Puhuttu ja kirjoitettu kieli on abstrakteista asioista sopimisen ainoa väline.
En ole ateisti,ateistina oleminen edellyttää jumalan kieltämistä.Mitä kieltää sellaista,jolla ei ole minulle henkilökohtaista merkitystä.Ja samallahan sitä joutuisi saatanan kieltäjäksi.
Mutta joillekin merkitystä on.Raamatun psalmit ovat monin kohdin runoista kauneimpia.Psalmit Raamatun osana todistavat maailman suurimman ja tuottoisimman firman,Katolisen kirkon,700 miljoonalle jäsenelle jotain.Raamattu on monelle normi siinä missä metri on meille metri.
Mutta minkäs me pakanat asialle teemme,niitä toisinajattelijoita on kaiken kaikkiaan lähes pari
miljardia.
Kirjoista ylimalkaan.Tuuppaappa hakukone auki hakusanoilla "kielletyt kirjat".
Kun olet selaillut sitä,huomaat että täältä sitä löytyisi todistusvoimaa miten tahansa ajatteleville ihmisille.
Jos kirjaroviot ovat väärin,niin tätä aihetta on käsiteltävä kokonaisuutena.Yksittäisten lyömäkarttujen hakeminen onnistuisi täältä,mutta olisi yhtä väärin kuin kirjaroviotkin.
Miten,joko Karjalan takaisinvaltaus alkoi?
Olen tässä kahden vaiheilla mutta näkeehän sen sitten illemmalla teksteistä,miten kävi.Valitettavasti näin on.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523