Keväällä 2005 ostin 26000 euroa maksavan esittelyauton 3000 euron alennuksella. Autolla oli ajettu noin 5000km ja se oli ollut aiemmin 3 kk automyyjän käytössä ja esittelyautona.
Nyt autolla on mittarissa lähes 20000 km ja ainuttakaan vikaa tai huomautettavaa ei ole
ollut. Monet ns kaikkitietävät varoittelivat esittelyauton ostamisesta eri seikkoihin vedotern, mutta nyt 15000 kilometrin jälkeen omat kokemukset ovat aivan toista.
Oivallinen kauppa
Nyt autolla on mittarissa lähes 20000 km ja ainuttakaan vikaa tai huomautettavaa ei ole
ollut. Monet ns kaikkitietävät varoittelivat esittelyauton ostamisesta eri seikkoihin vedotern, mutta nyt 15000 kilometrin jälkeen omat kokemukset ovat aivan toista.
Oivallinen kauppa
Vastaukset 21
Vanhimmat
Esittelyautoilla on jätetty sisäänajo ajamatta eli niitä on poljettu sikana alusta alkaen. Jos esim. öljyä alkaa kulua niin tiedät sitten syyn!
Sisäänajo jätetty tekemättä ? Tuskinpa, hölmö väite.
Revitelty ? Tuskinpa. Aika vähissä revittelijät on, koeajoissakin, varsinkin farmariautoissa.
Tietysti yhteiskunnassa on sairaita ihmisiä, jotka saavat jonkun orkun revitellessä toisen autoa.
Öljyä ei kulu nyt. Selittäisitkö miten ja miksi tulevaisuudessa öljynkulutus lähtisi nousuun sen vuoksi, että auto oli esittelyautona.
Tyyppi elää 1900-luvulla.Prosessori on hoitanut sisäänajon jo 15 vuotta.
Moottorin osat sovittuvat toisiinsa sisäänajovaiheessa. Se pitää todella ottaa rauhallisesti. Auton ohjekirjassa on yleensä neuvot tähän. Oikea nimitys on kai totutteluajo mutta vaihtelee eri merkeillä.
että koeajolla olevia paljoa kiinnostaa alkaa tekemään autolle sisäänajoa? Tuskinpa. Joten kukas sen sitten on tehnyt? Ei koeajoautoja sisäänajeta, ennenkuin ne luovutetaan koeajokäyttöön. Ihan lähemmäs nollat niissä on monessakin ollut mittarissa, mitä itse olen testannut.
Ja kun autoa on ostamassa, vaikka farkkuakin, niin totta munassa siinä kiinnostaa myös suorituskyky. Joten se pitää testata muutamalla rivakammalla polkaisulla (jotka eivät noudata sisäänajo-ohjelmaa). Jos karkeasti oletetaan, että autoliikkeen myyjä olisi ajanut kilometreistä niinkin suuren osan kuin puolet, ja keskimääräinen koeajolenkki olisi vaikka 15 km pitkä, niin autoasi on käynyt sinua ennen polkemassa keskimäärin 170 jannua. Eiköhän aika monta kertaa ole sikaa saanut, vaikkeivät kaikki revittelisikään?
Kävin ajamassa yhtä urheilulliseksi luonnehdittua autoa ja pitihän sitä ottaa täyskaasulähtöjä joka risteyksessä. Konekin oli koeajolenkin lopulla jo lämmin :-)
Arvatenkin muut tekevät samaa. Itseäni ei ex-esittelyautot hirveästi kiinnosta.
Ihan samaa kuulin tutulta. n 3000 euroa alennusta alle 10tkm ajetusta autosta.
Ei autoja tarvitse varsinaisesti enää ajaa sisään, eikä ne myöskään mene helpolla rikki. Jos auton saa revittämällä rikki noin uutena vika näkyy takuulla myös autoa palautettaessa ja korjauksen maksaa rikkoja. Uskon todella että autoliikkeet suorittavat paremmin sisäänajot kuin ne jotka ajavat itse sen. Sisäänajo kestää max 2000km, jonka jälkeen öljyt vaihdetaan.
että millä tapaa autoliikkeet suorittavat koeajoautoille sisäänajon? Autot kun heitetään suoraan tehtaan paketista koeajoon, ei liikkeillä ole palkattua sisäänajajaa, joka höylää autoihin siististi sen 2000km, jonka jälkeen se vasta pistettäsiin koeajoon asiakkaille.
Kyllä henkilökunta ajaa varmaan autoa ennenkuin se tulee yleiseen esittelykäyttöön, jotta varmistutaan ettei ylimääräisiä nitinöitä kuulu tai muita vikoja ole tässä yksilössä. Fiksut kauppiaat ilmoittavat koeajajille jos autolla on ns sisäänajo vielä tekemättä.
Kyllä se moottorinohjausyksikkö rajoittaa sen minkä sisäänajovaiheessa tarvitsee huolehtia, antaapa täyden suoritukyvyn vasta 2000...10000 km:n jälkeen.
Hyvin monilla automerkeillä ei enää tarvita erityistä sisäänajoa. Taitaa tosiaan elää menneessä maailmassa, se edellinen kirjoittaja.
:o)
niitä koeajoautoja ja niitten mittarilukemia, kyllä ne todellakin tulevat uutena koeajoon, eikä henkilökunnan hellän käsittelyn jälkeen. Monessa koeajamassani autossa on ollut mittarilukemana vain muutama sata kilsaa, parhaimmassa alle sata. Nitinöitä ei tosiaankaan jäädä kuuntelemaan 2000 kilometrin verran kauppiaan taholta, varmaan ne jonkun koeajolenkin heittävät testatakseen että kaikki toimii, mutta siinä se. Mitenkähän ne uskaltaa luovuttaa asiakkaalle tämän ostaman auton ajamatta ensin sillä ensin Hangosta Nuorgamiin ja takaisin, sillä huonoa mainostahan se myös on, luovuttaa nitiseviä tai muuten vikaisia ajopelejä asiakkaalle.
Kymmeniä autoja koeajaneena ei yksikään kauppias ole tullut muistuttelemaan sisäänajosta, eikä sinästä olisi fiksuakaan. Saattaisi monet kaupat jäädä saamatta moisella asiakkaan aliarvioinnilla. Kärjistettynä vertauksena, antaako sinulle esim. vaatekaupassa hyvät sävärit fiksun kauppiaan huomautus, että voisitko sitten sovituskopissa hellävaroen niitä farkkuja jalkaasi ettei ahterin kohdalta pamahda halki, kun ovat niin uutuudenjäykät? Ja ylipäätään, mitä ne fiksun kauppiaan huomautukset edes auttaisivat, ihmisistä kun on 50% keskimääräistä vähemmän fiksuja näetsen.
Ei se tosiaankaan ole asiakkaan tehtävä osallistua koeajolla autoliikkeiden autojen sisäänajoon, eikä kukaan kyllä näin teekään. Toki voit itsellesi näin uskotella, jos siitä parempi mieli tulee.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=583&posting=22000000012099223
Itse olen juuri katselemassa uutta ajokkia. Löytyi sattumalta Autotalli.comista v-05 mallinen peli, värikin ok, ja ajettu vain 6700 km. Ollut autoliikkeen henkilökuntaan kuuluvan kaverin käytössä. Selvisi pitkän tivaamisen jälkeen että autoa on kolhittu ja maalattu. Ja taatusti saanut myös kenkää koska autot vaihdetaan uuteen taas reilun 6 kk välein. Hintaero uuteen vastaavaan kaikin varustein (toiset renkaat jne) vain 2,5 te!
Itse kallistun upouuteen, olen näet sen verran tarkka tyyppi...
Ite tiedän jonkun verran työn puolesta noiden uusien autojen matkasta satamasta liikkeeseen. Ensinnäkään kukaan niiden autojen siirtelijä esim. laivasta satamaan parkkiin ei säästele niitä vehkeitä. Eikä luultavasti seuraavakaan joka täräyttää auton käyntiin -30c pakkasesta ja siirtää 20 metriä autoa, pätkäajo ei tunnetusti tee kovin hyvää.
Ja autoliikkeillä varsinkin erikoisemmat (tehokkaammat) autot saavat runtua oikein kunnolla kun autoja siirrellään johonkin seisomaan. Välissä saatetaan vetää kaupan ympäri pari rinkiä sladissa tai jotain...
Ja esittelyautot (konetta/tehoja) lukuunottamatta saavat kenkää aika tunteella. Sen takia sitä kutsutaan esittelyautoksi koska se esittelee auton ominaisuuksia. Esim. suorituskykyä.
Joten kyllä väittäisin että esittelyautot ovat huonosti sisäänajettuja, mutta joka vehettä on rääkätty ennen kuin se on uudella omistajalla
Ainakin autoliikkeessä, josta ostin autoni, automyyjä ajaa autolla ensin noin 1000 km, ennenkuin se sillä aloitetaan esittelyajot.
Näin on heillä tapa.
Tietysti Kehä ykkösellä ja kolmosella on eri tavat kuin Takahikiällä.
Autokauppias / myyjä vastaa myymästään autosta
naapurina, tuttavana, kunnanvaltuutettuna. Kauppa käy kun ostajatkin kuin myyjätkin tunnetaan vuosikymmenten takaa.
Jannuilla ja revittelijöillä ei ole mitään asiaa esittelyauton rattiin. Tavat ovat ihan toiset Takahikiällä kuin suurissa tai suurehkoissa autoliikkeissä, kaupungeissa
Kaikki esittelyautot eivät ole susia ja kaikilla ei ole edes tehdastakuuta.
Itse sain hämäläisestä kaupungista Mini Cooperin yöksi koeajoon. Mittarissa oli lähtiessä 4 km, palauttaessa reilu 300 km..
Tehtaan rasvat kärysivät ensimmäisessä lämmittelyajoissa..
Eipä siinä paljoa sisäänajoa suoritettu, kun sporttisen auton suorituskykyäkin piti testata oikein useamman kuljettajan voimin!
kauppias sulle tällaista bullshittiä esittää, olethan sentään ostamassa hältä esittelyautoa. Kas kun ei selittänyt, että 60-vuotias opettajarouva kauppareissuillaan hellävaron suorittaa heillä sisäänajot.
Älä ole niin sinisilmäinen, etenkään autokauppoja tehdessäsi.
Tältäkin kauppiaalta olen ostanut aiemmin kuusi uutta autoa, mittariin tulee paljon kilometrejä 50-60000 km / vuosi ja yhteystyö pelaa. Autot huolsin jannuna itse joten autontuntetumus on kohtuullinen. Yli 30 autoa olen ostanut ja en ostanut yhtään sutta jos Fiateja ei lasketa mukaan.
vakioasiakkaana saan auton aina huoltoon sopivana aikana, sijaisauto on ilmainen. Vaihtoautohyvitys on 5-10 % korkeampi kuin lähimmässä isossa kaupungissa, huoltohinnat on kilpailukykyiset ja aina saa jotain ylimääräistä, kuten liput ilmaiseksi jääkiekko-otteluun, auto on pesty ekstrana jne.
Jos tässäkin esittelyautossa olisi tai ilmenee
vikaa niin tiedän, että asia hoidetaan siten, että tulen ostamaan seuraavankin auton heiltä.
Stokkalla on myynnissä 300 esittelyautoa. Moni ostaa. Valituksia tulee kait aika vähän määrään verrattuna.
Myynnissä oli netissä koko liikkeen esittelyautojen kirjo. Ihmetyttää jos esim hintaluokassa 50.000-100.000 € olevat kymmenet autot loppuun reviteltyjä, savuttavia romuja. Tuskinpa räkänokkia edes päästetään ajamaan 80000 euron Audeja jne.
Joissakin halvemmissa sporttiversioissa tehdastakuu ei näyttänyt olevan voimassa. Lienevät niitä reviteltyjä kotteroita, joita kukaan ei huoli.
Ettet vaan ajele Japanilaisella sutolla? Eihän muilla automerkeillä taida enään olla millään sisäänajoa. Niinkuin tuolla aiemmin yksi kirjoittaja kertoi, autojen siirto satamassa lavettiautoihin ei ole hiljaista hissuttelua. Eikä siellä oteta huomioon sitä, onko ulkona +20 astetta vai -20 astetta. Ja eikä siinä mitään, jos joku haluaa maksaa 10-20% sutostaan enemmän ja ostaa ns. uuden auton. Se on jokaisen oma juttu. Mutta jos ostaa liikkeestä esittelykäytössä olleen auton, siihen saa uuden takuun, jos vain älyää pyytää. Lisäksi nämä esittelyautot on useasti paremmin varusteltu kuin aivan perusmallit.
VAG-konsernin autoissa, millä on tullut itse ajettua, on ohjekirjassa mainintaa tuosta sisäänajosta.
Ehkä ahtaajat piiskaavat autoja laivauksen yhteydessä, en tiedä. Se ero hommassa on esittelyauton piiskaamiseen verrattuna, että autoa ei laivata satoja kertoja. Esittelyautoa polkee aika moni siihen päälle ne ahtaajan rankaisut.
Miten niin esittelyautot paremmin varusteltuja? Käsittääkseni uuteen autoon saa ottaa varustetta ihan niin paljon kuin tykkää, vaikka koko listan läpi. Tykkään vipstaakeista, ja ainakin itsestäni on siistimpää päästä kasaamaan just sellainen kokonaisuus kun haluaa. Siitä esittelyautosta kun kuitenkin puuttuu joku itselle "olennainen" dingelisdangelis.