Synnyin esikoisena perheeseen, jossa vanhemmat olivat tunteneet vain pari vuotta ja isä ei ollut valmis isäksi. Sain pikkuveljen vuoden kuluttua omasta syntymästäni.
Äiti oli elämäni aikuinen, sillä isä huiteli pitkin maita ja mantuja kunnes seitsemänvuotiaana he kertoivat että he eroavat. "Isä ei jätä sinua ja (pikkuveljen nimi) vaan pelkästään äidin." Toinen nainen oli vienyt isän äidiltä.
Nainen ei halunnutkaan isää ja isä jäi meille. Olin kahdeksan, kun äiti eräänä sunnuntaiaamuna sanoo, että isä on sairaalassa.
"Mitä se siellä tekee?" oli pienen lapsen kommentti.
Mediheli haku isän yöllä kun se oli kaatunut ja melkein kuollut. Verisuoni oli puhjennut päästä aiheuttaen isän halvaantumisen. Katkeroituminen ei auttanut mitään, äidin unettomuudet ja masennus alkoivat ja pieni tyttö kasvoi luulemaan, että väkivalta on ihan normaalia.
Serkut kertovat:
"Meidän isä on vaan kerran lyöny meidän äitiä ja sillon äitiltä meni silmälasit rikki."
Minä kymmenvuotiaana kysyn:
"Eikö ne sitten riitele koskaan?"
Yksitoistavuotiaana toivon ensimmäistä kertaa, että isä ja äiti eroaisivat. Alan vihata isääni eikä viha ole kunnolla laskenut vieläkään.
Kolmetoistavuotiaana hakkaan isäni irti äidistä, koska en halua että hän raiskaa äidin loppuun saakka. Ymmärrän vasta silloin, ettei parisuhteessa saa lyödä, potkia eikä hakata.
Isä lähtee vihdoinkin ja jättää 14-vuotiaan tyttärensä, 13-vuotiaan epätasapainoisen poikansa ja uni- ja masennuslääkkeitä syövän äidin jatkamaan elämäänsä. Aloitan tupakanpolton, mutta alkoholia en ole ottanut.
Viisitoistavuotiaana tapaan Ramin, joka muuttaa elämäni. Hän on ensimmäinen mies, joka ei pidä minua vastenmielisenä ja hän juoksee pari kuukautta perässäni ennen kuin alamme seurustella. Hän saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja halutuksi ja on ensimmäinen poikaystäväni.
Voi olla, että juuri Ramin takia olen pysynyt järjissäni, kun äiti silloin romahti ja ryyppäsi koko vuoden 2005. Olin 16, seurustelin Ramin kanssa silloin kun äiti kuoli. Hän kuoli torstai-perjantai välisenä yönä. Hän soitti minulle torstaina ja viimeiset sanat, jotka äitini on koskaan minulle sanonut, olivat: "Tuu joskus käymään."
Seuraavana päivänä oli liian myöhäistä.
En osannut suhtautua äkilliseen mutta odotettavissa olleeseen suruun. Amfetamiini kuivatti kyyneleet silloin, kun alkoholi ei mennyt alas.
Sitten aloin miettiä milloin kuukautiset olivat myöhässä. Äidin kuolemasta on kaksi kuukautta.
Terveyskeskuksessa käy ilmi että odotan lasta.
Halusin pitää lapsen, mutta erinäisten sattumien, petollisten ystävien ja oman itseni takia päätin tehdä lapsen kannalta paremman ratkaisun.
Menetin 16-vuotiaana sekä äidin että lapsen, mutta Rami on vielä vierelläni.
Vaikka Ramin rakkaus onkin maksanut minulle monta tärkeää ystävää.
Ne ystävät ovat vaihtaneet minun ystävyyteni siihen, että pääsevät käyttämään huumeita poikaystäväni kanssa. Nyt poikaystävänikään ei ole väleissä heidän kanssaan.
On vain minä ja hän.
Äiti oli elämäni aikuinen, sillä isä huiteli pitkin maita ja mantuja kunnes seitsemänvuotiaana he kertoivat että he eroavat. "Isä ei jätä sinua ja (pikkuveljen nimi) vaan pelkästään äidin." Toinen nainen oli vienyt isän äidiltä.
Nainen ei halunnutkaan isää ja isä jäi meille. Olin kahdeksan, kun äiti eräänä sunnuntaiaamuna sanoo, että isä on sairaalassa.
"Mitä se siellä tekee?" oli pienen lapsen kommentti.
Mediheli haku isän yöllä kun se oli kaatunut ja melkein kuollut. Verisuoni oli puhjennut päästä aiheuttaen isän halvaantumisen. Katkeroituminen ei auttanut mitään, äidin unettomuudet ja masennus alkoivat ja pieni tyttö kasvoi luulemaan, että väkivalta on ihan normaalia.
Serkut kertovat:
"Meidän isä on vaan kerran lyöny meidän äitiä ja sillon äitiltä meni silmälasit rikki."
Minä kymmenvuotiaana kysyn:
"Eikö ne sitten riitele koskaan?"
Yksitoistavuotiaana toivon ensimmäistä kertaa, että isä ja äiti eroaisivat. Alan vihata isääni eikä viha ole kunnolla laskenut vieläkään.
Kolmetoistavuotiaana hakkaan isäni irti äidistä, koska en halua että hän raiskaa äidin loppuun saakka. Ymmärrän vasta silloin, ettei parisuhteessa saa lyödä, potkia eikä hakata.
Isä lähtee vihdoinkin ja jättää 14-vuotiaan tyttärensä, 13-vuotiaan epätasapainoisen poikansa ja uni- ja masennuslääkkeitä syövän äidin jatkamaan elämäänsä. Aloitan tupakanpolton, mutta alkoholia en ole ottanut.
Viisitoistavuotiaana tapaan Ramin, joka muuttaa elämäni. Hän on ensimmäinen mies, joka ei pidä minua vastenmielisenä ja hän juoksee pari kuukautta perässäni ennen kuin alamme seurustella. Hän saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja halutuksi ja on ensimmäinen poikaystäväni.
Voi olla, että juuri Ramin takia olen pysynyt järjissäni, kun äiti silloin romahti ja ryyppäsi koko vuoden 2005. Olin 16, seurustelin Ramin kanssa silloin kun äiti kuoli. Hän kuoli torstai-perjantai välisenä yönä. Hän soitti minulle torstaina ja viimeiset sanat, jotka äitini on koskaan minulle sanonut, olivat: "Tuu joskus käymään."
Seuraavana päivänä oli liian myöhäistä.
En osannut suhtautua äkilliseen mutta odotettavissa olleeseen suruun. Amfetamiini kuivatti kyyneleet silloin, kun alkoholi ei mennyt alas.
Sitten aloin miettiä milloin kuukautiset olivat myöhässä. Äidin kuolemasta on kaksi kuukautta.
Terveyskeskuksessa käy ilmi että odotan lasta.
Halusin pitää lapsen, mutta erinäisten sattumien, petollisten ystävien ja oman itseni takia päätin tehdä lapsen kannalta paremman ratkaisun.
Menetin 16-vuotiaana sekä äidin että lapsen, mutta Rami on vielä vierelläni.
Vaikka Ramin rakkaus onkin maksanut minulle monta tärkeää ystävää.
Ne ystävät ovat vaihtaneet minun ystävyyteni siihen, että pääsevät käyttämään huumeita poikaystäväni kanssa. Nyt poikaystävänikään ei ole väleissä heidän kanssaan.
On vain minä ja hän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.