Ihmislajilla voi olla luonnollinen, geeneihin ohjelmoitunut taipumus uskonnollisuuteen, vaikka mitään yliluonnollista (esim. Jumalaa) ei olisi olemassakaan. Eikö ole mahdollista, että uskonnollisuudesta olisi ollut valintaetua (ehkä monellakin tavalla) pitkän kivikauden (200 000 vuotta) aikana, jolloin jo nykyisen kaltainen ihminen eli vielä täysin luonnon armoilla, pelottavassa ja käsittämättömässä maailmassa?
Usko hyödyllinen illuusio?
Mursuviiksiherra
4326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskonnollisuudesta on ollut korvaamatonta hyötyä sivistyneempien yhteiskuntien syntyessä.
Uskonnollisuus toimii esim. loistavana ihmismassojen hallintakeinona. Kun ihmiset pidetään ruodussa suuren pelotteen - jumalan - avulla, on yhteisön selviytymiskyky muita ryhmiä vastaan parempi.
En jaksa nyt oikein enempää kirjoittaa mutta varmaan kaikki tajuaa mitä ajan takaa.
Toki, mutta taipumuksen uskonnollisuuteen (jos se siis on geneettistä, kuten "neuroteologit" väittävät)on täytynyt kehittyä jo kivikaudella, muttei luultavasti kuitenkaan aikaisemmin, koska ihmistä edeltäneillä hominideilla ei siihen liene vielä ollut kognitiivisia edyllytyksiä.
Mitä vanhenmaksi tulen sitä enemmän olen alkanut epäilemään, että uskonnot ovat memeettisiä eläimiä jotka kasvavat ja kehittyvät älyllisten olentojen kollektiivisessa tajunnassa. Niillä on osittain oma tahto ja ne kehittyvät omassa evoluutiossaan.
Valintaetu piilee siinä, että uskonnollisuus vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta: me vastaan muut. Tälläkin palstalla se näkee, samoin uskovat tuntevat yhteenkuuluvuutta ja muodostuu (keskenään nahistelevia) eri tavoin uskovia porukoita. Ryhmälle on selviytymiskamppailussa etua voimakkaasta me-tunteesta.