"Tällä palstalla on ollut hyvin paljon keskustelua Kaakkois-Aasian tilanteesta. Siinä keskustelussa positiivisuudet antavat etsiä itseään ja vain murheellisuutta on tarjolla. On ilmeistä, että vain Raamatun avulla voidaan kärsineitä todella lohduttaa.
Miksi emme siis kiinnittäisi huomiota maapallon kirjoista tunnetuimpaan? Tällä kertaa erityisesti sen luotettavuuteen käännösteknisessä mielessä.
Raamatun kääntämiseen näyttää olevan nykyisin paljon paremmat edellytykset kuin mitä vaikkapa Martti Lutherilla oli. Hänellä oli varmasti täysi annos vilpittömyyttä, mutta se ei valitettavasti voi korvata tuon ajan puutteellisia lähtökohtia nykyisiin verrattuna.
Tiesitkö, millä eväin käännöksistä kuuluisin Kuningas Jaakon käännös valmistettiin nykyiseen lähdemateriaaliin verrattuna?
Virittelin raamatunkäännöskeskustelua marraskuussa osoitteessa http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=uskojaelama&t=21273
ja viittasin amerikkalaisen yliopistomiehen Jason David BeDuhnin vuonna 2003 ilmestyneeseen kirjaan ”Truth in Translation”, joka vertailee yhdeksää englanninkielistä käännöstä(KJV,AB,LB,NAB,NASB,NIV,NRSV,NW JA TEV). Kiitos teille, jotka asiallisella tavalla otitte osaa käytyyn keskusteluun.
Nyt olen lukenut huolellisesti alleviivaten BeDuhnin kirjan ja saanut mielestäni maallikolle oivallista tietoa Raamatun kääntämisestä. Toki Jehovan todistajien maailmanlaajuisen opetusohjelman myötä olen vastaanottanut jo aiemminkin taustatietoa siitä, miten Raamattu on meidän nykyasuumme päätynyt.
Apulaisprofessorin teoksen vajaat kaksisataa sivua motivoi minua heittämään lisää sytykkeitä tällekin palstalle sen pohtimiseen, miten meidän maallikoina tulisi suhtautua erilaisiin tapoihin kääntää Pyhää Kirjaa. Tämä on erityisen tärkeää omalla kielialueellamme, jossa käännösvaihtoehtoja on vain muutamia ja uskonnollisesta homogeeniudesta johtuen ennakkoluulot ovat erityisen suuret sen suhteen, mistä tuutista se ”paras Raamattu” tulee.
Johdanto-osassa apulaisprofessori BeDuhn kertoo englanninkielisessä maailmassa vallitsevasta tilanteesta: ”Ihmiset syyttävät nopeasti epätarkkuudesta ja asenteellisuudesta jonkun toisen käännöstä. Millä perusteella? Sen perusteella, että ne poikkeavat jostakin normista, joka määrittää sen, millainen käännöksen tulisi olla? Mikä on tuo normi? Näyttää siltä, että monille normi on Raamatun KJ-käännös”(King James Version1611).(1)
Suomessa normi näyttää olevan KR38, joillekin jopa vielä vanhempi suomalainen käännös. Ajatuksena ilmeisesti on: mitä vanhempi käännös sitä alkuperäisempi. Tämä kenties perustuu siihen ajatukseen, että uudemmat Raamatun käännökset olisivat vanhempien samankielisten kieliasumuutoksia. Näinhän asia ei toki ole.
Jehovan todistajien UM(=NW)-käännös herättää ennakkoluuloja näemmä myös amerikkalaisessa ympäristössä: ”Koska Uuden maailman käännös on yhteydessä Jehovan todistajiin, sitä sanotaan usein ja herkästi esimerkiksi käännöksestä, jossa täytyy olla tarkoitushakuisuutta takana, toisin kuin oletettavasti olisi objektiivisissa, neutraaleissa ja oppineiden tekemissä laajalti levinneissä Raamatuissa nykyään. Aatteellisuuteen liittyvä huomio nousee siitä tosiasiasta, että Jehovan todistajien teologia ei vastaa valtavirran uskontokuntien ajatuksia. Tämä eroavaisuus luo vihamielisen ilmapiirin, missä valtavirran teologinen edustajisto esittää, että mikä tahansa UM-käännöksen poikkeava variaatio tutuista käännöksistä, täytyy palvella salattua motiivia vääristää "totuutta".(2)(Tämä käännös poimittu sivulta http://www.geocities.com/mr_raamattu/beduhn.htm)
Viritän tätä käännöskeskustelua siten, että laitan eri alustuksia erilaisille käännöksiin liittyville piirteille. Lainaan otteita BeDuhnin kirjasta (äskeistä otetta lukuunottamatta)omina käännöksinäni, joiden mahdollisista puutteista kannan täyden vastuun. Toivon, että pysyisimme keskusteluissa mahdollisimman lähellä otsikon aihepiiriä, minkä ei pitäisi olla este rakentavalle keskustelulle.
Tämän otsikon alla muutama peruskysymys, joihin toivon kannanottoja:
1)Millä perusteilla Sinä tarkastelet erilaisia käännöksiä Raamatusta?
2)Mitä mieltä olet KR38:sta, KR92:sta ja UM-käännöksestä? Mihin mielipiteesi perustuvat?
Viitteet BeDuhnin teokseen
(1) s.xiii
(2) s.38,39"
(Raamattu (I) käännöksien lähtökohdat
Untamo kirjoitti 3.1 18:50 )

Vastaukset 15
Vanhimmat
Hengen silmin ja kuunnellaan hengen korvin,ongelman ydin ei olekaan raamatun käännösten tarkkuudessa,vaan siinä,että se väittely on koko homman hedelmä.
Ja koska hedelmistään puu tunnetaan,silloin selviää myös UM:n tekemisen todellinen motiivi.
Sen kirjan teko pohjautuu siihen Russellin ja Ruthervoodin vihaan ja ylpeyteen muita ihmisiä kohtaan.
Koska jo he väittivät olevansa ainoita oikeita sanan julistajia,he olivat ylpistyneet ja heistä oli tullut raamatussa sanottuja -houkkia-.
Ja siitä hengellisestä syystä edelleen väitetään Um:n käännöstä parhaimmaksi käännökseksi.
Siispä kysynkin,että miten ihmeessä se voi olla paras käännös,kun se aiheuttaa pelkästään väittelyä ja riitaa.
Silloin kun tehtiin ensimmäiset Suomalaiset Raamatun käännökset, Biblia ja -33,ja 38, ne ihmiset totisesti kunnioittivat Jumalan sanaa,ja paneutuivat työhönsä aidolla vilpittömällä asenteella,ja tahtoivat todella saada Suomen kansan paukapäiset metsäläiset tietoiseksi Jumalan totuudesta.
Vaikka siinä tulikin muutaman sanan käännösvirheitä,-henki oli oikea,ja kansa kuunteli Jumalan sanaa. hevosilla ajoi jonossa koko kylän väki ympäri Suomea kuuntelemaan,ja jurot ukotkin ottivat karvareuhkansa päästään,saarnaa kuunnellessaan.
Ja kotona avattiin iso perheraamattu,ja koko porukka hiljeni kuuntelemaan,kun isäntä alkoi tavaamaan evankeliumia.
Ymmärrätkö,mitä yritän sanoa?
Kysymys on yksinomaan rakkaudesta Jumalan sanaa kohtaan,jonka sai aikaan sen aikaisten Sanankääntäjien sydämessä ollut Jumalan rakkaus kansaa kohtaan,ja se Henki välittyi niistä Raamatun sanoista kuulijoille-Pyhässä Hengessä.
Ymmärrätkö,ettei Jumalan tahto ole,että kiistellään siitä,mikä on oikea oppi,vaan,että Jeesuksen sanoja kuunnellessa kovimmankin korvenasukin sydän murtuu,ja hän kumartaa päänsä Jeesuksen eteen.
Vasta semmoinen Raamattu on Jumalan Sanaa.
Ja muut ovat muita evankeliumeita,ja eivät kuitenkaan ole,koska muita ei ole.
Mr Raamattu on vaihtanut saittiosoitteensa. UM-tietoutta on nyt osoitteessa:
http://www.biblelexicon.info/um.htm
Näinhän se siis on
Onko keskusteluystäväni Untamo tämän avauksen tekijänä?
..loppuun asti niin huomaat.
...maininnan keskeltäkin. Haluan vain varmistuksen ennen kuin jatkan aiheen kommentointia muuten. K/E
..ettei tuo ole Untamo jos lopetta kirjoituksensa noin ja en muista Untamon olleen Suomi24-palstalla. Jippiillä kyllä.
Jippiillä joku kiusaantui Untamon kirjoitustyylistä ja katsoi asiakseen terrorisoida jokaista Untamon aloittamaa otsikkoa. Siinä oli eriomainen esimerkki siitä, että ei ole väliä kirjoittaako sivistyneesti vai vähemmän asiallisesti. Samaa kamaa lipataan niskaan joka tapauksessa.
Untamo ilmoitti aikeistaan vetäytyä palstalta.
"Tervehdys Kaappo. Olen vakavasti aikeissa jättää tämän palstan enkä ole aikoihin tänne kirjoitellutkaan. Koska juuri sinun kaltaisesi asialliset kirjoittelijat ovat se perusta, jonka vuoksi olen täällä näinkin kauan viipynyt, en yksinkertaisesti malta olla kommentoimatta sinun arvovaltaisia sitaatteja sisältävää juttuasi Johanneksen evankeliumin alkujakeista."
Kiitos täsmennyksestä.
Lisään vielä, että en ole itse ollut Jippiillä tai seuraillut tilannetta siellä viime aikoina, koska olen mieltänyt siellä keskustelemisen vielä turhemmaksi kuin täällä.
se ainoa oikea raamatunkäännös Jehovan Todistajille siitä syystä että Pyhä Henki oli ohjaamassa kääntäjien kynän kulkua.
Voidaanko samaa sanoa vaikka uudesta suomalaisesta käännöksestä.
Tuntuu kuin Pyhä Henki olisi silloin ollut jossain muualla pyhissä tehtävissä
Pyhä Henkihän ohjailee todistajien kulkua heidän poluillaan. Eikös se juuri näin ole?
Ainaskin Liikkeen perustajat vakuuttelivat näin olevan. Tosin täytyy kyllä myöntää että Pyhä Henkikin näyttää tekeneen virheitä joita hän sitten myöhemmin korjailee. Mutta kuitenkin johtaa edelleen todistajien kulkua ja palauttaa sivupoluilta sinne missä valoa on enemmän.
Kysymykset olivat ilmeisesti suunnattu ei-Jehovan todistajille ja heiltä ei ole kuulunut vastauksia tähän ketjuun.
..nämä asiat olla liian vaikeita palstalaisille, jotka muuten ovat kovin kritisoimassa Jehovan todistajia, mutta tällaiseen asiapitoiseen keskusteluun on vaikea tarttua.
Jippiillä Untamon hyvät alustukset meni läskisoosiksi kun vastustajat heittivät sen aina sivuraiteille. Täällä sentään moderointi pelaa jotenkin joten sellaisia viestejä ei voi tehdä täällä. Tulos on siis ainakin tähän mennessä 0 kpl järkevää argumentointia tästä vaikeasta aiheesta, jossa ainakin asiasta perillä olevat vastustajat tietävät että häviäisivät väittelyn ja pelkäävät sitä.
Miksi tänne kopiodaan untamon muualle tekemiä kirjoituksia???
..panee pahakseen tekstiensä lainaamista. Luulen, että hän sallisi sen muutenkin. (En ole itse aloittaja.)
Oliko sinulla kommenttia itse AIHEESEEN?
http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/jehova.html
http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/um/virheet/