Pitäisi pitää erillään keisarin 'asiat' ja Jumalan 'asiat'. Siellä missä tähän ei suostuta tai lähdetään kokeilemaan fuusiota, kuten keisari Konstantinuksen jälkeen 300-luvulta asti on tehty katolisessa kirkossa ja sittemmin myös luterilaisissa ym. kansankirkoissa, ollaan ongelmissa.
Kun keisarin ja Jumalan asiat ovat sotkussa niin kohta on teologiakin sotkussa.
On tärkeää tosiaan ottaa historia avuksi, muutoin ei nykyisyyteen saada riittävästi valoa. Mutta miksi aikamme teologit karsastavat paluutta kirkkohistorian sivuille?
Eikö vilpitön rehellisyyteen pyrkiminen vie luonnostaan sinne?
Konstantinuksen aika merkitsi suurta murrosta seurakunnalle, murrosta, joka vaikuttaa väkevästi aikamme uskonnossa.
Konstantinuksen aikaansaama "fuusio", oli hyvin merkittävä ja kohtalokas seurakunnalle. Silloin viimeistään haudattiin Raamatun seurakuntaoppi.
Aivan oikein myös päättelet, että tämä fuusio (itse käytän myös nimitystä symbioosi) poikii huonoa teologiaa - teologiaa, jolla ei ole päätä eikä häntää! Tämä on teologiaa, joka ei pyri mihinkään. Se ei palvele Jumalan seurakuntaa eikä sielunpelastusta. Se tympäännyttää ja halvaannuttaa sekä teologit että seurakuntalaiset. Tämän teologin harjoittajat eivät itse mene sisälle (ahtaasta portista) - ja mikä pahempi: eivät anna muidenkaan mennä,
Matt.23:13. Tämän teologian harjoittajat lähtevät usein aivan villeille vesille (Spong, Riekkinen, Kylliäinen jne.). Toiset taas muuten vaan väsyvät koko hommaan. Siinä ei ole mitään dynaamisuutta.
Miksi keisarin ja Jumalan asioita ei saa sotkea?
Jos valtio ja kristillinen yhteisö ovat erillään ihan oikeasti, kristillinen yhteisö voi taas olla niin raamatullinen ja konservatiivi omassa teologiassaan kuin haluaa, koska raamatulliseen seurakuntaan kuuluminen on vapaaehtoista. Siksi konstantinolaisuudesta pitäisi päästä irti. Jos konstantinolaisuudessa riiputaan kiinni kristinusko ja sen teologia turmeltuu ja liberalisoituu väistämättä.
Valtion pitää olla irti uskonnosta ja uskonnon irti valtiosta.
Nimim. ´Liitossa seurakunnan kanssa`. "
Kun keisarin ja Jumalan asiat ovat sotkussa niin kohta on teologiakin sotkussa.
On tärkeää tosiaan ottaa historia avuksi, muutoin ei nykyisyyteen saada riittävästi valoa. Mutta miksi aikamme teologit karsastavat paluutta kirkkohistorian sivuille?
Eikö vilpitön rehellisyyteen pyrkiminen vie luonnostaan sinne?
Konstantinuksen aika merkitsi suurta murrosta seurakunnalle, murrosta, joka vaikuttaa väkevästi aikamme uskonnossa.
Konstantinuksen aikaansaama "fuusio", oli hyvin merkittävä ja kohtalokas seurakunnalle. Silloin viimeistään haudattiin Raamatun seurakuntaoppi.
Aivan oikein myös päättelet, että tämä fuusio (itse käytän myös nimitystä symbioosi) poikii huonoa teologiaa - teologiaa, jolla ei ole päätä eikä häntää! Tämä on teologiaa, joka ei pyri mihinkään. Se ei palvele Jumalan seurakuntaa eikä sielunpelastusta. Se tympäännyttää ja halvaannuttaa sekä teologit että seurakuntalaiset. Tämän teologin harjoittajat eivät itse mene sisälle (ahtaasta portista) - ja mikä pahempi: eivät anna muidenkaan mennä,
Matt.23:13. Tämän teologian harjoittajat lähtevät usein aivan villeille vesille (Spong, Riekkinen, Kylliäinen jne.). Toiset taas muuten vaan väsyvät koko hommaan. Siinä ei ole mitään dynaamisuutta.
Miksi keisarin ja Jumalan asioita ei saa sotkea?
Jos valtio ja kristillinen yhteisö ovat erillään ihan oikeasti, kristillinen yhteisö voi taas olla niin raamatullinen ja konservatiivi omassa teologiassaan kuin haluaa, koska raamatulliseen seurakuntaan kuuluminen on vapaaehtoista. Siksi konstantinolaisuudesta pitäisi päästä irti. Jos konstantinolaisuudessa riiputaan kiinni kristinusko ja sen teologia turmeltuu ja liberalisoituu väistämättä.
Valtion pitää olla irti uskonnosta ja uskonnon irti valtiosta.
Nimim. ´Liitossa seurakunnan kanssa`. "
Vastaukset 1
Vanhimmat
Viisaita haastelet