Olen joskus kuunnellut kirkossa lainattavan aivan ihanaa Trudy Baldwinin kertomusta Anna-Marista. Laitan sen tännekin, että muutkin saa lukea sen, jos vaan jaksaa, sillä se on hieman pitkä, mutta sitäkin ihanampi:
Paikka Anna-Marille
Pienessä kylässä, köyhällä seudulla kuoli Anna-Mari hiljakseen. Surijoita ei montaa eikä kukkiakaan ollut riittänyt haudalleen.
Meni sielunsa Luojaansa tapaamaan ja jonossa nöyrästi vuoroaan seisoi hän odottaen,
että tietäisi, niin kuin muut edellään,
minkä paikan oli ansainnut elämällään, asuinsijoista taivaiden.
Kun hän kuunteli suurista teoista toisten,
joista kerrottiin iloiten.
hän surulla tunnusti rinnalla moisten:
"Yhtäkään sellaista tehnyt en."
Yksi mies oli ollut kenraali kotimaan vapauttaen
ja toinen tiedettä palvellut calgenin keksien.
Yksi toisensa jälkeen teoistaan kertoi, Anna-Maria värisytti,
häpeillen astui hän istuimen eteen, maahan katsoen niiasi.
Jumala hymyili. Sanoi äänensä kultainen:
"Anna-Mari, mitä olet tehnyt ansaitaksesi paikan joukossa Kristuksen?"
Anna-Mari vapisten kuiskasi - eihän tätä nyt voinut kuuluttaa- "Rakas Isä, elin vain parhaan kykyni mukaan, en osannut suuria toimittaa."
Isä katsoi pientä, kumaraa lastaan, joka seisoi edessään
ja sanat, jotka lausui kuulijastaan,
Anna-Marin silmät sai täyttymään.
"Olethan toki tehnyt monia hyviä suuria tekoja.
Tule, lapseni, näytänpä sinulle pari sellaista tuokiota."
Tuli siihen vanhempi henkilö: "Päivää", sanoi hän hymyillen,
"muistatko, kun lapsena kukkia toit sairasvuoteellen"
Se kirkasti päiväni, olinhan unohtunut ja yksinäni."
Ja sitten tuli lapsonen pieni, niin iloinen naurusuu:
"Sinä leikit kanssani, Anna-Mari, kun ei leikkinyt kukaan muu."
Anna-Marin oma äiti tuli hymyillen vierelleen:
"Rakas oma tyttöni, viimeiset päiväni vaikka eläisin uudelleen.
Sinä rakastit sairasta äitiäsi niin hellästi hoivaten,
et koskaan jättänyt yksinään, et huokaillut valittaen."
Niin toistuen näytti Jumala Anna-Marille tekonsa suuret,
ja joka teko oli rakastava, se oli täyttänyt sydämen juuret.
"Mutta Isä, nuo ovat vain pieniä tekoja,
joita suorittaa sain maan päällä.
En odottanut kiitosta, kunniaa tai kirkkauskotia täällä."
Silloin Isä ojensi kätensä ja lausui: "Sanon sinulle:
Minkä olet tehnyt yhdelle näistä pienimmistä,
sen olet tehnyt minulle."
Paikka Anna-Marille
Pienessä kylässä, köyhällä seudulla kuoli Anna-Mari hiljakseen. Surijoita ei montaa eikä kukkiakaan ollut riittänyt haudalleen.
Meni sielunsa Luojaansa tapaamaan ja jonossa nöyrästi vuoroaan seisoi hän odottaen,
että tietäisi, niin kuin muut edellään,
minkä paikan oli ansainnut elämällään, asuinsijoista taivaiden.
Kun hän kuunteli suurista teoista toisten,
joista kerrottiin iloiten.
hän surulla tunnusti rinnalla moisten:
"Yhtäkään sellaista tehnyt en."
Yksi mies oli ollut kenraali kotimaan vapauttaen
ja toinen tiedettä palvellut calgenin keksien.
Yksi toisensa jälkeen teoistaan kertoi, Anna-Maria värisytti,
häpeillen astui hän istuimen eteen, maahan katsoen niiasi.
Jumala hymyili. Sanoi äänensä kultainen:
"Anna-Mari, mitä olet tehnyt ansaitaksesi paikan joukossa Kristuksen?"
Anna-Mari vapisten kuiskasi - eihän tätä nyt voinut kuuluttaa- "Rakas Isä, elin vain parhaan kykyni mukaan, en osannut suuria toimittaa."
Isä katsoi pientä, kumaraa lastaan, joka seisoi edessään
ja sanat, jotka lausui kuulijastaan,
Anna-Marin silmät sai täyttymään.
"Olethan toki tehnyt monia hyviä suuria tekoja.
Tule, lapseni, näytänpä sinulle pari sellaista tuokiota."
Tuli siihen vanhempi henkilö: "Päivää", sanoi hän hymyillen,
"muistatko, kun lapsena kukkia toit sairasvuoteellen"
Se kirkasti päiväni, olinhan unohtunut ja yksinäni."
Ja sitten tuli lapsonen pieni, niin iloinen naurusuu:
"Sinä leikit kanssani, Anna-Mari, kun ei leikkinyt kukaan muu."
Anna-Marin oma äiti tuli hymyillen vierelleen:
"Rakas oma tyttöni, viimeiset päiväni vaikka eläisin uudelleen.
Sinä rakastit sairasta äitiäsi niin hellästi hoivaten,
et koskaan jättänyt yksinään, et huokaillut valittaen."
Niin toistuen näytti Jumala Anna-Marille tekonsa suuret,
ja joka teko oli rakastava, se oli täyttänyt sydämen juuret.
"Mutta Isä, nuo ovat vain pieniä tekoja,
joita suorittaa sain maan päällä.
En odottanut kiitosta, kunniaa tai kirkkauskotia täällä."
Silloin Isä ojensi kätensä ja lausui: "Sanon sinulle:
Minkä olet tehnyt yhdelle näistä pienimmistä,
sen olet tehnyt minulle."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli tosi ihana! Nyt etsiin niitä nenäliinoja!