Mulla poistettiin hormonikierukka vasta, kystien takia. Olen lihonut n.4v aikana melkein 15kg ja olo on aina väsynyt ja masentunut.. en muista mikä kierukkani nimi oli, mutta onko kukaan muu oireillut samoin? Kystat ovat "normaaleja", mut lääkärit sanovat ettei kierukan käyttäjä voi lihoa tai masentua jne.. onko näin?
hormonikierukka ja lihominen+muut oireet
tanttana
2483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos lääkäri sanoo ettei oireita voi esiintyä, ei ole mielestäni täysin rehellinen, olemmehan me yksilöitä ja toiset kärsivät sivuvaikutuksista ja toiset eivät. Itselläni ollut kierukka ensi heinäkuussa 4 vuotta, ja ajattelin lähteä uusintakierrokselle sen jälkeen: en itse ole lihonut, kuukautiset ovat lähestulkoon kokonaan poissa, lihonut en ole eikä masennustakaan ole ilmennyt. Ainoa riesa on aika ajoin ollut finnit, mutta niiden kanssa pärjää.
Olen kyllä kuullut, että muillakin on ollut samanlaisia oireita kuin sinulla, et ole yksin.
juuh.. on vaan niin monia esimerkkejä ilmentynyt ja outoa kun neuvolanhoitajat sanoivat että itsekkin ovat törmänneet masennuksiin ja lihomisiin =// ollaan me ihmiset erillaisia ilmeisesti