Edgar Lee Mastersin runoilemasta muistokirjoituskokoelmasta "Spoon River Anthology". Julkaistu lähes sata vuotta sitten. Löytyy myös suomennettuna. Sisältää kymmeniä muistokirjoitusrunoja. Tässä yksi. Margaret Fuller Slack, nainen, joka ei koskaan voinut käyttää ja jalostaa kirjallisia lahjojaan, on tämän muistokirjoituksen aiheena.
---"
Margaret Fuller Slack
I would have been as great as George Eliot
But for an untoward fate.
For look at the photograph of me made by Penniwit,
Chin resting on hand, and deep -set eyes -
Gray, too, and far-searching.
But there was the old, old problem:
Should it be celibacy, matrimony or unchastity?
Then John Slack, the rich druggist, wooed me,
Luring me with the promise of leisure for my novel,
And I married him, giving birth to eight children,
And had no time to write.
It was all over with me, anyway,
When I ran the needle in my hand
While washing the baby's things,
And died from lock-jaw, an ironical death.
Hear me, ambitious souls,
Sex is the curse of life!"
---"
Margaret Fuller Slack
I would have been as great as George Eliot
But for an untoward fate.
For look at the photograph of me made by Penniwit,
Chin resting on hand, and deep -set eyes -
Gray, too, and far-searching.
But there was the old, old problem:
Should it be celibacy, matrimony or unchastity?
Then John Slack, the rich druggist, wooed me,
Luring me with the promise of leisure for my novel,
And I married him, giving birth to eight children,
And had no time to write.
It was all over with me, anyway,
When I ran the needle in my hand
While washing the baby's things,
And died from lock-jaw, an ironical death.
Hear me, ambitious souls,
Sex is the curse of life!"
Vastaukset 31
Vanhimmat
Niin ja ei tämä ole vielä mitään mennyttä aikaa.
Eipä todellakaan. Ei täysin mennyttä aikaa täällä teollistuneissa länsimaissakaan - puhumattakaan sitten useimpien maailman naisten elämästä.
Ai vaihtoehdot tänäkin päivänä olisivat selibaatti, äitiys tai siveettömyys? Hmm, runo kertoi naisesta, jonka kiihkeys hukkui lapsiin ja vaippoihin ja elämä katkesi kesken onnettomaan sattumaan. Valintaan pakotti mies, joka lupais vapautta ja asemaa, mutta toisin kävi.
nykyisin naisella on mahdollisuudet mihin vain ja naisen ainoat tuomitsijat ja arvostelijat ovat toisia naisia, miesten suusta tuskin huorittelua tai arvostelua yksittäisten naisten ratkaisuille kuuluu.
Olen aina ihaillut suuresti niitä naisia, jotka saavat yhdenkin kirjallisen tuotteen valmiiksi perheen huoltamisen ja palkkatyön ohella ja sitten vielä tuo julkaiseminen on oma osastonsa.
Jopa Doris Lessingin ja Astrid Lindgreninkin kirjalliset tuotteet palautettiin moneen kertaan ennenkuin ne julkaistiin.
Kaupallisuus on kirjallisuudessakin se mikä vallitsee.
Ja missä ihmeen välissä Astrid Lindgrenikin nuo kirjansa kirjoitti?
Aila Meriluotokin kertoi, miten hän Viidan häipyessä omille teilleen eleli pienessä mökissä maalla yksin lastensa kanssa ja pesi avannolla perheen vaatteetkin käsin.
Hänen miehensähän oli Lauri "Moreeni" Viita, joka ei vaikuta paljon kotitöihin osallistuneen.
No ei siihen aikaan osallistuneet muutkaan miehet, mutta kun ajattelee Meriluodon kirjallista lahjakkuutta, niin mahtaa ollut kipeää aikaa tuollainen kirjoittamisen estyneisyys.
No ainoa poikkeus mainitsemistasi valinnoista on kait se että nykyisin saamme koulutusta ja teemme kodin ulkopuolista työtä.
Lasten, miesten ja kodinhoidosta emme nykyäänkään helpolla pääse.
Muuten tuota huoritteluakin kyllä vielä riittää aivan tarpeeksi ja kaikkea muutakin epäoikeudenmukaisuutta niin yksityiselämässä kuin yhteiskunnallisessa, poliittisessa ja taloudellisessa suhteessakin.
Ei varmasti ole helppoa olla työssäkäyvä pikkulasten äiti ja samalla omistautua luovalle kirjoittamiselle.
Lahjakkaan Aila Meriluodon tarina on hyvä esimerkki kykyjen nousemisesta arkipäivän karusta ja aikaanielevästä velvollisuuskierteestä.
Harvoja eivät vielä lähimenneisyydessäkään ole ne tapaukset, joissa akateemisella urallaan lopputyövaiheeseen (väitöskirja tms.) ehtinyt nuoripari tekee taloudellisista ja/tai lastenhoidollisista syistä ratkaisun, että mies valmistuu ensin - vaan nainen (sitten kun on hänen vuoronsa valmistua) on jo monin verkoin sidottu toiseen tolppaan...
Huorittelua kyllä kuulee, mutta yleensä se tulee sellaiselta taholta, joka ei ole naisen etenemiselle ja itsensä toteuttamiselle este.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon tällaisia naisia on meidänkin maassamme, joilta lopputyö on jäänyt kesken perhesyiden vuoksi.
Todellakin mielenkiintoista, minäkin tunnen monta sellaista tapausta.
Näin lienee tapahtunut varsin usein varsinkin aivan sotienjälkeisinä vuosikymmeninä. Naiset kirjoittivat enenevässä määrin ylioppilaiksi, pyrkivät ja pääsivät yliopistoihin. Mutta sitten oltiinkin usein vanhakantaisesa yhteiskuntajärjestelmässä: vanhat veijarit Rakkaus ja Parisuhde toimittivat naisen kodin piiriin. Avoliittoja ei juuri suvaittu - yhteen ei voinut muuttaa, ellei ollut aviossa. Ehkäisymenetelmien kohdalla ei oltu ehkä edes kuultu ehkäisypillereistä. Kun (ei jos) lapsia syntyi, ei ollut päivähoitojärjestelmää. Jos olisi halunnut jatkaa opiskelua, olisi täytynyt hankkia lapsenvahti (millä rahalla) tai kotiapulainen (MILLÄ IHMEEN RAHALLA?). Nykyisenlaisista opintolainoista ym. tuista ei ollut tietoakaan. Ennenkuulumatonta olisi ollut, että MIES olisi jäänyt vuodeksi-pariksi lastenhoitajaksi. Hänhän opiskeli ja valmistui työelämään (tai muulle uralle) perheen ELÄTTÄJÄKSI.
Jos tätä aihetta koskeva tutkimus tehtäisiin, huomaisi moni parhaillaan opiskeleva nuori nainen, miten erilaiset kahden perättäisenkin sukupolven elämät voivat olla.
Siksi tuntuu todella pahalta näitten ehkäpä tuhansienkin opiskelunsa perhesyistä keskeyttämään pakotettujen naisten puolesta kun täällä lennätellään tuollaisia "naiset saa syyttää itseään" kommentteja, vaikka tietääkin niitten tulevan useimmiten kesenkasvuisten pojankoltiaisten suusta.
Niin, nainen saakin usein syyttää velvollisuudentuntoaan siitä, jos ei "menesty". Menestyvän miehen takana on aina naien, sanotaan, mutta kuinka monen menestyvän naisen takana on mies?
Ei tule mieleen yhtään sellaista tapausta, jossa menestyvän naisen takana olisi mies.
No nyt tuli.Ehkä tuon Margareth Tatcherin mies oli sellainen?
No, mitataan sitten maltillisemmalla mitalla. Ehkäpä hra Thatcher ei suoranaisesti jarruttanut vaimonsa etenemistä valtakunnan itseasiassa ensimmäiseksi naiseksi...
Muuten, Englannin kuningatar Elisabet I (1500-luvulla) esiintyi neitsytkuningattarena, joka antoi Euroopan kuninkaallisen eliitin kaikessa rauhassa käydä kosioretkillä luonaan (koska niistä oli hänelle välistä poliittista hyötyä). Koskaan hän ei ottanut puolisoa itselleen, vaan nautti ennenkaikkea jakamattomasta vallastaan. Elisabet I:n ajasta voisi laskea koko Englannin merimahdin alkaneen.
---
Viisaasti teki Tarja Halonen, kun sitoutui siippaansa vasta uransa huipulla.
minä ainakin katsoisin naisen tai miehen sijassa tarkkaan minkälaisen puolison kanssa lapsia tuo tähän maailmaan. Nähtävästi kaikki eivät vain ajattele samoin. Kannattaa kantaa vastuu lapsista jo ennen heidän syntymäänsä, lapselle ei ole hyväksi joutua avioeroperheeseen...
Olisiko jo aika pohtia, olisivatko nämä ns. "rakausavioliitot" itsestään selvästi ainoa oikea tapa perustaa kestävä parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille?
mennyttä aikaa, ei tietenkään. Järjestetyt avioliitot toimivat harvoin naisen tai miehe hyväksi. Mutta kun täällä on aina johonkin kulttuuriin kasvettu, on ollut myös noita lieveilmiöitä. Onneksi nykyään on asiat toisin, ainakin täällä Suomessa.
Eikös Hertta puhunut rakkausavioliittojen sopivuudesta perheen turvaksi?
Hertta,
jos suinkin mahdollista,
olisin kiinnostunut kuulemaan, miten nämä valinnat ovat toteutuneet omassa elämässäsi.
No jaa - elämä menee dialektisessa rytmissä.
Tiedän mitä osaan. Ja tiedän, että maailma ei edes huomaisi, jos lakkaisin olemasta. Jos olen pystynyt pilkkomaan puita enemmän kuin polttamaan niitä, hyvä niin. Jää ehkä vielä lämmikkeeksi muillekin.
No niin, no :)
Pikkuisen ankaraa..
Mutta huonommistakin ihmiskohtaloista olen kuullut,
paljon huonommista.
Märta Tikkanenkin kertoi, että hän kirjoitti ensimmäiset kirjansa olohuoneessa television takana muun perheen katsellessa televisiota.
Ei edes omaa huonetta ollut Märtallakaan aluksi.
Sitten hän sanoi yhtäkkiä heränneensä ja tajuavansa työolosuhteittensa puutteellisuuden ja vaati saada itselleen oman työhuoneen.
Ja minä olen utelias Justiina miten sinä olet valintojesi kanssa elämässä selvinnyt?
Ankaraa? Ei herranjestas - siltäkö vaikuttaa?
Mutta nyt on keksitty netti ja me onnelliset saamme kirjoitella ihan ruudun edessä =D !
Koko maailmalle !
Takavuosina, kun meillä oli pieni asunto ja lapset olivat pieniä, ainoa paikka, jossa yöllä voi polttaa valoja ja lukea, oli vessa. Mies ja lapset nukkuivat. Istuin wc-pöntön kannen päällä, jalat pesukoneen päällä. Muistan elävästi, että näin tuli luettua esim. kirja "Kaksitoista kirkkoisää".
Senverran epätyypillisesti ja mainstreamista poiketen, että en taida haluta kovin yksityiskohtaisesti kertoa..
No, ehkä irtoaa vähitellen luontevasti keskustelujen edetessä.
Kerro sinä, Tytsy ? :)
No odotellaan näitä "luonnollisia tilanteita" puolin ja toisin?
Keskitytään sen sijaan elvyttämään tärkeää tasa-arvon ilosanomaa?
Mahtavaa!!!!
:))
Kun "pienenä tyttönä" ostin kirjoituskoneen, vaikka ostinkin sen "omilla rahoillani" oli koko kylä kilpaa nauramassa ostostani.
He eivät laisinkaan tajunneet mitä minä sillä tekisin.
Kuulostaa tutulta. Kun olin lapsi, minullekin ostettiin kirjoituskone (silloin ei ollut tietokoneita). Vallan poikkeuksellista lähiseudulla, mutta en muista, että minulle olisi ainakaan edessäpäin naurettu. Kavereidenkin kanssa kirjoittelin. Erään ystäväni kanssa kirjoitimme yhdessä "nuortenkirjan", joka tuli melkein valmiiksikin. Laitoin sen erääseen lukolliseen laatikkoon, ja se on vielä tänäkin päivänä lapsuudenkodissani lukkojen takana. Koskaan en ole sitä sen jälkeen lukenut. En ole oikeastaan nostalginen luonne.
Mene ja lue se kirja siellä laatikossa, tiedä vaikka tietyllä vaivannäöllä siitä saisi aivan oikean nuortenkirjan aikaan.