sellaista ihmistä kohtaan, joka on tietoisesti ja suunnitelmallisesti antanut itsestään valheellisen
kuvan? Sen jälkeen vielä aiheuttanut tahallisesti
ja julmalla tavalla henkistä kärsimystä tietäen seuraukset kun on ollut selvillä kohteen aikaisemmista kärsimyksistä. Ts. on tiennyt juuri
mikä eniten satuttaa kohdetta!
Miten pitäisi
5
511
Vastaukset
- logista !
ei siitä parane!!!
eivät he kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan..tuntemaan sääliä, myötätuntoa tai MITÄÄN Ehdotan puhumista ammattiauttajien kanssa.
Ne tietää miten asiassasi tulee menetellä.
Ellet itse ole tuo kärsimystä aiheuttaneen kohde,
itse kohteelle, ettei hänen yksin tarvitse jäädä murehtimaan tapausta.- neuvosta
taidan tehdä niin, sillä olen se kärsivä osapuoli.
mutta lisäisin ajatuksen, jota olen joutunut pari kertaa soveltamaan omassa elämässäni.
Ellei kyse ole elämänkumppanista tai omista lapsista, hylkäisin sellaisen ihmisen totaalisesti omasta elämästäni. Pyytäisin ettei hän enää ottaisi minuun minkäänlaista yhteyttä. Jos hän soittaisi puhelimella, toistaisin pyyntöni enkä suostuisi keskustelemaan yhtään enempää. Postin repisin avaamattomana roskiin, oven takaa en päästäisi häntä sisälle vaikka oven avaisinkin. Jos olisi pakko kohdata jossain julkisesti, tervehtisin kohteliaasti ja voisin keskustellakin samalla tavoin kuin täysin vieraan ihmisen kanssa. Yhteisille tuttaville sanoisin tarvittaessa, etten halua keskustella ko. ihmiseen liittyvistä asioista.
Jos hän vielä kaikesta huolimatta yrittäisi vainota minua, yrittäisin keksiä jonkin tehokkaan uhkauksen. Sanoisin toteuttavani uhkauksen, ellei hän pyynnöistäni huolimatta suostuisi jättämään minua rauhaan.
Kenenkään ei pitäisi suostua uhriksi tai hyväksi käytettäväksi. Apua pitäisi hakea jo hyvissä ajoin, ennen kuin omat voimat loppuvat ja uhrin rooli alkaa tuntua "ansaitulta".- Kaveri Tervassa
Ja höyhenissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492