Heippa vaan kaikille!
Olen onnellisesti parisuhteessa ja haluaisin saada vähän ideoita ja ehdotuksia parisuhteen piristämiseen. Olemme huomanneet, että yhteinen vapaa-aikamme kuluu suurelta osin tv:n katseluun ym. passivoittavaan. Usein töiden jälkeen kuvittelee, ettei jaksa oikein mitään ja jää vain makaamaan sohvalle. Haluaisimme tähän muutosta, mutta emme ole oikein keksineet, mitä haluaisimme tehdä. Olemme sitä mieltä, että todellisuudessa jaksaisimme kuitenkin enemmän puuhailla yhdessä kaikenlaista, jos vain keksimme mitä. Uskomme myös, että olisi paljon rentouttavampaa ja hienompaa tehdä erilaisia asioita yhdessä.
Haluaisinkin siis vinkkejä esimerkiksi harrastuksista, matkakohteista ym. ajanviettomahdollisuuksista, jotka voisivat tuoda lisää iloa meidän elämään!!!
Ajanviettovinkkejä?
4
1686
Vastaukset
- päiväperho
Usen mekin katselemme vaan töllöä, mutta joskus on käyty vuokraamassa video, ostettu irtokarkkeja ja tehty popcornia ja pidetty virallinen leffa ilta.
Me pidämme ruoanlaitosta yhdessä. Mitään vaikeaa ei tartte loihtia, esim. ihan vaikka salaatinteko on kivampaa yhdessä.
Miesystäväni omistaa koiran, joten ulkoilua tulee harrastettua (vaikka enemmänkin voisi). Ulkoillahan voi ilman koiraakin. Esim. nyt kun on pimeää ja joulu lähellä on ihan mennä kävelylle jollekin asuinalueelle ja katsella käsi kädessä kaikkia ihania jouluvaloja.
Olemme myös välillä innostuneet tietokoneen tietokilpailuista (siis esim. älypää). Emme kilpaile keskenämme vaan yritämme yhdessä päihittää koneen :).
Tässä jotakin mitä tuli samantien mieleen. Maailmassa niin paljon nähtävää, ihailtavaa että älkää ihmeessä tv:n ääreen jääkö vaikka mukavaa siinä olisikin kahden pötkötellä. Sitä kerkeätte tehdä sitten vanhustentalossa ollessanne kiikkustuolissa käsikkäin istuen ja seuraten kymppitonnia. Tietenkin leffa illat on luvallisia. Varatkaa pari-kolme dvd:tä ja tehkää yhdessä jotain purtavaa. Siinä ilta menee mukavasti. Kokeilkaa ihmeessä yhdessä hohtokeilailua. siinä ei tarvitse olla paineita osaamisesta (eihän siellä kukaan osaa täysin). Hauskaa ja energistä toimintaa;)
Voisitteko suunnitella yhdessä matkustamista? Suosittelen lämpimästi kanariansaarille las palmasiin. Valkoista hiekkaa, auringonlaskuja, ja uusia kokemuksia. Silloin voisitte matkustaa myös moganin laaksoon jossa pieni venetsia paratiisi. =)
Olisiko mahdollista ottaa lemmikki vaikka koira? Kuinka suloista katseltavaa se onkaan. Ja haastetta riittää molemmille.
entäpä paripelejä. Niitähän kaupat pursuaa ja ovat hauskaa viihdettä.
Yhden illan voisitte säästää romanttiselle illalliselle. Ehkäpä kotonanne kynttilän valossa tai kokeilette ihan jotain uutta ravintolaa.
Entäpä yhdessä jonkin vieraan kielen opettelimista...
Oikein mukavia yhdessä olon hetkiä!
Toivottavasti keksitte kaikenlaista kivaa tekemistä!- morsian.
Heh, itse keksisi vaikka mitä tekemistä, mutta rahakin välillä rajoittaa, esim. matkustelu maksaa. Kyllä sitä itekin usein ja molemmat viettää ihan rauhallisen illan töitten jälkeen kotona, tvtä katsellen. No jotain omia kokemuksia mitä voi touhuta pienelläkin budjetilla tai tarvittaessa säästämällä reissurahaa, ja iltoina töittenkin jälkeen tai vapaapäivinä;
- mennä leffaan tai vuokrata jonkun hyvän elokuvan (voittaa useimmiten tvtarjonnan),
- lähteä baariin/pubiin tuopille tai parille (etenkin esim. paikka missä esiintyy joku bändi)
- mennä keilaamaan/sulkapalloilemaan tms urheilulajia kokeilemaan. Ei sitä tarvitse säännöllisesti harrastaa, voi käydä läiskimässä vaikkei osaisikaan.
- ilta ajelu; käykää vaikka ostamassa pirtelöt ja katselemassa maisemia, mitä kulmiltanne löytyy. Tai ajakaa jonnekin lähialueelle tai kauemmas huviajelua ja touhutkaa siellä jotain näistä ehdotuksista, esim. ->
- menkää katsomaan bändiä, osta toiselle liput yllärinä. Miehelläni oli synttärit samaan aikaan kun Matti Nykänen esiintyi täällä, ja harkitsin lippujen ostoa, mutta sille illalle tuli sitten muita menoja. Paljastin aikeeni jälkeenpäin ja hän olisi tykännytkin hullunhauskasta keikasta! Tämä idea siis säästössä jatkoon :D
- hyvänen aika, tekemistä on vaikka kuinka paljon kun sitä vähän improvisoi, yhdistelee ja käyttää mielikuvitusta, etenkin jos sattuu olemaan hassutteleva tyyppi keksii vaikka mitä, kun huumori piristää ja toisen voi yllättää vaikka millä tavoin :)- vaikkapa
On sitä maailmassa vaikka mitä kivaa, mutta miehen ja naisen kesken yks hauskimmista harrastuksista on tanssi.
Tai miten ois hierontakurssi. Kotona on sit kiva treenailla =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1577721Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2275759Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.394638KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa104246Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk773968Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,323918Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123001Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1092936Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,732433Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1202370