eli joulu lähestyyy ja tunteethan tulee silloin voimaakkaamin pintaan, aikasemmin tossa kerroin että äitini kuoli 10.10 otsikolla toivottavasti äitini ei menehdy, ja pari muutakin, joo tänne asti selvitty jotenkin, suru on yhäkin, ja kaipuu ja tulee erilaisia muistoja mieleen. yms.....
ja toki itsesyytöksiä ja vihaa ja kaipuuta yms,,,
ja tässä ois kans sellanen. asunnosta, isä haluais myödä mulle heidän nykyisesti isän asunnosta oman osuuden ja muuttaa itse maalle. pienempään tai sit ihan vaan kuopioon johonkin kaksioon. silti tuntuu pahalta, että tulisin tähän heidän asuntoon ja isä joutus muualle :( no en tiedä kai tämä tästä jotenkin viel lähtee. toki oma asunto pitäs myödä joka toki on aika pieni 39m2 kaksio, ilman saunaa jne,, ja kun tähänkin muuttas täällähän ne muistot vasta voimakkaasti tulis mieleen yms,,, no sori sekavasta tekstistä mut tässä on kiirus töihin jne,,,
ja toki itsesyytöksiä ja vihaa ja kaipuuta yms,,,
ja tässä ois kans sellanen. asunnosta, isä haluais myödä mulle heidän nykyisesti isän asunnosta oman osuuden ja muuttaa itse maalle. pienempään tai sit ihan vaan kuopioon johonkin kaksioon. silti tuntuu pahalta, että tulisin tähän heidän asuntoon ja isä joutus muualle :( no en tiedä kai tämä tästä jotenkin viel lähtee. toki oma asunto pitäs myödä joka toki on aika pieni 39m2 kaksio, ilman saunaa jne,, ja kun tähänkin muuttas täällähän ne muistot vasta voimakkaasti tulis mieleen yms,,, no sori sekavasta tekstistä mut tässä on kiirus töihin jne,,,
Vastaukset 16
Vanhimmat
kerätä säälipojoja itelles..luulen että ei onnistu..koita ottaa itseäsi niskasta kiinni.. jokainen menettää aika todennäköisesti vanhempansa jossain elämän vaiheessa.. näin on mullekkin käynyt ja vieläpä lapsena!! olet aikuinen joten käyttäydy sen mukaisesti! elämä jatkuu vaikka karkealta kuullostankin älä ymmärrä väärin.. keskustelkaa kuolemasta mahdollisimman paljon..koskaan semmoisesta ei ylitse pääse mutta asian kanssa oppii elämään.
Sinä ennemminkin kuulostat katkeralta menetettyäsi vanhempasi lapsena. Ei tämä palsta ole mikään kilpailufoorumi jossa saa paremmuuspisteitä siitä kenellä on suurin menetys. Täällä keskustellaan, vaihdetaan ajatuksia, lohdutetaan, annetaan neuvoja ym. Toivottavasti pystyt purkaman pahaa oloasi jotenkin muutoin kuin täällä nälvimällä.
Mielestäni alkuperäinen kirjoittaja kuulostaa kyllä huomattavasti aikuisemmalta ja kypsemmältä kuin sinä. Eikö sinun mielestä aikuinen voi surra suurta menetystään?? Tuli oikein kylmä kun ajattelee tuollaista asennetta.
Alkuperäiselle lähettäisin voimia ja jaksamista tuon vielä niin "tuoreen" surun keskellä. Äidin menetys on kyllä suuren kriisin paikka kenelle hyvänsä,riippumatta iästä.
Luulen, että olisi hyväkin jos pystyisit muutamaan isäsi asuntoon. Sanoit, että tuntuu pahalta kun isä muuttaa muualle ja sinä muutat tilalle. Kenties isäsi haluaisikin, että asunto jää sinulle, eikä entinen rakas paikka mene vieraan haltuun. Toki jos sinusta tuntuu pahalta muuten olla siellä, niin kerro tunteesta isällesi. Eiköhän hän saman surun keskellä ymmärrä tunteitasi ja ratkaisuasi.
Toki edellinen vastaaja kirjoitti siltä osin oikein, että todennäköisesti monet meistä menettävät joskus vanhempansa. Nyt oli sinun äitisi vuoro. En ole uskovainen, mutta joskus miettii, että jospa kuitenkin siellä jossain tuntemattomuudessa on jokin rauhallinen, hyvä paikka jonne me kaikki vuorollamme saavumme. Ainakaan ei sairauden tuomaa fyysistä kipua ja tuskaa tunne.
Rauhallista joulua sinulle ja isällesi!
no en ole kuule sääli pojoa keräämässä. kuhan vaan kerron jotain tuntemuksista, vai eikö täällä sais puhua mistään
ja pakkohan sen kanssa on oppia elämään. ei passaa jäädä paikalle polkemaan, ne hyvätmuistot on aina mielessä ja tuleevat kun muistelee yms.....
että elämän pitää jatkua, ois se oma kulta ja perhe kenen takia jaksais enemmin elää... mut pitää nyt sitkutella omin nokkien jollain tapaa tää saattaa vahvistaa ja rankalla kädellä opettaa, että kaikki ei ole ikuista. ja puhua ja tehdä asiota eikä jättää tekemättä, ja koittaa olla parempi kaikkineen asioineen jne...
siis onko maailmassa noin kylmä ja väliinpitämätön ihminen olemassa, huih, meni ihan kylmätväreet kun luin sun kommentin...jokainen saa surra ja pelätä, sitä varten tänne kirjoitetaan et jos on paha olla niin täältä löytyy samankokeineita jotka lohduttaa, ei varmasti kukaan kaipaa tuollaista kommenttia surun keskellä..
oli vain realistinen kuvaus..tottakai surra täytyy..eihän se toi kaverikaan sitä kieltänyt, päinvastoin kehoitti puhumaan ja käsittelemään asiaa.. onneksi maailmassa on realisteja jotka yrittävät ajatella asioita niinkuin ne ovat eivätkä ala surkutella ja kertoa kukkaistarinaa omasta kohtalosta, noi kaverit pitää yllä yhteiskuntia sillon kun muut ei pysty.
kyllä meidän pitäisi voida antaa tilaa monenlaisille tavoille lähestyä asioita ja käsitellä niitä!
niin myös kirjoittajalle, joka menetti jo lapsena vanhempansa. En ymmärrä miten hänen viesti kirvoitti niin haukkuvia vastauksia.
Kyllä hän osasi asettua myös ketjun alkajan asemaan, ja antoi parhaan neuvonsa!
Suvaitsevaisuutta siis hyvät kirjoittajat. ja malttia vastauksissa - vaikka tunneasioissa onkin ehkä vaikea itsekunkin pitää terve järki mukana.
"Koitatkohan kerätä säälipojoja..?" ja "Olet aikuinen ja kättäydy sen mukaisesti"...alkuperäinenhän kertoi Lähestyvästä joulusta, joka tuo muistoja taannoin menehtyneestä äidistään, kaipauksesta ym. En voi käsittää, että tällä palstalla joku voi kommentoida tuolla tavalla!
Nimen omaan tämä mollaaja ei antanut alkuperäisen kirjoittajan lähestyä asioita omalla tavallaan. Arvosteli hänen tunteitaan/tuntemuksiaan/Käytöstään Eikö?
täällä kai ei ole tarkoitus ketään loukata, vaan lohduttaa ja antaa neuvoja. Jos haluaa kiistellä asioista, vähätellä toisten tunteita, mollata ym. niin tämä lienee epäsopivin foorumi sen kaltaiseen keskusteluun. Senpä vuoksi lopetan kirjoitukseni tähän.
..varsinaiselta järjen jättiläiseltä..pumpulikasassako olet ikäsi asunut?? noi sun tekstit ja syytökset kuullostaa ja näyttää sekavilta.. koitahan ryhdistäytyä ja aikuistua.
Olen jossain määrin samassa tilanteessa kuin sä. Mä olen 30-v. ja mun isän kuolemasta tulee jouluaattona 3 kk. Sisaruksia mulla ei ole, joten vietän joulun kolmestaan äidin & koiran kanssa. Tunnelma tulee varmasti olemaan tosi surullinen, mutta se on vain kestettävä. Meille on kuitenkin tavallaan helpotus se, että äiti muuttaa pienempään asuntoon vielä ennen joulua. Siellä ei kaikki muistuta koko aikaa isästä, niin kuin sen nykyisessä talossa.
Jos tässä joku asia lohduttaa, niin se ettei isän tarvitse enää kärsiä. Hän kuoli syöpään ja oli loppuaikoina jo todella sairas ja väsynyt. Tietysti kaipaus pysyy, mutta sen kanssa oppii elämään.
Isän kuolema auttoi mua jotenkin tajuamaan tämän elämän lyhyyden ja ainutkertaisuuden, ja sen ansiosta olen alkanut viettää enemmän aikaa ystävien kanssa ja käydä ulkona yms. sen sijaan että istuisin vain kotona tai murehtisin opiskelujuttuja (opiskelen amk:ssa). En tarkoita että hukuttaisin suruni viinaan, vaan yritän nauttia elämän pienistä iloista.
Kaikesta huolimatta hyvää joulua sulle Mikko, ja kaikille muillekin jotka tämän mahdollisesti luki. Ehkäpä ensi vuodesta tulee jo valoisampi.
joo. sama mulla, että enemin vietän aikaa ystävien kanssa, ja yritän tehdä asioita. että en murehdi.
äitini kun oli elossa, sillo luuli että kaikki on hyvin kaikki meni siihen asti hyvin, kun tuli stoppi. ja näki elämän. kaikkien kiireitten jälkeen oppi tajuamaan että mitä elämä on, ois pitäny tehdä asioita, ja keskustella enemin kaikista, ja kysellä yms.... esim äiteeltä. ja mummoni kans oli tärkeä sillo kun eli oli kun toinen äiti. siitäkin on jo 5v aikaa kun kuoli. tosin sillo nuoruudessa oli kuin toinen äiti. jotenkin pikkasen vaikea kirjoittaa kaikkee mitä tuntemuksia tulee mieleen,
tosin sekkiin on pahin kun olen vaan ainokainen, ei sisaruksia yms,,,, ja sit kun äitee vasta oli 52v,
nyt pelko kans että menettää viel isän, mut ei passaa kaikkia asioita ajatella, vaan koittaa elää elämää kuten äitini sano kerran, ja eikä olla liian kova, sitä vasta huomaa kun menettää jotain, miten paljon kaipaa toista ja miten välittää, yleensä aina ihminen tajua kun on liian myöhästä,
mutta palataan taajuuksille tässä joku kerta,
hyvää joulun odotusta kaikille jne,,,,,
Hei !
Olen kirjoittanut sinulle ennenkin siinä edellisessä ketjussa. Menetin isäni viime suvena ja äiti on kuollut jo vuosia sitten. Nyt on sitten eka joulu tulossa ilman isää. Isä vietti aina joulunsa meillä äidin kuoleman jälkeen. Nyt vietän joulua perheen kanssa. Hautuumaalle mennään aattona ja viedään molemmille kynttilä.
Muuta vain isäsi asuntoon, jos vain pystyt siihen. Muistoja se tuo mieleen, se on ihan totta. Jos et todellakaan pysty sinne muuttamaan, niin keskustele siitä isäsi kanssa. Voihan tietysti olla, että olisi parempi asua omassa asunnossa ja myydä se asunto, jos isäsi haluaa muuttaa sinne maalle.
Itse en olisi pystynyt muuttamaan isän asuntoon, sillä siellä olisi ollut liikaa noita muistoja.
Toivottavasti saat asian ratkaistua parhaalla tavalla.
Hyvää Joulua Sinulle ja Isällesi !
Pitäkää toisistanne huolta !
Huomaan joulun lähestyessä ahdistuksen lisääntyvän, eikä hommaa helpota se, että töissä tuli sanomista sairauspoissaoloista. Homma on niin, että keväällä sain reumadiagnoosin ja sitä edelsi ja seurasi iso nippu tulehduksia. Nyt sitten pikkuveikka lähti pois syyskuussa ja mä en tunnu saavan elämästä kiinni. En saa nukuttua. Esimiehen neuvo oli, että pitää keskittyä työhön ja pitää tunteet sisällä, jos itkettää niin vessan itkemään sillä töissä prakailu häiritsee muiden työntekoa. Ja kaikki tarjotut lääkkeet pitäisi ottaa vastaan, vaikka ei kauheasti kiehdo unilääkkeiden popsiminen kun kahden ja puolen kuukauden aikan on toleranssi ja riippuvuus kasvaneet aika lailla... Toisaalta muistot ovat ihania, toisaalta rasite. Ei me isän kanssa kaksistaan viitsitä laittaa mitään kuusta tai kinkkua kun ei ole veljeä siinä. Voi kun joulun voisi pikakelata vain ohi. Monta kertaa olen istunut koura täynnä lääkkeitä ja miettinyt että jaksanko vielä yhden viikon vai pitäisikö lopettaa tämä tähän ja suoraan sanottuna ainoa asia, joka minut hengissä pitää on huoli vanhemmista. Olen kuitenkin nyt ainoa lapsi ja he ovat jo joutuneet kokemaan tämän surun, en voi tuottaa heille enempää. Fyysisesti olen huonossa kunnossa, tämäkin viikko alkoi vatsataudilla ja nytkin tuntuu koko ajan kuin nukahtaisin muutaman sekunnin välein, aivoissa "napsahtelee", en jaksa vastata puhelimeen ja olen omissa oloissani. En usko, että saan elämääni kasaan enää, on veljeä ikävä ja tulee mieleen, että jollakin tavalla voisin ehkä nähdä hänet piakkoin...
Vähät välitä tuosta pomostasi! kyllä kuulostaa siltä, että tarvitsisit sairaslomaa oikeasti. Kyllä se niin on, että jos tilanne on se, että töissä usein itkettää (ja vielä pahinta se kielletään!!!), niin olet varmaan niin masentunut että tarvitsisit sairaslomaa. Itkemisen kieltäminen vedoten työilmapiiriin tuntuu sadistiselta ja kylmältä. Itkut pitää saada itkeä ja jos se kerran häiritsee esimisestäsi, niin ei kun sairaslomalle. Jos ei aivan korvaamaton ole tuo työpaikka, niin minä en kyllä jaksaisi tuollaisessa paikassa olla. Kyllä kunnioitusta työntekijöitä kohtaan pitäisi olla.
Oletko kertonut kenellekkään töissä tapahtuneesta? Oletko ollut yhtään sairaslomalla tuon veljesi kuolemantapauksen vuoksi? Kyllä luulisi saavan sympatiaa ja tukea työtovereilta tuossa tilanteessa.
Koittakaa jaksaa tämä niin monille raskas juhla-aika. Joulun jälkeen tuo pimein kausikin alkaa olla ohitse. mielestäni suhtaudut oikein tuohon lääkejuttuun. Toisaalta hyvä ottaa niitä pahimpaan tai ylipäätään selvitäkseen arkirutiineista. Toisaalta taas ei niistäkään saa tulla mikään ainoa pelastus, jossain vaiheessa olisi hyvä nähdä maailma jo kirkassa päivänvalossa. Sinulla kuitenkin menetyksestä on niin pieni aika, etten huolestuisi tuosta lääkkeen käytöstä vielä, vaikutat masentuneelta ja tavalla tai toisella siitä pahimmasta on yli päästävä.
Tätä palstaa lukiessasi huomaat ettet ole yksin asian kanssa. Kohtalon tovereita löytyy paljon.
Kiitos Sinulle sanoistasi. Todellakin tämä palsta on auttanut minua todella paljon. Olen ollut sairaslomalla aika paljonkin ja aina välillä töissä, nyt minut on lähetetty työkyvyn arviointiin kun "raja-arvot" ovat ylittyneet. Ihan hyvä juttu, ainakin joku hoitaa minua nyt ja kuuntelee ihan tosissaan. Työilmapiiri on meillä muutenkin huono eikä tämä kitka auta yhtään. Kaikki tietävät mitä on tapahtunut, ja onneksi löytyy myös niitä, jotka jaksavat joka aamu kysyä minulta kuinka voin ja jutella jos siltä tuntuu. Sain resepti mielialaa tasoittaviin lääkkeisiin ja olen taipumassa niiden käyttöön, sain myös nukahtamislääkettä vähemmän addiktoivaa lääkettä, jonka pitäisi auttaa uneen. Mutta kyllä tekisi mieli aloittaa puhtaalta pöydältä ja etsin koko ajan uutta työtä, rauhallisesti.
Joulu tulee ja tulee erilainen joulu... mutta toisaalta helpottavaa kun ei tarvitse hössöttää ja voi hetkeksi rauhoittua muistelemaan pikkuveljeä. Joulun jälkeen varmasti helpottaa, ja se ajatuksena on ihanan lohduttava. Tämä palsta antaa todella paljon voimia, joten kaikille suurkiitos ja voimia toivottelen.
Ymmärrän hyvin tunteesi. En osaa kuvitella millaista olisi muuttaa edesmenneen vanhemman entiseen kotiin asumaan, sillä kotona käynti herkistää minut muistojen äärelle ja kuitenkin herkimmillään täytyy tehdä suuria päätöksiä kuten asunnon myynti. Rauhaisaa joulunalusaikaa.