Vihtori Kosola -isänmaallinen mies

J_Julistaja

Vihtori Kosola on yksi historiamme isänmaallisimmista henkilöistä, joka on silti lähes täysin unohdettu. Emme saa unohtaa miestä, joka oli valmis uhraamaan itsensä taistelussa bolsevismia vastaan.

Kosola ei epäröinnyt ryhtyä tarvittaviin toimiin, jotta isänmaalle vahingolliset tahot saataisiin kukistettua lopullisesti. Ikävä kyllä jotkin vastoin Lapuan liikkeen johdon ja Kosolan tahtoa tehdyt toimet (esim. Ståhlbergin) muilutus käänsivät sosialismille alttiin kansalle mielipiteen Kosolaa vastaan, mikä antoi Svinhufvudille tilaisuuden kukistaa kilpailijakseen kokomansa liikkeen. Mäntsälän kapinan uhkayritys epäonnistui. Uusi sisällissota vältettiin, mutta samalla annettiin kommunististen tahojen jatkaa toimintaansa, mikä aiheutti jatkuvan uhan 30-luvun Suomessa.

Vihtori Kosola hävisi taistelunsa, mutta silti on syytä näin itsenäisyyspäivän alla muistaa suurta isänmaallista johtajaa.

Alla oleva linkki on valitettavasti natsien sivuille (joita siis en kannata), mutta parempaakaan henkilökuvaa en googlella löytänyt. Perustiedot Kosolasta siitä ainakin ilmenevät.

http://www.kansallissosialismi.com/vihtori.php

7

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja lähdekriittisyys on taas huipussaan. Sisällöllisesti täyttä paskaa ja vielä pahempaa vääristelyä.

      Suunnilleen yhtä uskottava kuin Völkischer Beobachter.

      • Ei niin jurpo

        Yksilöipä nyt tarkemmin, tuollaisilla heitoillahan ei sinänsä ole mitään arvoa. Pikemminkin tuontapaisen kirjoittelun voi sanoa olevan vääristelevää paskaa.


    • rikollisetkin

      on sitten isänmaallisia...

    • Piti kuolemaan asti

      Vihtori Kosola oli aikansa merkittävimpiä miehiä.
      Ei mikään turha jätkä varsinkaan verratuna nykypäivän poliitikkoihin.
      Henkilökohtaisesti rohkea, oli Spalernajassa vankina, johti Talonpoikais Marssin Helsinkiin jolla saatiin selkeä muutos hallituksen silloiseen politiikkaan jne.
      Kokosi kansan rivit. "Ei kysy tämän maan pellot mitä kieltä kyntäjä puhuu", kansallinen eheyttäjä.
      Antikoista löytyy muistelmakirjoja jotka on tehty ennen itsesensuuria ja Kekkosen kauden rähmälleen menoa.
      Totuus on aina jossain kahden kertomuksen välissä. Mutta "Virallinen totuus" jota on pakkosyötetty vuosikymmeniä, ei ainakaan ole oikea.

      • on traktorimarsseja

        ollut aina kun luulevat tukien laskevan...


    • Pois on murhweet!

      Nyt ei enää tarvitse murehtia kummunismista,se on Suomesta poissa ja kuollut,kuopattu.Eläköön vapaus!
      Mutta vertauksesi Vihtori Kosolan ja natsien samankaltaisuudesta yllätti minut,täysin sopimaton vertauskuva,Vihtori Kosola ei ollut fasista,natsi,ei Adolf Hitlerin tuhoaminleireihin verrattava henkilö,ei missään nimessä!Vihtori Kosola oli suomalaisuuden puolesta taisteleva vapauden puolustaja,kommunistien vihaaja ja niiden pois saamiseksi paljon kunnioitettavaa työtä tehnyt taistelija,kunnioitan häntä!Mutta vertauksesi kansanmurhaaja Adolf Hitlerin natseihin on täysin epäonnistunut,brutaali ja kunnioitettavaa Vihtori Kosolaa halventava ja häpäisevä.Kosola oli rauhan mies,isänmaan puolustaja eikä mikääm miljoonien juutalaisten murhaaja,vertauksesi on Kosolaa halventava ja täysin epäonnistunut.Hyvä että että et sentään verrannut Vihtori Kosolaa Josef Staliniin tai diktaattori Vasilj Iljisth Leniniin.Sitä se enää olisikin puuttunut,Nytkin Kosola jo pyörii haudassaan tuon natsivertailun vuoksi.Seuraavalla kerrallla isänmaan kiihkossasi harkitse sentään kyseessä olevan sankarisuomalaisen vertailukohteet.Kannattaa harkita juttujaan ennenkuin ulos päästää! Terv,V.Kosolan entisen taistelukaverin poika.Terve,hyvä suomi,ei Sig Heil!

    • Anonyymi

      Heil Kosola !!!
      Heil Halla-aho !!!
      Heil Siitoin !!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      79
      2891
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2607
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      47
      2411
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2104
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1622
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1403
    7. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      29
      1118
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1072
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      856
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      846
    Aihe